Minne isoäidin digitalis-lääke katosi?

Digitalis-lääkkeen tarina on mielenkiintoinen ja opettava kertomus lääketutkimuksista ja niiden tulosten tulkinnasta

http://hyvinvointi.ts.fi/terveys-tiede/minne-isoaidin-digitalis-laake-katosi/

Minne isoäidin digitalis-lääke katosi?

Digitalis-lääkkeen tarina on mielenkiintoinen ja opettava kertomus lääketutkimuksista ja niiden tulosten tulkinnasta

 
Vielä viime vuosituhannella varsin monilla väestömme iäkkäämmillä jäsenillä oli käytössä digitalis-niminen lääke. Isoisämme ja isoäitimme käyttivät sitä sydämen vajaatoimminan hoitoon.
Lääke on vanha. Jo vuonna 1785 William Withering Britanniasta käytti Sormustinkukasta tehtyjä valmisteita sydämen vajaatoiminnan ja eteisvärinän hoitoon. Sormustinkukat eli digitalis-kasvit ovat hyvin myrkyllisiä mutta niitä opittiin annostelemaan niin, että saatiin myönteisiä sydänvaikutuksia.
Vähitellen opittiin eristämään Sormustinkukan glykosideja niin, että niitä voitiin annostella tarkasti. Digitalis-kasvin glykosideja käytettiin parantamaan sydämen pumppauksen tehoa ja hillitsemään eteisvärinärytmin liiallista nopeutta. Itsekin olen aikanaan kirjoittanut lukuisia digitalis-reseptejä.
Lääke on aina ollut tunnettu siitä, että sen turvallinen annostusalue on kapea. Tehon saamiseen vaadittavan annostuksen ja liika-annostuksen ero on digitaliksella monia muita lääkkeitä pienempi. Niinpä lääkkeen käyttäjien lääkepitoisuutta mitattiin usein ja annostusta säädettiin vastaanotoilla ja sairaaloissa. Todennäköisesti suurin osa lääkäreistä vieläkin tunnistaisi digitaliksen yliannostuksen aiheuttamat tietynlaiset EKG-muutokset.
Vuosituhannen vaihteessa tilanne kuiteniin radikaalisti muuttui. Sen lisäksi, että sydämen vajaatoiminnan hoitoon löydettiin uusia ja tehokkaita lääkkeitä, julkaistiin tutkimustuloksia, joissa digitalis-hoito näytti lisäävään kuolleisuutta.
Käypä hoito -suositukset muuttuivat digitaliksen osalta kriittisiksi ja sitä suositeltiin enää muun lääkehoidon lisänä ja erikoistilanteissa. Digitaliksen käyttö romahti. Enää emme löydä sitä isoäidin lääkepussista.

Digitalis-tutkimusten kriittinen tarkastelu

Vuonna 2015 British Medical Journalissa julkaistiin systemoitu katsaus ja meta-analyysi kaikista siihen asti tehdyistä digitalis-tutkimuksista. (Julkaisu on myös liitteenä kirjoituksen lopussa)
Tutkimuksessa analysoitiin 52 eri tutkimusta. Niissä oli tutkittu yhteensä 621 845 potilasta ja seurannassa oli mukana 2 248 775 hoitovuotta. Tutkimuksessa olleista 144 593 käytti digitalista ja 476 984 potilasta oli kontolliryhmissä.
Näistä tutkimuksita 26 oli kohorttitutkimuksia, 9 oli satunnaistetun tutkimuksen jälkianalyysejä (post hoc) ja 7 oli satunnaistettuja tutkimuksia kohdistuen nimenomaan digitalikseen.
Kohortti-tutkimuksissa tyypillisesti verrataan suuria määriä lääkkeen käyttäjiä erilliseen, toiseen suureen potilasryhmään, joka ei käytä kyseistä lääkettä.
Keskimäärin tutkimukseen valikoituneista potilaista digitaliksen käyttäjät olivat vanhempia, sydämen kammion pumppaustoiminta oli huonompi, he olivat useammin diabetesta sairastavia ja heillä oli useammin nesteenpoistolääkkeitä ja rytmihäiriölääkkeitä käytössä. Aivan niin kuin pitääkin.
Tutkimuksen keskeiset tulokset ovat tiivistetty allaolevaan kuvaan.

