Lääketieteen ulkopuolisten hoitojen sääntely Suomeen! Osa 3.

Tämä kirjoitussarja koostuu 4 erillisestä blogikirjoituksesta:

• Osa 1: Terveydenhuollon, lääketieteellisen hoitojen ja lääketieteen ulkopuolisten hoitojen sääntely Suomessa nyt. (lue kirjoitus tästä)
• Osa 2: Lääketieteen ulkopuolisten hoitojen määrittely ja käyttö Suomessa (lue kirjoitus tästä).
• Osa 3: Ehdotus lääketieteen ulkopuolisten hoitojen sääntelyksi Suomessa (tämä kirjoitus).
• Osa 4: Mitä sääntely sisältää ja mitä ei? Kysymys-vastaus –artikkeli (lue artikkeli tästä).

Tässä osassa käsittelen lääketieteen ulkopuolisten hoitojen sääntelyä eri maissa. Lopuksi ehdotan sääntelyn sisältöä Suomeen.

Vuoden 2009 lakiehdotus Suomessa

Vuonna 2009 tehtiin lakiehdotus lääketieteen ulkopuolisista hoidoista. Hoitojen piiristä olisi rajattu pois vain sellaiset mielenterveysongelmaiset, jotka eivät pysty antamaan tietoista suostumustaan hoitoon. Lisäksi alaikäisen hoitaminen olisi vaatinut huoltajan suostumuksen. Näillä säädöksillä tavoiteltiin potilasturvallisuuden varmistamista.

Yhtenä kohtana oli vaatimus yhteistyöstä lääkärin kanssa, kun hoidetaan tiettyjä vakavia tiloja tai sairauksia.

Tällaisia olisivat olleet muun muassa raskaana olevat, elinsiirtopotilaat, syöpä-, diabetes- ja epilepsiapotilaat sekä vakavaa mielenterveyden häiriötä tai dementiaa sairastavat. Yhteistyövelvoite lääkärin kanssa ei tarkoittanut, että lääkäri valvoisi luontaishoitajan työtä, vaan olisi tietoinen potilaansa hoitojen kirjosta, koska hän vastaa yhdessä potilaan kanssa hoitokokonaisuudesta. Yhteistyötä koskeva säännös ei olisi rajannut potilaan hoitoa pelkästään lääkärin toteuttamaan hoitoon. Vähimmillään yhteistyö olisi tarkoittanut sitä, että potilas kertoisi lääkärille saamistaan lääketieteen ulkopuolisista hoidoista. Potilaalla itsellään olisi pysynyt suvereeni valta päättää, mitä hoitoja ottaa vastaan ja mitä ei.

Yhteistyövelvoitteen tavoitteena oli estää tilanteet, joissa vakavasti sairaalta potilaalta evätään mahdollisuus saada oman etunsa vuoksi asianmukainen lääketieteellinen taudinmääritys ja sen perusteella tarjottu lääketieteellinen hoito, vaikka hän käyttäisi samanaikaisesti lääketieteen ulkopuolisia hoitoja.

Työryhmä ehdotti myös, että toisessa vaiheessa ryhdyttäisiin valmistelemaan vaihtoehtohoitoja koskevaa lainsäädäntöä. Laki sisältäisi edellä mainittujen rajoitussäännösten lisäksi muun muassa vaihtoehtohoitojen määritelmän, yleisiä velvoitteita hoitoja ammattimaisesti antaville, markkinointia ja valvontaa koskevia säännöksiä sekä terapeuttien rekisteröintiä.

Lakiehdotus ei koskaan edennyt valmistelua pidemmälle.

Juuri ennen koronaepidemiaa ministeriössä aloitettiin valmistelu lainsäädännöstä uudelleen mutta se ei todennäköisesti epidemian vuoksi edennyt alkuvaihetta pidemmälle.

Lainsäädäntö muissa Pohjoismaissa

Useimmissa muissa maissa lääketieteen ulkopuolisista hoidoista on säädetty lailla. Esimerkiksi muissa Pohjoismaissa voimassa oleva lainsäädäntö on tiukempaa kuin edellä kuvattu Suomen vuoden 2009 suunnitelma.

