Taloustutkimus toteutti keväällä 2021 kaksi erillistä kyselytutkimusta Suomen Lääkäriliiton toimeksiannosta. Toinen kysely kohdistettiin väestölle ja toinen lääkäreille. Tutkimukset liittyivät Tutkitun tiedon -teemavuoteen ja sitä tukevaan kärkihankkeeseen.
Tulokset julkistettiin Suomi Areenalla heinäkuussa 2021 ja Lääkäriliiton verkkosivuilla. Mielestäni tuloksia ei kuitenkaan ole kovin kattavasti käsitelty mediassa kesällä. Tuon tässä kirjoituksessa esiin niitä tuloksia, jotka ovat mielestäni erityisen kiinnostavia.
Keskustelu lääketieteen ulkopuolisista hoidoista harhautuu nopeasti kiistelyyn näiden hoitojen nimistä ja termeistä. Viimeksi elokuussa 2021 Helsingin Sanomien mielipidepalstalla käytiin jälleen kiistelyä siitä, millä nimellä näitä hoitoja tulisi kutsua.
Olen itse aiemmin ehdottanut tutkimusnäyttöön perustuvaa jakoa. Tuorein analyysini aiheesta löytyy tästä. Mutta nyt olisi jo aika päästä eteenpäin nimitysten kiistelystä, sillä se ei vie keskustelua hyödylliseen suuntaan.
Käytän nyt tässä terminä lääketieteen ulkopuoliset hoidot. Tämän termin ei luulisi provosoivan ketään. 😉
Taloustutkimus toteutti keväällä 2021 kaksi erillistä kyselytutkimusta Suomen Lääkäriliiton toimeksiannosta. Toinen kysely kohdistettiin väestölle ja toinen lääkäreille. Tutkimukset liittyivät Tutkitun tiedon -teemavuoteen ja sitä tukevaan kärkihankkeeseen.
Kyselyssä käytettiin termiä ”vaihtoehtohoidot” mutta sitä ei kannata tulkita kannanotoksi muuhun kuin pyrkimykseen välttää tarpeetonta vastakkainasettelua.
Tulokset julkistettiin Suomi Areenalla heinäkuussa 2021 ja Lääkäriliiton verkkosivuilla. Mielestäni tuloksia ei kuitenkaan ole kovin kattavasti käsitelty mediassa kesällä. Tuon tässä kirjoituksessa esiin niitä tuloksia, jotka ovat mielestäni erityisen kiinnostavia.
Lääketieteen ulkopuolisten hoitojen käyttäjiä on todellisuudessa vähän
Väestölle tehdyn kyselyn perusteella erilaisten lääketieteen ulkopuolisten hoitojen käyttäjiä on paljon vähemmän kuin mitä aikaisemmissa raporteissa on kerrottu.
Alla olevassa kuvassa näkyy vastaukset, kun kysyttiin onko joskus käyttänyt vaihtoehtohoitoja. Lukuun ottamatta ravintolisiä (vitamiineja), rohdosvalmisteita ja akupunktiota alle 10% väestöstä on joskus käyttänyt näitä hoitoja sairauksien hoitoon.
Kun kysyttiin, käyttääkö tällä hetkellä vaihtoehtohoitoja, käyttäjämäärät putosivat vielä pienemmiksi. Ainoastaan ravintolisien ja rohdosvalmisteiden osalta käyttäjämäärät ovat merkittäviä. Muiden osalta käyttäjämäärät jäävät 1-4 prosenttiin.
Tulosten perusteella voi tehdä johtopäätöksen, että aikaisemmin julkaistut kymmenien prosenttien käyttäjäluvut johtuvat siitä, että ravintolisät on luokiteltu kuuluvaksi lääketieteen ulkopuolisiin hoitoihin, vaikka yhtä hyvin monet niistä voitaisiin katsoa myös lääketieteeseen kuuluviksi.
