Tämä kirjoitussarja koostuu 4 erillisestä blogikirjoituksesta:
Osa 1: Terveydenhuollon, lääketieteellisen hoitojen ja lääketieteen ulkopuolisten hoitojen sääntely Suomessa nyt. (lue kirjoitus tästä)
Osa 2: Lääketieteen ulkopuolisten hoitojen määrittely ja käyttö Suomessa (lue kirjoitus tästä).
Osa 3: Ehdotus lääketieteen ulkopuolisten hoitojen sääntelyksi Suomessa (lue kirjoitus tästä).
Osa 4: Mitä sääntely sisältää ja mitä ei? Kysymys-vastaus –artikkeli. (tämä kirjoitus)
Tässä osassa käsittelen sääntelyehdotuksen sisältöä kysymys-vastaus –muodossa toivoen, että tämä konkretisoisi ehdotusta.
Valmisteilla oleva laki lääketieteen ulkopuolisten hoitojen sääntelystä herättää aivan varmasti alan toimijat tuottamaan erilaisia väitteitä blogien, lobbauksen ja kansalaisaloitteiden muodossa. Tässä kirjoituksessa vastaan noihin väitteisiin etukäteen, jotta säästymme tarpeettomalta väittelyltä.
Kyseessä on siis osan 3 katekismus. 😉
Tullaanko kaikki lääketieteen ulkopuoliset hoidot kieltämään?
Ei tulla. Sääntely ei tule määrittämään kaikkia lääketieteen ulkopuolisia hoitoja huuhaaksi eikä niitä tulla kieltämään.
Voiko potilas edelleen päättää mitä hoitoja käyttää?
Potilas saa siis edelleen itse suvereenisti päättää, mitä hoitoja ottaa vastaan ja mitä ei olipa kyse lääketieteellisestä tai lääketieteen ulkopuolisesta hoidosta. Hoidon tarjoajaa säädäntö sitoo kertomaan hoidostaan säädösten mukaisesti ja esimerkiksi perusteettomat väitteet hoidon sairauksia parantavasta vaikutuksista eivät olisi sallittuja.
Voiko edelleen tarjota bioresonanssilaitteella diagnostiikkaa ja hoitoa?
Bioresonanssilaitteen diagnoosien luotettavuudesta ei ole mitään näyttöä, ei myöskään sillä annettavasta hoidosta, joten bioresonanssilaitteella ei voisi enää tehdä diagnooseja eikä antaa hoitoa.
Kielletäänkö homeopatia?
Ehdotuksessa homeopatiaa ei kielletä, mutta sillä ei voisi enää hoitaa sairauksia, vaan vain oireita voisi lievittää. Homeopatia on tietyssä mielessä erikoistapaus, sillä siitä on paljon tutkimusnäyttöä ja sitä käytetään joissakin maissa myös terveydenhuollon ammattilaisten toimesta. Tutkimusten mukaan homeopatia on kuitenkin lumehoitoa eikä sillä voi hoitaa sairauksia. Homeopaattiset tuotteet ovat pääasiassa turvallisia (sillä niissä on lähinnä ravistettua vettä) joten sairauksien hoitamisessa ainoastaan epäsuorat haitat ovat todennäköisiä.
Kielletäänkö energiahoito?
Energiahoitoa ei kielletä mutta sillä ei voi hoitaa sairauksia, vain oireita ja hyvinvointia.
Poistuuko hoitojen valinnanvapaus ja tasavertainen saatavuus?
Jokaisella aikuisella täysivaltaisella kansalaisella säilyy suvereeni itsemääräämisoikeus ja valinnanvapaus sekä lääketieteen että myös lääketieteen ulkopuolisten hoitojen suhteen. Säädännöllä puututaan hoitojen tarjoajien väitteisiin ja markkinointiin. Mikäli tutkimusnäyttö puoltaa kyseisen hoidon tehoa ja turvallisuutta, sitä voidaan käyttää sairauksien hoitoon ja se todennäköisesti siirtyy automaattisesti yhdeksi osaksi terveydenhuollon hoitoarsenaalia.
Kielletäänkö akupunktio?
Ei kielletä. Mutta koska perinteisessä neula-akupunktiossa kehoon pistetään neuloja, jotka lävistävät kaikki ihon kerrokset, ja koska akupunktioon liittyy myös osaamattomissa käsissä vakavia haittavaikutuksia, olisi asianmukaista, että akupunktion antaja on rekisteröity terveydenhuollon ammattilainen vaikka varsinaisesti kudoksiin ei injisoida mitään. Akupunktion käyttö sairauksien hoitoon rajattaisiin vain niihin käyttöaiheisiin, joihin on riittävä tutkimusnäyttö. Oireiden lievittämiseen akupunktiota voisi edelleen käyttää muissakin käyttöaiheissa.
Miksi juuri lääketieteen ulkopuolisia hoitoja pyritään nyt sääntelemään?
Toisin kuin monissa muissa maissa, kuten Pohjoismaissa, Suomesta puuttuu lääketieteen ulkopuolisten hoitojen sääntely kokonaan. Terveydenhuoltoa, lääketiedettä ja lääketeollisuutta sen sijaan säädellään hyvin tiukasti. Sääntelyn tavoitteena on pääasiassa varmistaa myös lääketieteen ulkopuolisten hoitojen turvallisuus. Lisäksi verorahoja käytettäessä resurssien tehokas ja asianmukainen käyttö on myös sääntelyn tavoitteena.
Varmistaako tulevaan lääketieteen ulkopuolisten hoitojen rekisteriin kuuluminen, että hoito on tehokasta?
Ei. Rekisterin tavoitteena ei ole akkreditoida toimijoita, heidän pätevyyttään, koulutustaan ja hoidon laatua, tehoa ja turvallisuutta. Rekisterissä oleminen ei siis tarkoita, että valvova viranomainen olisi arvioinut toiminnan olevan tehokasta ja tutkitun tiedon mukaista, sillä tämä vaatisi valtavasti resursseja.
Rekisteröitymisprosessissa hoidon antaja sitoutuu noudattamaan lääketieteen ulkopuolisten hoitojen lainsäädännön periaatteita ja muita viranomaisten antamia ohjeita sekä ilmoittaa hoitomuodot, joita käyttää. Rekisteröiminen ei tässä vaiheessa edellytä selvitystä alan koulutuksesta eikä varsinaisia koulutusvaatimuksia. Hoitoja ei kuitenkaan saisi tarjota, ellei olisi rekisterissä.
