Argumentointi on perustelua, jolla kuulija tai lukija pyritään saamaan jonkin asian puolelle tai sitä vastaan.
Argumenttivirheiden tunnistaminen helpottaa olennaisesti keskustelua mutta niiden opetteleminen ei vielä opeta taitavaksi argumentoijaksi. Tosin niiden tuntemisestakaan ole hyötyä, jollet tiedä miten niistä selviät.
Tässä kirjoitussarjassa käsittelen tavallisimmat argumentaation haasteet. Toisessa osassa käsittelen 5 seuraavaa yleistä keskustelun haastetta.
Toinen osa löytyy tästä.
Argumentointi on perustelua, jolla kuulija tai lukija pyritään saamaan jonkin asian puolelle tai sitä vastaan.
Argumenttivirheiden tunnistaminen helpottaa olennaisesti keskustelua mutta niiden opetteleminen ei vielä opeta taitavaksi argumentoijaksi. Tosin niiden tuntemisestakaan ole hyötyä, jollet tiedä miten niistä selviät.
Tässä kirjoitussarjassa käsittelen tavallisimmat argumentaation haasteet. Toisessa osassa käsittelen 5 seuraavaa yleistä keskustelun haastetta.
Kirjoitussarjan osat löydät seuraavasti:
Synteettinen kopioi luonnon omaa valmistetta, mutta kopio ei ole sama asia kuin luonnon alkuperäinen tuote.
Tieteelliset tutkimukset joihin vetoat, eivät ole tehty luonnon suoloilla. Tässä on vissi ero, vaikka et sitä niiden tieteellä rajattujen linssien läpi voikaan nähdä.
Merisuolassa mineraalit ovat ’luonnollisessa’ muodossaan ja siten helposti sulavia, johon elimistömme on tottunut koko lajien evoluution ajan, kohta 4 miljardia vuotta. Puhdistettu tai usein teollisesti valmistettu ruokasuola on elimistöllemme vieras aine ja siksi sen haitat ovat suuremmat kuin hyödyt.
Varsin yleinen myytti on, että kaikki luonnolliset aineet olisivat terveellisiä ja kaikki ihmisen tekemä on luonnotonta ja haitallista. Näistä käytetään myös nimeä naturalistinen virhepäätelmä ja kemofobia.
Valtaosa luonnon kemikaaleista on ihmisille haitallisia. Itse asiassa on poikkeuksellista, että luonnon kemikaali olisi kokonaan haitatonta. Tämä on ymmärrettävää, sillä eivät kasvit ole kasvaneet luontoon sitä varten, että me voisimme niitä syödä. Maaperässä on myös runsaasti elimistölle haitallisia yhdisteitä.
Toki kasvien leviämisen kannalta syödyksi tuleminen voi olla hyvä mekanismi kuten hedelmien ja marjojen osalta voi todeta. Kuitenkin myrkyllisyys yleisin ominaisuus. Monissa normaaleissa ruoka-aineissa on haitallisia aineita mutta niiden pitoisuudet ovat pieniä eikä normaalissa monipuolisessa ruokavaliossa aineita saada niin paljoa, etteikö elimistö niistä selviäisi.
Myrkkyvaikutus on aina annoskysymys. Kaikki yhdisteet ovat suurina annoksina myrkyllisiä, myös kaikki vitamiinit ja hivenaineet ja esimerkiksi vesi. Ihminen on kuitenkin sopeutunut ympäristön myrkyllisyyteen ja elimistö kykenee tehokkaasti käsittelemään haitallisia kemikaaleja.
Usein törmää myös väitteisiin, jossa kuvitellaan kemiallisesti identtisen luonnon yhdisteen eroavan synteettisestä. C-vitamiinista, suolasta ja sitruunahaposta on usein esitetty tällaisia väitteitä. Tosiasiassa kemiallisesti identtinen yhdiste on myös elimistön näkökulmasta identtinen eikä voi mitenkään erottaa onko se ”luonnollinen” vai ihmisen tekemä.
Tohtori X sanoi minulle näin. Sanot nyt muuta, väitätkö, että tohtori X valehtelee?
Tällaisessa väitteessä eri kantaa yritetään siirtää väittäjän ja jonkin tohtorin väliseksi riidaksi. On tietenkin mahdotonta vahvistaa mitä tuo tohtori X on oikeasti sanonut. Tutkimustiedosta väiteltäessä ei koskaan väitetä vastapuolta valehtelijaksi.
Hyökkäät biohakkerointia vastaan vaikka prof x:llä on xx artikkelia ja hän on eri mieltä. Eivät taida natsat riittää.
Tämä on tietynlainen sofistikoitunut Ad hominem –hyökkäys, jossa väitteen esittäjän meriittejä arvostelemalla pyritään tekemään asiakin epäuskottavaksi. ”Natsoilla” ei ole itse asian kannalta mitään merkitystä.
Ylipäätään sillä kuka asian esittää ei ole suurta merkitystä, vain itse sisällöllä ja sen perusteluilla. Henkilöön kohdistuva hyökkäys on tyypillisesti merkki siitä, että ei ole esittää muita vakuuttavia argumentteja.
Tahallinen väärinymmärtäminen on turhauttavaa, sillä se estää järkevän keskustelun. Tutkitun tiedon puolustaminen voidaan tulkita tutkimuskohteen puolustamiseksi. Suosituksia voidaan tulkita tahallaan määräyksiksi.
Ravitsemussuositusten mukaan on pakko syödä 8 palaa leipää joka päivä.
Nykyiset ravitsemussuositukset ovat aiheuttaneet lihavuusepidemian.
Yllä esitetyt väitteet ovat esitetty lukuisia kertoja ja yhtä monta kertaa ne ovat kumottu. Tutkimukset ovat osoittaneet, että mikäli väestö noudattaisi ravitsemussuosituksia paremmin, väestön terveydentila kohenisi.
Lihavuusongelma ei aiheudu suosituksista vaan siitä, että ravitsemussuosituksia noudattaa vain pieni osa väestöstä. Yhdeksästä suositusten tavoitteesta viiteen yltää kolmasosa naisista ja vain 16% miehistä. Miten noudattamatta jätetyt suositukset voivat sairastuttaa kansan?
Vastaavia versioita ravitsemussuositusten ”määräyksistä” on lukuisia ja kaikki perustuvat siihen väärinymmärrykseen, että suositukset muka määräisivät syömään tiettyjä ruokia tietyn määrän. Suositukset ovat laadittu niin, että niiden perusteella kukin voi koostaa itselleen sopivan terveyttä edistävän ruokavalion varsin joustavasti.
Meillä mieheni kanssa on ollut varaa itse kokeilla xxx-ruokavaliota ja todeta sen positiiviset vaikutukset. Virallinen käypä hoito jyrää ja jos se olisi ollut hyvä, ei meillä olisi tällaista määrää sairaita. Mutta takaahan se ahkerille lääkäreille ja kirurgeille töitä. Tyydytetty rasva eli voi on parasta aivoille. Ottakaa vastuu itsestänne ja kyselkää lääkärienne sidonnaisuuksista lääketehtaisiin tai ruokateollisuuteen!
Yllä olevaan kommenttiin kiteytyy useat argumentaatiovirheet. Omat tuntemukset ovat hyväksyttävä peruste itselle, vaikkei pelkkien tuntemuksien perusteella ruokavalion terveellisyydestä voikaan mitään päätellä. Erilaisia terveysvalmisteita myydään hyvin usein myyjien omakohtaisilla kokemuksilla. Muille ei voi antaa suosituksia omien kokemusten perusteella.
Suolaa käytän niin kuin haluan ja jalkakrampit eivät vaivaa, kuten monia niukan suolan käyttäjiä. Verenpaineesta ei ole tietoakaan, joten se se vasta on urbaania legendaa.
Yksilön tapa reagoida vaihtelee. On hyvin tunnettua, että osa väestöstä on herkempiä suolan verenpainetta nostavalle vaikutukselle ja osalla verenpaine ei helposti nouse, vaikka ruoassa olisi runsaasti suolaa. Väestötasolla runsas suolan määrä lisää selvästi verenpainetaudin esiintyvyyttä. Yksilön reagoinnista ei voi tehdä laajoja tulkintoja.