Esimerkiksi D-vitamiinia suositellaan ravintolisänä käytettäväksi lähes jokaiselle kansalaiselle riittävän saannin varmistamiseksi, eikä sitä voida luokitella vaihtoehtohoidoksi. Kysely ei valitettavasti anna tarkempaa tietoa siitä, mitä tuotteita käytetään.
Kuten asiaan kuuluukin, valtaosa ravintolisien käyttäjistä kertoo käyttävänsä niitä terveyden ylläpitämiseen tai hyvinvoinnin edistämiseen ja vain pienempi osa sairauden hoitoon, mihin niitä ei ole edes tarkoitettu muuten kuin puutostilanteessa.
Yleisimmin käytetyt lääketieteen ulkopuoliset hoidot
Ravintolisien lisäksi yleisimpiin tuotteisiin tai hoitoihin kuuluvat rohdosvalmisteet (kuten auringonhattu-uute), joita on joskus käyttänyt 15 prosenttia väestöstä sairauden hoitoon. 10 prosenttia ilmoitti käyttävänsä niitä kyselyhetkellä.
Näiden jälkeen yleisimmät hoidot ovat pääasiassa tuki- ja liikuntaelimistön vaivoihin käytetyt hoidot, kuten akupunktio sekä mobilisaatio ja manipulaatiohoidot, kuten kiropraktiikka, jäsenkorjaus, naprapatia ja osteopatia.
Reikin, homeopatian, vyöhyketerapian, lymfahieronnan ja henkiparannuksen käyttäjiä oli kyselyn aikana 1 prosentti tai vähemmän.
Väestö suhtautuu useimpiin lääketieteen ulkopuolisiin hoitoihin sallivasti. Mutta ei kaikkiin.
Kysyttäessä mielipidettä eri hoitomuodoista, edellä lueteltujen eniten käytettyjen hoitomuotojen osalta 20-46 prosenttia katsoi, että niiden laajempaa käyttöä voisi harkita myös lääketieteessä.
Enemmistö vastaajista oli kuitenkin kannalla, että ”käytettäköön, jos joku tuntee saavansa siitä apua”.
Eniten vastustusta hoidoista sai henkiparannus, reikihoito sekä homeopatia, joita merkittävä osa vastanneista piti sairaiden ihmisten pettämisenä.
Lääketieteen ulkopuoliset hoidot terveydenhuollossa
Väestö näyttäisi olevan varsin kriittinen sille, että lääketieteen ulkopuolisia hoitoja ja luontaislääkkeitä tarjottaisiin myös terveydenhuollossa. Yli puolet oli kuitenkin sitä mieltä, että lääketiede voisi hyötyä näistä hoidoista.
Valtaosa vastanneista oli sitä mieltä, että lääkärin tulisi keskustella ja informoida potilasta lääketieteen ulkopuolisista hoidoista sekä myös siitä, että lainsäädännöllä tulisi rajoittaa näiden hoitojen tarjoamista joillekin potilasryhmille. Vain 18 prosenttia oli tällaista rajoittamista vastaan.
Kiinnostava oli myös havainto, että 82 prosenttia vastaajista piti terveydenhuollon ammattilaisia luotettavimpina asiantuntijoina terveysasioista. Vain 6 prosenttia oli eri mieltä.
Ilahduttava havainto oli, että 59 prosenttia vastaajista vaati, että hoitojen tulisi perustua tutkittuun tietoon. Toisaalta 17 prosenttia vastaajista sallisi myös hoidot, joista ei ole tutkimusnäyttöä.
Lääkärien kannat varsin samanlaiset kuin väestön
Kyselytutkimuksen lääkäriosuudessa lääkärien kannat olivat varsin samanlaiset kuin muussa väestössä. Mutta erojakin löytyy.
Ehkä pienoinen yllätys oli, että lääkärit ovat useimpien hoitojen osalta vieläkin sallivampia kuin väestö keskimäärin.