Kuvasta näkyy, että ilman minkäänlaista tilastollista korjaamista potilaat, jotka käyttivät digitalista kuolivat useammin seuranta-aikana (ylimmän rivin vinoneliö on selvästi pystyviivan oikealla puolella, suhteellinen riski oli 1.76 eli 76% suurempi lääkkeen käyttäjillä kuin ei-käyttäjillä).
Kun otettiin huomioon käytettävissä olevat tiedot potilasryhmien eroista (muut sairaudet, jne), havaittu kuolleisuuden lisäys oli hieman vähäisempää (61%) mutta edelleen selvästi merkitsevää. (toiseksi ja kolmanneksi ylimmät rivit)
Kun tehtiin mahdollisimmen huolellinen tilastollinen vertailtavuus (propensity matching) havaittiin, että digitaliksen aiheuttama kuolleisuuden havaittu lisääntyminen edelleen pieneni verrattuna lääkettä käyttämättömiin. Suhteellinen riski oli digitaliksen käyttäjillä +18% (1.09-1.26). Ns. hazard ratio 1.07 (0.96-1.19) ei kuitenkaan ollut enää merkitsevästi erilainen.
Satunnaistetuissa tutkimuksissa (alin rivi) potilasryhmät ovat kaikilta ominaisuuksiltaan samanlaisia ja heidät jaetaan satunnaisesti joko digitalis-hoitoon tai lumehoitoon. Niissä havaittiin, että käyttäjien ja ei-käyttäjien välillä ei ollut lainkaan eroa (suhteellinen riski 0.99 (0.93-1.05). Sen sijaan digitaliksen käyttäjillä oli merkittävästi vähemmän sairaalakäyntejä (riskisuhde 0.92, (0.89-0.95)).
Kirjoittajat tarkastelivat tilastollisesti myös tutkimusten mahdollista harhaa (bias). Mitä suurempi oli tutkimusten harhariski, sitä useammin digoksinilla nähtiin kuolleisuuden lisääntymistä mikä tukee ylläkuvattuja havaintoja.

Mitä havainnot kertovat?

Tämän blogikirjoituksen kannalta ei ole olennaista käsitellä digitalis-lääkkeen tämänhetkistä tilannetta sen tarkemmin. Olennaisempaa ja kiinnostavampaa on pohtia edellä kuvatun analyysin yleisiä johtopäätöksiä.
Miten voi olla mahdollista, että erityyppisisssä tutkimuksissa saadaan noin erilaisia tuloksia?
Maalaisjärjen ja myös tieteellinen prosessin mukainen ja paras selitys on se, että potilaiden sairauden vaikeusaste ja muut sairaudet vaikuttavat sekä lääkehoitoon että kuolleisuuteen toisistaan riippumatta. Emmehän hoida lääkkeellä terveitä vaan sairaita. Sairailla on tietenkin suurempi todennäköisyys kuolla.
Mitä sairaampi potilas, sitä todennäköisempää on, että hän saa erilaisia lääkkeitä ja myös sitä todennäköisempää on, että hän saattaa sairastaa kuolemaan johtavaa sairautta. Kun verrataan kahta potilasryhmää toisiinsa, on siten aivan selvää, että lääkkeen saajat ovat sairaampia kuin ne, jotka eivät sitä saa.
Kohorttitutkimuksissa tätä ongelmaa yritetään korjata tilastollisilla kikkailuilla ja se kyllä onnistuukin osittain. Voimme korjata tuloksiin monien tunnettujen sairauksien ja muun lääkitysen vaikutukset tilastollisesti. Mutta tämä onnistuu vain niiden muuttujien osalta, jotka tiedämme. Koska kohorttitutkimuksissa on paljon potilaita, meillä on varsin suppea tieto potilaiden erilisista ominaisuuksita ja sairauksista. Lisäksi on aina suuri määrä tuntemattomia tekijöitä, jotka edelleen sekoittavat tilannetta.
Alla oleva kuva havainnoi tilannetta.

