Miksi asiantuntijoiden tulkinnat eroavat?

(kuva muokattu hieman ja päivitetty 13.1.2022 klo 14.55)

Viime päivinä on erityisen selvästi tullut esiin ilmiö, jossa asiantuntijoiden ja asiantuntijaorganisaatioiden esittämät kannat epidemiaan liittyen eroavat huomattavasti toisistaan.

Tällä hetkellä suurimmat erot ovat olleet sinä, millä tavalla omikronin leviämiseen liittyviä haittoja tulisi torjua. Tulisiko koulut sulkea? Tulisiko oireettomia lapsia testata rutiininomaisesti pari kertaa viikossa? Jos koululuokassa on yksi tartunta, pitäisikö koko luokka pistää karanteeniin?

Aikaisemmin vastaava tilanne oli maskien kanssa. Sitä ennen erilaisten sulkutoimien merkityksestä.

Saatavilla oleva tutkittu tieto on kaikille asiantuntijoille sama. Miten heidän kantansa voi erota noin paljon?

Vaikka tutkittu tieto on kaikille sama, tiedon vajavaisuus mahdollistaa erilaiset tulkinnat

Alla olevaan kuvaan olen hahmotellut erilaisia kysymyksiä, joiden osalta asiantuntijoiden kannat voivat vaihdella eri suuruisesti. Mikäli tutkimusnäyttö on hyvin vahvaa, asiantuntijoiden välillä vallitsee hyvin vahva konsensus.

Tieteen käsityserot riippuvat tarkasteltavasta ilmiöstä. Oikealle nousevien viivojen väli kuvaa erojen suuruutta symbolisesti. (mukaeltu teemaan sopivaksi Maunu Penttisen luvalla kirjasta ”Fyysikon kanssa treffeille”)

Tällaisia ilmiöitä ovat esimerkiksi veren kolesterolin yhteys valtimotaudin synnyssä ja covid-19-viruksen olemassaolo. Vahva konsensus on myös siitä, että D-vitamiinilla on tärkeä rooli immuunijärjestelmässä ja että PCR-testi on luotettava tapa todeta taudinaiheuttajia elimistössä.

Myös koronarokotteiden tehosta on hyvin mittava tutkittu tieto, joka on osoittanut, että rokotteilla on huomattava teho koronainfektion estossa – huolimatta siitä, että rokotteiden teho omikron-variantin aiheuttamaa tartuntaa kohtaan onkin heikentynyt. Estäväthän rokotteet edelleen kuitenkin vaikean tautimuodon tehokkaasti.

Oireisille tehdyt kotitestit ovat jossain määrin myös yleisesti hyväksyttyjä, vaikka niiden herkkyys onkin selvästi heikompi kuin PCR-testin.

Teemat, joiden osalta on vähemmän vahva tutkimusnäyttö, ovat luonnollisesti juuri niitä, joissa asiantuntijoiden kannat eroavat. Juuri alussa luetellut kysymykset ovat niitä.

Se, että asiantuntijoilla on vajavaisen näytön tilanteessa erilaisia tulkintoja, ei ole sinänsä ongelma eikä sitä pidä tulkita tieteen tai asiantuntijuuden kriisinä.

Tieteeseen kuuluu jatkuva kyseenalaistaminen ja erilaisista tulkinnoista keskustelu. Tämä keskustelu usein ymmärretään väärin. Se tulee ymmärtää juuri tieteellisenä eikä perinteisenä riitelynä.

Tieteentekijöissä ja asiantuntijoissa on myös omat toisinajattelijansa

Epidemian aikana on yleistynyt videoiden käyttäminen tiedon lähteenä. Tämä on mielestäni mahdollistanut tieteen toisinajattelijoiden poikkeuksellisen suuren näkyvyyden. Tieteen toisinajattelijoilla tarkoitan tässä yksittäisiä henkilöitä, tutkijoita tai asiantuntijoita, jotka jakavat valitsevan tutkimustiedon vastaista informaatiota.

Tällaisia esimerkkejä ovat väitteet klorokiinin, ivermektiinin tai vaikkapa suurten D- tai C-vitamiininannosten tehosta koronainfektion estossa ja hoidossa. Koska nämä toisinajattelijat esiintyvät tieteentekijän tai lääkärin roolissa, on videon katselijan vaikea erottaa, milloin on kysymys luotettavasta tiedosta ja milloin silkasta disinformaatiosta.