Toisaalta homeopatiaan, henkiparannukseen ja reikihoitoon lääkärit suhtautuivat varsin negatiivisesti. Muiden osalta selvä enemmistö lääkäreistä suhtautui lääketieteen ulkopuolisiin hoitoihin ”käytettäköön, jos joku tuntee saavansa siitä apua”.
Vaikka väestökyselyssä toivottiin lääkärin kertovan myös lääketieteen ulkopuolisisita hoidoista, lääkäreiltä ei kuitenkaan näyttäisi juurikaan kysyttävän asiasta ravintolisiä lukuunottamatta.
Yhteenveto
Mielestäni kyselytutkimus tuotti useita mielenkiintoisia havaintoja lääketieteen ulkopuolisten hoitojen käytöstä Suomessa.
Ensinnäkin monien hoitojen käyttäjämäärät olivat yllättävän pieniä ravintolisiä ja rohdoksia lukuun ottamatta. Akupunktion ja mobilisaatio- ja manipulaatiohoitoja sairauden hoitoon joskus käyttäneitä oli 5-14 prosenttia ja kyselyhetkellä käyttäviä 2-4 prosenttia.
Suurin yllätys itselleni oli, että reikin, homeopatian, vyöhyketerapian, lymfahieronnan ja henkiparannuksen käyttäjiä kyselyn aikana oli vain 1 prosentti tai vähemmän.
Valtaosa väestöstä näyttäisi olevan sitä mieltä, että lainsäädännöllä tulisi rajoittaa lääketieteen ulkopuolisten hoitojen tarjoamista joillekin potilasryhmille. Vain 18 prosenttia oli tällaista rajoittamista vastaan.
Ehkä kaikkein kiinnostavin havainto oli, että lääkärikunta suhtautuu useimpiin lääketieteen ulkopuolisiin hoitohin hyvin sallivasti, jopa sallivammin kuin väestö keskimäärin. Lääkäreiden kannat olivat väestöä jyrkempiä vain homeopatiaan, reikihoitoon ja henkiparannukseen.
Lääkärikuntaa ja muita terveydenhuollon ammattilaisia on hyvin usein syytetty vastakkainasettelun synnyttämisestä. Näiden kyselytutkimusten perusteella tuolle syytökselle ei olisi perustetta.
Itsekin olen kokenut terveysväitteitä käsitellessä, että vastaikkainasettelun synnyttäjät ovat muualla kuin terveydenhuollossa. Tästä hyvä esimerkki oli alussa mainittu termikiistely Helsingin Sanomien mielipidepalstalla, jossa keskustelun avaajien hyökkäävä ja vastakkainasettelua synnyttävä asenne käy selvästi esiin.
WHO on nimennyt rokote-epäröinnin yhdeksi kymmenestä tärkeimmästä globaalista terveysuhasta. Meneillään olevan epidemian aikana rokotevastaisuus on noussut poikkeuksellisen näkyväksi ilmiöksi, etenkin somessa.
Mutta kuinka suuri osuus suomalaisista on todellisuudessa rokotevastaisia? Entä rokote-epäröijiä?
WHO on nimennyt rokote-epäröinnin yhdeksi kymmenestä tärkeimmästä globaalista terveysuhasta. Meneillään olevan epidemian aikana rokotevastaisuus on noussut poikkeuksellisen näkyväksi ilmiöksi, etenkin somessa.
Mutta kuinka suuri osuus suomalaisista on todellisuudessa rokotevastaisia? Entä rokote-epäröijiä?
Kansainvälisten tutkimusten perusteella tiedetään, että suoranaisesti rokotevastaisia on vain 1–2 prosenttia väestöstä. Tämä pieni vähemmistö on kuitenkin hyvin aktiivinen toiminnassaan ja viestinnässä ja saa aikaan kuvan itseään merkittävämmästä toimijasta.
