Lääkärit terveysviestijöiksi!

Kiitän lääkäriseura Duodecimia minulle tänään myönnetystä Tiedottajapalkinnosta.
Koska palkinto perustuu juuri tämän blogin toimintaan, rohkaistuin pohtimaan tässä kirjoituksessa blogini syntyvaiheita ja periaatteita.

Miksi aloitin blogini?

Keväällä 2014 ihmettelin sosiaalisen median terveyskeskustelun tasoa. Mielestäni somessa terveysväitteet olivat usein karkean virheellisiä. Mielipideilmastoa tuntui hallitsevan valtava joukko itse itsensä asiantuntijoiksi brändanneitä bloggaajia ja heidän opetuslapsensa. Heillä ei tuntunut olevan riittävää tietoa tutkitun tiedon menetelmistä ja kriittisestä analyysistä.
Ehkä suurin harmin aihe oli kuitenkin se, että lääkärit ja tutkijat loistivat poissaolollaan. Lisäksi jotkut lääkäreistäkin olivat mukana levittämässä harhaanjohtavia terveysväitteitä, ilmeisenä tarkoituksenaan vain taloudellinen hyöty.
Muiden tieteenalojen osalta tilanne näytti hieman paremmalta mutta oli ilmeistä, että jokaista asiantuntijaa kohden löytyi ainakin kymmenen huuhaan jakajaa. Tämä havainto synnytti minussa halun pyrkiä omalta osaltani vaikuttamaan tilanteeseen.

Blogin aloitus ei ollut ensisijianen valinta

Tein Tieteen Tiedotus ry:lle hakemuksen kesällä 2014 Antidootti-nimisen tutkitun tiedon verkkolehden perustamisesta. Ilahduttavasti sain toimituskuntaan runsaasti tunnettuja asiantuntijoita, terveysvaikuttajia ja innostuneita kollegoja.
Ideana oli synnyttää suomenkielinen täysin riippumaton systemoituja katsauksia julkaiseva verkkolehti, jossa suppeiden kiistanalaisien terveysväittämien tutkimusnäyttöä olisi analysoitu. Toimiessaan jatkuvasti lehti synnyttäisi ilmaisen terveysväitteiden katsauksien tietokannan joka olisi kaikkien saatavilla ja myös hyvä tietolähde toimittajille näiden terveysväitteiden käsittelemislle mediassa.
Hakemukseni ei tuolloin saanut myönteistä päätöstä, vaan todettiin, että terveysviestinnässä oli jo ennestään riittävästi toimijoita. Tarvetta tällaiselle viestinnälle ei nähty. Esimerkkinä alan toimijoista mainittiin Duodecim.
Omat havaintoni olivat kuitenkin vahvasti ristiriidassa tuon tulkinnan kanssa ja koin velvollisuudekseni alkaa tarjota tutkittua tietoa terveysaiheista. Aloitin bloggaamisen ensin itsenäisenä ja pian siirryin Turun Sanomien Hyvinvointi-alustalle, joka jaetaan myös Uuden Suomen Puheenvuoroon teemallani: Terveys & Tiede