Kritiikki, jossa on osin perää, on haastavaa. Medikalisaatiokritiikki on tällaista. Termiä medikalisaatio käytetään kolmessa aivan erilaisessa yhteydessä:
Missä menee perustellun ehkäisevän työn ja medikalisaation raja? Verenpaineen seuranta, kolesterolin ja rasva-arvojen mittaus, vyötärölihavuus, ihomuutosten poistaminen, neuvolakäynnit ja -mittaukset, ruokavaliosuositukset, tupakalle altistumisen vähentäminen, radonaltistuksen seuraaminen ja vähentäminen, asbestilta suojautuminen, suojatiet, polkupyöräkypärät ja autojen turvavyöt voitaisiin luokitella samaan medikalisaation ryhmään.
Nykyisin terveydenhuolto kannustaa potilasta omatoimisuuteen ja aktiivisuuteen. Varsinaisena tavoitteena on kannustaa väestöä muuttamaan elintapojaan terveellisemmäksi ja siten ehkäisemään sairauksien syntyminen. Seurauksena voi kuitenkin olla lisääntynyt itsensä tarkkailu ja myös herkempi hakeutuminen terveydenhuollon palveluihin.
Erilaiset sairauksien seulonnat, kuten kohdunkaulasyövän, rintasyövän, eturauhassyövän, aortan pullistuman ja sepelvaltimotaudin riskiryhmien tutkimukset voidaan katsoa myös medikalisaatioksi. Niiden ideologia lähtee siitä, että varhaisempi diagnostiikka voisi auttaa estämään vakavien sairauksien syntymisen.
Ehkäisyn ja seulonnan hyötyjä on kuitenkin ollut vaikea todistaa. Meillä on niukasti tutkittua tietoa erilaisten ehkäisevien toimien vaikuttavuudesta, haitoista ja hyödyistä. Ehkäisevien toimien seurauksena voi myös syntyä ylidiagnostiikkaa ja –hoitoa. Voimme esimerkiksi löytää syöpiä, jotka eivät todennäköisesti muutu aggressiivisiksi, mutta joita on pakko seurata.
Lääketieteen soveltamisala myös laajenee. Erilaiset poikkeavan käyttäytymisen muodot, suru, syntymä ja kuolema ovat tulleet lääketieteen piiriin viimeisen 50 vuoden aikana. Uudempi ilmiö on ikuisen nuoruuden tavoitteleminen kirurgian keinoin. Kosmeettiset leikkaukset ovat arkipäiväistyneet jopa niin, että vaarana on, että leikkaustoimenpiteet luokitellaan itsestä huolehtimiseksi ja merkiksi menestymisestä.
Yleisten sairauksien kuten sepelvaltimotaudin, tyypin 2 diabeteksen ja syövän periytyminen ei perustu yksittäisiin geeneihin vaan vaikuttamassa on suuri määrä väestössä tavallisia, vaihtelevia perimän kohtia, joilla kullakin yksittäin on vain häviävän pieni vaikutus sairausriskiin – kullakin yksittäin selvästi vain prosentin murto-osan verran.
Tämän vuoksi on pyritty kehittämään monigeenisiä riskimittareita, joissa hyödynnetään jopa miljoonien geenimuunnosten tietoa. Viimeisen parin vuoden aikana on julkaistu lupaavia tuloksia suurissa väestöotoksissa monigeenisistä riskimittareista [1][2].
Khera ym [2] tutkimuksessa raportoitiin, että yli 180 000 henkilön väestöotoksessa kehitetyllä monigeenisellä GPS-riskimittarilla (genome-wide polygenic score) voidaan havaita sepelvaltimotaudin suhteen korkeamman riskin henkilöt paremmin kuin aikaisemmin.
He käyttivät mittarissaan peräti 6 630 150 geenimuunnosta, joten geenimittari ei todennäköisesti enää tästä merkittävästi laajene ja tarkennu.
Kun valittiin väestöstä ne 8 prossenttia, joilla oli suurin GPS, oli sepelvaltimotaudin esiintyvyys kolminkertainen muuhun väestöön verrattuna (odds ratio eli vetosuhde 3). Kun valittiin 2,3 prosenttia korkeimman GPS-riskin omaavia, sepelvaltimotaudin esiintyvyys oli nelinkertainen (vetosuhde 4) ja vastaavasti 0,5 prosentilla korkeimman GPS-arvon omaavilla oli viisinkertainen (vetosuhde 5) riski sepelvaltimotautiin muuhun ryhmään verrattuna.
Inouye ym. [1] tutkimuksessa saatiin vastaavat tulokset mittarilla, jossa käytettiin 1,7 miljoonaa geenimuuttuja ja yli 480 000 henkilön tietoja.
Molemmat mittarit kykenevät siten havaitsemaan suurentuneen riskin väestöstä. Khera ym. [2] tutkijat totesivat, että monigeeninen riskimittari kykenee tehokkaasti seulomaan sepelvaltimotaudin suhteen korkean riskin ihmiset ja että nyt olisi aika ottaa GPS riskimittari kliiniseen käyttöön.
Tämä kuulostaa todella hyvältä, mutta ovatko johtopäätökset perusteltuja. Voidaanko näiden tulosten perusteella käyttää GPS-mittaria väestön seulonnassa?
Tutkijoiden johtopäätökset eivät valitettavasti ole perusteltuja. Geenimittaritulosten tulkinnassa ei ole otettu huomioon monia keskeisiä rajoitteita.
Sepelvaltimotauti on yleinen sairaus väestössä ja sinänsä sopii seulottavaksi. Sen esiintyvyyteen vaikuttaa hyvin paljon ikä. Lisäksi riskitekijöitä ovat miessukupuoli, tupakointi, sukuriski, diabetes, verenpainetauti ja korkea kolesteroli.
Taudin ikävakiotu esiintyvyys on arvioitu olevan Yhdysvalloissa 7,2 prosenttia [3]. Enbergs ym [4] tutkimuksessa oireettomassa 40-70 vuoden ikäisessä väestössä esiintyvyys oli 3,8 prosenttia.
Henkilön oireet vaikuttavat esiintyvyyteen huomattavasti. Esiintyvyys nousee moninkertaiseksi, jos henkilöllä on sepelvaltimotautiin sopivia oireita. Enbergs ym [4] tutkimuksessa oireisilla henkilöillä 17,1 prosentilla oli merkittävä sepelvaltimotauti.
Omassa analyysissämme yli 15 000 oireisilla henkilöillä 14,9 prosentilla löytyi kuvauksissa sepelvaltimotauti [5]. Tanskalaisessa, vielä julkaisemattomassa analyysissä yli 42 000 oireisella henkilöllä sepelvaltimotaudin esiintyvyys oli tietokonekuvauksessa 26 prosentilla ja merkittävä ahtauma löytyi lopulta 8,9 prosentilla potilaalla.
Jos oletamme, että oireettomassa väestössä taudin esiintyvyys on 5 prosenttia, 50:llä tuhannesta on sepelvaltimotauti. Oireisessa väestöryhmässä 15 prosentilla eli 150 henkilöllä tuhannesta on sepelvaltimotauti.
Jotta saisimme konkrettisen käsityksen siitä, toimivatko geenimittarit seulonnan työkaluna, olen tehnyt selventäviä laskelmia. Lähtökohtana on tilanne, jossa teemme tuhannelle oirettomalle ja tuhannelle oireiselle henkilölle GPS-geenitestin.
Khera ym. [2] tutkimuksen mukaisesti suurimman 8 prosentin geeniriski löytyy 80 henkilöllä tuhannesta ja näillä riski on kolminkertainen. Siten tässä 80 henkilön ryhmässä on todennäköisesti 12 (15 prosenttia) sepelvaltimotautia sairastavaa.
Näistä 80 suuren riskin henkilöstä 68:lla (85 prosentilla) ei ole sepelvatimotautia vaikka he ovat luokiteltu geenimittarin mukaan korkean riskin ryhmään. Siten valtaosa valituista henkilöistä kuuluu virheellisesti suuren riskin ryhmään.
Lopuilla 920 (92 prosenttia) henkilöllä GPS-mittari osoittaa pientä riskiä, sillä henkilö ei kuulunut tuohon korkeimpaan 8 prosentin riskin ryhmään väestöstä. Tällöin saatetaan todeta, että mitään erityisiä toimenpiteitä ei tarvita sepelvaltimotaudin riskin pienentämiseksi.