En ole saanut käsiini luotettavaa tietoa rokotevastaisten määrästä Suomessa mutta ei ole syytä olettaa, että Suomessa tilanne olisi ainakaan huonompi. Tavallisesti Suomessa rokotemyönteisyys on ollut keskimääräistä parempi.
Rokotevastaisten sijaan suurempi ongelma rokotuskattavuudelle on rokote-epäröijät. Koronarokotteen tämänhetkisen kattavuuden perusteella ei kuitenkaan voida saada luotettavaa kuvaa siitä, kuinka moni rokottamattomista on oikeasti rokote-epäröijä, sillä kaikki halukkaat eivät ole vielä voineet saada rokotettaan.
Heinäkuussa julkaistussa EK:n Taloustutkimuksella teettämässä kyselyssä selvitettiin sitä, kuinka moni on ottanut tai aikoo ottaa rokotteen. Vastaajista 92 prosenttia oli joko saanut rokotteen tai aikoi sen ottaa. Rokotetta ei aikonut ottaa 6 prosenttia ja 2 prosenttia oli asiasta epävarma.
Elokuun Kansalaispulssissa vain 4 prosenttia ilmoitti, ettei aikonut ottaa rokotetta. Lisäksi 4 prosenttia epäröi.
Lääkäreistä lähes kaikki ovat ottaneet tai aikovat ottaa rokotteen. Lääkäriliiton toimeksiannosta tehdyssä kyselytutkimuksessa tänä vuonna vain 1 prosentti lääkäreistä ei aikonut ottaa rokotetta. Tällä yhdellä prosentilla voi olla myös hyvä peruste rokottamattomuuteen.
Elokuun lopussa yli 50-vuotiaista noin 90 prosenttia oli ottanut ensimmäisen rokoteannoksen ja lähes kaikki heistä jo myös toisenkin annoksen. Nuoremmissa ikäluokissa kattavuus on selvästi matalampi, mutta tämä johtuu rokotusjärjestelmästä, sillä nuoremmat ikäluokat ovat olleet rokotusjärjestyksessä viimeisiä. Ikäluokissa 16-40 vuotta rokotuskattavuus on nyt kuitenkin jo yli 70 prosenttia ensimmäisen annoksen osalta.
Lukujen perusteella voi arvioida, että rokote-epäröijiä koronarokotteeseen liittyen olisi Suomessa alle 10% väestöstä. Tosin nuoremmissa ikäluokissa heitä voi olla enemmän, sillä heillä koronainfektio on tunnetusti lievempi ja he voivat arvioida rokotteen vähemmän tarpeelliseksi.
Ennustan, että aikuisväestön rokotuskattavuus tulee olemaan keskimäärin 90 prosenttia siten, että ikääntyneissä ja riskiryhmissä se ylittää 90 prosenttia ja nuorissa jää hieman 90 prosentin alle.
Vaikka rokote-epäröijien osuus väestöstä on suhteellisen pieni, 10 prosenttia väestöstä tarkoittaisi kuitenkin 460 000 yli 14-vuotiasta suomalaista.
Vaikka heistä vain hyvin pieni osa lienee aktiivisia rokotevastaisessa viestinnässä, ryhmän koko on merkittävä ja rokotevastaisten viestien näkyvyys somessa ja mediassa on huomattava. Tilannetta vinouttanee myös tuon ryhmän yliedustavuus, sillä harva rokotemyönteinen kokee tarvetta mesota rokotekannastaan somessa.
Rokotevastustus ja -epäröinti ei näytä olevan merkittävä uhka Suomessa juuri tällä hetkellä. Rokote-epäröijien määrää on kuitenkin syytä seurata ja tarvittaessa reagoida tuottamalla luotettavaa ja asiallista tietoa rokotteista.
Rokote-epäröinnin taustasta ja epäröintiin vaikuttamisen muista keinoista olen kirjoittanut hiljattain Professoriliiton blogissa.
