Mediassa keskustellaan runsaasti medikalisaatio-ilmiöstä. On syytä kuitenkin erottaa toisistaan kaksi eri tilannetta: Terveistä tehdään tarkoituksella sairaita tai todettua sairautta hoidetaan parhaan tutkimustiedon mukaan. Verenpaineen hoidossa on kysymys jälkimmäisestä.
”Mediassa keskustellaan runsaasti medikalisaatio-ilmiöstä. On syytä kuitenkin erottaa toisistaan kaksi eri tilannetta: Terveistä tehdään tarkoituksella sairaita tai todettua sairautta hoidetaan parhaan tutkimustiedon mukaan. Verenpaineen hoidossa on mielestäni kysymys jälkimmäisestä.”
Korkea verenpaine on osoitettu kiistattomasti lukuisissa tutkimuksissa yhdeksi tärkeimmistä riskitekijöistä sydän- ja verisuonisairauksiin sekä aivoinfarktiin. Lievästi kohonnut verenpaine aiheuttaa harvoin oireita sinänsä, mutta seurannaisvaikutukset ovat sitäkin vaarallisempia. Suurimmassa osassa sydän- ja aivoinfarkteja korkea verenpaine on vaikuttajana. Lisääntyvä osa sydämen vajaatoiminnasta on verenpainetaudin aiheuttamaa.
Verenpainetaudin aiheuttajat
Valtaosalla verenpainepotilaista taudin aiheuttajaa ei tiedetä. Tällöin sairautta kutsutaankin idiopaattiseksi, primaariksi tai essentielliksi verenpainetaudiksi.
Usein tämäntyyppisen taudin taustalla ovat elämäntapoihin liittyvät asiat. Tavallisimmat syyt ovat tupakointi, lihavuus (etenkin vyötärölihavuus), runsas suolan käyttö (ks. myös aikaisempi blogikirjoitukseni suolasta), liikunnan vähäinen määrä, tulehduskipulääkkeiden runsas käyttö, hormonien käyttö ja alkoholin runsas käyttö sekä stressi. Runsas, useita kertoja viikossa tapahtuva lakritsin tai salmiakin syönti paljastuu silloin tällöin verenpainetaudin aiheuttajaksi.
Noin 5% potilaista on sekundaarinen verenpainetauti. Sekundaarisessa verenpainetaudissa on löydettävissä jokin aiheuttaja, joka nostaa verenpainetta. Sairauksia, joihin liittyy kohonnut verenpaine, on runsaasti mutta ne ovat melko harvinaisia. Yleisin niistä on pitkäaikainen munuaissairaus.
Verenpainetaudin hoito
Koska verenpainepotilaat ovat useimmiten oireettomia, hoitomotivaatio on toisinaan heikko. Miksi tehdä elintapamuutoksia tai syödä lääkkeitä kun ei ole oireitakaan?
On kuitenkin täysin kiistatonta, että korkean verenpaineen hoidosta on hyötyä. Hoito todistetusti vähentää merkittävästi kuolleisuutta ja sydän- ja aivotapahtumia.
Keskeistä on siis tiedostaa, että hoidossa ei keskitytä hoitamaan sinänsä verenpainetta vaan estämään sen aiheuttamat vakavat seuraukset. Hoidolla siis pyritään vaikuttamaan terveystilanteeseen jopa kymmenien vuosien päähän.
Verenpainetaudin hoitoon kuuluvat aina elämäntapamuutokset, eikä lievä verenpainetauti välttämättä muuta tarvitsekaan. Samat elämäntapamuutokset ovat hyväksi monien muidenkin sairauksien hoidossa. Elämäntapamuutoksilla pyritään vähentämään yllä kerrottuja riskitekijöitä.
Milloin tarvitaan lääkehoitoa?
Tällä hetkellä lääkehoitoa suositellaan, jos elämäntapamuutoksilla ei saada korjautumista aikaan ja verenpaine on yli 160/100 mmHg. Potilailla, joilla on diabetes, munuaissairaus tai sydän- ja verisuonitauti, lääkehoito voidaan aloittaa kun verenpaine on yli 140/90 mmHg.