Kuitenkin tämän alkuperäisen 1000 henkilön väestön kaikista 50 sepelvaltimotapauksesta testi luokitteli suuren riskin ryhmään 12 henkilöä ja loput 38 (76 prosenttia) kuuluvat matalan riskin ryhmään.
Siten GPS-geenitesti kykeni havaitsemaan vain 24 prosenttia tautitapauksista ja valtaosa potilaista sijoittuu matalan riskin ryhmään.
Olettakaamme, että matemaattisesti tilanne olisi vastaava, kun käytämme testiä oireisessa väestössä. Taudin esiintyvyys on silloin vain suurempi eli noin 15 prosenttia ja 150:llä tuhannesta on sepelvaltimotauti.
Suurimman 8% riskin ryhmään edelleen valikoituu 80 henkilöä. Tässä ryhmässä riski on kolminkertainen, jolla perusteella voidaan arvioida, että 36:lla (45 prosentilla) on tauti ja 44:llä (55 prosentilla) ei.
Matalan geeniriskin 920 henkilöstä tauti on 114:llä henkilöllä. GPS-geenisesti kykeni edelleen luokittamaan suuren riskin ryhmään vain 24 prosenttia sairaista.
Siten oireisilla henkilöillä geenitestin herkkyys ei ole yhtään parempi (24 prosenttia) mutta suuren riskin ryhmässä useammalla on sairaus. Todellisuudessa geeniriskin itsenäinen merkitys on tässä oireisten ryhmässä on huomattavasti tätä heikompi, sillä pohjana on jo yksi tehokas riskimittari eli oireet.
Kuten jäljempänä käy esiin geenitiedon lisäarvo perinteisiin riskitekijöihin verrattuna on ollut pieni eikä suinkaan kolminkertainen, kuten edellä oletettiin. Edellä olevan laskelman selvästi ylioptimistisuudesta huolimatta geenitesti ei toiminut seulonnan välineenä.
Edellä esimerkit toteutettiin 8 prosentin korkeimman riskin ryhmässä, jossa vetosuhde oli 3. Kun analysoimme väestöstä 2,3 tai 0,5 prosenttia korkeimman GPS-riskin omaavia, vetosuhde on vastaavasti 4 tai 5.
Tällöin suuremman riskin ryhmään kuuluvilla taudin todennäköisyys kasvaa hieman mutta samalla suuren riskin ryhmä pienenee ja testi kykenee löytämään vastavaasasti vain 9 tai 2 prosenttia sepelvaltimotautipotilaista.
Geenimittari ei toimi seulonnassa sen vuoksi, että geneettisillä tekijöillä on suhteellisen pieni merkitys taudin syntymiselle. Sairaudet riippuvat merkittävästi elintavoista ja ympäristöstä ja tulevat myöhemmällä iällä, jolloin geneettisillä tekijöillä on pienempi merkitys.
Koska geenit selittävät sairauden syntymisestä vain osan, syntyy tilanne, jossa terveiden ja sairaiden geeniriskiprofiilit menevät huomattavasti päällekkäin. Oheisessa kuvassa on havainnollistettu tilanne teoreettisesti. Jakauma perustuu todellisiin havaintoihin tanskalaisesta vielä julkaisemattomassa aineistossa. Terveen väestön jakauma on esitetty sinisellä käyrällä ja sairaiden punaisella suhteessa riskimittarin arvoon.
Terveiden ja sairaiden jakauma geenimittarin arvon suhteen eroavat toisistaan selvästi mutta koska jakaumat menevät huomattavasti päällekkäin, luotettava erottelu terveisiin ja sairaisiin geenimittarin tiedon perusteella ei ole mahdollista.
Kuvassa on esitetty myös GPS-geenimittarin korkeimpien arvojen 8% raja. Sairaiden suhteellinen osuus on korkeimman riskin ryhmässä toki suurempi mutta valtaosa sairaista jää matalan geeniriskin ryhmään.
On siis kyseenalaista, voimmeko geenitestin perusteella antaa väestössä perusteltua terveysneuvontaa siihen verrattuna, että annamme sen kaikille.
Vaikka geenitestin vetosuhde vaikuttaa lupaavalta, se ei kuitenkaan riitä väestön seulonnassa kunnolla erottelemaan sairaita ja terveitä. Vetosuhteen tulisi olla huomattavasti suurempi, jotta testi toimisi seulonnassa.
Vastaavia vetosuhteita saadaan myös perinteisillä riskitekijöillä ja esimerkiksi kolesterolin mittaamisella. Kuitenkin on yleisesti hyväksyttyä, että niitä ei voida käyttää väestön seulonnan työkaluina.
Kuten aikaisemmin todettiin, sepelvaltimotaudin riskiä arvioidaan tänään käyttämällä yksinkertaisia mittareita. Oirekuvan, iän ja sukupuolen lisäksi lääkäri arvioi perinteisiä riskitekijöitä, joita ovat tupakointi, sukuriski, diabetes, verenpainetauti ja korkea kolesteroli.
Näillä kaikilla vetosuhteet ovat samaa tasoa kuin GPS-geenimittarilla. Esimerkiksi kun käytetään pelkästään kysymällä arvioitua sukuriskiä, päästään lähelle geenimittarin vetosuhdetta. Sukuhistorian vetosuhteet sydäninfarktille Interheart-tutkimuksessa [6] on esitetty oheisessa taulukossa.
Eri riskitekijöiden, biomerkkiaineiden ja mittareiden kykyä luokitella henkilöt terveisiin ja sairaisiin esitetään tavallisesti niin sanotulla ROC-käyrästöllä. ROC-käyrän alapuolelle jäävä pinta-ala kertoo testin osuvuuden.
Mikäli pinta-ala on 1,0, kykenee testi luokittelemaan henkilöt täydellisesti ja mikäli pinta-ala on 0,5, testi ei anna lisätietoa. Testien luvut vaihtelevat 0,5-1,0 ja suurempi luku on parempi.
Oheisessa kuvassa on teoreettinen esimerkki ROC-käyrästä hypoteettiselle testille, jossa osuvuus on 0,7 eli testi luokittelee tapaukset 70 prosentissa oikein.
Millaisia ROC-käyrät ovat perinteisille seulontatesteille? Alla olevassa kuvassa on eri testien vertailu Yeboah ym. julkaisusta oireettomilla henkilöillä [7]. Käyristä näkee, että perusriskitekijöiden (esim Framigham Risk Score) lisäksi monilla muilla on havaittavissa oleva mutta vähäinen vaikutus käyrän alle jäävään pinta-alaan.
Sukuriskistä kysyminen nostaa pinta-alaa perustasolta 0,62 tasolle 0,67. Ainoastaan valtimoissa havaittu kalkki (tummansininen yhtenäinen käyrä) tietokonekuvauksessa vaikutti huomattavasti terveiden ja sairaiden erottamiseen tavallisten riskitekijöiden lisäksi (0,78).
Vielä julkaisemattomassa tanskalaisessa tutkimuksessa pelkän monigeenisen riskimittarin ROC-käyrän pinta-ala oli 0,63. Toki mittari on parempi kuin arvan heitto mutta esimerkiksi perinteisten rikistekijöiden pinta-ala on tätä suurempi 0,71. Kun geenimittari lisättiin perinteisten riskitekijöiden oheen nousi pinta-ala tasolta 0,71 tasolle 0,75. Kun perinteisiin riskitekijöihin lisättiin tieto sepelvaltimoiden kalkkikuvauksesta, nousi pinta-ala tasolta 0,71 tasolle 0,86.
Christiansen ym [8] analysoivat geeniriskin yhteyttä valtimoiden kalkkeutumiseen, joka on merkki sepelvaltimoiden taudista. Alla olevassa kuvassa on esitetty sepelvaltimoiden kalkkijakauma kussakin geeniriskimittarin deciilissä (kymmenesosassa) niin sanottuna viulu-plottina.
Kuvasta voi päätellä, että sepelvatimoiden kalkkijakaumassa on vain hieman muutosta sen mukaan kuinka suurta riskiä geenimittari näytti.
Tässäkään tutkimuksessa geenimittarin avulla ei voitu luotettavasti erotella niitä potilaita, joille kehittyy kalkkeutumia sepelvaltimoihin niistä, joille ei kehity.
Olen itsekin aikaisemmin uskonut, että laajamittainen geneettisen riskin analysointi voisi olla tehokas tapa seuloa riskihenkilöitä ja kohdistaa toimenpiteitä kustannustehokkaasti juuri tähän suuren riskin ryhmään.