Viimeisen viikon aikana mediassa on esitetty monia kannanottoja, joissa on kyseenalaistettu Suomen Akatemian rahoituspäätöksiä tietyille esiin nostetuille hankkeille. Ideana kannanotoissa lienee ”turhien” hankkeiden karsinta Akatemian rahoituksen uhkaavan vähenemisen vuoksi.
Kyseenalaistuksen perusteena on ollut vain hankkeen otsikko ja mahdollisesti sen julkinen kuvaus. Itse hankesuunnitelmat eivät ole julkisesti saatavilla.
Tosiasia on kuitenkin, että edes ammatikseen tiedettä tekevän on mahdotonta arvioida hankkeiden mielekkyyttä tieteenalan ulkopuolelta. Ja etenkään vain otsikon ja tiivistelmän perusteella.
Itselläni on lähes 30 vuoden kokemus ammattitutkijana. Olen ollut myös 6 vuotta Suomen Akatemian toimikunnan jäsen ja mukana lukuisissa kansallisissa ja kansainvälisissä tiedearvioinneissa.
Tietäen Akatemian valintaprosessin ulkopuolisine vertaisarviointeineen ja erittäin kovan kilpailun jokaisen tieteenalan sisällä, en rohkenisi väittää jokin tietyn rahoitetun hankkeen olevan sellainen, että sitä ei olisi pitänyt rahoittaa.
Tällaista itsekriittisyyttä ei näytä kuitenkaan löytyvän tietyiltä somevaikuttajilta ja journalisteilta.
Hankkeiden arviointiprosessi
Hankkeet arvioidaan kansainvälisten vertaisarvioijien toimesta, jonka jälkeen kyseisen aiheen asiantuntijoista kostuva paneeli järjestää hankkeet paremmuusjärjestykseen. Tämän jälkeen kunkin toimikunnan jäsenet arvioivat hankkeita ja asettavat eri paneelien aikaisemmin arvioimat hankkeet keskinäiseen järjestykseen.
Systeemi ei ole tietenkään täydellinen ja virheetön. Mutta olen oman kokemukseni perusteella kyllä vakuuttunut, että rahoituksen saaneet hankkeet ovat varmasti rahoituksensa ansainneet. Ongelmana on enemmänkin se, että liian moni erinomainen hanke jää ilman rahoitusta.
Onko hankkeiden kritisointi merkki tieteen politisoitumisesta?
Totta kai politiikka vaikuttaa tieteeseen, sillä tiede ei elä irti todellisuudesta.
Selvimmin tämä näkyy toimikuntien keskinäisessä rahanjaossa, jossa noudatetaan tiedepoliittisia historiallisia päätöksiä eikä välttämättä esimerkiksi tieteenalojen kansainvälistä tasoa. Lisäksi ylhäältä päin ohjatut ohjelmat syntyvät (tiede)poliittisen prosessin seurauksena.
Nyt nousseen kritiikin kohteena näyttäisi olevan etenkin Kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunnan alaan kuuluvat päätökset, etenkin monikulttuurisuuteen ja naistutkimukseen liittyvät hankkeet.
Ei voi välttyä ajatukselta, että kritiikin kohteeksi ovat valikoituneet tieteenalat, jotka ovat muutenkin olleet poliittisesti kyseenalaistamisen kohteena.
Jotkut alat ovat helpommin kritisoitavissa kuin toiset
Väitän, että otsikon perusteella kritisointi on helppoa tietyillä tieteenaloilla mutta paljon vaikeampaa toisilla. Asiaa voi konkretisoida parilla esimerkillä. Kannattaisiko mielestäsi kahta seuraavaa hanketta rahoittaa?
Inertiaalisen välin turbulenssi magneettisissa pilvissä
Nämä ovat saaneet rahoituksen viimeisimmässä haussa. Itse kyllä luotan, että ne ovat erinomaisia hankkeita ja ilman muuta rahoituksensa ansainneet.