Blogini linja ja periaatteet

Valitsin linjakseni tutkittuun tietoon perustuvan kannan, joka olisi mahdollisimman vähän subjektiivinen. Tarkoituksena oli käsitellä myös omaan tutkimusalaan liittymättömiä teemoja. Teemat saivat olla kiistanalaisia ja ajankohtaisia mutta käsittelyssä pyrin neutraaliuteen ja kyseenalaistamaan myös omat uskomukseni.
Päätin sallia pääsääntöisesti kaikki kommentit. Yllättävän monet tunnetut bloggaajat eivät hyväksy lainkaan kommentointia. Tämä pätee erityisesti ns. vaihtoehtobloggaajiin. Toki pelkästään herjaavat tai kolmansia henkilöitä perusteettomasti loukkaavat kommentit päätin karsia. Päätin myös pyrkiä vastaamaan kaikkiin kommentteihin.
Olen positiivisesti yllättynyt siitä, miten kirjoitukseni ovat otettu vastaan. Monien uumoilemaa kollegojen negatiivista asennetta en ole kertaakaan vielä havainnut. Parhaimmillaan lukijoita on ollut kymmeniä tuhansia. Ainakin tämän kokemuksen valossa tutkitun terveystiedon välittämiselle oli selvä tarve olemassa.
Kirjoituksieni synnyttämä kommenttien suuri määrä pääsi kuitenkin yllättämään. Vuorovaikutuksen tarve oli siis ilmeinen. Parhaimmillaan yhtä kirjoitusta on kommentoitu 500 kertaa ja kommenttien kokonaismääräkin on lähes 4000. Olen kuitenkin joutunut hylkäämään vain alle 1% kommenteista.
Toki on selvää, että suuri hiljainen lukijakunta ei koskaan kirjoituksia kommentoi ja myönnän, että osa kommenteista ei ehkä ansaitsisi vastauksia. Varsin nopeasti kuitenkin oppii olemaan pahoittamatta mieltään asiattomuuksista ja toisaalta ilahtumaan asiallisesta keskustelusta.
Mielestäni vapaa kommentointi ja aktiivinen vastaaminen tekevät blogista oikeasti elävän ja vuorovaikutteisen. Olen oppinut, että ei ole olemassa tyhmiä kommentteja. Kommentit mahdollistavat toisinaan perusasioiden kertaamisen ja teeman käsittelyn tasolla, joka artikkelia kirjoittaessa ei edes tullut mieleen.

Mitä nyt?

Toki blogin jatkaminen tuntuu tässä tilanteessa luontevalta. Suunnitelmiini kuuluu hieman laajentaa kirjoittajakuntaa ja tehdä myös enemmän yhteistyökirjoituksia. Ehdotuksia käsiteltäviksi aiheiksi toivon saavani edelleen lukijoilta.
En ole vielä kokonaan haudannut myöskään Antidootti-ajatusta mutta pohdin hieman kevyempää muotoa. Alkuperäinen hyvin kunnianhimoinen suunnitelmani on toteutuessaan kohtalaisen työläs ja vaativa jatkuvasti ylläpidettäväksi. Mielestäni selvä tuollaiselle tutkitun tiedon julkaisulle on edelleen olemassa.
Olisiko nyt oikea aika saada kollegat ja tutkijat laajemmin innostumaan terveysviestinnästä some-huuhaata vastaan?

Sepelvaltimotaudin ehkäisy tulisi aloittaa jo nuorena

Jo nuorena mitatut veren rasva-arvot liittyvät aikuisena havaittuihin sepelvaltimokalkkeumiin.

http://hyvinvointi.ts.fi/terveys-tiede/missa-iassa-sepelvaltimotaudin-ehkaisy-tulisi-aloittaa/

Missä iässä sepelvaltimotaudin ehkäisy tulisi aloittaa?

Juhani Knuuti ja Olli Hartiala
 
Oireinen sepelvaltimotauti on iäkkäiden sairaus. Suurin osa kolesterolimittauksista tehdään keski-ikäisille tai vanhemmille ja heihin kohdistetaan ennaltaehkäiseviä toimia. Nuorten käydessä lääkärin vastaanotolla pohditaan harvoin mahdollisia valtimotaudin riskitekijöitä tai mitataan veren rasva-arvoja.
Tiedämme, että valtimotauti vaatii pitkän ajan kehittyäkseen. Vaikka oireinen tauti alkaakin vanhemmalla iällä, taudin kehittyminen alkaa jo nuoruudessa. Tutkimuksissa onkin havaittu rasvajuosteita ja plakkeja sepelvaltimoiden seinämissä tapaturmaisesti kuolleilla nuorilla henkilöillä.
Tuntuisi luonnolliselta pyrkiä vaikuttamaan sepelvaltimotaudin riskitekijöihin jo mahdollisimman varhain. Meillä on kuitenkin ollut niukasti tietoa siitä millä tavalla nuorena mitatut riskitekijät ennustavat myöhemmällä iällä ilmenevää sepelvaltimotautia.
Riskitekijöiden esiintyvyys lisäksi muuttuu paljonkin ajan myötä. Jos mittaamme kohonneen veren kolesterolipitoisuuden 15 vuotiaalta, onko sillä todellisuudessa merkitystä? Mikä merkitys on nuoren verenpaineella, ruokavaliolla, tai tupakoinnilla? Mikä näistä selittäjistä on merkittävin ennustamaan pitkän ajan kehitystä sepelvaltimotaudin suhteen?
 