Tutkimuksissa seurausten oletetaan etenvän vasemmanpuolisen kaavion mukaisesti. Potilaan tila johtaa lääkehoitoon ja sitten lääkkeen aiheuttamien haittavaikutusten ajatellaan olevan aiheuttamassa tietyn oireen, sairastumisen tai jopa kuoleman.
Todellisuudessa lähes aina tilanne on oikean kaavion mukainen eli vallitsee käänteinen syy-seuraus-suhde. Potilaan tila voi johtaa samanaikaisesti sekä oireeseen/sairauteen että tiettyyn lääkitykseen. Näin tulee hyvin vaikeaksi erottaa väestötutkimuksissa (ilman satunnaistamista), mikä on lääkkeen rooli sairastumiseen.
Tämä ilmiö kykenee täysin selittämään edellä kuvattujen digitalis-tutkimusten tulosten vaihtelun.Tutkimuksissa sairaimmat potilaat saivat useammin digitalista eikä tätä potilasryhmien erilaisuutta kyetty korjaamaan tilastollisilla menetelmillä.
Tämän ilmiön vuoksi syy-seuraus-suhdetta on vaikea selvittää luotetttavasti kohorttitutkimuksissa. Ilmiö on myös yleisein syy kohortti-tutkimuksen tuottamaan lääketutkimusharhaan. Vaikka kohorttitutkimusten tieto on arvokasta, se on kuitenkin enemmän hypoteeseja synnyttävää kuin niitä luotettavasti testaavaa.

Miten ilmiö näkyy muiden lääkkeiden osalta?

Ilmiö on näkyvissä päivittäin tutkijoille, jotka tarkastelevat potilailla tehtyjä tutkimuksia. Siitä huolimatta varsin usein havaitsee, että kohorttitutkimuksia tulkitaan ikäänkuin varmana tietona. Vakuuttavuutta lisää tietenkin se, että potilasmäärät ovat niissä tyypillisesti suuria. Kyllä kai nyt suuresta potilasmäärästä saadaan luotettavaa tietoa! Lisäksi kohorttitutkimusten väitetään heijastavan ns. tosielämän tilannetta kun taas satunnaistettujen tutkimusten sanotaan heijastavan keinotekoisia olosuhteita.
Ilmiö vaikuttaa tietenkin myös niistä tehtyjen meta-analyysien tulkintaan. Meta-analyysikään ei kerro mitään parempaa tietoa, jos se perustuu vinoituneisiin alkuperäistutkimuksiin. Tehtyjen alkuperäisten tutkimusten laatu ratkaisee siis joka tilanteessa. Vinoutuneista kohorttitutkimuksista saadaan vinoutunut meta-analyysi.
Muita havainnolisia esimerkkejä siitä, miten kohorttitutkimukset voivat johdattaa harhateille, jos niiden tuloksia varmisteta muutoin:

1. Röntgenvarjoaineiden aiheuttamat munuaisvauriot ovat olleet suuri huolen aihe. Sairaalapotilailla on melko useasti munuaisongelmia ja myös suurempi todennäköisyys, että heille tehdään varjoainetutkimus ja tämä on johtanut harhaan yhdistämään munuaisongelmat ja varjoaineet. Kun varjoainepotilaita on tutkittu tarkemmin, varjoaineiden munuaisongelmat ovat käytännössä osoittatuneet harvinaisiksi.
2. Statiini-hoitojen osalta raportoitiin MOT-ohjelman voimalla, kuinka statiinit aiheuttavat usein haimatulehdusta. Myös hiljattain tehdyssä suomalaisessa kohorttitutkimuksessa saatiin tällaista viitettä. Ilmiötä ei kuitenkaan havaita lainkaan massiivisissa satunnaistetuissa tutkimuksissa. Joissakin tutkimuksissa statiinit jopa suojaavat haimatulehdukselta. Toisaalta tiedämme, että rasva-aineenvaihdunnan häiriöt liittyvät haimatulehdukseen ja että potilaille, joilla on rasva-aineenvaihdunnan häiriö, käytetään useammin statiineja. Tämä ja monta muuta sekoittavaa tekijää ei ole otettu huomioon kohortti-tutkimuksissa, koska niistä ei ollut tietoa olemassa.
3. Lääketieteellisen kuvantamisen aiheuttama lisääntynyt syöpäkuolleisuus on ollut tiedemaailmassa viime aikoina kiistelyn kohteena. Kohortti-tutkimuksissa on saatukin tukea ilmiölle vaikka riskin pitäisi olla niin pieni, että sitä ei pitäisi pystyä edes havaitsemaan kyseisissä tutkimuksissa. Jälleen kerran selitys on, että potilaat, joille tehdään monenlaista kuvantamista ovat todennäköisesti sairaampia kuin ne, joita ei tutkita. Näitä eroja ei vain kyetä tilastollisessa analyysissä huomioimaan ja poistamaan. Siten tulos näyttää siltä, että ne, joille tehdään paljon tutkimuksia, kuolevat syöpään useammin.

