Kuukausi: lokakuu 2016

Sairauksien ehkäisy ei ole seksikästä

/ Juhani Knuuti / 41 kommenttia

Lääketieteen uudet innovaatiot, diagnostiikka ja hoidot etenevät suurin harppauksin. Väestö on yleisesti tänään terveempää ja elää pidempään kuin koskaan ennen.
Kuitenkin väestön ikääntyminen lisää sairaiden ihmisten kokonaismäärää. Liikkumattomuus, alkoholin haitat ja lihavuus yleistyvät ja tämä johtaa kroonisten elintasosairauksien lisääntymiseen.
Esimerkiksi lihavuuden ja liikkumattomuuden seurauksena aikuistyypin diabetes yleistyy. Ihmisten saavuttaessa korkeamman iän, verenpainetauti ehtii aiheuttaa sydämen vajaatoimintaa ja aortaläppä ehtii ahtautua.
Nämä huolestuttavat kehityssuunnat ovat uhkaamassa tähän saakka havaittua suotuisaa muutosta kansanterveydessä.

Modernin lääketieteen trendit ja kansansairauksien ehkäisy eivät kohtaa

Nykyaikainen lääketiede on monesta näkökulmasta katsottuna menestystarina.
Monien sairauksien osalta parantava hoito on kehitetty. Uudet kuvantamistekniikat mahdollistavat esimerkiksi aivojen biokemiallisten muutosten havaitsemisen kajoamattomasti.
Ahtautuneen aorttaläpän tilalle voidaan asentaa uusi läppä nivusvaltimon kautta rintakehää avaamatta. Biologiset syöpälääkkeet yhdessä täsmällisen sädehoidon kanssa kykenevät nujertamaan syövän vaurioittamatta terveitä kudoksia liikaa.
Kuitenkin tuntuu, että väestöä piinaavien kroonisten elintasosairauksien lisääntymisen estämiseen ei ole tehokkaita keinoja.
Toki maailmalla käytetään valtavat summat juuri näiden sairauksien tutkimiseen ja ymmärtämiseen ja uusien hoitojen kehittämiseen. Pelkästään diabetesta tutkii kymmeniä tuhansia tutkijoita vuosittaisine kongresseineen, joihin osallistuu tuhansia tutkijoita.

Potilaan tulisi muuttua hoidon kohteesta aktiiviseksi toimijaksi

Keskeinen ongelma näiden sairauksien ehkäisyssä on se, että niiden tausta on monisyinen ja että ne vaativat ihmisen itsensä ymmärtämistä ja aktiivisuutta. Kyseessä ei ole potilas, joka on hoidon kohteena vaan ihminen, jonka pitäisi osata havaita tilanne ja reagoida siihen tavalla, joka pysäyttää sairauden kehittymisen.
Silloinkin kun kroonisiin kansansairauksiin on lääketieteellisiä hoitoja, kysymys ei ole parantavasta vaan lopun elämää tarvittavasta hoidosta. Esimerkkinä voi mainita verenpainetaudin lääkehoidon. Tällainen hoito vaatii vahvaa sitoutumista, jotta hyödyt saavutettaisiin.
Ongelmaan siis liittyy tiettyjä ilmiöitä:

  • Lääkärit ja tutkijat ovat kiinnostuneet uusista asioista, diagnooseista ja hoidoista. Kansanterveysala ja ennaltaehkäisy eivät ole seksikkäitä. Erilaiset vaativat sankarilliset temput ovat.
  • Elintasosairauksien hoitokeinot ovat pehmeitä. Joudutaan puuttumaan moniin tekijöihin samanaikaisesti. Yksittäisen tekijän osalta tutkimusnäyttö voi olla rajallista ja ne voidaan kiistää esittämällä valikoivasti poikkeavia tutkimustuloksia. Tyypillisesti ei ole vain ”kyllä-ei” –vastauksia vaan ”todennäköisesti” tai ”ehkä”.
  • Kyseessä on jatkuva toiminta.
  • Hoidossa kajotaan alueelle, joka ehkä koetaan olevan yksityistä. Hoidot edellyttäisivät potilaan omaa aktiivisuuta ja tähän ei ole riittävää osaamista.