Rekisteröityminen antaa mahdollisuuden viranomaisille seurata lääketieteen ulkopuolisten hoitojen antajien määrää ja hoitojen luonnetta sekä tarvittaessa myös rajaamaan toimintaa ja sanktioimaan asiatonta toimintaa. Rekisteröinti mahdollistaa toimijoiden ohjeistamisen ja valvonnan erityisesti potilasturvallisuuden näkökulmasta.
Miksi kosmeettiset hoidot ovat sääntelyn piirissä?
Osassa kosmeettisissa hoidoissa kudoksiin ruiskutetaan erilaisia aineita lävistämällä iho kokonaan. Pääasiassa näitä hoitoja annetaan kasvojen alueelle. Näihin toimenpiteisiin liittyy riskejä, jotka korostuvat, kun hoidon antajalla ei ole asianmukaista tietoa anatomiasta ja injektioiden riskeistä. Sen vuoksi ihon lävistävän injektiohoidon antamisen edellytyksenä olisi terveydenhuollon ammattirekisteriin kuuluminen.
Mitkä sairaudet kuuluvat sääntelyn piiriin?
Ehdotuksessa 1 esitin, että kaikki vakavien sairauksien hoito tulisi keskittää terveydenhuollon ammattilaisille mutta en määritellyt, mitkä ovat vakavia ja mitkä ei-vakavia sairauksia. Kysymys siitä, miten vakavat sairaudet määritellään ja tulisiko sääntely kattaa kaikki sairaudet ovat vielä pohdinnassa itsellenikin tässä vaiheessa.
Pitäisikö lääketieteen ulkopuolisia hoitoja kustantaa verorahoilla?
Mm. kansalaisaloitteessa on vaadittu, että lääketieteen ulkopuoliset hoidot tulisivat arvonlisäverottomiksi, tuotettavaksi julkisessa terveydenhuollossa tai että niistä saisi sairauskulukorvausta. Perusteluna on, että ihmiset niitä kuitenkin käyttävät ja kokevat, että niistä on hyötyä.
Valitettavasti nämä perustelut eivät riitä. Hoitojen teho ja turvallisuus tulee osoittaa tutkimuksin. Niitä ei voi ottaa käyttöön vain sen perusteella, että niitä halutaan käyttää ja että niistä koetaan oleva hyötyä.
Lääketiede on muutoinkin kovaa vauhtia karsimassa ja uudelleenarvioimassa hoitoja nykyisestä valikoimastaan ja tämäkin tämä tapahtuu tutkimusnäytön perusteella. Mikäli jokin tänään ei-lääketieteellinen hoito osoittautuu tutkimuksissa tehokkaaksi ja turvalliseksi, se ilman muuta kuuluu julkiseen terveydenhuoltoon, ei kuitenkaan ennen sitä.
Ehdotettu säädäntö ei akkreditoi näitä hoitoja osaksi terveydenhuoltoa vaan rekisteröinnin tarkoituksena on saada tietoa toimijoista ja samalla sitouttaa ja ohjeistaa toimijoita toimimaan säädösten mukaisesti.
Tämä kirjoitussarja koostuu 4 erillisestä blogikirjoituksesta:
Osa 1: Terveydenhuollon, lääketieteellisen hoitojen ja lääketieteen ulkopuolisten hoitojen sääntely Suomessa nyt. (lue kirjoitus tästä)
Osa 2: Lääketieteen ulkopuolisten hoitojen määrittely ja käyttö Suomessa (lue kirjoitus tästä).
Osa 3: Ehdotus lääketieteen ulkopuolisten hoitojen sääntelyksi Suomessa (tämä kirjoitus).
Osa 4: Mitä sääntely sisältää ja mitä ei? Kysymys-vastaus –artikkeli (lue artikkeli tästä).
Tässä osassa käsittelen lääketieteen ulkopuolisten hoitojen sääntelyä eri maissa. Lopuksi ehdotan sääntelyn sisältöä Suomeen.
Vuoden 2009 lakiehdotus Suomessa
Vuonna 2009 tehtiin lakiehdotus lääketieteen ulkopuolisista hoidoista. Hoitojen piiristä olisi rajattu pois vain sellaiset mielenterveysongelmaiset, jotka eivät pysty antamaan tietoista suostumustaan hoitoon. Lisäksi alaikäisen hoitaminen olisi vaatinut huoltajan suostumuksen. Näillä säädöksillä tavoiteltiin potilasturvallisuuden varmistamista.
Yhtenä kohtana oli vaatimus yhteistyöstä lääkärin kanssa, kun hoidetaan tiettyjä vakavia tiloja tai sairauksia.
Tällaisia olisivat olleet muun muassa raskaana olevat, elinsiirtopotilaat, syöpä-, diabetes- ja epilepsiapotilaat sekä vakavaa mielenterveyden häiriötä tai dementiaa sairastavat. Yhteistyövelvoite lääkärin kanssa ei tarkoittanut, että lääkäri valvoisi luontaishoitajan työtä, vaan olisi tietoinen potilaansa hoitojen kirjosta, koska hän vastaa yhdessä potilaan kanssa hoitokokonaisuudesta. Yhteistyötä koskeva säännös ei olisi rajannut potilaan hoitoa pelkästään lääkärin toteuttamaan hoitoon. Vähimmillään yhteistyö olisi tarkoittanut sitä, että potilas kertoisi lääkärille saamistaan lääketieteen ulkopuolisista hoidoista. Potilaalla itsellään olisi pysynyt suvereeni valta päättää, mitä hoitoja ottaa vastaan ja mitä ei.
Yhteistyövelvoitteen tavoitteena oli estää tilanteet, joissa vakavasti sairaalta potilaalta evätään mahdollisuus saada oman etunsa vuoksi asianmukainen lääketieteellinen taudinmääritys ja sen perusteella tarjottu lääketieteellinen hoito, vaikka hän käyttäisi samanaikaisesti lääketieteen ulkopuolisia hoitoja.
Työryhmä ehdotti myös, että toisessa vaiheessa ryhdyttäisiin valmistelemaan vaihtoehtohoitoja koskevaa lainsäädäntöä. Laki sisältäisi edellä mainittujen rajoitussäännösten lisäksi muun muassa vaihtoehtohoitojen määritelmän, yleisiä velvoitteita hoitoja ammattimaisesti antaville, markkinointia ja valvontaa koskevia säännöksiä sekä terapeuttien rekisteröintiä.
Lakiehdotus ei koskaan edennyt valmistelua pidemmälle.
Juuri ennen koronaepidemiaa ministeriössä aloitettiin valmistelu lainsäädännöstä uudelleen mutta se ei todennäköisesti epidemian vuoksi edennyt alkuvaihetta pidemmälle.