Mille verenpainetasolle pyritään?
Tämänhetkinen verenpaineen hoidon tavoitetaso on alle 140/85 mmHg. Tavoite voi olla matalampikin, jos potilaalla on diabetes tai munuaissairaus tai hänellä on ollut sydän- ja verisuonisairauksia.
Keskeinen kysymys on se, kuinka alas verenpaineen tasossa pitäisi pyrkiä? Mikäli verenpaine laskee liian alas, siitä voi olla myös haittaa.
Jotkut seurantatutkimukset ovat havainneet verenpaineen hoidosta lineaarista hyötyä aina verenpainetasolle 115/75 mmHg saakka. Joissakin seurannoissa on taas havaittu, että kuolleisuuden ja verenpaineen yhteys on kallistetun J-kirjaimen muotoinen (verenpaineen laskiessa kuolleisuus aluksi vähenee mutta alkaa sitten nousta).
Satunnaistettu ACCORD-tutkimus ei havainnut tilastollisesti merkittävää hyötyä diabeetikoilla, mikäli hoitotavoite asetettiin systolisen paineen osalta <120 mmHg. Tähän saakka siis nykyistä tavoitetta matalampien verenpainetasojen hyöty on ollut epäselvää.
Tuore SPRINT-tutkimus tullee muuttamaan tavoitetasoa
SPRINT-tutkimuksessa (Systolic Blood Pressure Intervention Trial) tutkimukseen valittiin ja satunnaistettiin 9361 henkilöä, joiden systolinen verenpaine oli yli 130 mmHg ja joilla oli riskitekijöitä. Riskitekijöiksi laskettiin todettu verenkiertosairaus, munuaissairaus, kohonnut riski sairastua sydän- ja verenkiertosairauteen (yli 15% seuraavan 10 vuoden aikana) sekä ikä yli 75 vuotta. Potilailla, joilla oli diabetes tai aikaisempi aivoinfarkti, ei otettu mukaan.
Potilaat satunnaistettiin kahteen ryhmään. Puolelle potilaista hoitotavoitteeksi asetettiin systolinen paine alle 120 mmHg ja toiselle puolelle tavanomainen tavoite alle 140 mmHg. Hoidon aikana matalamman tavoitteen ryhmän systolinen paine oli keskimäärin 121 mmHg ja perushoitoryhmässä 136 mmHg.
Tutkimus jouduttiin lopettamaan kesken kun seurantaa oli jatkettu reilut kolme vuotta. Tehostetun hoidon ryhmässä todettiin 25% vähenemä sydän- ja verisionitautitapahtumissa ja 27% vähenemä kokonaiskuolleisuudessa. Sydämen vajaatoiminta väheni 38%, sydän ja verisuonitapahtumat vähenivät 43%. Muutokset olivat samansuuntaisia eri ikä- ja sukupuoliryhmissä.
Päätetapahtumia oli vuosittain tehostetun hoidon ryhmässä 1,65 %:lla ja tavanomaisen hoidon ryhmässä vuosittain 2,19 %:lla.
Tutkimuksen aikana yhden sydän- ja verenkiertosairauden tapahtuman estämiseen tarvittiin 61 potilaan tehostettu hoitaminen ja yhden kuoleman estämiseen 90 potilaan hoitaminen tehostetusti. Nämä luvut ovat yllättävän pieniä kun otetaan huomioon vain reilun kolmen vuoden seuranta-aika.
Intensiivisen hoidon haitat näkyivät mm. lisääntyneinä munuaistoiminnan häiriöinä mutta niiden merkitys saavutettuihin hyötyihin oli pieni. Pidempi seuranta tarvitaan kuitenkin näiden haittojen tarkemmaksi selvittämiseksi. Luonnollisesti tehostetun hoidon ryhmässä käytettiin useampaa lääkettä.
Johtopäätökset
Nyt saatu uusi tutkimustieto tulee todennäköisesti vaikuttamaan verenpaineen hoitoon. Mikäli potilaalla on korkean verenpaineen lisäksi muitakin riskitekijöitä, tulisi hoidossa siis pyrkiä matalampaan tavoitetasoon kun mitä tähän saakka on tehty.