Uskomushuuhaa kukoistaa juuri kroonisten sairauksien hoidoissa

On selvää, että kun edellä kuvatuista syistä lääketiede ei kykene taikaiskulla parantamaan kroonisia elintasosairauksia, on uskomushuuhaalle ja siihen liittyvälle bisnekselle kysyntää.
Tilanteen hallinta edellyttäisi siis, että ihminen itse ymmärtäisi ongelman ja toimisi aktiivisesti ja sitoutuneesti ongelman ratkaisemiseksi. Tässä tilanteessa tietoon perustuva viestintä on keskeisessä roolissa.
Voisi kuvitella, että asiantuntijat olisivat tiedon tarjoamisessa vahvoilla. Onhan heillä koulutus ja vaikuttavat tittelit jaetun tiedon tukena. Kuitenkin juuri asiantuntijat ovat tämän ilmiön kanssa heikoilla. Myös julkisesti rahoitetut instituutit kuten THL ovat ongelman kanssa pulassa.
Ongelmiin liittyy muutama keskeinen selittäjä:

  • Auktoriteettien kyseenalaistaminen. Periaatteessa on hyvä, että asema, titteli tai koulutus eivät luo automaattisesti auktoriteettia. Some-aikakaudella on kuitenkin havaittavissa ilmiö, että asian opiskelu tekeekin asiantuntijasta epäuskottavan. Tänään kuka tahansa voi muutaman valikoidun tiedeartikkelin luettuaan julistaa itsensä asiantuntijaksi ja alkaa tarjota asiantuntijan tulkintoja.
    Tämä ilmiö on valitettavissa havaittavissa myös lääketieteellisen koulutuksen saaneissa. Tällöin itse laajennetaan omaa asiantuntemusta alueelle, johon ei oma koulutus todellisuudessa antaisi mahdollisuutta.
  • Sidonnaisuussyytökset. Asiantuntijoita syytetään yleisesti sidonnaisuuksista ja sillä tavoin kyseenalaistetaan viestin sisältö. Myös valvovat viranomaiset ovat lisääntyneesti kiinnittäneet huomiota sidonnaisuuksiin, mikä sinänsä on hyvä asia. Lääkärit käyttävät merkittävästi julkista valtaa ja vaikuttavat verorahojen käyttöön, joten läpinäkyvyys on perusteltavissa. Mutta millainen sidonnaisuus on luennon pitäminen koulutustilaisuudessa? Millainen sidonnaisuus on se, että on tutkinut kyseistä asiaa? Olisiko ainoa jäävitön asiantuntija sellainen, joka ei ole perehtynyt asiaan?
  • Sidonnaisuuksien kaksinaismoraali. Samaan aikaan kun asiantuntijoiden toimia ja rahoitusta setvitään tiukalla kammalla, uskomushoitojen tarjoajien osalta hyväksytään täydellinen immuniteetti. Vaikka henkilö ansaitsee uskomushoitojen nettisivujen rekisteröitymismaksuilla tai oheistuotteiden myynnillä elantonsa, häntä harvoin kuulee syytettävän jääviydestä. Ovatko alla olevan ikkunamainoksen kuvan palveluita tarjoavat henkilöt sidonnaisuuksista vapaita? 100 eur tunnissa toimimattomiksi tiedettyjen hoitojen tarjoamisesta on ilmeisesti vain potilaan parhaaksi tehtyä hyväntekeväisyyttä?

Kuva ikkunamainoksesta lokakuussa 2016

Kuva ikkunamainoksesta lokakuussa 2016


 