Lainsäädäntö muissa Pohjoismaissa
Useimmissa muissa maissa lääketieteen ulkopuolisista hoidoista on säädetty lailla. Esimerkiksi muissa Pohjoismaissa voimassa oleva lainsäädäntö on tiukempaa kuin edellä kuvattu Suomen vuoden 2009 suunnitelma.
Muutama vuosi sitten Ruotsissa selvitysmies teki ehdotuksen lainsäädännön päivittämiseksi. Ehdotuksen mukaan Ruotsissa tulisi laajentaa ja tiukentaa kieltoa hoitaa sairauksia, jos hoidon tarjoaja ei ole terveydenhuollon ammattilainen. Aikaisemmin on ollut kiellettyä hoitaa syöpää, epilepsiaa ja diabetesta. Tämä laajenisi koskemaan kaikkia vakavia sairauksia ja kattaisi sekä somaattiset että psyykkiset sairaudet sekä raskaudet.
Oireiden lievittämiseen tähtäävät hoidot olisivat edelleen sallittuja myös näissä sairauksissa. Myös lasten hoitokiellon ikärajaa ehdotettiin nostettavaksi 15 vuoteen. Tiettyjen infektioiden hoitoa sekä toimenpiteiden tekoa terveydenhuollon ulkopuolella ehdotettiin rajattavan.
Lisäksi rangaistusta määrättäessä lieventäväksi asianhaaraksi ei enää katsottaisi sitä, että virheellinen toiminta on perustunut tietämättömyyteen.
Lakiehdotuksen mukaan vakavien sairauksien yhteydessä käytetyt lääketieteen ulkopuoliset hoidot saisivat siis jatkossa vain lievittää oireita.
Tietääkseni ehdotus jäi Ruotissakin koronaepidemian jalkoihin eikä sitä ole käsitelty loppuun saakka.
WHO:n perinnehoitojen strategia 2014-2023
Olen usein nähnyt väitettävän, että Maailman terveysjärjestö WHO suosittelisi jäsenmaita liittämään täydentäviä hoitoja ja perinnehoitoja terveydenhuollon piiriin. Mutta mitä WHO:n strategia oikeasti suosittelee?
WHO:n toive on, että perinnehoitojen mahdollisuudet valjastettaisiin terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen sekä terveydenhuoltoon. Lisäksi WHO suosittelee, että perinnehoitojen turvallista ja tehokasta käyttöä edistettäisiin säännöksillä, tutkimuksella ja siltä osin kuin on perusteltua, ne voisi ottaa mukaan terveydenhuoltoon.
WHO ei esitä, että perinnehoidoiksi kutsutut lääketieteen ulkopuoliset hoidot tulisivat sellaisenaan automaattisesti osaksi julkista terveydenhuoltoa.
WHO myös painottaa sitä, että lähtökohta on erilainen kehittyvissä maissa, joissa lääketieteellistä terveydenhuoltoa ei ole samalla tavoin saatavissa kuin esimerkiksi Euroopassa. Poimin muutaman olennaisen kohdan dokumentista tähän suomeksi käännettynä:
▶ Perinnehoitoihin kuuluu monenlaisia tuotteita, palveluita ja palveluntuottajia. Osa niistä voisi tuottaa terveyshyötyä, osaan liittyy riskejä, tai ne ovat puhtaasti kaupallisia.
▶ Perinnehoitojen tutkimuksessa tulisi käyttää menetelmiä, jotka ovat yleisesti hyväksyttyjä terveyspalveluiden arvioinnissa, mukaan lukien tehokkuusvertailuja ja monimenetelmäisiä tutkimusasetelmia (mixed method designs).
▶ Monista perinnehoidoista on niukasti tutkimusta. Jotta perinnehoitoja voidaan ajatella osaksi terveydenhuoltoa, niiden tulee perustua tutkittuun tietoon.
▶ Jotta perinnehoitojen potentiaalia voisi hyödyntää, potilaita tulee informoida todennäköisistä hyödyistä ja riskeistä, kun niillä täydennetään lääketieteellistä hoitoa. Perinnehoitoja tarjoavan yhteisön tulee parantaa kuluttajille annettavan tiedon laatua tuotteista, palveluista ja palveluntuottajista, jotta kuluttaja voi tehdä tietoisen päätöksen niiden käytöstä.
WHO korostaa strategiassaan, että tutkimusnäyttö ratkaisee ja hoitoja tulisi tutkia enemmän käyttäen menetelmiä, jotka ovat yleisesti hyväksyttyjä terveyspalveluiden arvioinnissa. Juuri näitä samoja seikkoja myös Suomen lääketieteen ulkopuolisten hoitojen lakivalmistelussa oli tarkoitus selventää.
Lääketieteen ulkopuolisten hoitojen tutkimusmenetelmien ei pitäisi poiketa lääketieteen tutkimusmenetelmistä. Samoin tieteellisin keinoin ja tavoin voidaan tutkia ihan mitä tahansa hoitoa. Lääketieteen ulkopuolisten hoitojen tarjoajien toimesta tätä tosiasiaa yritetään vähätellä tai kumota väittämällä virheellisesti, että heidän tarjoamiaan hoitoja ei muka voisi tutkia tieteellisillä menetelmillä.
WHO:n raportin mukaan keskeisin syy sille, miksi useimmissa maissa perinnehoitoja ei ole osana terveydenhuoltoa, on puuttuva tutkimusnäyttö (kuva alla).
Ehdotus Suomen sääntelyksi
Terveydenhuollossa ja lääketieteessä hoidot sisällytetään hoitoarsenaaliin niiden tutkitun tehon ja turvallisuuden sekä käyttöaiheen perusteella. Tästä periaatteesta ei voida joustaa.
Myös terveydenhuollossa käytössä olevia hoitoja tutkitaan uudelleen kriittisesti ja tutkitun tiedon perusteella niitä myös poistetaan käytöstä ja korvataan paremmalla hoidolla. Tämä on tieteellisen toiminnan ydintä.
Tästä tieteellisestä periaatteesta seuraa myös se, että kaikki nykyiset lääketieteen ulkopuoliset hoidot voivat tulla osaksi lääketiedettä ja terveydenhuoltoa, kunhan niiden tehokkuus ja turvallisuus on varmistettu tutkimuksin.