Mutta millä perusteella arvioit kyseiset hankkeet hyviksi tai huonoiksi? Luonnontieteen ja monen muun tieteenalan hankkeita on itsestään selvästi mahdoton arvioida julkisen kuvauksen perusteella.
Voidaan perustellusti kysyä, miten jotkut kuvittelevat voivansa arvioida nyt julkisuudessa kritisoituja hankkeita ilman asiantuntijuutta ja yksityiskohtaista tietoa hankkeesta ja sen merkityksestä?
Tieteen tulee olla politiikasta riippumatonta
Tieteen yksittäiset rahoituspäätökset tulee olla politiikasta riippumattomia. Koska tiedettä rahoitetaan suurelta osin julkisella rahoituksella, emme mahda sille mitään, että poliittinen ohjaus vaikuttaa eri tieteenalojen painotuksiin rahoituksessa ja suuriin linjauksiin.
Liiallisella poliittisella ohjauksella on kuitenkin varjopuolensa. Perustutkimus on kaiken uuden tiedon perusta. Liiallinen rahoituksen ohjaaminen soveltavaan tutkimukseen, josta ”pikavoitot” ovat todennäköisempiä, johtaa ajan kuluessa tieteen pohjan pettämiseen.
Perustutkimuksen tavoite on tuottaa uusia havaintoja ja uutta tietoa, joilla on sinänsä itseisarvonsa. Perustutkimuksen tulokset ovat niitä, joiden päälle myös soveltava tutkimus rakentuu.
Poliittinen vaikuttaminen siihen, mikä on tieteenalojen sisällä hyvää tiedettä ja mikä ei, on moneen kertaan todettu olevan tuhoon tuomittu tie. Tutkijalähtöinen tutkimus on luontaisesti uudistuvaa silloin, kun se perustuu kilpailuun ja kansainväliseen arviointiin. Tieteen merkittävimmät keksinnöt ovat lähes poikkeuksetta sellaisia, joita ei ole voitu etukäteen ennustaa.
Viimeisen viikon aikana mediassa on esitetty monia kannanottoja, joissa on kyseenalaistettu Suomen Akatemian rahoituspäätöksiä tietyille esiin nostetuille hankkeille. Ideana kannanotoissa lienee ”turhien” hankkeiden karsinta Akatemian rahoituksen uhkaavan vähenemisen vuoksi.
Kyseenalaistuksen perusteena on ollut vain hankkeen otsikko ja mahdollisesti sen julkinen kuvaus. Itse hankesuunnitelmat eivät ole julkisesti saatavilla.
Tosiasia on kuitenkin, että edes ammatikseen tiedettä tekevän on mahdotonta arvioida hankkeiden mielekkyyttä tieteenalan ulkopuolelta. Ja etenkään vain otsikon ja tiivistelmän perusteella.
Itselläni on lähes 30 vuoden kokemus ammattitutkijana. Olen ollut myös 6 vuotta Suomen Akatemian toimikunnan jäsen ja mukana lukuisissa kansallisissa ja kansainvälisissä tiedearvioinneissa.
Tietäen Akatemian valintaprosessin ulkopuolisine vertaisarviointeineen ja erittäin kovan kilpailun jokaisen tieteenalan sisällä, en rohkenisi väittää jokin tietyn rahoitetun hankkeen olevan sellainen, että sitä ei olisi pitänyt rahoittaa.
Tällaista itsekriittisyyttä ei näytä kuitenkaan löytyvän tietyiltä somevaikuttajilta ja journalisteilta.
Hankkeiden arviointiprosessi
Hankkeet arvioidaan kansainvälisten vertaisarvioijien toimesta, jonka jälkeen kyseisen aiheen asiantuntijoista kostuva paneeli järjestää hankkeet paremmuusjärjestykseen. Tämän jälkeen kunkin toimikunnan jäsenet arvioivat hankkeita ja asettavat eri paneelien aikaisemmin arvioimat hankkeet keskinäiseen järjestykseen.