Suomessa tehdyt hoitoselvitykset ovat kertoneet karusti, että moni potilas on Suomessa nykyisilläkin tavoitetasoilla vajaasti hoidettuja. Matalampien tavoitetasojen saavuttamisesta voi siten ennakoida haasteellista urakkaa. Tehty laaja tutkimus kuitenkin osoittaa, että tämä olisi kannattavaa.
Avainkysymys on se, miten potilaat saadaan paremmin sitoutumaan hoitoon? Tässä asiallisen tiedon tarjoaminen, yksilöllinen ohjaaminen ja potilaan oman tahdon motivoiminen ovat keskeisessä roolissa.
Viitteet:
SPRINT editorial nejme1513301
SPRINT tutkimus nejmoa1511939-1
Sen vuoksi kirjoitinkin kokonaisvallattoman artikkelin:
http://hyvinvointi.ts.fi/terveys-tiede/kokonaisvallaton-kirjoitus/
”Kokonaisvaltaisuus on nerokas huuhaan markkinointikikka”
”Kokonaisvaltainen” tarkoittaa sanakirjan mukaan ”kokonainen, holistinen, laaja”. Toisaalla se on määritelty tilanteeksi, jossa kokonaisuus on osia tärkeämpi, muuta kuin osiensa summa.
Kun väitetään jonkin palvelun tai toiminnan olevan kokonaisvaltainen, väitetään samalla epäsuorasti, että tämä kyseinen palvelu tai toiminto olisi jotenkin parempi, kattavampi ja laajempi kuin tavanomaiset muut vastaavat palvelut. Tätä ei kuitenkaan verrata suoraan mihinkään toiseen vastaavaan.
Kyseessä on nerokas markkinointikikka. Kun ei verrata suoraan mihinkään, sitä on vaikea kritisoida ja väitteitä ei tarvitse perustella.
Kokonaisvaltainen-termin käyttö
On kokonaisvaltaista näöntutkimusta, hiuspohjan tutkimusta, sote-uudistusta, pallovalmennusta, Hathajoogaa, fysioterapiaa ja myös kokonaisvaltaista hyvinvointia. Tunnettu jääkiekkoilija nimettiin jopa kokonaisvaltaiseksi nilkiksi.
Terveyden ja lääketieteen alueella tyypillisesti tätä termiä käyttävät uskomushoitojen tuottajat kuten esimerkiksi homeopaatit. Ns funktionaalinen lääketiede väittää olevansa myös kokonaisvaltaista.
Mitä termin käyttämisellä pyritään väittämään?
Tavallisin väite on se, että lääketiede ei ota ihmistä kokonaisuutena. Väitteiden mukaan lääkärit vain hoitavat oireita taikka keskittyvät yhteen asiaan. Kuitenkin jo ensimmäisenä vuonna lääkärikoulu aloitetaan kertomalla, että ihminen ei ole vain tietty tauti taikka elin vaan fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen kokonaisuus. Koulutuksessa korostetaan lukuisia kertoja, että potilas on yksilö, jonka kokonaistilanne tulee ottaa huomioon. Siten ainakaan koulutuksessa potilaan kokonaistilannetta ei ole unohdettu.
Toisaalta voi ymmärtää, mistä tällaiset väitteet kumpuavat. Julkisesti rahoitetussa terveydenhuollossa resurssit ovat niukat ja aikaa potilasta kohden on hyvin vähän. Lääketiede on monimutkaistunut. Vaadimme tänään huippuosaamista kaikiin vaivoihin. Vaadimme, että monimutkaisten sairauksien diagnostiikka tehdään parhaimman ja uusimman tiedon mukaan. Tästä on seurannut hyvin laajalle levinnyt erikoistuminen ja lääketieteellisen osaamisen pirstaloituminen. Tästä voi syntyä tuntuma, että potilas kokonaisuutena jää huomiotta.
Pitäisikö kaiken lääketieteelisen hoidon olla kokonaisvaltaista?
Pikaisesti reagoituna vastaus olisi myönteinen.