Lääketieteen ulkopuolisten hoitojen kenttä on niin kirjava, että niitä ei voi niputtaa samaan ryhmään. Ei voida ajatella, että yksisarvishoito, etäparannus, hieronta, akupunktio, ravintolisät, energiahoito, kiropraktiikka ja homeopatia olisivat niin samanlaisia, että yhdet ohjeet ja tulkinnat ja tutkimusnäyttö kävisivät kaikkiin.
Ei ole myöskään realistista, että lainsäädäntöä varten kartoitettaisiin kaikkien hoitojen teho, turvallisuus ja tutkimusnäyttö. Tämä vaatisi valtavaa työpanosta ja tutkimusresurssia, eikä tällaista resurssia ei ole vapaana olemassa. Tämän vuoksi niiden käsittely tulee mielestäni tapahtua toisella tavalla.
Ehdotukseni ydin on potilasturvallisuus.
Ehdotus 1: Kaikkien vakavien sairauksien (esim. elinsiirtopotilaat, syöpä-, diabetes-, valtimotauti- epilepsia- ja dementiapotilaat sekä vakavaa mielenterveyden häiriötä sairastavat, vakavat tarttuvat taudit) hoito tulee toteuttaa terveydenhuollon rekisteröityjen ammattilaisten toimesta. Lisäksi raskaana olevien ja alle 15-vuotiaiden hoidot tulee toteuttaa ainoastaan terveydenhuollon ammattilaisten toimesta.
Kuitenkin oireiden hoito ja yleiseen hyvinvointiin tähtäävät hoidot ovat edelleen sallittuja muille kuin terveydenhuollon ammattilaisille. Tällaisia sallittuja hoitoja ovat tyypillisesti edellisessä kirjoituksessa kuvatut kokemus- ja hyvinvointihoidot. Siten muukin kuin terveydenhuollon ammattihenkilö, esimerkiksi vaihtoehtohoitoterapeutti, voisi edelleen hoitaa sairauksia sairastavia henkilöitä muun muassa oireiden lievittämiseksi, hyvinvoinnin lisäämiseksi ja elämänhallinnan parantamiseksi.
Perusteluna on se, että tällä säädöksellä eliminoidaan lääketieteen ulkopuolisten hoitojen epäsuorat haitat. Tällä estetään myös mahdolliset perusteettomat väitteet hoidon tehosta sairauksiin. Kun hoidossa keskitytään vain oireisiin tai hyvinvointiin, hoidettava kykenee subjektiivisen kokemuksensa perusteella toteamaan, onko hänelle ollut hoidosta hyötyä ja voi itse tietoisesti päättää hoidon käytöstä.
Ehdotus 2: Kaikki ihon kerrokset lävistävät injektiot rajattaisiin vain terveydenhuollon ammattilaisen tehtäviksi. Tämä rajaisi esimerkiksi kosmeettisiin tarkoituksiin annettavat botox- ja silikoni-injektiot rekisteröidyn terveydenhuollon ammattilaisen tehtäviksi. Tämä ei koske tatuointeja, jossa kaikkia ihon kerroksia ei lävistetä (lisäys 30.8. klo12.50) eikä lävistyksiä, joissa ei injisoida kudokseen mitään (esimerkiksi korujen lävistykset). (lisäys 31.8.2023, klo 13.37) Koska perinteisessä neula-akupunktiossa kehoon pistetään neuloja, jotka lävistävät kaikki ihon kerrokset, ja koska akupunktioon liittyy myös osaamattomissa käsissä vakavia haittavaikutuksia, olisi asianmukaista, että myös akupunktion antaja on rekisteröity terveydenhuollon ammattilainen vaikka varsinaisesti kudoksiin ei injisoida mitään.
Perustelu: Ihon kerrokset lävistävät injektiot sisältävät konkreettisia riskejä (infektioita, hermovaurioita, arpikudosta) ja niiden antaminen edellyttää anatomian ja riskien tuntemusta, jonka saa asianmukaisella terveydenhuollon koulutuksella.
Ehdotus 3: Kaikkien lääketieteen ulkopuolisia hoitoja antavien toimijoiden tulee rekisteröityä tätä tarkoitusta varten tehtyyn rekisteriin, ellei henkilö jo kuulu terveydenhuollon ammattilaisten rekisteriin. Rekisteröitymisprosessissa hoidon antaja sitoutuu noudattamaan lääketieteen ulkopuolisten hoitojen lainsäädännön periaatteita ja muita viranomaisten antamia ohjeita sekä ilmoittaa hoitomuodot, joita käyttää. Rekisteröiminen ei tässä vaiheessa edellytä selvitystä alan koulutuksesta eikä varsinaisia koulutusvaatimuksia. Hoitoja ei saisi tarjota, ellei olisi rekisterissä. (lisäys 31.8.2023, klo 14.45) Rekisterissä olemista ei tulisi saada käyttää lainkaan markkinoinnissa, sillä rekisteröinti ei ole osoitus hoidon tehokkuudesta.
Perustelu: Rekisteröityminen antaa mahdollisuuden viranomaisille seurata lääketieteen ulkopuolisten hoitojen antajien määrää ja hoitojen luonnetta sekä tarvittaessa myös rajaamaan toimintaa ja sanktioimaan asiatonta toimintaa. Koska useimpien lääketieteen ulkopuolisten hoitojen antamiseen ei ole olemassa mitään virallisia koulutusvaatimuksia ja niitä on satoja erilaisia, niitä ei myöskään voi määritellä tässä vaiheessa.
Erityisen tärkeää on huomata, että rekisterin tavoitteena ei ole akkreditoida toimijoita vaan mahdollistaa toimijoiden ohjeistamisen ja valvonnan erityisesti potilasturvallisuuden näkökulmasta. Rekisterissä oleminen ei siis tarkoita, että valvova viranomainen olisi arvioinut toiminnan olevan tehokasta ja tutkitun tiedon mukaista.
Ehdotus 4: Kielletään hoidot joista on suoraa haittaa ilman osoitettua hyötyä.
Perustelu: Tällaisia ovat mm. musta salva, hopeavesi ja antioksidanttihoidot, joilla ei ole minkäänlaista sijaa sen enemmän sairauksien kuin oireiden hoidossa, mutta joista on selvää haittaa.
Ehdotus 5: Kielletään lääkinnällisten laitteiden käyttö sairauksien toteamiseen ja hoitoon, jos laitteen antaman diagnostiikan luotettavuutta ja hoidon tehoa ei ole tieteellisesti osoitettu.