Videoissa on lisäksi disinformaation leviämistä voimistavia ominaisuuksia. Videoissa puhuu oikea ihminen, joka viestii vakuuttavan ja tunteikkaan oloisesti. Väitteitä ei ole helppo tarkista, sillä lähteitä ei tarvitse tuoda esiin kattavasti. Lisäksi kriittiset asiantuntijat eivät yksinkertaisesti ehdi tai jaksa koluta netin videoita läpi ja nostaa esiin niissä esitettyjä perusteettomia väitteitä.

Videoita voi pitää erityisen epäluotettavina tutkitun tiedon lähteinä tässä tilanteessa.

Toki videot voivat olla toimivia monien asioiden opiskelussa. Mutta ajankohtaisten, kiistanalaisten asioiden selvittämisessä tieto kannattaa hakea tieteellisistä julkaisuista, joissa myös lähteet ja alkuperäinen data ovat tarkistettavissa.

Politiikka ja resurssien rajallisuus sekoittavat pakkaa

Vaikka vaikeusastetta jo edellisessä kuvauksessa olisi riittävästi, pakkaa sekoittaa lisäksi politiikan tuleminen mukaan.

On tärkeää muistaa, että yhteiskunnan torjuntatoimet eivät ole pelkkää tiedettä tai lääketiedettä. Päätökset ovat mitä suurimmassa määrin poliittisia, johon vaikuttavat myös poliittisten päättäjien kuvitellut ja todelliset väestön odotukset tehokkaista ja järkevistä toimista.

Päätöksenteossa vaikuttavat myös huomattavasti lainsäädäntö sekä yhteiskunnan ja terveydenhuollon resurssit. Esimerkiksi oireettomien kotitestauksen järkevyyteen vaikuttaa testin luotettavuuden ja vaikuttavuuden lisäksi myös testauksen kustannukset ja haitat.

Mielestäni kannattaa pitää mielessä myös se, että kotisohvalta vaadittu päätös todennäköisesti muuttuisi aika tavalla, jos tuosta päätöksestä seuraisi yhteiskunnan toimia ja niistä pitäisi kantaa vastuu.

ps. Tänään on viimeinen päiväni professoriliiton Vuoden professorina. Tänään nimittäin valitaan vuoden 2022 professori. Onnitelen huomionosoituksen saajaa jo etukäteen.

Kuinka monta lääketiedettä on olemassa?

Kirjoittajat Juhani Kellosalo ja Juhani Knuuti

Sairauksien hoitoa ja ehkäisyä ja varsinkin niin sanottua hyvinvointia käsittelevässä informaatiossa vilahtaa monesti sana: lääketiede. Kirjoituksissa mainitaan mm. kiinalainen lääketiede, vaihtoehtoinen ja täydentävä, funktionaalinen, ja integratiivinen lääketiede. Toisaalta virallista lääketiedettä kutsutaan koululääketieteeksi. Näiden keskellä voi hämärtyä käsitys siitä, mitä lääketiede oikeasti on.

Tiede on menetelmä, jonka säännöillä toimimalla saadaan mahdollisimman todenmukaista tietoa. Tieteessä esitetään hypoteesi tai väite, joka pyrkii kumoamaan nykyisen tulkinnan asiasta. Tämän väitteen testaamiseksi kerätään havaintoja ja tehdään mittauksia. Saatuja tuloksia analysoidaan huolellisesti tilastollisia menetelmiä hyödyntäen.

Sen jälkeen saatuja tuloksia tarkastellaan suhteessa aikaisempaan tietoon asiasta ja tehdään johtopäätöksiä. Lopuksi käytetyt menetelmät, tulokset ja johtopäätökset julkaistaan, jolloin muut voivat niitä arvioida ja kritisoida ja haastaa uusilla tutkimuksilla.

Tämän perusteella on vaikea kuvitella, että olisi vaihtoehtoinen tiede. Mille se olisi vaihtoehto? Jätettäisiinkö jokin noista vaiheista pois? Olisiko olemassa vaihtoehtoista matematiikkaa, geologiaa tai fysiikkaa? Vaihtoehtoja tieteen vaatimukset täyttäville oppirakennelmille ei ole, sillä jokaista tieteenalaa on lopulta vain yksi.

Tämä koskee myös lääketiedettä. Sen piiriin kuuluu kaikki tieteen kriteerit täyttävä tieto ihmisen psykofyysisestä rakenteesta ja toiminnasta, sen sairauksien syntymekanismeista, ehkäisystä ja hoitamisesta. Kaikkea ei vielä tiedetä, ja tiedon käytäntöön soveltaminen on inhimillistä toimintaa omine puutteineen. Silti lääketieteen ydin ja ohjenuora on luotettavaan näyttöön perustuva harkittu toiminta – joskus toimimatta jättäminen.