Olen myös itsekin parhaillaan toteuttamassa hanketta, jossa geenitiedon merkitystä valtimotaudin mekanismien ja eri ilmöiden takana selvitetään.
Tämän vuoksi viimeaikaisten julkaisujen miljoonien geenimuunnosten analyysi sadoilla tuhansilla ihmisillä on ollut suuri pettymyksen aiheuttaja.
Vaikka geenitestit tietyissä sairauksissa ja lääkehoitojen ohjaamisessa ovat ilman muuta osa nykyaikaista lääketiedettä, väestön seulonnassa niistä voidaan odottaa hyvin vähän hyötyä. Parhaimmillankin geenimittarit ovat kuin mikä tahansa muu yksittäinen riskitekijä.
Tämän vuoksi on hyvä myös tiedostaa, että suuriin kansallisiin geenirekistereihin asetetut odotukset seulonnassa ja kansanterveyden parantamisessa eivät tule toteutumaan. Ymmärtääkseni juuri väestön riskien seulonta on ollut yksi keskeisistä perusteluista kansallisille geenirekistereille.
Koska terveydenhuollossa on resurssipula, merkittäviä geenirekisteri-investointeja tulisi arvioida uudelleen kriittisesti ja pohtia mahdollisesti muita tehokkaampia tapoja seuloa sairauksia ja parantaa kansanterveyttä.
Olipa seulontatapa mikä hyvänsä, sen hyöty syntyy vain jos seulonta johtaa väestön riskitekijöiden vähentymiseen. On uskottu, että tieto geeniriskistä vaikuttaisi niin, että muuttuneet elintavat pienentäisivät riskiä.
Suureksi pettymykseksi toistaiseksi kaikki nämäkin tutkimukset ovat olleet kielteisiä. Esimerkiksi sepelvaltimotaudin [9] ja diabeteksen [10] osalta geenitesteillä ei ollut vaikutusta käyttäytymiseen.
Satunnaistetussa tutkimuksessa paksu- ja peräsuolisyövän geeniriski [11] ei lisännyt osallistumista suolistosyövän seulontaan. Systemoidussa Cochrane-katsauksessa [12] vuonna 2016 geneettisen riskin tieto ei millään tavalla muuttanut terveiden ihmisten riskikäyttäytymistä.
Geenitestattujen haastatteluista on saatu myönteinen kuva testauksen vaikuttavuudesta. Kuitenkaan tällainen subjektiivinen palaute ei kerro luotettavasti elintapojen muuttumisesta pidemmällä ajalla.
Geenimittarista voi olla hyötyä oireisen potilaan jatkotutkimuksista päätettäessä mutta tällöin se voidaan tehdä erikseen pyydettäessä, kuten esimerkiksi kolesterolimittaukset, eikä tarvita koko väestön geenirekisteriä.
Koska sepelvaltimotaudin esiintyminen on huomattavasti vähentynyt, alle 15 prosentilla potilaista lopulta todetaan toimenpiteitä vaativa tauti. Tämän vuoksi kliinisessä työssä kaikki mahdollinen tieto on hyödyllinen sairauden ennakkotodennäköisyyden arvioimisessa. Riskitekijöiden lisäksi geenitiedosta voi olla tässä tilanteessa hyötyä, mutta tutkimusnäyttö tämän osalta on riittämätöntä. Silloinkin geenianalyysi kannattaa tehdä vain silloin, kun siitä on odotettavissa hyötyä.
Toistaiseksi näyttää siltä, että yksinkertainen valtimokalkkien kuvantaminen osoittautuu ylivoimaiseksi verrattuna mihinkään muuhun riskitekijään, biomerkkiaineeseen tai geenimittariin, sillä kertoo suoraan onko suonissa tautia vai ei, eikä kyse ole vain riskitekijästä. Tuloksen perusteella voidaan luotettavammin suunnitella jatkotukimuksia, elintapamuutoksia tai hoitotoimenpiteitä.
Monigeeniset riskimittarit ovat kehittyneet huomattavasti ja herättäneet suuria odotuksia sairauksien seulonnassa ja korkean riskin henkilöiden havaitsemisessa. Mittareiden perusteella on uskottu voitavan ohjata toimenpiteet suuren riskin väestöön ja siten vaikuttaa kansanterveyteen.
Tämän uskomuksen perusteella Suomeen on perusteilla genomitietokeskus, johon on tarkoitus tallentaa kaikkien suomalaisten geenitieto ja tämä olisi lääkäreidenkin käytettävissä.
Vaikka julkaisuissa on tulosten erinomaisuutta hypetetty, ei niiden käytössä sairauksien seulonnassa, riskipotilaiden löytämisessä sekä kansanterveyden parantamisessa ole odotettavissa merkittävää hyötyä. Geenimittari näyttäisi olevan parhaimmillaankin vain yksi riskitekijä muiden riskitekijöiden joukossa.
Geenitiedosta ei näytä olevan kansanterveyden parantajaksi, vaikka sillä toki kohdistettuna onkin potentiaalia. Suurin hyöty väestötason geenitiedosta saataneen lääketehtaiden tuotekehityksen kautta.
Tämän kirjoituksen kohteena oli sepelveltimotauti, joka on edelleen suurimpia tappajia. On enemmän kuin todennäköistä, tässä tehdyt johtopäätökset pätevät myös useimmissa muissa sairauksissa, joissa perintötekijät ovat vain yksi tekijä muiden joukossa.
Kiitän professori Juha Kereä artikkeliin liittyvistä kommenteista.
Lisäys 20.2.2020: 18.2.2020 julkaistu artikkeli analysoi kaksi aivan tuoretta julkaisua ja päätyi aivan samaan johtopäätökseen.
[1] M. Inouye et al., “Genomic Risk Prediction of Coronary Artery Disease in 480,000 Adults: Implications for Primary Prevention,” J. Am. Coll. Cardiol., vol. 72, no. 16, pp. 1883–1893, Oct. 2018.
[2] A. V. Khera et al., “Genome-wide polygenic scores for common diseases identify individuals with risk equivalent to monogenic mutations,” Nature Genetics, vol. 50, no. 9. Nature Publishing Group, pp. 1219–1224, 01-Sep-2018.
[3] S. S. Virani et al., “Heart Disease and Stroke Statistics—2020 Update,” Circulation, Jan. 2020.
[4] A. Enbergs, “Prevalence of coronary artery disease in a general population without suspicion of coronary artery disease: angiographic analysis of subjects aged 40 to 70 years referred for catheter ablation therapy,” Eur. Heart J., vol. 21, no. 1, pp. 45–52, Jan. 2000.
[5] L. E. Juarez-Orozco et al., “Impact of a decreasing pre-test probability on the performance of diagnostic tests for coronary artery disease,” Eur. Hear. J. – Cardiovasc. Imaging, vol. 20, no. 11, pp. 1198–1207, Apr. 2019.
[6] C. K. Chow et al., “Parental history and myocardial infarction risk across the world: The INTERHEART study,” Journal of the American College of Cardiology, vol. 57, no. 5. Elsevier USA, pp. 619–627, 01-Feb-2011.
[7] J. Yeboah et al., “Comparison of novel risk markers for improvement in cardiovascular risk assessment in intermediate-risk individuals,” JAMA – J. Am. Med. Assoc., vol. 308, no. 8, pp. 788–795, Aug. 2012.
[8] M. K. Christiansen et al., “Genetic Risk of Coronary Artery Disease, Features of Atherosclerosis, and Coronary Plaque Burden.,” J. Am. Heart Assoc., vol. 9, no. 3, p. e014795, Feb. 2020.
[9] B. Silarova et al., “Effect of communicating phenotypic and genetic risk of coronary heart disease alongside web-based lifestyle advice: The INFORM Randomised Controlled Trial,” Heart, vol. 105, no. 13, pp. 982–989, Jul. 2019.
[10] J. G. Godino, E. M. F. van Sluijs, T. M. Marteau, S. Sutton, S. J. Sharp, and S. J. Griffin, “Lifestyle Advice Combined with Personalized Estimates of Genetic or Phenotypic Risk of Type 2 Diabetes, and Objectively Measured Physical Activity: A Randomized Controlled Trial,” PLOS Med., vol. 13, no. 11, p. e1002185, Nov. 2016.