Perustelu: Esimerkiksi bioresonanssi ja Bemer edustavat diagnosointi- ja hoitomenetelmiä, joista asiallinen näyttö puuttuu mutta joita käytetään joko sairauksien perusteettomaan diagnosoitiin, hoitoon tai molempiin. Tähän mennessä lääkinnällisten laitteiden käyttö ei ole edellyttänyt asiallista tutkimusnäyttöä, ainoastaan näyttöä teknisestä turvallisuudesta, esimerkiksi sähköturvallisuudesta. Vaatimuksena tulisi olla, että myös laitteen toimivuudesta esitettyyn diagnostiikkaan ja hoitoon olisi asianmukainen tutkimusnäyttö.
Pohdinnassa olevat avoimet asiat:
Kuinka tulisi suhtautua alaikäisen hoitoihin? Useimmiten rajoitteita on annettu alle 12-vuotiaiden hoitoihin. Ruotsin ehdotuksessa ikärajaksi oli ehdotettu 15 vuotta. Tiukimmillaan lasten hoitaminen voitaisiin jättää kokonaan pois sallituista hoidoista, lievimmillään hoitoja voisi antaa rajatusti oireiden hoitoon huoltajien suostumuksella.
Mitkä sairaudet tulisivat sääntelyn piiriin? Ehdotuksessa 1 esitin, että kaikki vakavien sairauksien hoito tulisi keskittää terveydenhuollon ammattilaisille mutta en määritellyt tarkemmin, mitkä sairaudet ovat vakavia ja mitkä ei-vakavia sairauksia. Haasteena on, miten vakavat sairaudet määritellään vai tulisiko sääntely kattaa kaikki sairaudet. Sairauksien luokittelu vaatisi ehkä luetteloita, joita pitäisi päivittää.
Millä tavalla suhtaudutaan ruokavaliohoitoon? (lisäys 30.8.2023 klo 12.55). Tämä on haasteellista. Useimmissa tilanteissa ruokavalio on olennainen osa sairauksien lääketieteellistä hoitoa tai ainakin täydentävää lääketieteellistä hoitoa. Tulisiko tämä hoito rajata vain terveydenhuollon ammattilaisten tehtäväksi? Rajausta puolustaisi se, että juuri ruokavaliosta on massiivisesti virheellistä tietoa ja suorastaan haitallisia palveluita tarjolla. Toisaalta olettaisin, että ruokavalioon liittyvien neuvojen antaminen on hyvin yleistä ja tarve suurempi kuin mitä ravitsemusterapeutit kykenisivät antamaan.
ps.
Joku lukijoista voi tulla siihen johtopäätökseen, että ehdotukseni muistuttaa monelta osin Ruotsin selvitysmiehen ehdotusta vuodelta 2019. Tämä on totta. Pidin tuolloin vuonna 2019 selvitysmiehen ehdotusta liian yksinkertaisena mutta olen ajan kuluessa muuttanut kantani.
Aikanaan nimittäin kuvittelin, että lääketieteen ulkopuolisia hoitoja pitäisi tarkastella hoito kerrallaan ja arvioida niiden teho, turvallisuus ja tutkimusnäyttö ja sitten päättää kunkin hoidon osalta sääntelyn tarve ja hoidon antajien koulutustarve ja luoda akkreditointisysteemi. Ikään kuin ne tulisi käsitellä kuten lääketieteelliset hoidot.
Tämä idealistinen tavoite on kuitenkin epärealistinen ja vaatisi valtavia resursseja. Koska tutkimusnäyttö on useimmissa tapauksissa puutteellista ja kaikista keskeisin tavoite lainsäädännössä on potilasturvallisuus, edellä kuvattu hoitojen rajaaminen sairauksien oireiden lievittämiseen ja hyvinvointiin on mielestäni paras ja realistisin kompromissi.
Lääketieteen ulkopuolisia hoitoja on satoja erilaisia ja ne voivat perustua täysin keskenään ristiriitaisiin uskomuksiin. Mielestäni ei ole realistista yrittää selvittää kaikkien hoitojen perusteita, tehoa, turvallisuutta ja tutkimusnäyttöä lainsäädännön laatimisen yhteydessä.
On kuitenkin hyvä hahmottaa, mikä hoito on lääketieteellistä ja mikä ei? Lisäksi on syytä pyrkiä jollain tavalla luokittelemaan lääketieteen ulkopuolisia hoitoja. Olen aikaisemmissa kirjoituksissani esittänyt tarkempaa luokittelua mutta lainsäädännön tarpeisiin karkeampi luokittelu on riittävää ja todennäköisesti realistisin vaihtoehto.
Hoitojen luokittelu
Kaikki hoidot voidaan luokitella joko lääketieteellisiksi hoidoiksi, täydentäviksi lääketieteellisiksi hoidoiksi tai lääketieteen ulkopuolisiksi hoidoiksi sen mukaan millaista tietoa on hoidon tehosta ja turvallisuudesta, ja toisaalta mitä hoidon väitetään tekevän.
Mikäli hoidon teho, turvallisuus ja käyttöaiheet ovat tutkimuksin todistettu, hoito on lääketieteellistä hoitoa. Tällaisia hoitoja ovat esim. tutkitut sairauksiin vaikuttavat elintapamuutokset ja ruokavaliohoito, terapiat sekä lääkkeet ja toimenpiteet. Elintapamuutoksilla ja ruokavaliohoidolla tarkoitetaan sellaisia valintoja, jolla on kyseiseen sairauteen selvästi osoitettu yleisestä hyvinvoinnista poikkeava vaikutus.
Mikäli hoidon turvallisuus on osoitettu ja hoidolla on osoitettua hyötyä muun hoidon ohessa, hoitoa voidaan kutsua täydentäväksi lääketieteelliseksi hoidoksi. Tässä määritelmässä täydentävä lääketieteellinen hoito tarkoittaa tutkimustietoon perustuvia hoitoja, jotka täydentävät varsinaista lääketieteellistä hoitoa. Toki osa lääketieteen ulkopuolisista hoidoista voi myös kuulua tähän kategoriaan mutta eivät kaikki. Termi siis tarkoittaa eri asiaa, kuin että kaikkia lääketieteen ulkopuolisia hoitoja kutsuttaisiin täydentäviksi hoidoiksi.
Tällaisia täydentäviä lääketieteellisiä hoitoja voisivat olla terveyttä tukevat elintapamuutokset, kuten ruokavaliohoito, joka ei suoraan vaikuta kyseiseen sairauteen mutta on tukemassa paranemista. Esimerkiksi tarkoin valitut ravintolisät, jotka tehostavat hoitoa, vähentävät haittavaikutuksia taikka korjaavat sairauksien aiheuttamia ongelmia voidaan luokitella tähän ryhmään, kun niistä on tutkimusnäyttöä.