Yhteenveto

Digitalis-lääkeen vuosikymmenten aikana kerätty tutkimusmassa antoi mahdollisuuden analysoida ja havaita tutkimustiedon haasteita. Useimpien lääkkeiden osalta tällainen tarkastelu ei ole mahdollista.
Kaikkea tietoa ei voida saada satunnaistetuissa koe-asetelmissa. Kohortti-tutkimusten tuottama tieto onkin usein arvokasta ja täydentävää. Ne auttavat havainnoimaan tosielämän tilannetta ja synnyttämään uusia tutkimuskysymyksiä.
Kohorttitutkimusten tuloksia tulee kuitenkin aina tarkastella kriittisesti. Niiden tuloksia ei voi pitää varmana ja lopullisena tietona eikä syy-seuraus-suhteesta saada luotettavaa tietoa. Vaikka kuinka pyrkisimme kontrolloimaan tutkimusasetelman harhaisuutta, kaikkia sekoittavia tekijöitä ei aina kyetä ottamaan huomioon.
Niinpä isoäidin lääkepussista saattaa taas tulevaisuudessa löytyä nykyistä useammin digitalista.
 
Viite: bmj-h4451-full

Haemmeko tietoa kuplassa?

Onko tiedon hakemisen helppous suuri harha? Olemmeko tiedon hakemisen kuplassa sosiaalisen kuplan lisäksi?

http://hyvinvointi.ts.fi/terveys-tiede/haemmeko-tietoa-kuplassa/

Haemmeko tietoa kuplassa?

Uusin tiedebarometri kertoi, että suomalaisten usko tutkittuun tietoon ja asiantuntijoihin on jatkuvasti vahvistunut. Barometrin mukaan tutkittuun tietoon perustumattomat uskomukset olisivat siis häviämässä kisan ja kriittinen ajattelu olisi vahvoilla.
Lisäksi tutkitun tiedon hankkiminen ei ole koskaan ollut niin helppoa kuin tänään. Omalta kannettavalta koneelta avautuu kaikille uskomaton tiedon maailma.
Miksi sitten kaikkialla törmää ristiriitaisiin ja perättömiin väitteisiin?
Olettakaamme, että ihmiset eivät valehtele tiedebarometrin kyselyissä, vaan tutkittuun tietoon luottavien ihmisten määrän kasvu olisi totta. Mistä sitten syntyy vahva kokemus siitä, että huuhaaseen uskovien ihmisten määrä on lisääntynyt?
On väitetty, että tunne huuhaan leviämisestä johtuisi siitä, että aikaisemmat baarikeskustelut olisivat nyt vain paremmin esillä. Tämä tuntuu uskottavalta. On kuitenkin vaikea uskoa, että se sama baarissa uhonnut ihmisryhmä täyttäisi nyt netin palstat.
Luultavasti kyseessä on aivan toinen, osaavampi ja häikäilemättömämpi joukko. Monet huuhaakirjoitukset ovat niin taitavasti ja uskottavasti laadittuja tieteelliseltä kuulostavine termeineen ja viitteineen, että en usko baarihuutelijoiden niihin pystyvän.
Internet mahdollistaa suuren näkyvyyden erityisesti poikkeaville mielipiteille ja ihmisille, joilla on kykyä vakuuttavaan ja myyvään kirjoittamiseen.
Mutta selittyykö kokemus huuhaan lisääntymisestä edellä kuvatuilla seikoilla? Voisiko selitys olla myös se, että tiedon hakemisen helppous on suuri harha? Olemmeko tiedon hakemisen kuplassa sosiaalisen kuplan lisäksi?

Terveystiedon yleisin lähde ammattilaisille on Medline

Medline toimii perinteisenä hakukoneena tieteelliseen tietokantaan. Hakutuloksia ei räätälöidä käyttäjän mukaan vaan vain valittujen hakusanojen ja julkaisuajan mukaan. Näin pitääkin olla.
Mutta tässä on juuri sen ongelma. Haun perkaaminen on työlästä. Artikkeleita löytyy yleensä tuhansia asiasta kuin asiasta. Rajaamalla liikaa voi jäädä jotain olennaista pois.
Esimerkiksi hakutermillä ”homeopathy” saa listan 5378 artikkelista. Ei kenelläkään ole mahdollisuutta perata tuota tietomassaa. Helpotusta toki tuovat koosteartikkelit, joissa joku on tehnyt perkaamista puolestasi sekä kansainvälisten työryhmien arviot tutkimusnäytöstä.
 