Muutama vuosi sitten Ruotsissa selvitysmies teki ehdotuksen lainsäädännön päivittämiseksi. Ehdotuksen mukaan Ruotsissa tulisi laajentaa ja tiukentaa kieltoa hoitaa sairauksia, jos hoidon tarjoaja ei ole terveydenhuollon ammattilainen. Aikaisemmin on ollut kiellettyä hoitaa syöpää, epilepsiaa ja diabetesta. Tämä laajenisi koskemaan kaikkia vakavia sairauksia ja kattaisi sekä somaattiset että psyykkiset sairaudet sekä raskaudet.

Oireiden lievittämiseen tähtäävät hoidot olisivat edelleen sallittuja myös näissä sairauksissa. Myös lasten hoitokiellon ikärajaa ehdotettiin nostettavaksi 15 vuoteen. Tiettyjen infektioiden hoitoa sekä toimenpiteiden tekoa terveydenhuollon ulkopuolella ehdotettiin rajattavan.

Lisäksi rangaistusta määrättäessä lieventäväksi asianhaaraksi ei enää katsottaisi sitä, että virheellinen toiminta on perustunut tietämättömyyteen.

Lakiehdotuksen mukaan vakavien sairauksien yhteydessä käytetyt lääketieteen ulkopuoliset hoidot saisivat siis jatkossa vain lievittää oireita.

Tietääkseni ehdotus jäi Ruotissakin koronaepidemian jalkoihin eikä sitä ole käsitelty loppuun saakka.

WHO:n perinnehoitojen strategia 2014-2023

Olen usein nähnyt väitettävän, että Maailman terveysjärjestö WHO suosittelisi jäsenmaita liittämään täydentäviä hoitoja ja perinnehoitoja terveydenhuollon piiriin. Mutta mitä WHO:n strategia oikeasti suosittelee?

WHO:n toive on, että perinnehoitojen mahdollisuudet valjastettaisiin terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen sekä terveydenhuoltoon. Lisäksi WHO suosittelee, että perinnehoitojen turvallista ja tehokasta käyttöä edistettäisiin säännöksillä, tutkimuksella ja siltä osin kuin on perusteltua, ne voisi ottaa mukaan terveydenhuoltoon.

WHO ei esitä, että perinnehoidoiksi kutsutut lääketieteen ulkopuoliset hoidot tulisivat sellaisenaan automaattisesti osaksi julkista terveydenhuoltoa.

WHO myös painottaa sitä, että lähtökohta on erilainen kehittyvissä maissa, joissa lääketieteellistä terveydenhuoltoa ei ole samalla tavoin saatavissa kuin esimerkiksi Euroopassa. Poimin muutaman olennaisen kohdan dokumentista tähän suomeksi käännettynä:

▶ Perinnehoitoihin kuuluu monenlaisia tuotteita, palveluita ja palveluntuottajia. Osa niistä voisi tuottaa terveyshyötyä, osaan liittyy riskejä, tai ne ovat puhtaasti kaupallisia.

▶ Perinnehoitojen tutkimuksessa tulisi käyttää menetelmiä, jotka ovat yleisesti hyväksyttyjä terveyspalveluiden arvioinnissa, mukaan lukien tehokkuusvertailuja ja monimenetelmäisiä tutkimusasetelmia (mixed method designs).

▶ Monista perinnehoidoista on niukasti tutkimusta. Jotta perinnehoitoja voidaan ajatella osaksi terveydenhuoltoa, niiden tulee perustua tutkittuun tietoon.

▶ Jotta perinnehoitojen potentiaalia voisi hyödyntää, potilaita tulee informoida todennäköisistä hyödyistä ja riskeistä, kun niillä täydennetään lääketieteellistä hoitoa. Perinnehoitoja tarjoavan yhteisön tulee parantaa kuluttajille annettavan tiedon laatua tuotteista, palveluista ja palveluntuottajista, jotta kuluttaja voi tehdä tietoisen päätöksen niiden käytöstä.