Systeemi ei ole tietenkään täydellinen ja virheetön. Mutta olen oman kokemukseni perusteella kyllä vakuuttunut, että rahoituksen saaneet hankkeet ovat varmasti rahoituksensa ansainneet. Ongelmana on enemmänkin se, että liian moni erinomainen hanke jää ilman rahoitusta.
Onko hankkeiden kritisointi merkki tieteen politisoitumisesta?
Totta kai politiikka vaikuttaa tieteeseen, sillä tiede ei elä irti todellisuudesta.
Selvimmin tämä näkyy toimikuntien keskinäisessä rahanjaossa, jossa noudatetaan tiedepoliittisia historiallisia päätöksiä eikä välttämättä esimerkiksi tieteenalojen kansainvälistä tasoa. Lisäksi ylhäältä päin ohjatut ohjelmat syntyvät (tiede)poliittisen prosessin seurauksena.
Nyt nousseen kritiikin kohteena näyttäisi olevan etenkin Kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunnan alaan kuuluvat päätökset, etenkin monikulttuurisuuteen ja naistutkimukseen liittyvät hankkeet.
Ei voi välttyä ajatukselta, että kritiikin kohteeksi ovat valikoituneet tieteenalat, jotka ovat muutenkin olleet poliittisesti kyseenalaistamisen kohteena.
Jotkut alat ovat helpommin kritisoitavissa kuin toiset
Väitän, että otsikon perusteella kritisointi on helppoa tietyillä tieteenaloilla mutta paljon vaikeampaa toisilla. Asiaa voi konkretisoida parilla esimerkillä. Kannattaisiko mielestäsi kahta seuraavaa hanketta rahoittaa?
Inertiaalisen välin turbulenssi magneettisissa pilvissä
Nämä ovat saaneet rahoituksen viimeisimmässä haussa. Itse kyllä luotan, että ne ovat erinomaisia hankkeita ja ilman muuta rahoituksensa ansainneet.
Mutta millä perusteella arvioit kyseiset hankkeet hyviksi tai huonoiksi? Luonnontieteen ja monen muun tieteenalan hankkeita on itsestään selvästi mahdoton arvioida julkisen kuvauksen perusteella.
Voidaan perustellusti kysyä, miten jotkut kuvittelevat voivansa arvioida nyt julkisuudessa kritisoituja hankkeita ilman asiantuntijuutta ja yksityiskohtaista tietoa hankkeesta ja sen merkityksestä?
Tieteen tulee olla politiikasta riippumatonta
Tieteen yksittäiset rahoituspäätökset tulee olla politiikasta riippumattomia. Koska tiedettä rahoitetaan suurelta osin julkisella rahoituksella, emme mahda sille mitään, että poliittinen ohjaus vaikuttaa eri tieteenalojen painotuksiin rahoituksessa ja suuriin linjauksiin.
Liiallisella poliittisella ohjauksella on kuitenkin varjopuolensa. Perustutkimus on kaiken uuden tiedon perusta. Liiallinen rahoituksen ohjaaminen soveltavaan tutkimukseen, josta ”pikavoitot” ovat todennäköisempiä, johtaa ajan kuluessa tieteen pohjan pettämiseen.
Perustutkimuksen tavoite on tuottaa uusia havaintoja ja uutta tietoa, joilla on sinänsä itseisarvonsa. Perustutkimuksen tulokset ovat niitä, joiden päälle myös soveltava tutkimus rakentuu.
Poliittinen vaikuttaminen siihen, mikä on tieteenalojen sisällä hyvää tiedettä ja mikä ei, on moneen kertaan todettu olevan tuhoon tuomittu tie. Tutkijalähtöinen tutkimus on luontaisesti uudistuvaa silloin, kun se perustuu kilpailuun ja kansainväliseen arviointiin. Tieteen merkittävimmät keksinnöt ovat lähes poikkeuksetta sellaisia, joita ei ole voitu etukäteen ennustaa.
juhani knuuti 