Jos on vain yksi omana tieteenalanaan erottuva, mitä sitten kaikki muut lääketieteeksi nimitetyt ovat? Kyse on niin yksinkertaisesta asiasta kuin käännösvirheestä. Näiden muualla, usein rapakon takana, syntyneiden hoitokäsitysten nimikyltit on suomennettu niin, että englannin sana medicine on tulkittu yksioikoisesti lääketieteeksi. Sitä se ei läheskään aina tarkoita, vaan sen merkityksiä ovat myös esimerkiksi lääke, rohto, hoito, hoitosysteemi. Tiukasti ottaen lääketiede on englanniksi medical science.

Usein, ja varsinkin puheena olevissa tapauksissa, sanan medicine oikeita käännöksiä ovat hoito tai lääkintä. Traditional Chinese medicin on kiinalaista kansanlääkintää tai perinteistä kiinalaista lääkintää, antroposophic medicine on antroposofista lääkintää jne.

Tämä ei sulje pois sitä, etteikö esimerkiksi kansanlääkinnän hoitokeinoissa voisi olla toimivia, jotka tutkimusnäytön jälkeen voitaisiin hyväksyä lääketieteen piiriin. Tällaisia on löytynytkin, mutta tämä ei tee kansanlääkinnästä kokonaisuudessaan tiedettä. Monet sen hoitoyritykset pohjaavat primitiivisiin vaikutusoletuksiin, vaikkapa virtsalöylyssä istuminen keltataudin hoitokeinona.

Lääketiede ei vaadi lisämääreitä kuten virallinen, eikä ole syytä nimittää sitä koululääketieteeksi.

Toinen esimerkki virheellisestä tulkinnasta on väittää lääketieteen olevan vain lääkkeiden tiedettä, suomen kielen lääke-tiede mukaisesti. Suomenkielisestä termistä huolimatta lääketiede sisältää pääosin lääkkeisiin liittymättömät ilmiöt ja hoidot. Esimerkiksi toimenpiteet, ehkäisevät toimet ja terapiat kuuluvat lääketieteeseen vaikka niissä ei käytetä lääkkeitä.

Viestinnän yksi periaatteista on, että kielen erottelu- ja nimeämiskyvystä kannattaa pitää kiinni. Ei ole yhdentekevää, mitä sanoja käytetään; on hyvä punnita, lisäävätkö ne selkeyttä vai hämärtävätkö asioita. Monista lääketieteistä puhuminen ei kirkasta sitä, mitä tarkoitetaan.

Hämäryyttä voidaan käyttää myös tarkoitushakuisesti. Lääketieteen ulkopuolisia hoitoja kauppaavat tai puolustelevat esittävät mieluusti näkemyksensä tieteenaloina. Tällä hamuamallaan mandaatilla he pyrkivät lavastamaan asiantuntijoiden toteamukset siitä, että vaikutusmekanismit ovat kuviteltuja eikä tutkimusnäyttöä ole, pelkiksi mielipiteiksi ja keskustelun asiasta tieteilijöiden välisiksi näkemyseroiksi.

Tutkimusnäytön avulla mistä tahansa hoidosta voi tulla osa lääketiedettä.

————————-

Juhani Kellosalo, LKT, Lääketieteen termit -sanakirjan aikaisempi päätoimittaja

Juhani Knuuti, LT, professori (blogin ylläpitäjä)

Kuinka monta lääketiedettä on olemassa?

Kirjoittajat Juhani Kellosalo ja Juhani Knuuti

Sairauksien hoitoa ja ehkäisyä ja varsinkin niin sanottua hyvinvointia käsittelevässä informaatiossa vilahtaa monesti sana: lääketiede. Kirjoituksissa mainitaan mm. kiinalainen lääketiede, vaihtoehtoinen ja täydentävä, funktionaalinen, ja integratiivinen lääketiede. Toisaalta virallista lääketiedettä kutsutaan koululääketieteeksi. Näiden keskellä voi hämärtyä käsitys siitä, mitä lääketiede oikeasti on.

Tiede on menetelmä, jonka säännöillä toimimalla saadaan mahdollisimman todenmukaista tietoa. Tieteessä esitetään hypoteesi tai väite, joka pyrkii kumoamaan nykyisen tulkinnan asiasta. Tämän väitteen testaamiseksi kerätään havaintoja ja tehdään mittauksia. Saatuja tuloksia analysoidaan huolellisesti tilastollisia menetelmiä hyödyntäen.