WHO korostaa strategiassaan, että tutkimusnäyttö ratkaisee ja hoitoja tulisi tutkia enemmän käyttäen menetelmiä, jotka ovat yleisesti hyväksyttyjä terveyspalveluiden arvioinnissa. Juuri näitä samoja seikkoja myös Suomen lääketieteen ulkopuolisten hoitojen lakivalmistelussa oli tarkoitus selventää.

Lääketieteen ulkopuolisten hoitojen tutkimusmenetelmien ei pitäisi poiketa lääketieteen tutkimusmenetelmistä. Samoin tieteellisin keinoin ja tavoin voidaan tutkia ihan mitä tahansa hoitoa. Lääketieteen ulkopuolisten hoitojen tarjoajien toimesta tätä tosiasiaa yritetään vähätellä tai kumota väittämällä virheellisesti, että heidän tarjoamiaan hoitoja ei muka voisi tutkia tieteellisillä menetelmillä.

 WHO:n raportin mukaan keskeisin syy sille, miksi useimmissa maissa perinnehoitoja ei ole osana terveydenhuoltoa, on puuttuva tutkimusnäyttö (kuva alla).

Ehdotus Suomen sääntelyksi

Terveydenhuollossa ja lääketieteessä hoidot sisällytetään hoitoarsenaaliin niiden tutkitun tehon ja turvallisuuden sekä käyttöaiheen perusteella. Tästä periaatteesta ei voida joustaa.

Myös terveydenhuollossa käytössä olevia hoitoja tutkitaan uudelleen kriittisesti ja tutkitun tiedon perusteella niitä myös poistetaan käytöstä ja korvataan paremmalla hoidolla. Tämä on tieteellisen toiminnan ydintä.

Tästä tieteellisestä periaatteesta seuraa myös se, että kaikki nykyiset lääketieteen ulkopuoliset hoidot voivat tulla osaksi lääketiedettä ja terveydenhuoltoa, kunhan niiden tehokkuus ja turvallisuus on varmistettu tutkimuksin.

Lääketieteen ulkopuolisten hoitojen kenttä on niin kirjava, että niitä ei voi niputtaa samaan ryhmään. Ei voida ajatella, että yksisarvishoito, etäparannus, hieronta, akupunktio, ravintolisät, energiahoito, kiropraktiikka ja homeopatia olisivat niin samanlaisia, että yhdet ohjeet ja tulkinnat ja tutkimusnäyttö kävisivät kaikkiin.

Ei ole myöskään realistista, että lainsäädäntöä varten kartoitettaisiin kaikkien hoitojen teho, turvallisuus ja tutkimusnäyttö. Tämä vaatisi valtavaa työpanosta ja tutkimusresurssia, eikä tällaista resurssia ei ole vapaana olemassa. Tämän vuoksi niiden käsittely tulee mielestäni tapahtua toisella tavalla.

Ehdotukseni ydin on potilasturvallisuus.

Ehdotus 1: Kaikkien vakavien sairauksien (esim. elinsiirtopotilaat, syöpä-, diabetes-, valtimotauti- epilepsia- ja dementiapotilaat sekä vakavaa mielenterveyden häiriötä sairastavat, vakavat tarttuvat taudit) hoito tulee toteuttaa terveydenhuollon rekisteröityjen ammattilaisten toimesta. Lisäksi raskaana olevien ja alle 15-vuotiaiden hoidot tulee toteuttaa ainoastaan terveydenhuollon ammattilaisten toimesta.

Kuitenkin oireiden hoito ja yleiseen hyvinvointiin tähtäävät hoidot ovat edelleen sallittuja muille kuin terveydenhuollon ammattilaisille. Tällaisia sallittuja hoitoja ovat tyypillisesti edellisessä kirjoituksessa kuvatut kokemus- ja hyvinvointihoidot. Siten muukin kuin terveydenhuollon ammattihenkilö, esimerkiksi vaihtoehtohoitoterapeutti, voisi edelleen hoitaa sairauksia sairastavia henkilöitä muun muassa oireiden lievittämiseksi, hyvinvoinnin lisäämiseksi ja elämänhallinnan parantamiseksi.