Suomalainen seurantatutkimus lapsuudesta aikuisuuteen vastaa kysymyksiin

Suomessa on Lasten Sepelvaltimotaudin Riskitekijät  –tutkimuksessa seurattu tiettyä väestöä vuodesta 1980 alkaen. Tutkimukseen valittiin satunnaisotoksella viideltä eri paikkakunnalta 3596 lasta ja nuorta, jotka olivat seurannan alkaessa 3-18 –vuotiaita. Seurantaa on tehty vuosina 1983, 1986, 2001 ja 2007 ja nyt heitä on seurattu siis jo yli 35 vuotta. Tutkimuksesta on raportoitu aikaisemmin jo runsaasti tuloksia.
Tuoreessa suomalais-australialaisessa analyysissä lisäselvitykseen valittiin edellä kuvatun seurantatutkimuksen vanhimmat 586 henkilöä. Tutkimushetkellä he olivat 40-46 –vuotiaita. Heille tehtiin sepelvaltimoiden kalkkeumien mittaus röntgentietokoneleikekuvauksella.
Tämä ns. kalkkikuvaus on herkkä osoittamaan kajoamattomasti sepelvaltimoiden kalkkeuman, joka on sepelvaltimotaudin varhainen muutos. Kuvaus siis kykenee suoraan näyttämään, mikäli sydämen valtimoihin on tullut ateroskleroosia.
Sepelvaltimoiden kalkkikuvauksen tulosta verrattiin tunnettuihin riskitekijöihin kuten veren rasva-arvoihin ja verenpaineeseen. Henkilöitä oli myös haastattelussa kerätty tietoa tupakoinnista, kasvisten, hedelmien, kalan ja rasvalevitteiden käytöstä sekä fyysisestä aktiivisuudesta. Verinäytteistä mitattiin myös glukoosi- ja insuliinipitoisuudet paaston aikana.
Sepelvaltimoiden kalkkikuvauksessa havaittiin kalkkeutumia 28% miehistä ja 12% naisista. Keskeisimmät löydökset olivat:

• Kalkkia oli selvästi useammin miehillä kuin naisilla
• Veren LDL-kolesteroli- ja kokonaiskolesteroli- sekä ApoB-pitoisuudet olivat merkittävästi korkeammat jo nuoruusiässä niillä, joilla oli aikuisena valtimokalkkia.
• Verenpaineen taso oli yhteydessä valtimokalkkiin, kun verenpaine oli mitattu 33-45 –vuotiaana. Nuorempien verenpainetulokset eivät olleet yhteydessä valtimokalkkiin.
• Muut seuratut riskitekijät eivät olleet tilastollisesti merkittävästi yhteydessä sepelvaltimokalkkiin

Mikä on tulosten viesti?

Tutkimus jälleen vahvistaa sen hyvin tunnetun havainnon, että veren kolesterolipitoisuudella on selkeä yhteys valtimotaudin syntyyn.
Uutta tietoa on, että jo nuorena mitatut veren rasva-arvot liittyvät aikuisena havaittuihin sepelvaltimokalkkeumiin.
Nuorena mitattu verenpaineen taso sen sijaan ei ollut selkeästi yhteydessä valtimotautiin. Myöskään muut mitatut suureet eivät olleet yhtä merkittäviä kuin veren kolesteroli.
 

Mihin kysymyksiin tutkimus ei vastaa?