Medline-haku termillä ”homeopathy” tuottaa suuren määrän artikkeleita

 
Jos energiaa riittäisikin artikkelien perkaamiseen, riittääkö sitä niiden lukemiseen? Lisäksi läheskään kaikkia ei pääse lukemaan ilman kustannuksia, joten voi joutua tyytymään vain tiivistelmään.

Hakukoneet

Hakukoneet kuten Google ovat nopeita, tehokkaita ja helppoja tapoja hakea tietoa. Hakukone voi auttaa löytämään tietolähteitä, jotka eivät löydy tieteen tietokannoista.
Jokaiselle lienee selvää, että googlaamalla löydettyjen artikkelien laatu vaihtelee täydellisestä roskasta asialliseen tietoon. Mutta mikä merkitys on sillä, että Google räätälöi tulokset sinua varten? Minun tekemä hakuni samalla hakusanalla voi näyttää aivan eriltä kuin sinun. Selaimesi saamat evästeet ja nettiprofiilisi tekevät tämän mahdolliseksi.
Google lisäksi räätälöi hakusi sen mukaan missä maassa asut. Tämän havainnollistamiseksi tein google-haun sanalla ”homeopathy” niin, että vaihdoin keinotekoisesti koneeni maan. Tietyillä ohjelmilla voi hämätä hakukonetta luulemaan, että hakuni tapahtuu jossain muualla kuin missä olen. Kokeilin 12 eri maata ja tulokset ovat alla olevassa taulukossa.
Homeopatia on tässä käypä esimerkki sillä se on tutkitusti todettu täysin vaikuttamattomaksi hoidoksi.
Laskin hakujen perusteella leikkimielisesti ns. huuhaa-indeksin. Indeksissä laskettiin yhteen sekä 5 että 10 ensimmäiseksi listatun artikkelin myönteinen suhtautuminen homeopatiaan (siis homeopatiaa väitettiin vaikuttavaksi hoidoksi vaikka se ei sitä tutkitusti ole).
Esimerkiksi, jos haussa kaksi ensimmäisestä viidestä ja neljä artikkelia kymmenestä ensimmäisestä tuloksesta tuki homeopatiaa, tuli huuhaa-indeksiksi 6.
 
Taulukko 1: Huuhaa-indeksi Google haussa termille ”homeopathy”. Indeksi perustuu lukumäärään niistä artikkeleista, joissa väitettiin totuudenvastaisesti homeopatian olevan vaikuttava hoito.

Maa	10 ensimmäistä julkaisua	5 ensimmäistä julkaisua	”Huuhaa-indeksi”
Norja	3	0	3
Suomi	3	0	3
Italia	3	0	3
Sveitsi	3	1	4
Ruotsi	4	1	5
Japani	4	1	5
Tanska	4	1	5
US	3	2	5
Saksa	4	2	6
Australia	6	2	8
Ranska	5	3	8
Kanada	5	3	8

 
Keskeinen havainto on, että haku antaa erilaisen tuloksen eri maissa. Tällä voinee olla vaikutusta siihen millainen kuva asiasta syntyy.
Indeksin pienin luku (eli hakutulos ei suosinut homeopatialle myönteisiä artikkeleita) tuli Norjassa, Suomessa ja Italiassa. Siis vain pieni osa näissä maissa Googlen tarjoamista artikkeleista oli homeopatialle myönteisiä.
Suurimmat luvut sain kun hakumaa oli asetettu Australiaksi, Ranskaksi tai Kanadaksi. Kun teoreettinen huuhaa-indeksin maksimi on 15, saivat nämä maat peräti 8 pistettä.
Tämä selvästi osoittaa, että myös tiedon hakeminen on kuplassa. Todennäköisesti hakukone räätälöi tuloksen sen mukaan miten eri artikkeleita on eri maissa avattu. Tämän perusteella myös seuraaville hakijoille tarjotaan näitä samoja linkkejä.
Ranskan nousu huuhaa-kärkeen tässä aiheessa sekä Saksan sijoitus seuraavassa ryhmässä ei yllätä mutta Australian ja Kanadan sijoitus on yllätys.
Koska en ole hakukoneasiantuntija, en tiedä kertooko tämä oikeasti jotain olennaista näiden maiden kansalaisten mielipiteistä. Kielen valinnalla voi olla myös merkitystä, vertailtavuuden vuoksi käytin englanninkielistä termiä.