[11] D. S. Weinberg et al., “Genetic and environmental risk assessment and colorectal cancer screening in an average-risk population: A randomized trial,” Ann. Intern. Med., vol. 161, no. 8, pp. 537–545, Oct. 2014.
[12] G. J. Hollands et al., “The impact of communicating genetic risks of disease on riskreducing health behaviour: Systematic review with meta-analysis,” BMJ, vol. 352, Mar. 2016.
Argumentointi on perustelua, jolla kuulija tai lukija pyritään saamaan jonkin asian puolelle tai sitä vastaan.
Argumenttivirheiden tunnistaminen helpottaa olennaisesti keskustelua mutta niiden opetteleminen ei vielä opeta taitavaksi argumentoijaksi. Tosin niiden tuntemisestakaan ole hyötyä, jollet tiedä miten niistä selviät.
Tässä neliosaisessa kirjoitussarjassa käsittelen tavallisimmat argumentaation haasteet. Ensimmäisessä osassa käsittelen 5 yleistä keskustelun haastetta.
Osa 1 löytyy tästä
Argumentointi on perustelua, jolla kuulija tai lukija pyritään saamaan jonkin asian puolelle tai sitä vastaan.
Argumenttivirheiden tunnistaminen helpottaa olennaisesti keskustelua mutta niiden opetteleminen ei vielä opeta taitavaksi argumentoijaksi. Tosin niiden tuntemisestakaan ole hyötyä, jollet tiedä miten niistä selviät.
Tässä neliosaisessa kirjoitussarjassa käsittelen tavallisimmat argumentaation haasteet. Ensimmäisessä osassa käsittelen 5 yleistä keskustelun haastetta.
Kirjoitussarjan osat löydät seuraavasti:
Olkinukke on ehkä kaikkein tavallisin argumentointivirhe. Termi tulee harjoitusvastustajana käytettävästä oljilla täytetystä nukesta. Olkinuken käyttäjä siis hyökkää itse synnyttämäänsä väitettä vastaan sen sijaan, että kohdistaisi vastauksensa itse keskusteltavaan asiaan.
Tyypillisessä tilanteessa toisen suuhun pannaan sanoja pyrkimättä ymmärtämään sitä, mitä toinen todella tarkoittaa. Toisen ajatus voidaan esittää niin ylikärjistetyssä muodossa, että sitä vastaan voi hyökätä.
Puolustat lääkkeitä tutkimusten avulla
Tällainen lukijakommentti on tavallinen ja hyvä esimerkki olkinukesta. Tässä tutkitun tiedon puolustaminen tulkitaan tutkimuskohteen puolustamiseksi. Lääketutkimuksien tulkitsemista ei voida väittää lääkkeiden puolustamiseksi. Kyse on tutkimustiedon puolustamisesta.
Kun kritisoi jotain selvästi virheellistä väitettä, saa usein kuulla, että edustaa suppeata biologista näkökulmaa ja kokonaisvaltaisempi näkökulma mahdollistaisi paremman arvion väitteestä. Tämä on yksi tavallisimmista olkinukeista, kun keskustelee kokemus- ja uskomushoitojen edustajan kanssa.
Ad hominem on argumentaation muoto, jossa argumentoija viittaa joihinkin vastapuolen piirteisiin, joilla ei ole merkitystä keskusteltavan aiheen kannalta. Silloin kun syntyy erimielisyyttä, pitäisi keskustella asioista ja ilmiöistä, ei henkilöistä, ellei se asian käsittelyn kannalta ole välttämätöntä.
Olkinuken lisäksi tällainen henkilöön kohdistuva arvostelu on yksi yleisimmistä argumentaatiovirheistä. On tavallista, kun asiakeskustelu ei menesty, kritiikki siirtyy vastapuolen ominaisuuksiin.
Paul Graham on esittänyt ns. erimielisyyshierarkian, jonka perusteella argumentointi voidaan luokitella. Sen alimmalla tasolla ovat suora henkilöön menevä nimittely sekä ad hominem -tyyppinen arvostelu. Jotta erimielisyyksien käsittely voisi ylipäätään edetä, tulisi toimia ylimpien tasojen mukaisesti.
Provosoijat elävät klikkauksista. Sen vuoksi olisi paras reagoida vain kirjoituksiin, jossa ei ole käytetty neljän alimman tason argumentointia.
Tutkijat eivät uskalla kertoa oikeaa totuutta, koska pelkäävät, että yliopisto rankaisee.
Sen lauluja laulat, ken palkan maksaa.
Yllä esitetty varsin yleinen salaliittoväite esittää, että tutkijat kertovat vain työnantajien määräämää mantraa. Todellisuudessa yliopisto tarjoaa puitteet missä tutkija voi tutkimustaan tehdä eikä hallinto todellakaan sekaannu siihen mitä saa tutkia ja mitä ei tai mitä tuloksista sanoo. Yliopiston vaatimukset ovat tutkimuksen tehokkuus, rehellisyys, avoimuus ja eettisyys.
Vastustat lisäravinteita, jotta saisit enemmän potilaita ja hyötyisit itse.
Lääkärit ja THL haluavat ihmisten olevan sairaita, jotta voisivat määrätä kalliita lääkkeitä.
Jälkimmäisessä väitteessä Suomen yli 20 000 lääkäriä ja THL:n henkilökunta ovat yksissä tuumin tekemässä väestön sairaammaksi. Motiivina olisi saada itselle hyötyä.
Väitteestä ei käy esiin mikä hyöty on. Valtaosa lääkäreistä toimii julkisella sektorilla, joka jo nyt on aliresurssoitu. Ilmeisesti väittäjän mielestä ihmiset saataisiin pysymään terveinä esimerkiksi ravintolisillä?
Biohakkerointitoiminta on järkevää, koska ns. virallinen terveydenhoito pahasti korruptoitunut. Sama koskee lääketeollisuuden rahoittamia potilasyhdistyksiä, joka ovat käytännössä osa myyntiorganisaatiota. Näinpä itsensä mittaaminen ja seuranta on hyvinkin perusteltua ja tarvittaessa voi ryhtyä korjaaviin toimenpiteisiin. Tätähän ei nykyinen ’terveydenhoito’ tue, koska bisnesmalli on hoitaa oireita, ei syitä.
Tässä salaliitto koskee vieläkin laajempaa toimijajoukkoa, jotka kaikki ovat väitteen mukaan korruptoituneita. Mikä olisi se motiivi, joka saisi julkisesti rahoitetun terveydenhuollon tahallaan hoitamaan potilaita huonosti?
Miten terveydenhuollon korruptoitumisella voi perustella biohakkerointia? Eikö lähtökohta olekaan, että itsensä mittaamisesta tulee olla osoitettua hyötyä?
Whataboutismi voitaisiin kääntää ”entäs sitten” –väitteiksi. Kritiikki yritetään väistää tuomalla esiin toinen seikka, joka on vastapuolen mukaan myös pielessä. Tässä yritetään väheksyä kritiikkiä väittämällä sen olevan tekopyhää, yrittämättä suoraan reagoida itse väitteeseen.
Lääkkeet aiheuttavat paljon kuolemia. Ei kannata arvostella ravintolisiä.
On totta, että lääkkeisiin liittyy haittavaikutuksia. Mutta yhtä totta on myös se, että oikein käytettynä lääkkeiden hyödyt ylittävät niiden haitat. Ei ole mitään järkeä korostaa vain haittoja ja unohtaa hyödyt.
Sitä, että lääkkeisiin liittyy haittavaikutuksia, ei voi mitenkään käyttää perusteena sille, että ravintolisiä ei saisi arvostella.
On täysin selvä asia tutkimattakin, että ihmisen energiaaineenvaihdunta l. ”palamisprosessi” ei voi olla tuottamatta elimistölle haitallisia aineenvaihdunta tuotteita (kun vetymoottori toimii, tulee pakoputkesta vettä…elimistö taas on paljon monimutkaisempi kuin vetymoottori), joista osa jää kuormittamaan kehoa liikaa.
Tässä kommentoija ilmeisesti olettaa, että tästä evoluution kehittämästä ihmisen omasta polttomoottorista olisi unohtunut pakoputki kokonaan. Luonnollisuuden ihannointi ei näytä sisältävän luottamusta ihmisen biologiaan selvitä omista jätteistään.
