Homeopatia ei eroa lumehoidosta

Jo neljän maan asettamat asiantuntijaryhmät ovat kaikki tulleet samaan tulokseen: Homeopatia on lumehoitoa.

Miten tuo bisnes voi kuitenkin edelleen kukoistaa?

Kirjoitus löytyy Turun Sanomien TS Hyvinvointi -sivustolta: http://hyvinvointi.ts.fi/terveys-tiede/homeopatia-ei-eroa-lumehoidosta/

 

 

 

Homeopatia ei eroa lumehoidosta

Homeopatiassa lähdetään siitä, että sairauden eliminoimiseksi pitää kärsiä samankaltainen sairaus, jolloin ne kumoavat toisensa ja ihminen paranee.
Homeopatiassa potilaalle annetaan lääkeainetta, jonka on todettu terveellä ihmisellä aiheuttaneen juuri hänen vaivojensa kaltaisia oireita.
Jotta vältettäisiin homeopaattisen lääkkeen aiheuttamat oireet, sitä laimennetaan voimakkaasti. Tätä kutsutaan potensoinniksi.
Potensointi tehdään usein niin pitkälle, että alkuperäistä ainetta on liuoksessa häviävän pieni määrä. Uskomuksen mukaan vesi muistaa siinä olleen lääkeaineen, vaikka sitä ei enää voisi millään menetelmällä siinä havaita.

Homeopaattisia valmisteita. Wikimedia Commons

Homeopatia ei siis vaadi sairaudelle nimeä, ei diagnoosia, ei laboratoriokokeita eikä kuvantamista.
Potilaan oirekuvan mukaan valitaan valmiste, jonka tiedetään aiheuttavan suurina annoksina samanlaisia oireita ja uskotaan hyvin pieninä annoksina yllä kuvatulla periaatteella parantavan oireiden taustalla olevan sairauden.
Vaikutusmekanismi on nykyaikaisen luonnontieteen vastainen. Homeopatian isänä pidetään saksalaista lääkäriä Samuel Hahnemannia (1755-1843).
Lähtökohtana on, että potilaan oireet ja lääkeaineen aiheuttamat vastaavat oireet liitetään maagisesti yhteen. Hoito ei siis ole väitteistä huolimatta mitenkään kokonaisvaltaista.
Vaikuttavaa ainetta tosin laimennetaan niin paljon, että sitä jää varsinaiseen homeopaattiseen hoitoannokseen hyvin vähän tai ei lainkaan.
Laimentamisen ja ravistelun uskotaan tuottavan valmisteeseen tehon, joka välittyy veteen jäävän muistin kautta. Tällaista veden muistia ei ole voitu millään testillä havaita ja sen olemassaoloa pidetään yleisesti luonnontieteen vastaisena ja mahdottomana ilmiönä. Uskomuksen taustalla lienee ollut tarve saada tieteelliseltä kuulostava selitys homeopatian vaikutusmekanismille.
Miten on selitettävissä, että tällainen hoitomuoto sitkeästi pysyy tarjolla ja maksavia asiakkaita löytyy? Voisi kuvitella, että itseään loogisesti ajattelevina ja sivistyneinä yksilöinä pitävät ihmiset kyseenalaistaisivat yllä kuvatut hoitoperiaatteet.
Vaikka homeopatia kuuluu 1800-luvun ajan ymmärrykseen luonnosta ja fysiologista ja vaikka yllä kuvattu vaikutusmekanismi on täydellisesti maalaisjärjen ja tieteellisen ymmärryksen vastainen, on homeopaattista hoitoa Suomessakin runsaasti tarjolla. Homeopaatteja, jotka saavat elantonsa näitä hoitoja antamalla toimii Suomessa ja homeopaateilla on omat ammattiyhdistyksensä.
Jopa apteekit ovat ottaneet homeopaattiset valmisteet myyntiin. Jotkut kansanedustajatkin ovat pitäneet puheita homeopatian puolesta vaihtoehtona kalliille lääketieteelliselle hoidolle. Kristallipuolueen terveysohjelmassa vaaditaan homeopatiaa julkisen terveydenhuollon rinnalle. Näissä vedotaan usein Saksaan, jossa homeopatiaa laajasti tarjotaan julkisen terveydenhuollon rinnalla.
Keskeinen selittäjä homeopatian säilymiselle on todennäköisesti yksilöiden kokemus hoidosta ja sen hyödystä.
Lääketieteessä mikään hoito ei saa hyväksyntää, ellei se ole parempi kuin lumehoito taikka entinen hoito. Lumehoidon teho on lukuisissa tutkimuksissa osoittautunut varsin suureksi ja tämä liittyy nimenomaan yksilöiden kokemaan terveydentilan paranemiseen.
Koska paranemisen kokemuksia tapahtuu sekä hoitoryhmässä että lumeryhmässä, lääketieteessä vaaditaan, että aktiivihoitoryhmässä vaikutuksia on useammassa potilaassa kuin lumeryhmässä. Yksilön oma kokemushan ei kykene erottamaan lumevaikutusta todellisesta vaikutuksesta.
Lisäksi homeopatialla hoidettavat sairaudet ovat tyypillisesti sellaisia, jotka paranevat spontaanisti jonkin ajan kuluessa hoidosta riippumatta ja tämä spontaani paraneminenkin voidaan laskea hoidon tehoksi.
Ainoa varma tapa saada selville hoitojen teho, on tehdä asianmukainen tutkimus, jossa hoitoa verrataan lumeryhmän tuloksiin riittävän suurella potilasmäärällä.
Aktiivi- lumehoitoryhmät tulee olla sokkoutettu niin, että hoitaja ja hoidettava eivät tiedä onko kyseessä lääkehoito vai lumehoito. Tämä tapahtuu koodaamalla lääke ja lume tunnistamattomiksi.
Toisinaan on väitetty, että homeopatiaa ei voi näin tutkia sillä hoito on niin yksilöllistä ja siihen vaikuttavat monet muutkin seikat kuin oireet. Tämä väite on perusteeton sillä aivan hyvin voidaan määrätty lääkehoito vaihtaa osapuolten tietämättä lumelääkkeeksi puolelle potilaista kuten tutkimuksissa onkin tehty.
Tieteelliset tutkimukset ja homeopatia
Homeopatiasta tehtyjä julkaisuja löytyy Medline-tietokannasta yli 5000 kpl. Toki suurin osa ei ole alkuperäistutkimuksia mutta tutkimuskoosteita eli meta-analyysejäkin on tehty yli 130 kpl. On selvää, että niiden läpikäyminen on tässä mahdotonta.
Tämän perusteella voinee kuitenkin todeta, että homeopatian ongelma ei ole se, että sitä ei olisi tutkittu. Vaatimukset siitä, että kun tehoa ei ole tutkimuksissa saatu esille, pitäisi lisätä rahoitusta tuntuu tämän vuoksi oudolta.
Tavanomaisin virhe tieteellisten tutkimusten tulkinnassa on poimia sellainen tutkimus taikka meta-analyysi, joka tukee oma uskomusta ja jättää muut huomiotta.
Positiivisia tuloksia saadaan varmuudella vaikka mitään hoitovastetta ei olisikaan, taikka päinvastoin, koska tutkimuksia ja analyysejä on runsaasti. Tutkimukset analysoidaan tilastollisesti ja kysymys on aina todennäköisyydestä. Esimerkiksi vaikka jollakin hoidolla ei olisi lainkaan tehoa, 5% tutkimuksista tulee merkittävä ero hoitojen välille. Tulee siis katsoa kokonaisuutta ja sitä miten tutkimusmassan viesti painottuu.
Kokonaiskuvan saaminen on vaikeaa myös sen vuoksi, että yksittäisten tutkimusten laatu vaihtelee suuresti. Tekemällä yhteenveto laaduttomista tutkimuksista, johtaa vain laaduttomaan meta-analyysiin. Tämä ei tietenkään voi olla parempi kuin osat, joista se on koottu.
Tämän vuoksi on kehitetty tutkimuksen laadun mittareita, joita käytettään valittaessa tutkimuksia meta-analyysiin. Ns. QUADAS 2 on yksi kriteeristöistä, jolla arvioidaan tutkimukseen laatua.
Menetelmä on työläs mutta standardoitu ja tuottaa arvokasta tietoa tutkimuksiin liittyvistä heikkouksista. Siinä arvioidaan mm. potilaiden valintaa, menetelmiä, ja vertailuhoitoa. Kaikissa meta-analyyseissä ei ole käytetty tiukkoja laatukriteereitä ja sen vuoksi myös meta-analyysien tulokset vaihtelevat.
Koska tutkimusmassan huolellinen läpikäyminen on blogin antamissa rajoissa mahdotonta, hyödynnän tässä neljää eri maiden terveydenhuoltoviranomaisten asettamien monitieteisten työryhmien raporttia.
Viranomaisten asettamien työryhmien johtopäätökset homeopatiasta
Näissä raporteissa on hyödynnetty tuon ajan kaikki saatavissa oleva tutkimusnäyttö homeopatiasta ja myös tutkimusten laatu. Ainakin australialaisessa ryhmässä mukana oli myös homeopaatti.