On hyvä huomata, että lääketieteelliseen hoitoon kuuluu hyvin monenlaisia hoitoja. Esimerkiksi ravintolisät usein automaattisesti luokitellaan lääketieteen ulkopuolisiksi hoidoiksi vaikka tietyissä tilanteissa ne ovat lääketieteellistä hoitoa.
Toki samoja tuotteita voidaan käyttää myös lääketieteellisen hoidon ulkopuolella. Esimerkiksi D-vitamiini on selvästi lääketieteellistä hoitoa puutostilanteissa ja tietyissä sairauksissa. Jos C- tai D-vitamiinia käytetään suurina annoksina koronan hoitoon, kyse ei ole lääketieteellisestä hoidosta.
Lisäksi on hyvä todeta, että se mikä kuuluu lääketieteen hoidon piiriin, muuttuu koko ajan. Muutos tapahtuu kuitenkin tutkitun tiedon perusteella eikä huutoäänestyksellä.
Mitä ovat nämä lääketieteen ulkopuolelle jäävät hoidot.
Lääketieteen ulkopuolelle jäävien hoitojen nimeäminen on juuri se ilmiö, joka eniten synnyttää kiihkeitä kannanottoja ja valituksia.
Yksinkertaisin tapa luokitella hoidot, on tarkastella, käytetäänkö hoitoja sairauksien hoitoon vai subjektiiviseen kokemukseen hyödystä.
Jälkimmäistä ryhmää olen kutsunut viime aikoina kokemus- ja hyvinvointihoidoksi. Kokemus- ja hyvinvointihoidot ovat hoitoja, jonka hyödystä on hoidettujen yksilöiden subjektiivisia hyödyn kokemuksia, mutta sen tehoa ei ole välttämättä tutkimuksin osoitettu eikä hoidosta ole odotettavissa haittaa.
Keskeistä on, että vaikutusten väitetäänkin liittyvän vain hoidon saajan subjektiivisiin kokemuksiin eikä sairauksien parantamiseen. Hyvin suuri osa lääketieteen ulkopuolisista hoidoista on luonteeltaan juuri kokemus- ja hyvinvointihoitoja.
Esimerkiksi perinteinen hieronta, lämpöhoidot, rentouttavat kylvyt, äänihoidot ja vaikkapa energiahoito ovat luonteeltaan tällaisia (ellei niillä väitetä hoidettavan sairauksia).
Näiden hoitojen sääntelylle ei ole erityisen suurta tarvetta, sillä niiden suorat haitat ovat harvinaisia eikä myöskään epäsuoria haittoja ole odotettavissa. Hoidon pyrkimyksenä on lisätä hoidon kohteen subjektiivista hyvinvointia, jonka asiakas voi itse kokemuksensa kautta arvioida.
Mikäli lääketieteen ulkopuoliseen hoitoon liittyy sairauksien diagnosointia tai hoidolla väitetään hoidettavan sairauksia, tilanne muuttuu ongelmallisemmaksi.
Sellaiset hoidot, joiden tehosta kyseiseen väitettyyn sairauteen ei ole näyttöä tai tehottomuus on osoitettu ovat ongelmallisia, sillä vaikka hoitojen suorat haitat olisivat harvinaisia, epäsuorien haittojen riski kasvaa huomattavasti. Riski syntyy siitä, jos mahdollisesti saatavilla oleva vaikuttava lääketieteellinen hoito jää saamatta tai viivästyy. Esimerkkejä tällaisista tilanteista esitin edellisessä kirjoituksessa.
Joissakin hoidoissa on myös suoran haitan riski merkittävä. Kun puuttuvan tehon lisäksi hoidon turvallisuutta ei ole kyetty varmistamaan taikka haittoja on todettu (tutkimuksin tai ilman tutkimuksia), kyseessä on vaarallinen hoito.
Juuri näitä edellä kuvattuja hoitoja on kutsuttu termillä uskomushoidot, koska niiden teho ja turvallisuus perustuvat uskomuksiin eikä tutkittuun tietoon. (Tässä kirjoituksessa en siis kuitenkaan tätä termiä käytä, jotta keskittyisimme itse asiaan).
Miten luokittelu toimii käytännössä?
Luokittelun toimivuus avautunee parhaiten esimerkkejä käyttämällä.
Ravintolisä voi olla täydentävää lääketieteellistä hoitoa, kun se tutkitusti tukee sairauden hoitoa tai toipumista.
Meditatiiviset liikkeet ja jooga tutkimusten mukaan on hyödyllinen tukihoito elämänlaadun parantajana mm. syöpäpotilailla, masennuspotilailla, terveiden unettomuuteen sekä ikäihmisten kognitiivisiin toimintoihin. Hoito on siis näiltä osin täydentävää lääketieteellistä hoitoa.
Erilaiset rentoutumiseen pyrkivät hoidot voivat olla hyvinvointi- ja kokemushoitoja silloin kun niiden kerrotaan rentouttavan. Jos taas niiden väitetään perusteettomasti vaikuttavan vaikkapa syöpään tai valtimotauteihin, ne ovat ongelmallisia.
Sinkkivalmisteet imeskelytablettina ja sinkkiasetaattina tai –glukonaattina voidaan katsoa lääketieteelliseksi hoidoksi, sillä ne lyhentävät flunssan oireita lähes 3 päivää, kun taas sinkki monivitamiinivalmisteena samaan tilanteeseen ei ole.
Ubikinoni voi olla täydentävää lääketieteellistä hoitoa statiinihoidon ohessa, mutta on nykyisen tutkimusnäytön perusteella ongelmallinen, jos sillä hoidetaan sairauksia, kuten vaikkapa diabetesta.
Homeopatiaan liittyvät väitteet sairauksien syiden diagnosoimisesta ja hoitamisesta luokittaa sen ongelmalliseksi, sillä se on tutkimuksin todettu vain lumehoidon veroiseksi.
Musta salva, hopeavesi ja antioksidantit ovat esimerkkejä vaarallisesta hoidosta, sillä sekä hyödyn puuttuminen että todetut haitat ovat tunnettuja.
Bioresonanssi ei tuota luotettavaa tietoa mistään sairauksista. Se synnyttää virheellisiä diagnooseja, joiden hoidosta voi olla selvää epäsuoraa haittaa. Se luokitellaan vaaralliseksi hoidoksi.
Auyrveda-tuotteissa on todettu olevan yli 20%:ssa huomattavia raskasmetallimääriä, jonka vuoksi tuotteita voidaan pitää vaarallisina.