Matala ferritiiniarvo on seurausta pitkäaikaisesta stressistä, joka vaikuttaa kehoon monin tavoin. Pitkäaikainen stressi vaikuttaa muun muassa ravinteiden imeytymiseen sekä hengitykseen. Pitkäaikaisen stressin tiedetään tekevän hengityksestä pinnallista, jolloin keho ei hyödynnä happea täysin. Olen huomannut, että matalasta ferritiinistä kärsivillä on usein taustalla pelko hengittää, syynä saattaa olla esimerkiksi altistuminen sisäilmaongelmille tai monikemikaaliyliherkkyys. Kun ihminen pelkää hengittämistä tai on tiedostamattaan stressaantunut kehon happipitoisuus laskee, ei paljon, mutta kuitenkin. Tällöin keholla ei ole mitään syytä tuottaa ainesosia, jotka osallistuvat hapen kuljettamiseen. Ajatukseni on, että kehossa ei tapahdu mitään turhaan. Näin ollen hemoglobiini tai ferritiinitasot voivat laskea.
Yllä olevassa puhtaasti mielikuvituksen synnyttämässä tarinassa käytetään tieteelliseltä kuulostavia termejä ja ilmiöitä. Todellisuudessa kyseisten yhteyksien ja selitysten tueksi ei ole olemassa mitään näyttöä.
Istukan syömisellä, soijan aiheuttamalla naisistumisella ja lääkehiilellä ei taida olla mitään muuta yhteistä kuin, että ne eivät mahtuneet myöhemmin tänä vuonna julkaistavaan kirjaani Kauppatavarana terveys – Selviydy terveysväitteiden viidakossa.
En raaskinut kuitenkaan heittää roskakoriin hyvää (?) tekstiä, joten olkaapa hyvä! Lue kirjoitus tästä.
Istukan syömisellä, soijan aiheuttamalla naisistumisella ja lääkehiilellä ei taida olla mitään muuta yhteistä kuin, että ne eivät mahtuneet myöhemmin tänä vuonna julkaistavaan kirjaani Kauppatavarana terveys – Selviydy terveysväitteiden viidakossa.
En raaskinut kuitenkaan heittää roskakoriin hyvää (?) tekstiä, joten olkaapa hyvä!
Kovin yleistä istukan syöminen ei Suomessa taida olla mutta säännöllisesti tulee uusi aalto äitejä, jotka ovat vakuuttuneita istukan syömisen eduista. Istukka voidaan jauhaa pillereiksi taikka syödä paistettuna tai jopa raakana. Istukan syöminen perustuu uskomukseen, että se sisältää terveyttä edistäviä aineksia ja on luonnollista ravintoa. Syöväthän monet eläimetkin istukan!
Istukka sisältää ”oman kehon onnellisuuspillereitä”
Istukka kuuluu syödä, koska se on luonnollista – eläimetkin tekevät niin.
Istukkaan on varastoituneena äidin eri hormoneja jopa parin kuukauden tarpeille.
Olipa istukan syöminen gourmet-kokemus tai ei, sen terveysvaikutuksista on tutkimustietoa. Vuonna 2015 julkaistussa systemoidussa katsauksessa löydettiin ja analysoitiin 49 artikkelia aiheesta eikä mitään tukea istukan syönnin hyötyväitteille löydetty[1]. Sen sijaan raportoitiin vakavia infektioita, jotka myös saattoivat levitä lapseen.
Soijatuotteet herättävät toistuvasti erikoisia tervesyvätteitä. Viime vuosina miesten siemennesteen laadun on väestötutkimuksissa todettu heikentyneen väestötutkimuksissa. Soijan on väitetty olevan yksi syyllinen ilmiöön, sillä siinä on ns. kasviestrogeeneja. Väitteiden mukaan nämä estrogeenit sitten häiritsisivät miesten hormonitoimintaa. On jopa väitetty, että soija tekisi miehistä naismaisempia.
Nämä uskomukset perustuvat väärinkäsitykseen. Tehtyjen kattavien tutkimuskoosteiden perusteella ravinnon soija ei aiheuta miehille naismaisia piirteitä[2] eikä vaikuta miesten hormonitoimintaan[3]. Joten tosimiehet voivat edelleen nauttia soijansa rauhassa.
Lääkehiili eli aktivoitu hiili on tullut tunnetuksi myrkytysten hoidossa. Lääkehiili sitoo tehokkaasti monia lääkeaineita, kemikaaleja ja organismeja kuten bakteereja ja viruksia. Myrkytyksissä lääkehiiltä annetaan aikuisille 50 g ja lapsille 1g/painokilo. Lääkehiili tulee ottaa mahdollisimman pian altistuksen jälkeen. Lääkehiili on hyvin siedetty eikä suoria haittavaikutuksia ole havaittu.
Lääkehiiltä on myös pienempinä annoksina mainostettu erilaisiin vatsavaivoihin, ripuliin ja onpa sitä myös markkinoitu hyvänä hammastahnana. Tutkimuksia lääkehiilen hyödyllisistä vaikutuksista muissa kuin myrkytystilanteissa on kuitenkin niukalti. EFSA on analysoinut vuonna 2011 lääkehiileen liittyvät terveysväitteet vatsavaivojen osalta[4].
Koska tutkimusnäyttöä on liiallisen suoliston ilman muodostumisesta [5], terveysväite suoliston ilman vähentämisestä katsottiin olevan hyväksyttävä. Koska EFSA ei löytänyt perusteita toiselle terveysväitteelle vatsan turvotuksen vähentämisestä (bloating), sitä ei saisi käyttää markkinoinnissa. Ripulin hoitoon ei kunnollista tutkimustietoa ole vielä saatavissa[6]. Turistiripulin hoidossa lääkehiili ei ollut ainakaan lääkkeiden veroinen[7].
Muissa vaivoissa tutkimuksia on myös niukasti. Vuonna 2017 julkaistiin katsaus lääkehiilen käytöstä hammastahnassa[8]. Analyysissä havaittiin runsaasti perättömiä terveysväitteitä kuten bakteerien, sienten ja virusten kasvua vähentäviä vaikutuksia sekä suun detoxia. Näille väitteille ei ole mitään tutkimustukea. Haittavaikutuksina havaittiin kiillevauriota ja karieksen etenemistä.
Koska lääkehiili sitoo itseensä kaikenlaisia molekyylejä, lääkkeitä ja myös ravintoaineita, sen käyttäminen jatkuvasti ei ole perusteltua. Muun lääkityksen teho voi merkittävästi heiketä. Ainoa perusteltu syys käyttää lääkehiistä on myrkytysten sekä suoliston liiallisen ilman hoito. Silloinkaan sitä ei voi suositella jatkuvaan käyttöön.
Nämä kolme esimerkkiä ovat varsin tyypillisiä virheellisiä terveysuskomuksia siinä mielessä, että niiden taustalla on puutteelisen tiedon perusteella tehdyt johtopäätökset, jota vielä täydennetään mielikuvituksella. Nämä uskomukset lienevät marginaalisia mutta niitä esiintyy myös Suomessa.
[1] C. W. Coyle, K. E. Hulse, K. L. Wisner, K. E. Driscoll, and C. T. Clark, “Placentophagy: therapeutic miracle or myth?,” Archives of Women’s Mental Health, vol. 18, no. 5. Springer-Verlag Wien, pp. 673–680, 13-Oct-2015.
[2] M. Messina, “Soybean isoflavone exposure does not have feminizing effects on men: A critical examination of the clinical evidence,” Fertil. Steril., vol. 93, no. 7, pp. 2095–2104, May 2010.
[3] J. M. Hamilton-Reeves, G. Vazquez, S. J. Duval, W. R. Phipps, M. S. Kurzer, and M. J. Messina, “Clinical studies show no effects of soy protein or isoflavones on reproductive hormones in men: Results of a meta-analysis,” Fertil. Steril., vol. 94, no. 3, pp. 997–1007, Aug. 2010.
[4] “Scientific Opinion on the substantiation of health claims related to activated charcoal and reduction of excessive intestinal gas accumulation (ID 1938) and reduction of bloating (ID 1938) pursuant to Article 13(1) of Regulation (EC) No 1924/2006,” EFSA J., vol. 9, no. 4, p. 2049, Apr. 2011.
[5] N. K. Jain, V. P. Patel, and C. S. Pitchumoni, “Efficacy of activated charcoal in reducing intestinal gas: a double-blind clinical trial.,” Am. J. Gastroenterol., vol. 81, no. 7, pp. 532–5, Jul. 1986.