Sveitsissä vuonna 2005 työryhmä tuli siihen tulokseen, että homeopatian hoidollisista vaikutuksista ei ole näyttöä.
Yhdysvalloissa NIH on todennut vuonna 2009 (päivitetty raportti 2013) että homeopatian tehosta ei ole näyttöä ja toi esille myös riskin valmisteiden sivuvaikutuksista.
Britanniassa hallituksen asettama tiede- ja teknologiakomitea tuli vuonna 2013 tulokseen, että homeopaattiset hoidot eivät ole lumetta parempia ja homeopatian perusteet ovat tieteellisesti mahdottomia.
Uusin analyysi homeopatian toimivuudesta on julkaistu Australiassa hiljattain. NHMRC on Australian neuvoa-antava elin terveyden ja lääketieteen asioissa. NHMRC:n raportissa todetaan, että tutkimusnäytön perusteella homeopatia ei ole vaikuttava hoito yhteenkään tutkittuun 68 sairauteen.
Raporttien perusteella on selvää, että homeopatialla ei voi hoitaa tehokkaasti sairauksia
Onko hoidosta sitten haittaakaan?
Homeopaattisten valmisteiden, etenkin vähän laimennettujen, haitoista ovat Yhdysvaltojen viranomaiset varoittaneet. Koska valmisteita eivät viranomaiset valvo samalla tavalla kuin lääkkeitä, tuotteissa voi olla erilaisia epäpuhtauksia.
Ehkä kuitenkin tehottoman hoidon suurin haitta on se, että tehokas hoito voi jäädä saamatta taikka viivästyä. Erityisryhmiä ovat lapset, jotka eivät voi päättää asiasta itsenäisesti sekä syöpäpotilaat, jotka ovat usein alttiita katteettomille paranemislupauksille.
Homeopatian puolustajat tuovat esiin potilaiden valinnanvapauden. Tämä on itsestään selvää yksilönvapauden kannalta. Mutta tämä voi toimia ainoastaan silloin kun kyseessä on itsestään päättävä aikuinen, jota ei ole johdettu harhaan.
Mielestäni yksilönvapaus voi toteutua terveydenhoidossa vain silloin kun puolueetonta tietoa on saatavilla. Joissakin puheenvuoroissa korostetaan ihmisen omaa vastuuta itsestään. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kenelläkään olisi oikeutta rahastaa ihmisiä tehottomilla hoidoilla. Mielestäni pitäisi olla selvää, että tällainen toiminta on eettisesti väärin.
Tänään sekä kansalliset että EU:n viranomaiset vahtivat tosi tarkkaan lääkkeisiin liittyviä käyttöaiheita ja lääkeyritysten mainoksia sekä alkoholituotteiden mainostamista. Elintarvikkeisiin liitettyjä terveysväitteitä ei ole usein hyväksytty.
Kuitenkin kuka vain voi väittää tehottoman hoidon olevan tehokasta, mainostaa sitä julkisesti ja rahastaa sairaita ihmisiä myymällä avoimesti tehottomia hoitoja ja terveystuotteita.
Erikoista on myös se, että erilaisten terveysgurujen sidonnaisuuksia ei juurikaan nosteta esiin vaikka he itse suoraan myisivät kehittämiään tuotteita.
Homeopaatit väittävät, että homeopaattiset valmisteet ovat edullisia. Niiden aiheuttamat kustannukset esim. Saksassa väitetään olevan vain 10% koko lääkekustannuksista. Osuus kuulostaa pieneltä mutta pikaisella laskemisella voidaan arvioida, että Saksassa homeopaattisiin valmisteisiin käytetään karkeasti 5 miljardia euroa vuodessa. Aika suuri summa valmisteisiin, jotka eivät eroa lumehoidosta.
 
Fingerpori ja homeopatia
 

Suolaa, suolaa,….. enemmän suolaa Himalajalta

Tutkin mitä Himalajan suola sisältää. Tulos oli yllätys.

Kyseessä onkin aika erikoinen terveystuote!

Päivitetty suolakirjoitukseni löytyy linkistä:

Suolaa, suolaa… enemmän suolaa Himalajalta

”Teollisesti valmistettu kemiallinen suola ei edes kunnolla liukene veteen, Himalajan vuorisuola liukenee.”
”Verenpaine ja muut suolaan liitetyt ongelmat johtuvat siitä, että se on kemiallista ja siitä, että se ei kunnolla imeydy.”
”Suolan ongelmat poistuvat kun käyttää Himalajan vuorisuolaa, koska siinä on peräti 84 elimistölle tärkeää ainetta.”
Näihin terveysväittämiin törmää usein. Mihin väitteet perustuvat ja onko niissä perää?

Kuva: Pixabay (Public domain).