Lääketieteen ulkopuolisten hoitojen käyttö Suomessa
Taloustutkimus toteutti keväällä 2021 kaksi erillistä kyselytutkimusta Suomen Lääkäriliiton toimeksiannosta. Toinen kysely kohdistettiin väestölle ja toinen lääkäreille. Tutkimukset liittyivät Tutkitun tiedon -teemavuoteen ja sitä tukevaan kärkihankkeeseen.
Väestölle tehdyn kyselyn perusteella erilaisten lääketieteen ulkopuolisten hoitojen käyttäjiä on paljon vähemmän kuin mitä aikaisemmissa raporteissa on kerrottu.
Alla olevassa kuvassa näkyy vastaukset, kun kysyttiin onko joskus käyttänyt vaihtoehtohoitoja. Lukuun ottamatta ravintolisiä (vitamiineja), rohdosvalmisteita ja akupunktiota alle 10% väestöstä on joskus käyttänyt näitä hoitoja sairauksien hoitoon.
Kun kysyttiin, käyttääkö tällä hetkellä vaihtoehtohoitoja, käyttäjämäärät putosivat vielä pienemmiksi. Ainoastaan ravintolisien ja rohdosvalmisteiden osalta käyttäjämäärät ovat merkittäviä. Muiden osalta käyttäjämäärät jäävät 1-4 prosenttiin.
Tulosten perusteella voi tehdä johtopäätöksen, että aikaisemmin julkaistut kymmenien prosenttien käyttäjäluvut johtuvat siitä, että ravintolisät on luokiteltu kuuluvaksi lääketieteen ulkopuolisiin hoitoihin, vaikka yhtä hyvin monet niistä voitaisiin katsoa myös lääketieteeseen kuuluviksi.
Kuten asiaan kuuluukin, valtaosa ravintolisien käyttäjistä kertoo käyttävänsä niitä terveyden ylläpitämiseen tai hyvinvoinnin edistämiseen ja vain pienempi osa sairauden hoitoon, mihin niitä ei ole edes tarkoitettu muuten kuin puutostilanteessa.
Ravintolisien lisäksi yleisimpiin tuotteisiin tai hoitoihin kuuluvat rohdosvalmisteet (kuten auringonhattu-uute), joita on joskus käyttänyt 15 prosenttia väestöstä sairauden hoitoon. 10 prosenttia ilmoitti käyttävänsä niitä kyselyhetkellä.
Näiden jälkeen yleisimmät hoidot ovat pääasiassa tuki- ja liikuntaelimistön vaivoihin käytetyt hoidot, kuten akupunktio sekä mobilisaatio ja manipulaatiohoidot, kuten kiropraktiikka, jäsenkorjaus, naprapatia ja osteopatia.
Reikin, homeopatian, vyöhyketerapian, lymfahieronnan ja henkiparannuksen käyttäjiä oli kyselyn aikana 1 prosentti tai vähemmän.
Yhteenveto
Hoitojen luokittelun ydin on tutkimusnäyttö hoidon tehosta ja turvallisuudesta. Koska useimmista lääketieteen ulkopuolisista hoidoista tutkimusnäyttö tehosta on puutteellista, niitä tulee tarkastella niiden mahdollisten haittojen näkökulmasta.
Suuri osa näistä hoidoista on luokiteltavissa kokemus- ja hyvinvointihoitoihin, joilla pyritään lievittämään oireita tai lisäämään hoidettavan subjektiivista hyvinvointia. Mikäli hoidon riski suoraan haittaan on pieni, nämä hoidot eivät tarvitse erityistä sääntelyä.
Silloin kun hoidon tehoa ja turvallisuutta ei ole tutkimuksin selvitetty, hoidon käyttö sairauksien hoitoon on ongelmallista ja voi synnyttää merkittävän riskin joko suoralle tai epäsuoralle haitalle.
Nykyiseen valtion hallitusohjelmaan on kirjattu ”Selvitetään vaihtoehtohoitoihin ja ei-lääketieteellisin perustein annettaviin esteettisiin hoitoihin liittyvää lainsäädäntötarvetta yhdessä työ- ja elinkeinoministeriön kanssa potilasturvallisuuden varmistamiseksi.”
Nyt on siis oikea aika pohtia tähän ohjelmaan liittyviä ilmiöitä, haasteita ja ratkaisuja. Näistä hoidoista käytetyt termit herättävät voimakkaita kannanottoja. Jotta emme käyttäisi tarpeettomasti aikaa termeistä kiistelyyn, käytän tässä kirjoitussarjassa mahdollisimman neutraalia termiä lääketieteen ulkopuoliset hoidot.
Tämä kirjoitussarja koostuu 4 erillisestä blogikirjoituksesta:
Osa 1: Terveydenhuollon, lääketieteellisen hoitojen ja lääketieteen ulkopuolisten hoitojen sääntely Suomessa nyt. (tämä kirjoitus)
Suomessa hoitojen tarjoaminen on valvottua vain, kun niitä tarjoaa terveydenhuollon ammattikoulutuksen saanut ja rekisterissä oleva henkilö. Valvira valvoo Suomessa terveydenhuollon ammattilaisia ja voi myös rajata oikeuksia havaitessaan puutteita tai riskejä toiminnassa.
Lakien mukaan ainoastaan laillistettu lääkäri saa päättää potilaan lääketieteellisestä tutkimuksesta, taudinmäärityksestä ja siihen annettavasta hoidosta.
Käytännössä henkilöitä on kuitenkin tuomittu laittomasta lääkärintoimen harjoittamisesta ainoastaan silloin, kun lääketieteen ulkopuolisten hoitojen tarjoaja on avoimesti kertonut tekevänsä diagnooseja tai kehottanut potilaita jättämään lääketieteellisen hoidon pois.
Näitä tapauksia on vähän, kun ottaa huomioon lääketieteen ulkopuolisten hoitojen laajan kentän. Esimerkiksi bioresonanssimittauksilla tehdyt matodiagnoosit ja niiden hoito vaikuttavat kyllä laittomalta lääkärintoimen harjoittamiselta, mutta toistaiseksi ketään ei ole edes asetettu syytteeseen siitä.
Lääkärinvalassa jokainen Suomessa toimiva lääkäri sitoutuu muun muassa seuraavaan: ”Työssäni noudatan lääkärin etiikkaa ja käytän vain lääketieteellisen tutkimustiedon tai kokemuksen hyödyllisiksi osoittamia menetelmiä. Tutkimuksia ja hoitoja suositellessani otan tasapuolisesti huomioon niistä potilaalle koituvan hyödyn ja mahdolliset haitat.”