Toisaalta suuri osa lääketieteestä on sellaista, että keskittyminen kyseiseen sairauteen antaa parhaan lopputuloksen. Kun polven ristiside repeää, on tärkeintä, että hoidon toteuttaa se, joka tietää tämän vamman hoidon parhaiten eikä potilaan psyykkis-sosiaalisella tilanteella ole keskeistä roolia kunhan vain kuntoutus saadaan hoidon jälkeen onnistumaan.
Sama pätee periaatteessa myös suureen osaan muista vaativista hoidoista ja koko akuuttilääketieteeseen. Aivokasvainten hoidot, sepelvaltimoiden ohitusleikkaukset ja muut vaativat toimenpiteet ovat sellaisia, joissa ensisijainen laaduntarkkailun kohde on itse toimenpide eikä sen sosiaaliset ulottuvuudet.
Kuitenkin toisaalta monien operatiivisten toimenpiteiden onnistuminen vaatii laajaa yksilön kokonaistilanteen kartoitusta. Vanhuksen lonkkamurtuman korjausleikkauksen onnistuminen sisältää myös sen, että potilas kuntoutuu omatoimiseksi ja pääsee takaisin kotiinsa. Sama tilanne on monien kroonisten sairauksien hoidossa. Tällöin on aivan selvää, että pelkästään puhdas lääketieteellinen laatu ei ratkaise lopputuloksen laatua.
Onko uskomushoitojen kokonaisvaltaisuus-väittessä mitään perää?
Kokonaisvaltaisessa näöntutkimuksessa kuvataan myös silmänpohjat mutta epäilen, että se tekisi siitä olennaisesti paremmaksi. Hiuspohjan tutkimuksessa katsotaan kameralla päänahan ihon huokosia mutta ei siitä katsomisesta ole mitään todettua hyötyä.
Homeopatian kokonaisvaltaisuus suorastaan ristiriidassa sen kanssa mitä tarjotaan. Koko homeopatiahan perustuu pelkästään oireiden perusteella valittujen tuotteiden tarjoamiseen. Vaikka valintatilanteessa kyseltäisiinkin hyvin perusteellisesti tutkittavan oirekuvaa, on hoidon perusteena edelleen vain tuo oirekuva. Ei siinä oteta huomioon ihmistä kokonaisuutena eikä edes diagnoosia tarvita. On vaikea ymmärtää mistä väitteet homeopatian kokonaisvaltaisuudesta ovat peräisin.
Ns. funktionaalisen lääketieteen väitetään olevan kokonaisvaltaista. Suomen Terveystaidon sivustoilla kokonaisvaltaisella lääketieteellä tarkoitetaan funktionaalisen ja täydentävän lääketieteen lähestymistapaa terveydellisiin ongelmiin. Sivustoilta saa sen käsityksen, että vastaanotolla käytetään runsaasti aikaa ja potilasta haastatellaan perusteellisesti. Tähän saakka tilanne vaikuttaakin lupaavalta.
Näkemys muuttuu, kun katsoo mihin hoidoissa keskitytään. Itse asiassa kyseessä näyttäisi olevan lääketieteen päälle liimatuista uskomushoidoista sekä yleisesti hyväksyttyjen lääketieellisten hoitojen kanssa ristiriidassa olevan diagnostiikan ja hoidon tarjoamisesta.
Perusteluina käytetään kliseisesti tuhansien vuosien kokemusta ja tarjotaan mm. intialaista Ayurveda-lääkintää ja kiinalaista lääketiedettä. Muut käytetyt termit ovat mm. naturopatia ja antroposofinen lääketiede.
Virallinen lääketiede leimataan kovaksi. Sivuilla arvostellaan mm. sairaalaverkoston perustamista aikanaan Suomeen. Sairaalalaitoksen vaihtoehtona olisi sivuston mukaan ollut luonnollisempi ja kasvispainottenen ruokavalio sekä väärin lannoitetun ruoan välttäminen.