Sen jälkeen saatuja tuloksia tarkastellaan suhteessa aikaisempaan tietoon asiasta ja tehdään johtopäätöksiä. Lopuksi käytetyt menetelmät, tulokset ja johtopäätökset julkaistaan, jolloin muut voivat niitä arvioida ja kritisoida ja haastaa uusilla tutkimuksilla.

Tämän perusteella on vaikea kuvitella, että olisi vaihtoehtoinen tiede. Mille se olisi vaihtoehto? Jätettäisiinkö jokin noista vaiheista pois? Olisiko olemassa vaihtoehtoista matematiikkaa, geologiaa tai fysiikkaa? Vaihtoehtoja tieteen vaatimukset täyttäville oppirakennelmille ei ole, sillä jokaista tieteenalaa on lopulta vain yksi.

Tämä koskee myös lääketiedettä. Sen piiriin kuuluu kaikki tieteen kriteerit täyttävä tieto ihmisen psykofyysisestä rakenteesta ja toiminnasta, sen sairauksien syntymekanismeista, ehkäisystä ja hoitamisesta. Kaikkea ei vielä tiedetä, ja tiedon käytäntöön soveltaminen on inhimillistä toimintaa omine puutteineen. Silti lääketieteen ydin ja ohjenuora on luotettavaan näyttöön perustuva harkittu toiminta – joskus toimimatta jättäminen.

Jos on vain yksi omana tieteenalanaan erottuva, mitä sitten kaikki muut lääketieteeksi nimitetyt ovat? Kyse on niin yksinkertaisesta asiasta kuin käännösvirheestä. Näiden muualla, usein rapakon takana, syntyneiden hoitokäsitysten nimikyltit on suomennettu niin, että englannin sana medicine on tulkittu yksioikoisesti lääketieteeksi. Sitä se ei läheskään aina tarkoita, vaan sen merkityksiä ovat myös esimerkiksi lääke, rohto, hoito, hoitosysteemi. Tiukasti ottaen lääketiede on englanniksi medical science.

Usein, ja varsinkin puheena olevissa tapauksissa, sanan medicine oikeita käännöksiä ovat hoito tai lääkintä. Traditional Chinese medicin on kiinalaista kansanlääkintää tai perinteistä kiinalaista lääkintää, antroposophic medicine on antroposofista lääkintää jne.

Tämä ei sulje pois sitä, etteikö esimerkiksi kansanlääkinnän hoitokeinoissa voisi olla toimivia, jotka tutkimusnäytön jälkeen voitaisiin hyväksyä lääketieteen piiriin. Tällaisia on löytynytkin, mutta tämä ei tee kansanlääkinnästä kokonaisuudessaan tiedettä. Monet sen hoitoyritykset pohjaavat primitiivisiin vaikutusoletuksiin, vaikkapa virtsalöylyssä istuminen keltataudin hoitokeinona.

Lääketiede ei vaadi lisämääreitä kuten virallinen, eikä ole syytä nimittää sitä koululääketieteeksi.

Toinen esimerkki virheellisestä tulkinnasta on väittää lääketieteen olevan vain lääkkeiden tiedettä, suomen kielen lääke-tiede mukaisesti. Suomenkielisestä termistä huolimatta lääketiede sisältää pääosin lääkkeisiin liittymättömät ilmiöt ja hoidot. Esimerkiksi toimenpiteet, ehkäisevät toimet ja terapiat kuuluvat lääketieteeseen vaikka niissä ei käytetä lääkkeitä.

Viestinnän yksi periaatteista on, että kielen erottelu- ja nimeämiskyvystä kannattaa pitää kiinni. Ei ole yhdentekevää, mitä sanoja käytetään; on hyvä punnita, lisäävätkö ne selkeyttä vai hämärtävätkö asioita. Monista lääketieteistä puhuminen ei kirkasta sitä, mitä tarkoitetaan.

Hämäryyttä voidaan käyttää myös tarkoitushakuisesti. Lääketieteen ulkopuolisia hoitoja kauppaavat tai puolustelevat esittävät mieluusti näkemyksensä tieteenaloina. Tällä hamuamallaan mandaatilla he pyrkivät lavastamaan asiantuntijoiden toteamukset siitä, että vaikutusmekanismit ovat kuviteltuja eikä tutkimusnäyttöä ole, pelkiksi mielipiteiksi ja keskustelun asiasta tieteilijöiden välisiksi näkemyseroiksi.

Tutkimusnäytön avulla mistä tahansa hoidosta voi tulla osa lääketiedettä.

————————-

Juhani Kellosalo, LKT, Lääketieteen termit -sanakirjan aikaisempi päätoimittaja

Juhani Knuuti, LT, professori (blogin ylläpitäjä)