Kokemushoitolaki – Onko sille tarvetta?

Suomessa ei ole voimassa lakia, joka rajoittaisi erilaisten kokemushoitojen antamista.
Käytän tässä kirjoituksessa termiä kokemushoito kuvaamaan hoitoja, jotka eivät ole tutkimusnäyttöön perustuvia. Tämä on mielestäni erittäin hyvä termi kuvaamaan hoitojen vaikutuksia kokemuksen kautta. Muita vastaavia termejä ovat uskomushoidot, täydentävät hoidot ja CAM. Vuoden 2009 lain valmistelussa käytettiin termiä vaihtoehtohoito.
Kokemushoitojen lakiehdotuksen käsittely on ajankohtaista, sillä useat edellisen eduskunnan kansanedustajat ovat nostaneet teeman esille ja lain valmistelu on uudelleen käynnistetty.
Lisäksi jotkut nykyisten eduskuntavaalien ehdokkaaat ovat nostaneet lakiehdotukseen liittyviä kysymyksiä esille varsin kyseenalaisella tavalla. Katariina Souri on 25.3.2019 mm. väittänyt, että ”puoskarilaki perustuu vallankäyttöön ja tukee henkistä monokulttuuria”.
On tärkeää, että äänestäjät tietävät mitä aiemmin ehdotettu laki oikeastaan piti sisällään. Uusi lakiehdotus noudattanee aikaisempia linjauksia.

Vuoden 2009 vaihtoehtohoitolain valmistelu

Vuonna 2008 Sosiaali- ja terveysministeriö asetti työryhmän selvittämään vaihtoehtohoitoihin liittyvät potilasturvallisuuden kannalta keskeisimmät ongelmat, arvioida lainsäädäntötarve ja tehdä ehdotuksensa vaihtoehtohoitoja koskevasta sääntelystä.
Työryhmä ehdotti vuonna 2009, että potilasturvallisuuden varmistamiseksi rajoitettaisiin eräiden potilasryhmien hoitoa niin, että muu kuin terveydenhuollon rekisteröity ammattihenkilö voisi hoitaa tiettyjä vakavia sairauksia ja potilasryhmiä ainoastaan yhteistyössä lääkärin kanssa.
Työryhmä ehdotti myös, että toisessa vaiheessa ryhdyttäisiin valmistelemaan vaihtoehtohoitoja koskevaa lainsäädäntöä. Laki sisältäisi edellä mainittujen rajoitussäännösten lisäksi muun muassa vaihtoehtohoitojen määritelmän, yleisiä velvoitteita hoitoja ammattimaisesti antaville, markkinointia ja valvontaa koskevia säännöksiä sekä terapeuttien rekisteröintiä.

Lain ensimmäinen vaiheen keskeinen sisältö

Työryhmä nosti esiin tiettyjen haavoittuvien potilasryhmien ja eräiden sairaustilojen hoitoon liittyvät potilasturvallisuusriskit. Lisäksi ryhmä totesi, että mahdollisuus tarkistaa vaihtoehtohoitoja antavien terapeuttien koulutus lisäisi väestön tiedonsaantimahdollisuuksia ja siten myös potilasturvallisuutta. Myös tarvetta vaihtoehtohoitojen markkinoinnin ja valvonnan nykyistä yksityiskohtaisempaan sääntelyyn havaittiin.
Tämän perusteella työryhmä ehdotti säännöksiä, jotka tulisivat voimaan ensimmäisessä vaiheessa. Näillä pyrittiin parantamaan potilasturvallisuutta mahdollisimman ripeästi.
Ehdotuksen mukaan oikeus tutkia tai hoitaa henkilöitä olisi sallittu ainoastaan terveydenhuollon ammattihenkilöille silloin kun:

• Täysi-ikäinen henkilö ei mielenterveydenhäiriön, kehitysvammaisuuden tai muun syyn vuoksi pysty päättämään hoidostaan
• Alaikäisellä ei ole hänen huoltajansa tai muun laillisen edustajansa suostumusta tutkimukseen tai hoitoon
• Tutkimukseen tai hoitoon sisältyy hypnoosia
• Potilasturvallisuus edellyttää muusta erityisestä, henkilön sairauteen tai hoitomuotoon liittyvästä syystä terveydenhuollon ammattihenkilön tutkimusta tai hoitoa.