[6] H. Senderovich and M. J. Vierhout, “Is there a role for charcoal in palliative diarrhea management?,” Current Medical Research and Opinion, vol. 34, no. 7. Taylor and Francis Ltd, pp. 1253–1259, 03-Jul-2018.
[7] D. J. Ziegenhagen, R. Raedsch, and W. Kruis, “[Traveler’s diarrhea in Turkey. Prospective randomized therapeutic comparison of charcoal versus tannin albuminate/ethacridine lactate].,” Med. Klin. (Munich)., vol. 87, no. 12, pp. 637–9, Dec. 1992.
[8] J. K. Brooks, N. Bashirelahi, and M. A. Reynolds, “Charcoal and charcoal-based dentifrices: A literature review,” Journal of the American Dental Association, vol. 148, no. 9. American Dental Association, pp. 661–670, 01-Sep-2017.
Amerikkalainen näyttelijä Gwyneth Paltrow on laajalti tunnettu omituisista terveysväitteistä ja niihin liittyvästä liiketoiminnasta. Paltrowin omistamassa Goop-yrityksessä on myytävänä kaikkea mahdollista kirjoista ja muodista erikoisiin terveystuotteisiin. Paltrow on osannut tuotteistaa tämän toiminnan tavattoman hyvin, sillä yrityksen arvoksi on arvioitu 250 miljoonaa dollaria.
Nyt Netflix on ottanut ohjelmistoonsa Paltrowin kuusiosaisen sarjan erilaisista terveysväitteistä. Kukin jakso on noin 25 minuutin mittainen. Katsoin jaksot ja alla esitetän kommenttejani kustakin jaksosta.
Blogikirjoitukseni The Goop Lab -sarjan sisällöstä löytyy tästä.
Amerikkalainen näyttelijä Gwyneth Paltrow on laajalti tunnettu omituisista terveysväitteistä ja niihin liittyvästä liiketoiminnasta. Paltrowin omistamassa Goop-yrityksessä on myytävänä kaikkea mahdollista kirjoista ja muodista erikoisiin terveystuotteisiin. Paltrow on osannut tuotteistaa tämän toiminnan tavattoman hyvin, sillä yrityksen arvoksi on arvioitu 250 miljoonaa dollaria.
Yksi erikoisimmista tuotteista ovat olleet ns. yoni-kivet. Kyseessä ovat jadesta valmistetut munanmuotoiset kivet, jotka yoniin (emättimeen) työnnettynä väitetään tekevän ihmeitä naisen terveydelle. Toinen erikoinen suositeltu hoito oli yonin höyryttäminen, josta joillekin on syntynyt palovammoja. Yoni-kiviin liittyvistä virheellisistä väitteistä Paltrow sai 145 000 dollarin sakot.
Paltrowin liiketoiminta sopii tämän ajan ilmiöön, jossa ihmiset innokkaasti hakevat erilaisia parantavia keinoja ja hoitoja. Mikä tahansa omituinen terveysuskomus voi menestyä ja tuottaa merkittävää taloudellista hyötyä.
Nyt Netflix on ottanut ohjelmistoonsa Paltrowin kuusiosaisen sarjan erilaisista terveysväitteistä. Kukin jakso on noin 25 minuutin mittainen. Katsoin jaksot ja alla esitetän kommenttejani kustakin jaksosta.
Ensimmäisessä jaksossa ryhmä yrityksen henkilökuntaa matkustaa Jamaikalle, jossa ei ole kriminalisoitua käyttää psykedeelejä. Tilaisuudessa paikalla olleiden ”terapeuttien” avustamana ryhmä juo huumesienistä valmistettua teetä.
Sienissä olevien psykedeelien vaikutuksista ihmeiset kokevat harhoja ja erilaisia tunnetiloja laidasta laitaan peläten, itkien ja nauraen. Kokemuksen jälkeen he kertovat kokemuksen olleen voimakas ja joidenkin mielestä he olivat saaneet paremman yhteyden itseensä.
Tarinaa höystetään joillakin tapauksilla, joissa henkilö kertoo saaneensa avun masennukseen taikka itsemurha-ajatuksiin psykedeeleistä. Pari tutkijaa kommentoi pinnallisesti psykedeeleillä tehtävää oikeaa tutkimusta.
Ohjelmasta saa helposti sellaisen kuvan, että psykedeeleillä pään sekaisin saamisesta voisi odottaa jotain hyötyä. Todellisuudessa niiden vaikutuksista ja turvallisuudesta ei ole riittävästi tietoa, vaikka joitakin tutkimushavaintoja hyödyistä onkin olemassa.
On vaikea ymmärtää, miksi sienillä pään sekaisin saaminen olisi jotenkin tavoiteltavaa ja lähtökohtaisesti parempaa kuin tutkittujen lääkkeiden käyttö. Sienissä olevat psilocybin tai MDMA ovat lääkeaineita siinä missä muutkin yhdisteet mutta käytön hyötyjä ja haittoja ja soveltuvuutta eri ongelmiin ei tunneta riittävästi.
Ennen kuin ihmiset alkavat vetää päänsä sekaisin sienillä ja kuvitella sen olevan hyödyllistä hoitoa psyykkisiin sairauksiin, tarvitaan rutkasti enemmän tutkimustietoa. Jakson sisältö on kovin yksipuolinen ja harhaanjohtava.
Toisessa jaksossa käsitellään Wim Hof –hengitystä, johon liittyviä perusteettomia väitteitä olen jo aikaisemminkin analysoinut. Ohjelmassa Wim Hof pääsee kritiikittä toistamaan virheellisiä väitteitään, että hänen hengitystekniikallaan olisi tutkitusti merkitystä autoimmuunisairauksiin.
Tutkimuksen sijaan ohjelmassa tuodaan esille Guillain-Barre –sairaudesta toipunut potilas, jonka väitettiin parantuneen Wim Hof –tekniikalla. Todellisuudessa kyseisessä autoimmuunisairaudessa muutoinkin valtaosa potilaista paranee hyvin.
Ohjelmassa pidettiin suurena ihmeenä, että yhdistämällä hengitystekniikka ja totutteleminen kylmään, ryhmän jäsenet kykenivät uimaan jääkylmässä vedessä Kanadassa talvella. Tätä ihmettähän monet suomalaiset todistavat päivittäin ilman sen suurempaa draamaa ja Wim Hofin apua.
Kolmannessa jaksossa käsiteltiin naisten seksuaalista nautintoa ja orgasmin saamista. Tämä jakso oli koko kauden asiallisin ja selvästi paras.
Siinä pohdittiin keinoja, joilla tarpeetonta estyneisyyttä ja ujoutta liittyen naisen seksuaalisuuteen ja nautintoon voitaisiin vähentää. Myös naisten sukuelinten luonnollista erilaisuutta tuotiin esiin rohkeasti. Jakso se ei sisältänyt mitään selviä perusteettomia terveysväitteitä.
Jaksosta tuli tuntuma, että Yhdysvalloissa suhtautuminen alastomuuteen ja seksuaalisuuteen on estyneempää kuin esimerkiksi Suomessa.
Neljännessä jaksossa kohteena on pitkäikäisyys ja miten siihen voisi elintavoilla vaikuttaa. Sinänsä pohditut keinot olivat asiallisia, sillä puhuttiin unesta, ruokavaliosta ja liikunnasta.
Ohjelmassa kolme koehenkilöä noudatti kolmea erilaista ruokavaliota: 5 päivän ajan paastoa muistuttavaa ruokavaliota, 3 viikon ajan vegaaniruokavaliota ja 3 viikon ajan Välimeren ruokavaliota. Koehenkilöiden ”biologinen” ikä mitattiin verinäytteestä ennen ja jälkeen ruokavalion ja sitä verrattiin kronologiseen todelliseen ikään.
Sinänsä keskustelu ruokavalioiden vaikutuksista oli asiallista, vaikka välillä kommentit menivät detoxiin tai vastaavaan huuhaaseen.
Ohjemassa kaikki kolme koehenkilöä saivat lisäksi erilaiset kasvohoidot, vaikka jäi epäselväksi miten niillä voisi vaikuttaa ikääntymiseen. Yhdelle asennettiin kasvoja kohottavat vaijerit ihon alle, yksi sai kasvoakupunktiota 100 neulalla. Niiden väitettiin lisäävän kollageenin syntymistä ihoon.