”Teollisesti valmistettu kemiallinen suola” eli kaupasta ostamamme tavallinen ruokasuola koostuu yli 98 % natriumkloridista (NaCl). Se on siis natriumin ja kloorin suola ja hyvin yleinen luonnonaine, jota esiintyy merivedessä ja kallioperässä.
Kotoinen ruokasuola valmistetaan tavallisimmin haihduttamalla vesi merivedestä tai louhimalla – ja sitten puhdistamalla siitä pois epäpuhtaudet. Suomessa siihen lisätään jodia, sillä muuten suomalaisille syntyy kilpirauhasen toimintahäiriöitä, koska emme muuten saa tarpeeksi jodia ruoasta.
Ruokasuolaa ei valmisteta kemiallisesti, sillä sitä on runsain mitoin muutoinkin saatavilla. Mutta on tietysti totta, että ruokasuola on kemiallista.
Mitä muutakaan se voisi olla? Wikipedian mukaan ”kemia on aineen koostumusta, ominaisuuksia ja muuttumista tutkiva tiede – – ja se tutkii alkuaineiden ja niiden muodostamien yhdisteiden, kuten molekyylien, rakennetta ja käyttäytymistä sekä etsii keinoja niiden tunnistamiseksi ja valmistamiseksi.” Kaikki, mitä syömme ja mikä ympäröi meitä, on jo määritelmän mukaan kemiallista.
”Teollisesti valmistettu kemiallinen suola ei edes kunnolla liukene veteen.”
NaCl liukenee todella hyvin veteen, kuten me meristä tiedämme. Huono liukeneminen ei todellaan voi olla ongelma. Oikeastaan suola, joka maistuisi suolalle mutta ei liukenisi veteen, olisikin oikea terveystuote. Silloinhan liian suurta suolan saantia ei syntyisi.
”Kemiallinen suola ei kunnolla imeydy.”
Vedessä suola siis on hyvin liuenneena, ja valitettavasti se imeytyy elimistöön todella helposti. Veremme plasma sisältää suolaa 0,9 %.
Imeytyneenä suolan natrium sekoittuu elimistön natriumiin, jolla on hyvin tarkoin säädelty taso. Suolan natrium on 100-prosenttisesti ihan sitä samaa natriumia, jota ihmisessä on valmiiksi runsaasti. Tämä natrium on ihan sitä samaa natriumia myös muotisuolassa.
Ihminen tarvitseekin suolaa ja sen natriumia jatkuvasti. Ongelma on vain se, että suolaa saadaan ruoassa helposti liikaa, hyvin tavallisesti yli suositellun ylärajan 6–7 g/vrk. Suolan ongelma ei todellakaan ole sen huonossa imeytymisessä, vaan liian suuressa natriumin saannissa sen mukana.
”Verenpaine ja muut suolaan liitetyt ongelmat johtuvat siitä, että se on kemiallista.”
Väitteen esittäjällä ei voi olla vähäisintäkään perustietoa luonnosta ja kemiasta. Myös muotisuolassa on 96–98 % ihan sitä samaa ”kemiallista” NaCl:a, ja vaikutukset eivät mitenkään voi todellisuudessa erota.
”Suolan ongelmat poistuvat, kun käyttää Himalajan vuorisuolaa, koska siinä peräti 84 elimistölle tärkeää ainetta”
Himalajan vuorisuolaa kutsutaan myös kristallisuolaksi ja ruususuolaksi sen värin perusteella. Suola on siis lähes kokonaan NaCl:a, mutta onhan niissä tosiaan myös muita aineita! Mitä loput 2–4 % suolasta sitten on?
NaCl:n lisäksi nämä suolat sisältävät jonkin verran kaliumkloridia ja magnesiumsulfaattia. Nämä tietysti osaltaan vähentävät natriumin saantia. Niitä on muotisuolassa kuitenkin harmittavasti liian vähän, jotta ne merkittävästi vaikuttaisivat saatavan natriumin määrään.
Parempi olisi vaihtaa ruokasuola jodioituun mineraalisuolaan. Siinä merkittävä osa NaCl:sta on korvattu juuri noilla kaliumin ja magnesiumin suoloilla, niin että natriumin määrä on puolittunut.
Mutta entä nuo 80 muuta ”elimistölle tärkeää ainetta” Himalajan suolassa? Voisiko näillä aineilla kuitenkin olla terveysvaikutuksia?
Ne ovat louhimisen aikana seokseen sattuneita epäpuhtauksia. Periaatteessa missä tahansa kadulta poimitussa roskassa on kymmeniä alkuaineita. Pelkästään alkuaineiden suuri lukumäärä ei tee niitä terveystuotteiksi.
Himalajan vuorisuolaa on analysoitu spektrometrillä, eikä sinänsä ole yllätys, että siinä pystytään havaitsemaan kymmeniä alkuaineita. Useimpien alkuaineiden pitoisuudet ovat kuitenkin häviävän pieniä, jopa tarkan mittausrajan alapuolella. Tarkempi luettelo aineista on tässä ja toinen analyysi lopussa liitteenä.
Himalajan suolasta on mitattu alkuaineita, joita elimistö tarvitsee, kuten jodia ja seleeniä. Niiden pitoisuudet ovat kuitenkin niin pieniä, että yhden vuorokauden jodinsaannin turvaamiseksi suolaa pitäisi syödä 100 g päivässä ja seleenin saamiseksi peräti 1000 g päivässä!
Himalajan suolan roosa väri johtuu rautaoksideista. Väri on siis ruostetta! Valitettavasti elimistö ei kykene hyödyntämään suolassa olevaa epäorgaanista rautaa. Muutenhan raudanpuutteen voisi korjata esim. nuolemalla ruostunutta raudanpalaa.
Himalajan suolan mittauslista sisältää myös haitallisia metalleja kuten alumiinia, hopeaa, elohopeaa, lyijyä ja kadmiumia. Siinä mainitaan myös maametallit kuten gadolinium, gallium, germanium. Listassa on myös radioaktiivisia alkuaineita kuten cesium, radium, uraani ja plutonium! Listassa on mainittu myös polonium, jolla eräs naapurimaan toisinajattelija murhattiin.
Listan perusteella kyseessä on siis varsinainen terveystuote! Onneksi pitoisuudet ovat pieniä ja suolaa käytetään vähän.
Erikoista on se, että tuo 84 alkuaineen lista mainitaan kaikilla suolasivuilla terveyttä edistävänä. Ilmeisesti lähtökohta tulkinnassa on se, että vain ne elimistölle tarpeelliset imeytyvät, kun taas plutonium ja polonium sujahtavat haitatta ohi? Vaikka kaikkien aineiden määrät ovat todellisuudessa häviävän pieniä, en ainakaan itse haluaisi ruostetta ja raskasmetalleja elimistööni yhtään enempää, varsinkaan kun suolasta ei ole odotettavissa mitään terveyshyötyjäkään.
Suola on ollut Suomessa tärkeä jodin lähde. Ehkä takavuosien jodinpuutteesta aiheutuneiden kilpirauhassairauksien ajasta on kulunut jo liian kauan, eikä kukaan ota asiaa enää vakavasti. Jos kuitenkin jodioimattoman suolan käyttö rajusti yleistyy, struuma tullee taas tutuksi sairaudeksi lääketieteen opiskelijoille. Tilanteen korjaamiseksi suositellaankin, että ruokateollisuus siirtyisi käyttämään enemmän jodioitua suolaa.
Lopuksi
Vaihtamalla tavallisen ruokasuolan muotisuolaan ei varmasti ole odotettavissa terveyshyötyjä. Toki roosan värisen sormisuolan käytöllä voi olla esteettisiä vaikutuksia. Ehkä voi tuntua, että kalliin suolan ripottamisella ruokaansa satsaa omaan hyvinvointiinsa. Jos on rahaa tuhlattavaksi tällaisiin rituaaleihin, niin mikäs siinä.
 
Himalajan suolan analyysi

Tulehduskipulääkettä voiteena suoraan niveleen?