Käytännössä Valvira valvoo vain tekoja. Lääkärin virheellisiin puheisiin, kirjoituksiin tai väitteisiin ei Valvira ota kantaa. Se puuttuu lääkärin toimiin vain ja ainoastaan, jos tämä hoitaa potilaita selvästi virheellisesti ja vastoin edellä kuvattua sitoumusta.
Terveydenhuollon ammattilainen voi siis huoletta julkaista vaarallisiakin terveysväitteitä joutumatta sanoistaan juridiseen vastuuseen. Tähän ongelmaan nyt suunniteltu lainsäädäntö ei kuitenkaan tuone mitään muutosta vaan kyseessä on nykyisen terveydenhuollon ammattilaisten sääntelyn yksi ominaisuus.
Kuluttajansuojaa vahvistavat lait ja asetukset
Mikäli hoitoja tarjoava henkilö ei kuulu terveydenhuollon ammattirekisteriin, hoitojen tarjoaminen ei ole samalla tavoin valvottua. Tukes valvoo erilaisten palveluiden turvallisuutta ja voi puuttua toimintaan, jos siitä on selvää vaaraa.
On hyvä pitää mielessä, että Tukes ei ota kantaa siihen, tehoaako tarjottu palvelu luvatusti tai onko sen perusteena asiallinen tieto.
Mikäli kuluttaja saa haittoja hoidosta tai tuotteesta, hänen on näytettävä toteen kärsitty vahinko, tuotteen puutteellinen turvallisuus sekä sen ja vahingon välinen syy-yhteys. Vahinko korvataan silloin vahingonkorvauslain mukaisesti.
Tämä tarkoittaa, että asiakas on käytännössä omillaan, kun hän ostaa terveydenhuollon palvelun tai tuotteen henkilöltä, joka ei ole rekisteröity terveydenhuollon ammattilainen, sillä tuollaisen todistusketjun rakentaminen ei käytännössä onnistu kuin päivänselvissä tilanteissa.
Suomessa lääketieteen ulkopuolisiin hoitoihin ei ole erillistä sääntelyä
Suomessa ei ole voimassa lakia, joka sääntelisi lääketieteen ulkopuolisten hoitojen antamista. Muissa Pohjoismaissa ja monissa Euroopan maissa sellainen on. Koska erityislainsäädäntöä ei ole markkinoinnistakaan, siihen sovelletaan kuluttajansuojalain yleisiä markkinointisäännöksiä.
Lääketieteen ulkopuolisten hoitojen alat eivät ole sillä tavalla järjestäytyneet, että olisi näitä elinkeinonharjoittajia edustava taho, joka luvittaisi, seuraisi ja valvoisi toimijoita ja jonka kautta kuluttaja-asiamies voisi ohjeistaa. Samasta syystä alalla ei ole myöskään samanlaista itsesääntelyä kuin monilla muilla aloilla.
Miksi tarvitsemme sääntelyä?
Toisin, kuin halutaan uskotella, lääketieteen ulkopuolisia hoitoja ei vastusteta periaatteellisista syistä, filosofian eroista taikka reviirisyistä. Syynä on vain se yksinkertainen vaatimus, että tutkitun tehon lisäksi hoitojen tulee olla turvallisia.
Jokaisella hoidolla, jolla on tehoa, on myös haittoja. Hyötyjen tulee vain olla suurempia kuin haittojen. Tämä pätee myös lääkkeettömiin hoitoihin kuten esim. psykoterapiaan taikka toimenpiteisiin.
Aivan vastaavasti kuin lääketieteellisistä hoidoista, myös lääketieteen ulkopuolisista hoidoista voi olla merkittävää haittaa. Ongelma tietenkin korostuu, jos teho puuttuu.
Luin hiljattain eräästä blogista seuraavan väitteen: ”…täydentävien hoitojen käytöstä johtuvasta kuolemanvaarasta, lääkärinhoidon viivästymisestä tai muista vakavista haitoista ei ole olemassa tutkimusnäyttöä….”.
Väitteen esittäjä lienee aktiivisesti valikoinut, mitä tutkimuksia löytää. Esimerkkejä erilaisista haitoista on runsaasti. Niistä löytyy omassakin blogissa lukuisia esimerkkejä esim:
Yleisesti voidaan kuitenkin todeta, että lääketieteen ulkopuoliset hoidot eivät ole useimmiten suoraan haitallisia, vaikka haitat eivät ole harvinaisia. Suurin ongelma syntyy hoitojen epäsuorista haitoista.
Epäsuora haitta tarkoittaa sitä, että mahdollisesti saatavilla oleva lääketieteellinen hoito viivästyy tai pahimmassa tapauksessa jää kokonaan saamatta ja tästä voi vakavissa sairauksissa tulla merkittävä haitta. Edellisissä esimerkeissä oli mukana sekä suoria että epäsuoria haittoja.
Myös WHO:n perinnehoitojen strategia 2014-2023 kertoo, että sekä hoitojen teho että mahdolliset haitat tulisivat olla tiedossa silloin, kun ne halutaan saada osaksi terveydenhuoltoa. Alla on WHO:n strategian taulukko haitoista, jotka tulisi korjata, jos perinnehoitoja tulee osaksi terveydenhuoltoa.
Näiden edellä kuvattujen seikkojen lisäksi, pelkästään yleisen oikeuskäsityksen mukaan asiakkaille tarjottavat palvelut tulisivat olla turvallisia ja perustua asialliseen tietoon. Palvelujen tuottajan tulisi olla myös vastuussa antamansa hoidon turvallisuudesta.
Näiden seikkojen vuoksi tarvitsemme lääketieteen ulkopuolisia hoitoja sääntelevän lainsäädännön.
ps. (lisäys 4.9.2023 ja 14.9.2023) Väärinkäsitysten välttämiseksi haluan korostaa, että tämä kirjoitussarja käsittelee lääketieteen ulkopuolisten hoitojen antamista. Ravintolisien ja rohdosten tuotannosta maahantuonnista, markkinoinnista ja myynnistä on olemassa lainsäädäntöä. Kuitenkaan niiden käyttämisestä esim sairauksien hoidossa ei ole sääntelyä. Konkreettinen esimerkki ovat antioksidanttituotteet. Itse tuotteet eivät sisällä mitään luvattomia tai toksisia yhdisteitä. Kuitenkin tutkimusnäyttö on osoittanut että niiden käyttö sairauksien ehkäisyyn tai hoitoon on haitallista. Juuri tästä käytön lainsäädännöstä on tässä kirjoitussarjassa kysymys.
juhani knuuti 