Perusteluna on se, että tällä säädöksellä eliminoidaan lääketieteen ulkopuolisten hoitojen epäsuorat haitat. Tällä estetään myös mahdolliset perusteettomat väitteet hoidon tehosta sairauksiin. Kun hoidossa keskitytään vain oireisiin tai hyvinvointiin, hoidettava kykenee subjektiivisen kokemuksensa perusteella toteamaan, onko hänelle ollut hoidosta hyötyä ja voi itse tietoisesti päättää hoidon käytöstä.

Ehdotus 2: Kaikki ihon kerrokset lävistävät injektiot rajattaisiin vain terveydenhuollon ammattilaisen tehtäviksi. Tämä rajaisi esimerkiksi kosmeettisiin tarkoituksiin annettavat botox- ja silikoni-injektiot rekisteröidyn terveydenhuollon ammattilaisen tehtäviksi. Tämä ei koske tatuointeja, jossa kaikkia ihon kerroksia ei lävistetä (lisäys 30.8. klo12.50) eikä lävistyksiä, joissa ei injisoida kudokseen mitään (esimerkiksi korujen lävistykset). (lisäys 31.8.2023, klo 13.37) Koska perinteisessä neula-akupunktiossa kehoon pistetään neuloja, jotka lävistävät kaikki ihon kerrokset, ja koska akupunktioon liittyy myös osaamattomissa käsissä vakavia haittavaikutuksia, olisi asianmukaista, että myös akupunktion antaja on rekisteröity terveydenhuollon ammattilainen vaikka varsinaisesti kudoksiin ei injisoida mitään.

Perustelu: Ihon kerrokset lävistävät injektiot sisältävät konkreettisia riskejä (infektioita, hermovaurioita, arpikudosta) ja niiden antaminen edellyttää anatomian ja riskien tuntemusta, jonka saa asianmukaisella terveydenhuollon koulutuksella.

Ehdotus 3: Kaikkien lääketieteen ulkopuolisia hoitoja antavien toimijoiden tulee rekisteröityä tätä tarkoitusta varten tehtyyn rekisteriin, ellei henkilö jo kuulu terveydenhuollon ammattilaisten rekisteriin. Rekisteröitymisprosessissa hoidon antaja sitoutuu noudattamaan lääketieteen ulkopuolisten hoitojen lainsäädännön periaatteita ja muita viranomaisten antamia ohjeita sekä ilmoittaa hoitomuodot, joita käyttää. Rekisteröiminen ei tässä vaiheessa edellytä selvitystä alan koulutuksesta eikä varsinaisia koulutusvaatimuksia. Hoitoja ei saisi tarjota, ellei olisi rekisterissä. (lisäys 31.8.2023, klo 14.45) Rekisterissä olemista ei tulisi saada käyttää lainkaan markkinoinnissa, sillä rekisteröinti ei ole osoitus hoidon tehokkuudesta.

Perustelu: Rekisteröityminen antaa mahdollisuuden viranomaisille seurata lääketieteen ulkopuolisten hoitojen antajien määrää ja hoitojen luonnetta sekä tarvittaessa myös rajaamaan toimintaa ja sanktioimaan asiatonta toimintaa. Koska useimpien lääketieteen ulkopuolisten hoitojen antamiseen ei ole olemassa mitään virallisia koulutusvaatimuksia ja niitä on satoja erilaisia, niitä ei myöskään voi määritellä tässä vaiheessa.

Erityisen tärkeää on huomata, että rekisterin tavoitteena ei ole akkreditoida toimijoita vaan mahdollistaa toimijoiden ohjeistamisen ja valvonnan erityisesti potilasturvallisuuden näkökulmasta. Rekisterissä oleminen ei siis tarkoita, että valvova viranomainen olisi arvioinut toiminnan olevan tehokasta ja tutkitun tiedon mukaista.

Ehdotus 4: Kielletään hoidot joista on suoraa haittaa ilman osoitettua hyötyä.

Perustelu: Tällaisia ovat mm. musta salva, hopeavesi ja antioksidanttihoidot, joilla ei ole minkäänlaista sijaa sen enemmän sairauksien kuin oireiden hoidossa, mutta joista on selvää haittaa.