Uusin kirjoitukseni on julkaistu Turun Sanomien TS Hyvinvointisivustolla.

Kirjoitus käsittelee kipulääkevoiteita ja niiden tehoa ja vaikutusmekanismeja.

http://hyvinvointi.ts.fi/terveys-tiede/tulehduskipulaaketta-voiteena-suoraan-niveleen/

Tulehduskipulääkettä voiteena suoraan niveleen?

Väestön ikääntymisen myötä nivelrikko yleistyy edelleen. Nivelrikkopotilaat tarvitsevat vaivoihinsa helpotusta, ja kipulääkkeiden käyttö onkin jatkuvasti lisääntynyt. Nivelrikkoon liittyy tulehdusprosessi, joka pahentaa kipua. Ns. tulehduskipulääkkeillä voidaan hillitä sekä kipua että tulehdusta.
Tulehduskipulääkkeillä on kuitenkin merkittäviä haittoja. Yleisesti tunnettujen ruoansulatuskanavaan kohdistuvien haittavaikutusten lisäksi kaikilla tulehduskipulääkkeillä saattaa olla haittavaikutuksia verenkiertoelimistöön.
Aikaisempi mahahaava, ruoansulatuskanavan verenvuoto, vaikea yleissairaus, ikääntyminen sekä tietyt lääkehoidot altistavat mahahaavalle. Närästystä sairastavilla tulehduskipulääkkeiden käyttö voi lisätä ruokatorvivaurioita.
Lisäksi tulehduskipulääkkeitä tulee käyttää varoen, jos potilaalla on todettu munuaisten vajaatoimintaa. Suuren riskin potilaita suositellaankin välttämään tulehduskipulääkkeitä tai käyttämään parasetamolia. Mutta jos tulehduskipulääkkeitä on pakko käyttää, voidaan tarvita samaan aikaan mahahaavaa ehkäisevää hoitoa.
Lääkeyritykset ovat pyrkineet kehittämään lääkkeitä, joilla haittavaikutuksia olisi vähemmän. Uudet ns. COX-2-selektiiviset tulehduskipulääkkeet ovat aiheuttaneet vähemmän juuri edellä mainittuja haittoja. Näillä lääkkeillä ilmaantui kuitenkin muita haittavaikutuksia, kuten lisääntynyt sydänkohtauksen riski. Niitä ei suositellakaan sydänpotilaille.
Tulehduskipulääkkeiden vaikutusmekanismi
Tulehduskipulääkkeet vähentävät tulehdusvälittäjäaineiden synteesiä estämällä syklo-oksigenaasia (COX). Tämä mekanismi selittää pääosin tulehduskipulääkkeiden kuumetta alentavan sekä kipua ja tulehdusta lievittävän vaikutuksen.
Tulehduskipulääkkeiden tulehdusta rauhoittavan vaikutuksen ajatellaan selittyvän pääosin COX-2-isoentsyymin estolla ja haittavaikutusten johtuvan COX-1-isoentsyymin estosta. Haittavaikutukset syntyvät siis pääasiassa lääkeaineen vaikutuksista verenkierron kautta, eivätkä suoraan tabletin mahaa ärsyttävästä vaikutuksesta.
Iholle annostellun kipulääkegeelin vaikutusmekanismi
Myytävänä on useita iholle annosteltavia tulehduskipulääkkeitä mm. Felden, Voltaren ja Piroxin. Ajatuksena on, että kipeän alueen lähellä olevalle iholle annosteltu aine kulkeutuisi suoraan kipualueelle ja sivuvaikutukset olisivat vähäisemmät.
Kun kipulääke annostellaan iholle, pieni osa siitä imeytyy verenkiertoon ja vaikuttaa ihan samalla tavalla kuin tabletteinakin annosteltu lääke. Pitoisuudet veressä jäävät kuitenkin selvästi pienemmiksi kuin suun kautta otetulla lääkkeellä. Jotta lääke vaikuttaisi esim. polveen, sen tulisi jollain tavalla päästä tulehduspaikalle ja estää siellä kipua ja tulehdusta.
Tehoaako voiteena annettu tulehduskipulääke?
Voiteena annettu tulehduskipulääke on ollut lumehoitoa parempi, mutta vakuuttavasti vain polvien ja käsien nivelrikon hoidossa. Teho on ollut näissä lähes samaa luokkaa kuin suun kautta otetuilla lääkkeillä.
Muiden kipujen ja lihasvaivojen hoidossa kipuvoiteiden teho on ollut heikompi. Polvien ja käsien nivelrikon hoitoon voidaan siis suositella kipuvoidetta silloin, kun lääkehoitoa tarvitaan.

Kuva: Polven magneettikuvassa nivelrako on selvästi kaventunut. http://commons.wikimedia.org/wiki/User:Scuba-limp