Tavallisimmat hoitokohteet näyttäisivät tänään olevan kilpirauhasen vajaatoiminnan hoito, hiivasyndrooma, kemikaaliyliherkkyys, nivelreuma ja borrelioosi. Kaikki nämä alueet ovat juuri niitä, joihin on viime aikoina liittynyt some-kuohuntaa. Kaikkiin näihin sairauksiin funktionaalinen lääketiede väittää tarjoavansa paremman diagnostiikan ja hoidon, vaikka tutkittu tieto ei näitä väitteitä tukisikaan. Samalla aikaisemmin annettu hoito todetaan virheelliseksi ja näin saadaan potilas sitoutumaan uuteen hoitomuotoon.
Erikoista on myös se, että funktionaalisen lääketieteen palveluja tarjoavat ihmiset joko eivät ole saaneet lääketieellistä koulutusta taikka heillä ei ainakaan ole sitä näiden kyseisten sairauksien osalta. He ovat siis itse nimenneet itsensä näiden sairauksien asiantuntijoiksi.
Millainen on hyvä tutkimus ja hoito?
Hyvä lääketieteellinen hoito sisältää automaattisesti kokonaisvaltaisen luonteen. Ensimmäinen edellytys kuitenkin on, että hoidon tulee perustua parhaimpaan saatavissa olevaan tietoon ja kokemukseen. Parasta hoitoa ei takaa se, että potilaalta kysellään kaikista asioista maan ja taivaan väliltä, jos niillä ei kuitenkaan ole todellista vaikutusta hoitoon. Sitä ei takaa myöskään se, että annetaan potilaalle helppoja vastauksia vaikeisiin ja epäselviin asioihin.
Väitän, että nykyinen lääketiede on jo lähtökohdiltaan kokonaisvaltaista. Hyvä lääketieteellinen hoito mahdollistuisi kuitenkin paremmin, jos vastaanotolla on riittävästi aikaa perehtyä potilaan ongelmiin. Tämä ei näytä tänään toteutuvan riittävän hyvin.
Jälkipuhe
Tämän blogikirjoituksen alkuperäinen nimi oli ”Kokonaisvaltainen kirjoitus”. Kokonaisvaltainen-termi näyttäisi kuitenkin liittyvän pääasiassa perusteettomiin lupauksiin. Todennäköisyys sille, että väite on huuhaata, on hyvin suuri kun havaitsee termin. Tämän vuoksi muutin kirjoitukseni otsikon nykyiseen muotoon.
—-
Kirjoitusta on päivitetty 9.11.
Tässä blogissani kysyn mielipiteitänne siihen, miksi Bemer ei vastaa tiedusteluihini.
Hiljattain mediassa kiisteltiin Bemer-terapiasta. Kyseessä on laite, jonka väitetään hoitavan monenlaisia vaivoja magneettikenttien avulla. Keihäänheittäjä Tero Pitkämäki on avoimesti mainostanut laitetta ja ollut puhumassa hoidon puolesta myös Bemerin järjestämissä tilaisuuksissa.
Laitteen myyjät ovat väittäneet, että Bemer parantaa mikroverenkiertoa, joka kuljettaa hapen ja ravinteet soluihin, elimiin ja kudoksiin ja tuo kuona-aineet pois (lainaus Bemer Finlandin aluejohtaja Nils Kämpen haastattelusta).
Bemer-laitteen aiheuttama magneettikenttä on mittauksissa todettu olevan monta kertaluokkaa heikompi kuin meihin vaikuttava maapallon oma magneettikenttä. Maan magneettikenttä jaksaa kyllä kääntää kompassin neulan mutta voiko tuolla laitteen synnyttämällä minimaalisen pienellä magneettikentällä hoitaa sairauksia?
Aalto yliopistossa toimivat tutkijat tutkivat ja mittasivat laitteen toimintoja ja totesivat, että laitteella ei voisi olla mitään hoidollista tehoa. Nämä hyvin kriittiset johtopäätökset johtivat jopa Bemerin uhkailuihin. Lisäksi muutkin ovat voimakkaasti kritisoineet laitteen väitettyjä vaikutuksia. Kommentteja löytyy lisää tästä, tästä ja tästä.
Näiden väitteiden innoittamana lähetin alla näkyvän kirjeen Suomen Bemer-edustajalle. En ole saanut mitään vastausta kuluneen kahden viikon aikana.
Näytönkaappaus lähetetystä kiirjeestä Bemerille
juhani knuuti 