Paltrowille itselleen annettiin omasta verestä eristettyä plasmaa (PRP) kasvojen ihoon jonkinlaisella tatuointineulan tapaisella laitteella. Tutkimusnäyttö oman plasman hyödyistä iholle kuitenkin puuttuu vaikka sitä hehkutettiin tehokkaana ihon nuorentajana. Hoidossa ilmeisesti kuvitellaan, että veren plasma ei muutoin pääsisi ihokudokseen vaikka tämä on tietenkin ihan perusfysiologiaa.
Erikoista oli lähtökohta myös muiden kuin paaston osalta, että kukin palaa omaan ruokavalioonsa takaisin. Ohjelmasta tuli käsitys, että nämä ovat vain väliaikaisia temppuja ja että jakson jälkeen voisi taas jatkaa haitatta ranskalaisten perunoiden mättämistä.
Kun puhutaan ikääntymiseen liittyvistä ilmiöistä, elintapojen muutosten tulisi paastoa lukuun ottamatta olla sellaisia, että niitä voi noudattaa pysyvästi, jotta saisi jotain todellista terveyshyötyä. Kolmen viikon kuuri johtaa vain painon jojoiluun.
Jaksosta ei oikeastaan jäänyt käteen mitään uutta eikä konkreettista. Biologisen ja kronologisen iän määrittämien verinäytteestä voidaan katsoa viihteeksi.
Viides jakso oli täydellistä tuubaa. Siinä energiaparantaja kertoi, kuinka ihmisessä on 2 metrin etäisyydelle ulottuva ”energiakenttä”, jota hoitamalla ja muuttamalla hän voi vaikuttaa terveyteen ja vointiin.
Tarinaan liittyi tuttu väite siitä, että kvanttiteoria muka tukisi energiahoitojen vaikutuksia. Terapeutti väitti, että fysiikan kaksoisrakokoe todistaisi, että ihmisen energiakenttä olisi yhteydessä elimistöön ja sitä kautta voisi vaikuttaa.
Ei todista. Kaksoisrakoketta on käytetty ns. kavnttifysiikan duaalimallin tutkimiseen ja sen avulla on todistettu, että valo on sekä hiukkasia että aaltomaista energiaa.
Mitään tekemistä tällä kokeella ei ole ihmisen energiakenttään liittyvien uskomusten tai hoitojen kanssa eikä se todista mitään kuvitellun energiakentän vaikutuksista elimistön toimintaan.
Energiahoitaja kertoi, että energia kulkee faskioissa. Jäin ihmettelemään, mihin meridiaanit olivatkaan nyt kadonneet. Tähän mennessä meridiaanit ovat olleet olennainen osa kuviteltuja energiavirtoja. Mielenkiintoista oli, että ristiluu ja niska näyttivät olevan kaiken keskiössä.
Ohjelmassa energiahoidettavana oli myös terapeutin mukana (?) tullut tanssija, joka kiemurteli näyttävästi energiahoidon aikana. Osa mukana olleista Goopin henkilökunnasta kertoi vaipuneensa jonkinlaiseen transsiin.
Yksi henkilökunnasta kertoi olevansa skeptinen hoidon suhteen. Hän ei hoidon aikana näyttänyt kiemurtelevan ja jälkikäteen kertoikin hoidon olleen lähinnä rentouttavaa.
Havainnot sopivat siihen, että tällainen energiahoitotapahtuma voi olla rentouttava. Osa hoidettavista, todennäköisesti suggestioherkimmät, tuntevat erilaisia kehoon liittyviä kokemuksia. Tiedämme, että hypnoosissakin suggestioherkimmät menevät syvempään hypnoosiin ja ovat voimakkaammin manipuloitavissa.
Mielenkiintoista oli myös se, että terapeutin mukana ollut lääkäri (?) kokeili antaa energiahoitoa gurun ohjaamana. Antaessaan hoitoa hän tunsi käsiensä liikkuvan tahdottomasti. Tästä tuli mieleen taikavarpujen avulla kaivon paikkaa etsivät, jotka kuvaavat vastaavaa käsien liikkumista tahdosta riippumatta.
Viimeisessä jaksossa todettiin olevan tosiasia, että kuolleet viestivät tuonpuoleisesta ”energian” avulla. Jokaisessa meissä on meedion mukaan kyky vastaanottaa noita viestejä harjoittelemalla.
Vieraana oli tunnettu meedio ja sekä tutkija, joka tutki meedioiden tuonpuoleista viestintää. Meedio on henkilö, joka välittää tietoja tuonpuoleisesta eli kuolleiden viestijä energian avulla kun taas selvännäkijä ”lukee” ihmisten energiaa.
Meedio kertoi Goopin ryhmälle maailman olevan litteä eikä pyöreä. Maailma on kuin paperi, jonka toisella puolella olemme me ja toisella puolella edesmenneet ja energian avulla me voimme kommunikoida edesmenneiden kanssa.
Meedio myöskin ”luki” Goopin henkilökuntaa ja ohjelmassa annettiin ymmärtää, että lukeminen osui kohdalleen. Tosin joku kritisoi, että ne eivät sisältäneet mitään konkreettista, jonka perusteella olisi voinut päätellä niiden osuvuutta muutoin kuin sattuman kautta.
Positiivista ohjelmassa oli, että mukana oli myös kriittistä näkökulmaa ja käytiin läpi Hot reading- ja Cold reading –termit. Hot reading tarkoittaa, että meedio ottaa selvää lukukohteestaan etukäteen. Cold reading tarkoittaa, että meedio päättelee kohteensa verbaalisesta ja non-verbaalisesta viestinnästä ja hakee häneen sopivia ominaisuuksia kokeilemalla.
Jaksossa mukana ollut tutkija Julie Beischel väitti, että hän on pystynyt todistamaan meedion kykenevän viestimään tuonpuoleisesta, vaikka Hot reading ja Cold reading ovat suljettu pois.
Hän luultavasti viittasi 8 koehenkilöllä tekemäänsä kokeeseen vuonna 2007 ja sen toistoon 20 koehenkilöllä vuonna 2015. Näissä kokeissa tutkijat väittävät saaneensa todistuksen tuonpuoleisen viestinnän onnistumisesta.
Jään vain ihmettelemään, että miksi tutkija ei ole noutanut James Randi Foundationin miljoonan dollarin palkintoa, joka myönnetään tutkijalle, joka kykenee todistamaan paranormaalin ilmiön pitävästi kontrolloiduissa olosuhteissa. Kukaan muukaan ei ole kyennyt palkintoa saamaan, vaikka se oli haettavissa vuodesta 1996. Sittemmin vuoden 2015 jälkeen haaste tosin on lopetettu.
Sen perusteella, että jotain ei ole tutkittu ja todistettu, ei voida sanoa, ettei se toimisi.
Näin ohjelmassa todettiin. Tottahan se tietenkin on. Kuitenkin, kun väittää jonkin toimivan, tulee kyetä esittämään uskottavaa näyttöä väitteen tueksi.
Näytön taakka on aina väitteen esittäjällä eikä tuollainen perustelu ole rationaalinen. Mikäli hyväksyisimme tuon perustelun, mikä tahansa villi ajatus vaikkapa sienipöllyssä muuttuisikin realistiseksi.
Tyypillistä sarjalle kokonaisuutena oli, että siinä näytettiin vain ja ainoastaan se puoli tarinasta, joka tuki haluttua viestiä katsojille eikä edes pyritty analyyttiseen ja kriittisen arvioon.
Esitetyt teoriat ja hoidot olivat pääasiassa vain hypoteeseja ja niiden tueksi esitettyjä gurujen visioita yksittäisillä tapauksilla häystettynä. Hypoteesien tueksi ei tuotu mitään uskottavaa näyttöä. Mikäli joku todella uskoo noihin tarinoihin, niistä voi olla myös haittaa.
Joka jakson alussa kerrottiin, että: ”Sarjan tarkoitus on viihdyttää ja informoida mutta ei antaa neuvoja. Kysy lääkärin neuvoja terveyteesi ja hoitoihin liittyen.” Niinpä.
Ainoa asiallinen ja koko sarjan paras jakso oli jakso 3, joka käsitteli naisen seksuaalisuutta ja nautintoa. Muita jaksoja ei kannata katsoa muutoin kuin viihteenä.
juhani knuuti 