Miten kipuvoiteen teho voidaan selittää?
Polvi- ja käsivaivoissa kipuvoiteen teho on ollut selvästi parempi kuin lumehoidolla vaikka lääkkeen pitoisuudet veressä olivat hyvin pieniä. Tästä herää kysymys, voisiko lääke tosiaan pystyä kulkeutumaan suoraan iholta nivelkudokseen riittävän suurina pitoisuuksina? Tämä vaikuttaa ensiajatuksena epäuskottavalta.
Ihossa on lukuisia kerroksia, joiden tehtävänä on estää ulkoisten aineiden pääsy elimistöön. Ihon alla taas on erilaisia kudoksia, jotka eristävät nivelen ihosta. Efe (katso viitteet lopussa) mittasi tutkimuksessaan tähystyksellä lääkepitoisuuksia suoraan nivelen sisältä ja nivelkalvosta. Tutkimuksessa havaittiin, että vaikka veressä ja nivelnesteessä lääkepitoisuudet olivat pieniä, itse nivelkalvoissa lääkepitoisuudet olivat 10–20 kertaa suurempia.
Iholle annettu lääke näyttäisi siis pääsevän ainakin polvessa riittävän syvälle kudokseen vaikuttaakseen suoraan nivelessä olevaan tulehdukseen. Luultavasti samasta syystä voide toimii käsien nivelrikossa. Teho on kuitenkin heikko lihas- ja muissa vaivoissa, joten kudosten suurempi etäisyys estänee lääkkeen vaikutuksen.
Onko geelivoiteena annettu kipulääke turvallisempi?
Tutkimuksissa on havaittu, että kipulääkkeiden geelivoiteet ovat turvallisempia ja paremmin siedettyjä tavanomaisiin tablettina annosteltuihin kipulääkkeisiin verrattuna. Nekin voivat silti aiheuttaa tulehduskipulääkkeille tyypillisiä ja vakavia sivuvaikutuksia erityisesti herkimmissä potilasryhmissä (ks. alla: Lee et al), joten varovaisuutta on noudatettava myös voiteiden kanssa.
Lopuksi
Kansainvälisissä suosituksissa nivelrikon ensisijainen hoito ovat lääkkeettömät vaihtoehdot kuten painonpudotus, lihasten vahvistaminen ja liikelaajuuksien ylläpito. Yleensä lievässä nivelrikossa lääkkeitä ei tarvita kuin ajoittain.
Nivelrikon edetessä nämä keinot eivät aina riitä, ja potilaiden elämänlaatu voi huomattavasti kärsiä. Jos lääkkeeseen turvaudutaan, ensisijaisesti suositellaan riskiryhmillä parasetamolia ja vasta sitten tulehduskipulääkkeitä.
Jos kyseessä on polvien taikka käsien nivelrikko, voidemuotoiset tulehduskipulääkkeet näyttäisivät olevan turvallisempi vaihtoehto. Muihin vaivoihin kipulääkevoiteista ei ole osoitettua hyötyä.
Jälkipuhe
Tämän blogikirjoituksen alkuperäisenä sytykkeenä ja oletuksena oli se, että voidemuotoiset kipulääkkeet eivät kykenisi kulkeutumaan merkittävästi suoraan niveliin, vaan että teho tulisi samalla tavalla verenkierron kautta kuin tablettihoidossakin. Tutkimukset kuitenkin osoittivat, että hypoteesini oli väärä. Perehdyttyäni asiaan, näkemykseni muuttui. Yksi tieteellisen ajattelun perusteista on se, että tulee olla valmis korjaamaan uskomuksiaan.
Kirjallisuutta
Tulehduskipulääkkeiden Käypä hoito -suositus.
Bruyère O, Cooper C, Pelletier JP, Branco J, Luisa Brandi M, Guillemin F, Hochberg MC, Kanis JA, Kvien TK, Martel-Pelletier J, Rizzoli R, Silverman S, Reginster JY. An algorithm recommendation for the management of knee osteoarthritis in Europe and internationally: a report from a task force of the European Society for Clinical and Economic Aspects of Osteoporosis and Osteoarthritis (ESCEO). Semin Arthritis Rheum. 2014 Dec;44(3):253-63.
McPherson ML, Cimino NM. Topical NSAID formulations. Pain Med. 2013 Dec;14 Suppl 1:S35-9.
Klinge SA, Sawyer GA. Effectiveness and safety of topical versus oral nonsteroidal anti-inflammatory drugs: a comprehensive review. Phys Sportsmed. 2013 May;41(2):64-74.
Conaghan PG, Dickson J, Bolten W, Cevc G, Rother M. A multicentre, randomized, placebo- and active-controlled trial comparing the efficacy and safety of topical ketoprofen in Transfersome gel (IDEA-033) with ketoprofen-free vehicle (TDT 064) and oral celecoxib for knee pain associated with osteoarthritis. Rheumatology (Oxford). 2013 Jul;52(7):1303-12.
Efe T, Sagnak E, Roessler PP, Getgood A, Patzer T, Fuchs-Winkelmann S,Peterlein CD, Schofer MD. Penetration of topical diclofenac sodium 4 % spray gel into the synovial tissue and synovial fluid of the knee: a randomised clinical trial. Knee Surg Sports Traumatol Arthrosc. 2014 Feb;22(2):345-50.
Östör A, Watson PA. Topical NSAIDS provide effective pain relief for patients with hand or knee osteoarthritis with similar efficacy, and fewer side effects, than oral NSAIDS. Evid Based Med. 2013 Oct;18(5):174-5.
Lee J, Burke DT. Lower gastrointestinal bleeding associated with diclofenac topical patch in a patient with colonic mass and on antiplatelet therapy for atrial fibrillation. Am J Phys Med Rehabil. 2014 Nov;93(11):1014-7.

Terveellistä dieettiä etsimässä

Uusin kirjoitukseni terveellisistä dieeteistä on julkaistu Turun Sanomien Hyvinvointi-sivuilla.

Linkki sinne on http://hyvinvointi.ts.fi/terveys-tiede/terveellista-dieettia-etsimassa/