Säännös ei rajaisi vaihtoehtohoitojen piiristä pois kaikkia mielenterveysongelmaisia tai kehitysvammaisia, vaan ainoastaan sellaiset vakavasti sairaat henkilöt, jotka eivät pysty antamaan tietoista suostumustaan hoitoon.
Alaikäisen henkilön tutkimista tai hoitamista koskevan rajoituksen olisi tarkoitus suojata lapsia ja nuoria. Huoltajan tai muun laillisen edustajan tehtävänä on päättää, onko kyseessä oleva hoito lapsen tai nuoren edun mukaista ja mitkä ovat hoitoon liittyvät mahdolliset riskit.
Lisäksi työryhmä esitti, että muu kuin terveydenhuollon ammattihenkilö ei saisi hoitaa tiettyjä tiloja tai sairauksia, ellei tutkimusta ja hoitoa toteuteta yhteistyössä lääkärin kanssa.
Näitä tiloja olisivat:

• Raskaana olevat äidit
• Potilas, jolle on tehty elinsiirto
• Syöpä
• Diabetes
• Epilepsia
• Vakava mielenterveyden häiriö tai mielisairaus
• Dementiaa tai muu näihin verrattava vakava sairaus
• Tartuntatautilaissa säädetty yleisvaarallinen tartuntatauti

Ehdotetun säännöksen tarkoituksena oli turvata se, että potilas saisi tai hänellä olisi mahdollisuus saada vakaviin sairauksiinsa lääketieteelliseen näyttöön perustuvaa hoitoa.
Potilasturvallisuusriskien välttämiseksi lääkärin tulisi olla tietoinen potilaan käyttämistä vaihtoehtohoidoista. Tämä on erityisen tärkeä potilaan sairastaessa vakavia sairauksia.
On tärkeää huomata, että muukin kuin terveydenhuollon ammattihenkilö, voisi edelleen hoitaa edellä mainittuja sairauksia sairastavia henkilöitä muun muassa subjektiivisten oireiden ja tuntemusten lievittämiseksi, hyvinvoinnin lisäämiseksi ja elämänhallinnan parantamiseksi.
Yhteistyötä koskeva säännös ei millään tavalla rajoittaisi potilaan hoitoa lääkärin tai muun terveydenhuollon ammattihenkilön toteuttamaan hoitoon, mutta se velvoittaisi muun mahdollisen hoitavan tahon olemaan yhteistyössä lääkärin kanssa.
Vähimmillään yhteistyö tarkoittaisi sitä, että potilas kertoisi lääkärille samanaikaisesti saamistaan vaihtoehtohoidoista.
Yhteistyövelvoitteen tarkoitus olisi estää tilanteet, joissa vakavasti sairaalta potilaalta evätään mahdollisuus käyttää sekä vaihtoehtohoitoja että virallisen lääketieteen mukaista hoitoa samanaikaisesti ja toisaalta varmistaa, että hän etunsa mukaisesti saa halutessaan asianmukaisen lääketieteellisen taudinmäärityksen ja mahdollisuuden sen perusteella tarjottuun lääketieteelliseen hoitoon.

Lain toisen vaiheen keskeiset sisällöt

Työryhmä ehdotti, että toisessa vaiheessa laki sisältäisi mm.

• Vaihtoehtohoitojen määritelmän
• Yleisiä velvoitteita vaihtoehtohoitoja ammattimaisesti antaville
• Markkinointia ja sen valvontaa koskevia säännöksiä
• Vapaaehtoista terapeuttien rekisteröintiä koskevat säännökset
• Säännökset vaihtoehtohoitojen valvonnasta

Tällainen laaja säädös edellyttäisi kuitenkin huolellista yksityiskohtaista jatkovalmistelua ja siihen liittyvien erityiskysymysten pohdintaa ja ratkaisemista, sekä lisäksi mm. näiden hoitojen kirjavan kentän järjestäytymistä ja yhdistysten rekisteröinti- ja valvontajärjestelmien kehittämistä. Nämä lienevät syitä sille, miksi näitä ei otettu mukaan ensimmäiseen vaiheeseen.