Kirjat

Perinteisesti (tieto)kirjoja on pidetty luotettavampana kuin lyhyitä artikkeleita lehdissä. Onhan kirja kuitenkin suurempi ponnistus kuin yksittäinen artikkeli.
Luottamus kirjoihin kumpuaa kuitenkin menneisyydestä, jolloin kirjojen editointi, latominen ja painaminen olivat kallista puuhaa. Kustantajalla oli myös jonkinlainen rooli kirjan laadun varmistajana ja sisältöä toimitettiin ja editoitiin useamman henkilön toimesta ja toisinaan myös vertaisarvioitiin.
Tänään kuka tahansa voi tuottaa omakustanteisen kirjan helposti, nopeasti ja halvalla. Ja on tuottanutkin. Nettimyynnit pursuavat monenlaista yhden asian tietokirjaksi väitettyä opusta.
Omakustanteisen kirjan etu kirjoittajalle on se, että sitä ei kukaan vertaisarvioi eikä todellista kritiikkiä pääse syntymään. Kirjojen luotettavuus on siten vastaava kuin blogeilla, joita ei kukaan pääse kommentoimaan.
Mitä yksipuolisempi ja radikaalimpi on väite, sitä suuremmat lienevät myyntitulot. Tämä houkuttelee tuottamaan yksipuolisia ja kärjekkäitä tekstejä.
Kirja on edelleen oiva keino brändätä itsensä asiantuntijaksi. Onhan se näyttö siitä, että pystyy kirjoittamaan laajemmin, kuin vain yksittäisiä lyhyitä blogikirjoituksia. Tietenkään kirjan kirjoittaminen ei tee ketään asiantuntijaksi mutta kirjailija kalskahtaa jo heti uskottavammalta kuin blogaaja.

Tieteelliset keskustelut

Tieteeseen kuuluu välttämättömänä ja olennaisena osana kiistely. Tämä voi synnyttää tunteen, että asiassa olisi suurikin ristiriita. Useimmiten näin ei ole asian laita vaan kysymys on tieteen normaalista prosessista ja tiedon kehittymisestä.
Koko tieteen määrittelyn perusta on falsifioitavuudessa eli väite tulee voida tutkimuksella osoittaa vääräksi. Hypoteesi, jota ei voi edes teoriassa millään tavalla kumota, ei ole tieteellinen. Hypoteesi taas on vain uskomus ennen kuin sille todisteita. Kun sille on todisteita, siitä voidaan synnyttää tieteellinen väite.
Jatkotutkimusten tutkimusten tehtävänä on yrittää kumota väite. Väite, jonka kumoaminen ei onnistu, jää voimaan toistaiseksi.
Seuraavaksi tämän pohjalta syntyy uusi tarkentava hypoteesi, jota taas testataan, kunnes joku sen kumoaa tai sitä ei saada kumottua. Näin tieto lisääntyy ja tarkentuu koko ajan mutta ei tietenkään koskaan saavuta absoluuttista totuutta. Ilmiöstä on hiljattain Pauli Ohukainen kirjoittanut laajemmin
Prosessi voi vaikuttaa ulkopuolisesta riitelyltä mutta se ei ole sitä. Kuitenkin tilanne usein tulkitaan niin, että asiassa olisi jokin suurikin oppiriita.
Juuri oppiriita-termiä huuhaan jakajat ja poikkeavien hoitojen tarjoajat hyödyntävät. Kuitenkaan ainoassakaan netissä väitetyssä oppiriita-tapauksessa ei ole ollut kyseessä todellinen oppiriita. Esimerkiksi kolesterolin merkityksestä ei ole oppiriitaa eikä myöskään kilpirauhassairauksien hoidosta.
Oppiriita ei myöskään synny siitä, että viisi lääkäriä on eri mieltä kuin muut 20 000. Oppiriita-ajatusta saattaa korostaa lisäksi mediassa yleinen valetasapuolisuus ja valekompromissi.
 

Yhteenveto

Vaikka tutkittuun tietoon luottavien ihmisten määrä on kehittynyt myönteisesti, haasteena on laadukkaan tiedon löytäminen. Uskomme, että voimme löytää asiallista tietoa helposti ja nopeasti. Se näyttääkin olevan harhaa.
Ainoastaan melko työläillä menetelmillä näyttäisi olevan mahdollista saada luotettavaa ja tasapuolista tutkittua tietoa. Olemme siis käytännössä tiedon hakemisen helppouden kuplassa.