Jatkossa blogikirjoitukseni löytyvät siis: TS Hyvinvointi/Terveys-tiede

Terveellistä dieettiä etsimässä

Talven aikana on saattanut kertyä jokunen kilo lisää painoa. Mielessä saattaa siintää jopa laajempi elämäntaparemontti, jossa mukana on myös uusi ruokavalio.
Ehkä on liian yksinkertaista ajatella, että riittäisi kun vähentää herkkujen syöntiä ja liikkuu hieman lisää. Viralliset ravintosuositukset lautasmalleineen ja ruokakolmioineen tuntuvat ilmeisesti liian tylsiltä ja muistuttavat perinteistä kasvotonta terveysneuvontaa. Tarvitaan siis muotidieetti, johon voi hurahtaa!
Dieettien määrän suhteen tilanne ei ole koskaan ollut niin hyvä, kuin se on tänään. Dieettejä on kymmenittäin, ja jokainen lupaa todella nopean ja pysyvän painonpudotuksen ja hyvinvoinnin. Koska elämme individualismin kulta-aikaa, jokaiselle tulee löytyä myös yksilöllinen dieetti.
Muutamassa minuutissa löysin internetistä mm. seuraavat: 5:2-dieetti, Atkinsin dieetti, Best Life -dieetti, Cambridge-dieetti, Dean Ornish -dieetti, GI-dieetti, hiivaton dieetti, kolmen tunnin dieetti, L.A. Shape -dieetti, lantio-reisidieetti, mehudieetti, New York -dieetti, Pellinki-dieetti, pH-dieetti, sairaaladieetti, Scarsdale-dieetti, Scentsational-tuoksudieetti, Slim-Fast, South Beach -dieetti, Super-Jutan dieetti, Supermarket-dieetti, uusi Beverly Hills -dieetti, kaalikeittodieetti, paleodieetti, pariisilainen dieetti, Välimeren ruokavalio, vatsalihakset esiin -dieetti, vegetarismi, veganismi, veriryhmädieetti, Victoria Principalin bikinidieetti, vähähiilihydraattinen dieetti, Yksi Muutos -dieetti ja Zone-dieetti.
Mielenkiintoista näissä dieeteissä on se, että vaikka ne ovat useimmiten täysin ristiriidassa keskenään, kaikki ovat suurenmoisen tehokkaita. Kiloja lähtee nopeasti, jopa 1 kg päivässä. Pikaisesti tarkasteltuna tehokkaimpia ei uskaltaisi jatkaa pitkään, ettei paino lipsahtaisi vahingossa miinuksen puolelle. Tarvitsemmeko kuitenkaan näin monta erilaista dieettiä?
Dieetin valinta on varmaan osittain trendikysymys. Muutama vuosi sitten monet karppasivat — tänään laajin innostus siihen on jo hiipunut. Paleodieetillä on omat fanaattiset kannattajansa, kuten myös veganismilla.
Ajan kuluessa jokaiseen dieettiin jää fanaattisin käyttäjäryhmä, joka ylläpitää kiihkeää keskustelua aiheesta. Näissä keskusteluissa tuodaan esiin omaa positiivista kokemusta. Eri mieltä olevia nimitellään vähemmän sivistyneesti.
Palstoilla esitellään mukatieteellisesti ns. kirsikanpoiminnalla valittuja tutkimuksia, jotka tukevat omaa dieettiä. Huvittavinta lienee, että tiettyä dieettiä tukevat julkaisulistat ovat palstalla kuin palstalla usein identtisiä. Kokemukseni mukaan listan on laatinut yksi dieettiin uskova henkilö. Keskusteluun osallistuva on harvoin jakamiaan tutkimuksia itse lukenut.
Osalla dieeteistä on houkutteleva nimi. On varmaan hienoa kertoa ystäville, että noudattaa Scarsdale-dieettiä tai Scentsational-tuoksudieettiä.
Pariisilainen dieetti on Ilta-sanomien mukaan viime talven hitti. Dieetissä on kolme vaihetta: kahvilavaihe, bistrovaihe ja lopulta gourmet-vaihe.
Perehtymättä tarkemmin tuon viimeisen vaiheen sisältöön, useimmat meistä haluaisivat varmaan noudattaa jotakin sen muotoa seuraavalla Pariisin matkallaan. Vaikka dieetin mukaan kyseessä on aivan ”uusi lähestymistapa syömiseen”, otetaan siinäkin ravinto suun kautta.
PH-dieetissä korjattava terveysongelma on kehon liikahappamoituminen. Dieetin mukaan nykyinen elintapamme happamoittaa elimistöämme. Se taas johtaa kymmeniin vaivoihin ja sairauksiin.
Happamuutta aiheuttavat tietyt ruoka-aineet, ja sitä kumoavat tietenkin emäkset, joita muodostuu toisista ruoka-aineista. Dieetti ei perustu mihinkään tietoon ja on ristiriidassa fysiologian kanssa.
Elimistön ja solujen pH on yksi tarkimmin säädeltyjä suureita. Veressä on useita puskurijärjestelmiä, ja lisäksi keuhkot ja munuaiset säätelevät sitä koko ajan. Tämän dieetin keskeinen tavoite lieneekin myydä kalliita terveystuotteita, sillä dieettiä on käytännössä mahdoton toteuttaa ilman erikoisvalmisteita.
Veriryhmädieetissä uskotaan, että veriryhmämme määrää, mikä dieetti sopii kullekin. Yhteys on todella kaukaa haettu, sillä veriryhmällä ja ravintoaineilla ei ole osoitettu mitään yhteyttä.
Tuttu hematologi tiesi kertoa, että veriryhmädieetti sai alkunsa, kun yhden geneettispohjaisen ravintoaineen pilkkoutumisongelman havaittiin esiintyvän vain tietyn veriryhmän omaavilla. Tästä vedettiin sitten suora yhteys siihen, että kaikkien pitäisi syödä veriryhmänsä mukaan. Hiljattain tehdyssä veriryhmädieetin systemoidussa katsauksessa todettiin, että tutkimusnäyttö ei tue dieettiä.
Paleodieetissä jäljitellään kivikautisten metsästäjä-keräilijöiden oletettua ruokavaliota. Se perustuu uskomukseen, että geenimme eivät vielä — huolimatta yli kymmenen tuhannen vuoden geneettisistä ja epigeneettisistä muutoksista ja vaelluksesta Afrikan savanneilta kylmään pohjolaan — ole vielä sopeutuneet viljoihin.
Emmehän me oikeasti voi tietää mitä esi-isämme söivät. On epätodennäköistä, että he olisivat viettäneet jatkuvia riistabakkanaaleja tuon ajan kivisillä keihäillä metsästäessään. Tuohon aikaan odotettu elinikä oli lyhyempi kuin tämänhetkinen oma biologinen ikäni. On todennäköisempää, että he söivät mitä löysivät ja kiinni saivat.
Vasta kun maanviljelys keksittiin, väestö alkoi kunnolla kasvaa. Tieteellistä näyttöä siitä, että viljan syöminen ei sopisi ihmiselle, ei ole olemassa. Pikemminkin on päinvastoin, sillä kokojyväviljat ovat todettu terveyttä edistäviksi.
Se, että laktoosin sieto on parempi pohjoisilla alueilla, missä lehmien maito on ollut tärkeä ravinnon lähde, on hyvä esimerkki siitä, että evoluutio on nopeampaa kuin paleodieetin kannattajat uskovat.
Pellinki-dieetti on esimerkki ilmiöstä, jossa jokaisen itseoppineen ravintogurun tulee nimetä oma dieetti. Se muistuttaa tavanomaista vähähiilihydraattista (VHH) dieettiä mutta on gurunsa muokkaama ja nimeämä.
Pellinki-dieetillä tulisi välttää sokerin lisäksi kaikkia hiilihydraattipitoisia ruokia kuten viljatuotteita, perunaa, pastaa ym. Niitä korvataan proteiinilla ja rasvoilla. Vihanneksia ja marjoja saa nauttia vaikka ne ovat hiilihydraattipitoisia.
Dieetti sisältää runsaasti lihaa, ja rasvana suositellaan voin kaltaisia eläinrasvoja, oliiviöljyä tai kookosöljyä. Rypsiöljy, margariini ja vähärasvaiset maitotuotteet ovat kiellettyjä.
Dieetin kerrotaan auttavan korkeaan verenpaineeseen ja veren rasva-arvoihin, masennukseen, uniapneaan, kuorsaukseen, ihottumiin ja tulehduksiin. Pelkästään noiden parantuvien sairauksien sekalainen lista on tunnusmerkillistä perusteettomalle terveysväittämälle. Mitään kunnon tutkimuksia Pellinki-dieetin terveysvaikutuksista ei ole esitetty.
Millainen dieetti sitten kannattaisi valita?
Jos tavoitteena on pudottaa painoa, monet dieetit toimivat melko hyvin lyhyellä aikavälillä. Esimerkiksi karppauksella saadaan kyllä tehokkaasti painoa pienennettyä, mutta sen pitkän ajan laihdutusteho ei ole parempi kuin muilla laihdutusdieeteillä.
Useimmissa tapauksissa dieetin nopea laihdutusteho selittyy sillä, että ennen dieettiä ruokavalio on ollut pahasti pielessä. Olennaista on kuluttaa enemmän energiaa kuin saada sitä. Rajut ja nopeat painonlaskut eivät kuitenkaan yleensä jää pysyviksi, sillä pysyvä tulos vaatii elintapojen muutosta.
Jos dieetti liittyy tarpeeseen tehdä pysyvämpi ruokailutapojen muutos, tilanne muuttuu haastavammaksi. Dieetin tulisi olla kohtuullisen helposti toteutettavissa Suomesta saatavilla ruoka-aineilla. Dieetin tulisi sopia jatkuvaan käyttöön, eikä vain hetkelliseen itsensä kiusaamiseen.
Dieetillä tulisi saada riittävästi vitamiineja, kuituja ja ravintoaineita. Toisaalta dieetti ei saisi johtaa terveydelle haitallisiin seurauksiin. Useimmat yllä luetellut dieetit ovat sellaisenaan jatkuvaan käyttöön ongelmallisia.
Mitä sitten tämän hetken paras tutkittu tieto sanoo ravinnostamme? Mitkä ruokaryhmät ovat terveyttä edistäviä ja mitkä sitä heikentäviä? Viime vuonna Fardet ja Boirie julkaisivat kattavan koosteen ruokaryhmien terveysvaikutustutkimuksista (kooste liitteenä lopussa). Kyse ei ole pelkästään alkuperäistutkimusten kattavasta koosteesta vaan tutkimuskoosteiden (meta-analyysien) ja systemoitujen katsauksien koosteista eli koosteiden koosteista.
Tieteessä on normaalia, että saadaan satunnaisesti toisistaan poikkeavia tuloksia, sillä analyysi perustuu tilastolliseen todennäköisyyteen. Sen vuoksi yksittäisen tutkimuksen tai meta-analyysin sijaan tulisi tarkastella koko tutkimusmassaa ja sen painottumista terveyshyötyjen tai –haittojen puolelle.
Yksittäisen tutkimuksen poiminen tutkimusmassasta ei anna tasapuolista kuvaa tilanteesta. Yleisin virhe on valita tutkimuksia, jotka tukevat omaa aikaisempaa käsitystä ja unohtaa muut.
Fardet ja Boirien koosteanalyysin mukaan terveydelle haitallisia ovat huonolaatuiset hiilihydraatit (esim. makeutetut juomat, valkoinen vilja ja riisi) sekä liiallinen punainen liha. Terveyttä edistäviä taas ovat kasvikset, palkokasvit, pähkinät, hedelmät ja täysjyväviljat.
Kalan syönti liittyi selvästi parempaan terveyteen, kana oli lähempänä neutraalia. Meijerituotteet olivat myös positiivisella puolella. Maidon osalta ei näyttänyt löytyvän selvää eroa rasvaisuuden suhteen, tosin löydökset olivat ristiriitaisia.
Eri sairauksien osalta (sydäntaudit, diabetes, syöpä) oli painotus hieman erilainen mutta pääsääntöisesti suunta oli kaikissa samanlainen. Aivan uunituore Yhdysvaltojen ravintosuositus (USDA 2015 Dietary Guidelines Advisory Committee) on hyvin samoilla linjoilla.