Tutkimuksessa mitattiin siis myös monia muita aikaisemmin tunnettuja valtimotaudin riskitekijöitä mutta niiden osalta ei yhteyttä saatu esiin. Esimerkiksi tupakointi ei noussut esiin eivätkä myöskään ruokavalioon liittyvät mittarit, insuliini tai veren sokeripitoisuus liittyneet merkittävästi valtimokalkkeihin.
Tutkimuksen yksi selkeä rajoite on, että vaikka siihen valittiin seurantatutkimuksen vanhimmat henkilöt, he kuitenkin olivat vielä suhteellisen nuoria ja valtimokalkkia oli kehittynyt vasta melko pienelle osalle tutkituista. Kohortin ikääntyessä valtimomuutokset yleistyvät.
Tutkittujen lukumäärä jäi tämäntyyppiseen tutkimukseen suhteellisen pieneksi (586 henkilöä) ja siten tutkimuksen voima joidenkin heikompien riskitekijöiden osalta jää todennäköisesti vajaaksi.
Väestön seurantatutkimuksissa heikkoutena on myös se, että seurannan aikana tapahtuu monissa elintavoissa muutoksia. Näin oli käynyt myös tupakoinnin suhteen sillä tupakoinnin yleisyys oli huomattavasti vähentynyt seurannan aikana.
Ravintoon liittyvät seikat olivat kerätty haastatteluilla eikä mittauksin. Myös ruokavalio oli ajan kuluessa muuttunut. Ravinnon vaikutukset voivat myös tulla huomioitua jo rasva-arvojen mittauksen kautta, jolloin ruokavalion itsenäinen vaikutus voi jäädä vähäisemmäksi.
Tutkimuksen perusteella ei siis voi väittää, että tupakoinnilla taikka ruokavaliolla ei olisi merkitystä valtimokalkkeumien synnyssä vaan, että niiden merkitys nuorella iällä tehdyissä havainnoissa jää veren rasva-arvoja vähäisemmäksi.
 

Miten tutkimustulos sopii aiempaan tutkimustietoon?

Samasta kohortista aiemmin julkaistu tutkimus osoitti, että ns. 7 ideaalisen terveyskäyttäytymisen kriteerien taso ennusti verisuonimuutoksia. Näitä kriteerejä olivat tupakointi, fyysinen aktiivisuus, ruokavalio, painoindeksi, verenpaine, veren sokeripitoisuus ja kolesterolipitoisuus.
Siinä tutkimuksessa näiden eri kriteerien keskinäistä painoarvoa ei kuitenkaan selvitetty. Kiinnostava yksityiskohta siinä tutkimuksessa oli, että huonontuminen näissä käyttäytymiskriteereissä myös lisäsi riskiä valtimomuutoksiin.
Samassa kohortissa on myös osoitettu aiemmin, että sekä perheen sosioekonominen status ja sekä vanhempien että oma tupakointi liittyi verenkiertoelimistön terveydentilaan aikuisena.
Siten tämän uuden tutkimuksen tulokset tulee asettaa oikeaan suhteeseen aikaisemman tietomassan kanssa eikä tulkita sen tuloksia erikseen kritiikittä.
Muita vastaavia tutkimuksia ovat Yhdysvalloissa Muscatine Study ja Bogalusa Heart Study, joissa myös on voitu osoittaa lapsuus- ja nuoruusiän riskitekijöiden yhteys valtimomuutoksiin aikuisuudessa.
 

Johtopäätökset

Nuorena hankittu epäedullinen veren rasvaprofiili pysyy usein epäedullisena aikuisikään saakka, ja johtaa lisääntyneeseen valtimotaudin riskiin. Tutkituista suureista juuri veren rasvaprofiili nousi vahvimmin esille.
Tutkimuksen tulokset tuovat selviä perusteluja sille, että valtimotaudin riskejä tulisi pyrkiä havaitsemaan jo nuorella iällä. Kohteeksi tulisi valita varhaisnuoret tai nuoret aikuiset. Veren rasva-arvojen mittausta pitäisi harkita useammin myös nuorilla.
Tällaisiin nuorten riskitekijöihin ei tietenkään puututa lääkkein vaan elintapoihin ja ruokavalioon kohdistuvalla neuvonnalla.  Pyrkimällä terveisiin nuoriin, saamme terveemmät aikuiset.
Tuoreessa ESC:n valtimotaudin ehkäisyn käypä hoito –ohjeessa tuodaan esille myös muita keinoja. Terveellisiin elämäntapoihin tulisi ohjata myös yhteiskunnan tasolla säädöksien ja verotuksen avulla. Tähän sopii myös hyvin viimeaikainen keskustelu sokeriverosta. Pitäisikö olla myös suola- ja rasvavero?
 
Viite: Hartiala O et-al