Miten ehdotus eroaa Ruotsin vastaavasta laista?

Ruotsissa ns. puoskarointilaki on ollut voimassa 1960-luvun alusta lähtien. 1990-luvun lopulla säännökset sisällytettiin terveyden- ja sairaanhoidon ammatillista toimintaa säätelevään lakiin.
Laissa rajoitetaan oikeutta tutkia ammattimaisesti toisen henkilön terveydentilaa tai hoitaa tämän sairautta tai siihen verrannollista tilaa.
Yleisesti voi todeta, että Suomen vuoden 2009 lakiehdotus on Ruotsin lakia selvästi löysempi, sillä Ruotsin laki kieltää muuta kuin terveyden- ja sairaanhoitohenkilöstöä hoitamasta:

• Tarttuvia sairauksia, joista on tartuntalain nojalla ilmoitusvelvollisuus
• Syöpää, diabetesta, epilepsiaa tai raskauteen tai synnytykseen liittyviä sairauksia
• Tutkia tai hoitaa potilasta yleisanestesiassa, paikallispuudutuksessa tai hypnoosissa
• Hoitaa käyttäen radiologisia menetelmiä
• Antaa henkilökohtaisesti tutkimatta asiakkailleen hoitoa koskevia kirjallisia neuvoja tai ohjeita
• Sovittaa tai toimittaa piilolinssejä
• Tutkia tai hoitaa alle kahdeksanvuotiaita lapsia.

Pääpiirteissään vastaavan kaltaisia rajoittamissäännöksiä sisältyy Tanskassa terveydenhuollon ammattihenkilöitä koskeviin lakeihin ja Norjassa vaihtoehtohoitojen antamista koskevaan lakiin.

Millainen laki pitäisi saada Suomeen, vai eikö mitään?

Kun keskustelu viime talvena vaarallisten hoitojen, kuten hopeaveden ja mustan salvan osalta oli aktiivisena, moni kansanedustaja nousi vaatimaan lakia myös Suomeen.
Keskustelussa vähemmälle jäi analyysi siitä, miksi vuoden 2009 ehdotusta ei saatu vietyä laiksi asti.
Todennäköisimmät selitykset lain valmistelun pysähtymiselle lienevät:

• Kokemushoitojen kaupittelijoiden vastustus ja lobbaus
• Joidenkin poliitikkojen oma usko myös tutkimattomien kokemushoitojen tehoon ja turvallisuuteen
• Lain sisältöön ei perehdytty kunnolla, eikä ymmärretty sen lähtökohtia ja tavoitteita kunnolla

Kun lakiehdotukseen perehtyy tarkemmin, on vaikea ymmärtää vastustusta taikka edellä kuvattua tiettyjen kansanedustajaehdokkaiden demonisointia. Ehdotuksen ydin on potilasturvallisuus, sillä se oikeastaan rajaa hoitojen antamista vain ihmisille, jotka ovat vajaakykyisiä päättämään omista asioistaan.
Raskaana olevien ja haavoittuvimpien potilasryhmien osalta mitään hoitoja ei edes rajata pois vaan vain edellytetään, että hoitava lääkäri olisi hoidoista tietoinen ja päinvastoin. Silloinkin tavoitteena on vain varmistaa, että potilas on oikeasti tietoinen omista valinnoistaan. Potilas saa siis edelleen itse suvereenisti päättää, mitä hoitoja ottaa vastaan ja mitä ei.
Minusta ehdotuksen vastustaminen on vastaavaa, kuin

• Haluaisi antaa kenen tahansa myydä mitä tahansa hoitoja ihmisille, joiden päätöksentekokyky on heikentynyt.
• Haluaisi estää velvoitteen, että haavoittuvien potilasryhmien tulee saada asiallista tietoa eri hoitovaihtoehdoista ja tekemään päätöksensä itse tietoisesti.
• Haluaa jatkaa tilannetta, jossa vakavan sairauden kohtaamia ihmisiä voidaan rahastaa vaikuttamattomilla hoidoilla ilman minkäänlaista vastuuta ja velvoitetta asiallisen tiedon tarjoamisesta.

Jos havaitset kansanedustajaehdokkaasi kannattavan näitä tavoitteita, suosittelen olemaan äänestämättä häntä.