Ravintoryhmien terveysvaikutukset suurina määrinä nautittaessa (Fardet ja Boirie). Vihreä viiva kuvaa myönteisiä vaikutuksia. Mitä kauempana viiva kulkee keskipisteestä, sitä selvempi hyöty. Punaisella viivalla ravinnon haitalliset vaikutukset. Mitä kauempana punainen viiva kulkee keskipisteestä, sitä enemmän haittoja. Keltainen viiva kuvaa neutraaleja vaikutuksia, ei hyötyä eikä haittaa.

Suurin osa edellä mainituista dieeteistä on ristiriidassa tutkitun tiedon kanssa. VHH-dieetissä suositellaan välttämään huonolaatuisia hiilihydraatteja ja lisäämään kasviksien ja palkokasvien osuutta — juuri niin kuin tutkimusnäyttö kehottaakin. Kuitenkin siinä suositellaan välttämään myös täysjyväviljoja, jotka on vakuuttavasti todettu terveyttä edistäviksi ja hyviksi kuidun lähteiksi.
Punaisen lihan syönti lisääntyy tyypillisesti VHH-dieetissä. Punaisen lihan on todettu olevan suurina määrinä terveysriski. VHH soveltuu kyllä laihduttamiseen, mutta yhtään satunnaistettua tutkimusta ei ole tehty dieetin pitkäaikaisvaikutuksista kuolleisuuteen tai sairastuvuuteen.
Lisäämällä VHH-dieettiin täysjyväviljat, vähentämällä lihan määrää ja korvaamalla sitä kalalla ja kasvisproteiineilla dieetti paranee olennaisesti. Tällaista VHH-dieettiä on menestyksellisesti käytetty mm. diabeetikoiden hoidossa.

Kooste ravintoryhmien terveysvaikutuksista (Fardet ja Boirie)

VHH-dieettiin näyttäsi jostain syystä kuuluvan myös eläinrasvojen suosiminen. Tuore meta-analyysi kertoi, että tyydyttynyt rasva ei ole itsenäinen riskitekijä sairauksille. Tämän on tulkittu tukevan sitä, että tyydyttynyttä rasvaa voi nauttia runsaasti ilman ongelmia. Yksikään tutkimus ei ole kuitenkaan osoittanut, että tyydyttyneen rasvan lisääminen dieettiin parantaisi terveyttä.
Yleensä dieetissä ei vain lisätä tai vähennetä jotain ravintoainetta, vaan ravintoaine vaihdetaan toiseen. Koska on varsin vakuuttavaa näyttöä siitä, että tyydyttyneen rasvan vaihtaminen monityydyttymättömiin (esim. rypsiöljy) edistää terveyttä, on vaikea ymmärtää miksi juuri tyydyttynyttä rasvaa pitäisi saada runsaasti.
Tyydyttyneen rasvan kannattajat vetoavat tavallisesti Sydney Diet Heart Studyyn, joka julkaistiin 1978. Sen jälkeen on tehty lukuisia muita tutkimuksia, joissa vaihtaminen monityydyttymättömiin rasvoihin on osoitettu terveydelle edulliseksi. Sydney-tutkimus on jäänyt ainoaksi tyydyttyneen rasvan hyödyllisyyttä tukevaksi.
70-luvulla käytetyt öljyt ja margariinit olivat erilaisia kuin tänään kaupoista saatavat mm. rasvahappojen ja transrasvojen osalta. Tämä voi selittää eroa. Tosin tyydyttyneissä rasvoissakin voi olla eroja.
Elämäntapadieeteissä täytyy olla jotain maagista ja riippuvuutta aiheuttavaa. Dieetin aloittamiseen liittyy usein laajempi elämäntapojen muuttaminen tai huoli omasta terveydestä. Todennäköisesti tietynlainen hurahtaminen dieettiin helpottaa sen toteuttamista.
Kun useimmiten aikaisempi ruokavalio on ollut pahasti pielessä, myönteisen vaikutuksen huomaa nopeasti melkein kaikilla dieeteillä. Kokemus dieetin positiivisesta vaikutuksesta voimistaa edelleen omia uskomuksia dieetin poikkeuksellisista ominaisuuksista ja hyödyistä.
Tänään jokainen googlausta osaava on mielestään hetkessä alan asiantuntija koulutuksesta riippumatta. Netistä kyllä varmasti löytää mielipiteitä ja tutkimuksia, jotka tukevat omaa kantaa.
Harmittavan usein dieetin toteuttaja muuttuu aggressiiviseksi some-eläimeksi, joka hyökkää kaikkia eri mieltä olevia vastaan. Pari vuotta sitten julkaistiin kaksoissokkotutkimus, jossa vaihdettiin ravinnon rasvakoostumusta ja tutkittiin sen vaikutusta mielialaan. Tutkimuksessa runsas tyydyttyneen rasvan saanti lisäsi vihamielisyyttä (hostility-anger). Olisiko niin, että juuri tuo runsas eläinrasvojen saanti tekee joidenkin dieettien käyttäjistä aggressiivisia?
Usein näkee, että ennen elämäntapamuutosta käytössä ollut ruokavalio rinnastetaan virallisiin ravintosuosituksiin, vaikka sitä ei olisi lainkaan noudatettu. Tämän perusteella Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ja ravitsemustieteilijät nähdään kansan vihollisina, jotka salaliitossa ruokateollisuuden kanssa tahtovat kansalle pahaa.
On vaikea ymmärtää ruokavalioihin latautunutta intohimon määrää. Mielenkiinnolla odotan, millaisen kuraryöpyn tämä kirjoitukseni saa päälleen.
Dieetti on aina yksilöllinen ja kulttuurisidonnainen
Ravintosuositukset ovat vain tutkittuun tietoon perustuvia keskimääräisiä suosituksia, ei määräyksiä. Ruoka-aineiden soveltuvuuden osalta on suuria yksilöllisiä vaihteluita. Oma henkilökohtainen dieetti muotoutuu niiden ja makutottumusten mukaan. Ravintosuositusten tavoitteena on lisätä tietoisuutta omien valintojen pohjaksi, ei esimerkiksi määrätä kaikki syömään kaikkia ruokakolmion tuotteita suositellussa suhteessa.
Ruoka on myös hyvin kulttuurisidonnaista. Välimeren ruokavalio ei ole sellainen kuin on, koska tutkimukset olisivat sen osoittaneet terveyttä edistäväksi, vaan koska Välimeren alueella noita ruoka-aineita on hyvin ja kohtuullisella hinnalla saatavissa.
Myös ympäristömme kestävyyden ja eettisten seikkojen tulisi vaikuttaa ruokavalioomme ja ohjata valintojamme. On järkevää pyrkiä hyödyntämään dieetissään kotimaisia tuotteita ja lähituotantoa silloin, kun ne ovat ravintoarvoiltaan hyviä, eikä pyrkiä noudattamaan eksoottisen dieetin yksityiskohtia.
Vastaavasti proteiinin osalta tulisi vähentää lihan kulutusta ja lisätä kasviperäisen proteiinin ja kalan syöntiä. Hyvän dieetin ei myöskään tulisi edellyttää ravintolisien käyttöä D-vitamiinia lukuun ottamatta.
Fardet et al Nutr Reviews 2014