Ehdotus 5: Kielletään lääkinnällisten laitteiden käyttö sairauksien toteamiseen ja hoitoon, jos laitteen antaman diagnostiikan luotettavuutta ja hoidon tehoa ei ole tieteellisesti osoitettu.

Perustelu: Esimerkiksi bioresonanssi ja Bemer edustavat diagnosointi- ja hoitomenetelmiä, joista asiallinen näyttö puuttuu mutta joita käytetään joko sairauksien perusteettomaan diagnosoitiin, hoitoon tai molempiin. Tähän mennessä lääkinnällisten laitteiden käyttö ei ole edellyttänyt asiallista tutkimusnäyttöä, ainoastaan näyttöä teknisestä turvallisuudesta, esimerkiksi sähköturvallisuudesta. Vaatimuksena tulisi olla, että myös laitteen toimivuudesta esitettyyn diagnostiikkaan ja hoitoon olisi asianmukainen tutkimusnäyttö.

Pohdinnassa olevat avoimet asiat:

Kuinka tulisi suhtautua alaikäisen hoitoihin? Useimmiten rajoitteita on annettu alle 12-vuotiaiden hoitoihin. Ruotsin ehdotuksessa ikärajaksi oli ehdotettu 15 vuotta. Tiukimmillaan lasten hoitaminen voitaisiin jättää kokonaan pois sallituista hoidoista, lievimmillään hoitoja voisi antaa rajatusti oireiden hoitoon huoltajien suostumuksella.

Mitkä sairaudet tulisivat sääntelyn piiriin? Ehdotuksessa 1 esitin, että kaikki vakavien sairauksien hoito tulisi keskittää terveydenhuollon ammattilaisille mutta en määritellyt tarkemmin, mitkä sairaudet ovat vakavia ja mitkä ei-vakavia sairauksia. Haasteena on, miten vakavat sairaudet määritellään vai tulisiko sääntely kattaa kaikki sairaudet. Sairauksien luokittelu vaatisi ehkä luetteloita, joita pitäisi päivittää.

Millä tavalla suhtaudutaan ruokavaliohoitoon? (lisäys 30.8.2023 klo 12.55). Tämä on haasteellista. Useimmissa tilanteissa ruokavalio on olennainen osa sairauksien lääketieteellistä hoitoa tai ainakin täydentävää lääketieteellistä hoitoa. Tulisiko tämä hoito rajata vain terveydenhuollon ammattilaisten tehtäväksi? Rajausta puolustaisi se, että juuri ruokavaliosta on massiivisesti virheellistä tietoa ja suorastaan haitallisia palveluita tarjolla. Toisaalta olettaisin, että ruokavalioon liittyvien neuvojen antaminen on hyvin yleistä ja tarve suurempi kuin mitä ravitsemusterapeutit kykenisivät antamaan.

ps.

Joku lukijoista voi tulla siihen johtopäätökseen, että ehdotukseni muistuttaa monelta osin Ruotsin selvitysmiehen ehdotusta vuodelta 2019. Tämä on totta. Pidin tuolloin vuonna 2019 selvitysmiehen ehdotusta liian yksinkertaisena mutta olen ajan kuluessa muuttanut kantani.

Aikanaan nimittäin kuvittelin, että lääketieteen ulkopuolisia hoitoja pitäisi tarkastella hoito kerrallaan ja arvioida niiden teho, turvallisuus ja tutkimusnäyttö ja sitten päättää kunkin hoidon osalta sääntelyn tarve ja hoidon antajien koulutustarve ja luoda akkreditointisysteemi. Ikään kuin ne tulisi käsitellä kuten lääketieteelliset hoidot.

Tämä idealistinen tavoite on kuitenkin epärealistinen ja vaatisi valtavia resursseja. Koska tutkimusnäyttö on useimmissa tapauksissa puutteellista ja kaikista keskeisin tavoite lainsäädännössä on potilasturvallisuus, edellä kuvattu hoitojen rajaaminen sairauksien oireiden lievittämiseen ja hyvinvointiin on mielestäni paras ja realistisin kompromissi.