Mistä tietää, että terveysväite on huuhaata?

Kuva: J. Knuuti.

Tutkitun tiedon arviointi perustuu oheisen pyramidikuvan mukaiseen arvottamiseen. Alimpana on heikoin tutkimusnäyttö. Sitä ovat asiantuntijan mielipiteet ja yksittäisen ihmisen tai potilaan kokemukset.
Ylimpänä ovat satunnaistetut tutkimukset ja kattavien tutkimuskoosteiden tuottama tieto. Kuitenkin aika usein törmäämme tilanteeseen, jossa kaikkein ylimmäksi terveysväitteen esittäjä nostaa oman tietämyksensä — ja vieläpä ilman kunnollisia perusteluja. Usein itseoppineet gurut uskovat, että oma mielipide on arvokkaampi kuin mikään tutkimusnäyttö.
Terveysväitteen tarkistaminen on työlästä, eikä onnistu ilman kokemusta. On kuitenkin olemassa tiettyjä säännönmukaisuuksia, joiden perusteella pitäisi herätä ainakin epäily virheellisestä terveysväitteestä.
Mitkä seikat viittaavat siihen, että terveysväite on todennäköisesti huuhaata?
1) Superlatiivit
Kun artikkelissa käytettään esimerkiksi sanoja ”mullistava”, ”täysin uudenlainen” tai ”kohu-”, kannattaa väitettä vakavasti epäillä. Tiede etenee pienin askelin, ei harppauksin. Uusi tieto on tyypillisesti vanhaa hieman muuttavaa tai vahvistavaa, mutta hyvin harvoin mullistavaa. Kun näin väitetään, useimmiten se ei ole totta.
2) Vaikutus on liian hyvä
Uuden hoidon tai dieetin väitetty vaikutus on parempi kuin voisi ennakolta olettaa. Kun jokin vaikuttaa paremmalta kuin voisi kuvitella, se yleensä ei ole sitä.

Liian hyvää ja helppoa ollakseen totta. Kuvakaappaus.

3) Salaliitto
Artikkelissa vihjataan, että hoitoa ei ole aiemmin otettu käyttöön, koska teollisuus ja viranomaiset salaavat sen esimerkiksi kaupallisista syistä. Jos oikeasti olisi olemassa jokin uusi tehokas hoito, mikään mahti ei tänä some-aikana pystyisi pitämään sitä salassa. Ja mikä olisikaan viranomaisten motiivi salata uusi tehokas hoito?
4) Vaikutusmekanismi puuttuu
Jos hoidolla on hyvä teho, mutta sen vaikutustavasta ei ole mitään tietoa, väite ei yleensä pidä paikkaansa. Vaikka maitoa hapattamalla saataisiinkin jonkinlainen terveystuote, ei sillä voi hoitaa raudan puutteesta johtuvaa anemiaa. Maidossa kun ei ole rautaa.
5) Vaikutusmekansismi on liian täydellinen
Tietty yhdiste ei esimerkiksi voi viedä kudoksiin happea ja ravintoaineita ja sieltä takaisin tullessa tuoda kuona-aineita. Ja jos hoito vaikuttaa moniin toisiinsa liittymättömiin sairauksiin ilman järkevää linkkiä, ei se myöskään ole uskottava.
6) Gurun nimellä ratsastaminen
Uuteen väitteeseen liitetään jonkin gurun nimi, tyypillisesti ”Tohtori XX, Y:n yliopistosta”. Guru on tavallisesti ulkomaalainen ja jostakin tunnetusta opinahjosta. Medlinesta tarkistamalla guru ei ole yleensä tuottanut mitään tieteellisiä julkaisuja.
7) Perusteeksi ei esitetä julkisia tutkimuksia
Viitteethän voisi helposti tarkistaa Medlinesta (PubMed) taikka Web of Sciencesta, ja kupla puhkeaisi. Yleensä epäilyttävissä artikkeleissa viitteenä käytetään samaisen gurun mielipidekirjoituksia tai kirjoja, jopa kirjoittajan omia aikaisempia blogikirjoituksia. Tieteen perusolemukseen kuuluu, että kuka tahansa voi tutustua lähteisiin vapaasti ja todentaa, että viitatut tutkimukset tukevat väitettä ja ovat käyneet läpi asiallisen vertaisarvioinnin.
8) Kirjoittajan sidonnaisuudet
Liittyykö kirjoittajan toimintaan tuote, jota hän myy samalla kun kertoo sen ihmeellisistä vaikutuksista? Hyötyykö hän suoraan tai epäsuorasti uuden terveysväitteen seurauksista esimerkiksi lisääntyneenä myyntinä taikka asiakasvirtana? Myös näennäisesti halvan tuotteen kassavirta voi olla yksittäiselle toimijalle suuri.
9) Onko joku muu tutkinut väitettä ja vahvistanut sen?
Jos ei, epäile. Tieteen perusperiaatteisiin kuuluu, että toisen, riippumattoman tutkijan tulee pystyä toistamaan kaikki löydökset. Jokaisen väitteen tulisi olla myös kumottavissa jollain järkevällä tavalla. Jos väitettä ei millään tavalla pysty edes testaamaan, se ei perustu tietoon vaan uskoon.
10) Väittäjän asiantuntemus aiheesta
Tätä ei ole helppo arvioida, sillä tyypillisesti puuttuvasta koulutuksesta ei kerrota vapaaehtoisesti. Toisaalta tohtori voi olla saanut arvonsa ihan muulta alueelta. Se ei pätevöitä häntä väitteen alueelle. Asianmukainen koulutuskaan ei välttämättä tee kirjoittajasta objektiivista, eikä puuttuva koulutus tee kirjoittajasta epäluotettavaa. Yksi tyypillinen piirre itse itsensä guruksi nostaneilla on se, että he ovat aktiivisia samanaikaisesti useilla aloilla — ja kaikilla niillä yleistä käsitystä vastaan.
Ehkä juuri tuon asiantuntijuuden arvioinnin hankaluus on se syy, että hukumme gurujen ja terveysväitteiden viidakkoon.