  • Kiistetään tutkitun tiedon vaatimus. Kun uskomushoitojen käytölle vaaditaan tutkimusnäyttöä, saadaan tyypillisesti kahdenlaisia vastauksia. Väitetään, että hyvin yksilöllisiä hoitoja, kuten homeopatiaa, ei voisi tutkia tieteellisesti. Mikään ei kuitenkaan estä rakentamasta koeasetelmaa, jossa homeopaatti antaa hyvin perusteellisen, oirekuvan mukaisen hoidon kaikille mutta itse homeopaattinen valmiste vaihdetaan puolelle potilaista satunnaisesti lumevalmisteeksi homeopaatin ja potilaan tietämättä.
    Lähes kaikkea hoitoa voi tutkia asianmukaisilla koeasetelmilla, jolla satunnais- ja lumevaikutus voidaan eliminoida ja varmistaa hoidon todellinen teho. Kun näin on tehty, on havaittu, että esim. homeopaattisen hoidon teho ei eroa lumehoidosta.
  • Tutkimuksen sijaan teho perustellaan subjektiivisilla kokemuksilla. On hyvin tiedossa, että hoidettavilta kysymällä tehoa ei voida saada selville. Hiljattain on lisäksi havaittu, että lumevaikutus tulee selvänä esiin vaikka henkilö itse tietäisi hoidon olevan tehotonta.
  • Tutkimuksia ei voida vaatia koska lääketiedekin perustuu puutteelliseen tutkimusnäyttöön. Yksi uskomushoitojen puolustus on, että lääketieteen hoitojen sanotaan olevan myös puutteellisesti tutkittuja. Tämä pitää osittain paikkansa sillä hoidot ovat kehittyneet pitkän ajan kuluessa ja hoitojen tutkimusnäyttövaatimukset ovat myös kehittyneet vuosien mittaan. Ei tällä kuitenkaan voi oikeuttaa tehottomaksi tiedettyjen hoitojen kaupittelua.

Perustuuko moderni lääketiede tutkittuun tietoon?

Nykyaikaisen lääketieteen uudet menetelmät ja hoidot edellyttävät tutkimusnäyttöä. Uuden diagnostiikan ja hoidon hyödyn tulee olla haittoja suurempi ja tehon parempi kuin vanhan tai ainakin parempi kuin lumehoidon. Lisäksi vaaditaan kustannustehokkuutta.
Vaikka nämä vaatimukset toteutuvat uusimpien menetelmien ja hoitojen osalta, suurta osaa lääketieteen hoidoista ei ole aikanaan otettu käyttöön sellaisten perinpohjaisten ja kattavien tutkimusten jälkeen kuin tänään vaadittaisiin.
Osa hoidoista kuten esim. akuuttilääketieteen hoidot ovat ilmiselvästi sellaisia, joita ei edes ole mahdollista tutkia satunnaistetussa koeasetelmassa. Eihän kukaan ehdota laskuvarjonkaan hyödyn tutkimista sokkoutetussa kokeessa ihmisillä mutta asiasta voi saada tietoa muilla tavoin.
Kuitenkin tosiasia on, että merkittävässä osassa käytössä olevista hoidoissa tutkimusnäyttö ei olisi riittävää tämän päivän vaatimuksille. Tämä ei välttämättä tarkoita sitä, etteivätkö hoidot olisi turvallisia, vaan sitä, että tutkimusnäyttö niiden tehosta ei ole niin vahvaa kuin tänään edellytettäisiin.

Tieteen jatkuva itsekriittisyys ja totuuksien kyseenalaistaminen on avain oikeaan tietoon

Juuri se, että lääketiede myöntää olevansa epätäydellistä, tekee siitä kehittyvän. Lopullista totuutta on mahdoton saavuttaa mutta jatkuvalla kyseenalaistamisella lähestymme koko ajan oikeaa tietoa.
Tämä kyseenalaistaminen yksinään ei tietenkään riitä. Pelkkä kritisointi ei johda muutokseen, vaan uusi väite tulee johtaa asianmukaiseen kokeeseen. Väitteen testaaminen on siis edellytyksenä, että väite voidaan ottaa vakavasti.
Yleisimmin tämä kyseenalaistaminen on kohdistunut erilaisiin lääkkeisiin, jotka eivät ole potilaille välittömän elintärkeitä. Viime vuosina on kuitenkin yleistynyt myös muiden hoitojen kuten leikkaushoitojen kriittinen tarkastelu. Uutta näissä tutkimuksissa on se, että on ensimmäistä kertaa rohjettu käyttää satunnaistettuja ja sokkoutettuja koeasetelmia.
Lääketiede siis koko ajan kyseenalaistaa nykyisiä hoitoja. Tulehtuneen umpilisäkkeen rutiininomainen leikkaushoito on jo tietyissä potilasryhmissä muuttumassa antibioottihoidoksi. Polven nivelartroosin tähystyskirurgiaa on tarkasteltu kriittisesti ja kyseenalaistettu laajamittainen nivelen puhdistus tähystyksellä.
Nämä tutkimukset ovat siis tapahtuneet leikkaustoiminnalla elantonsa saavien kirurgien toimesta. Lääkärien ansioiden näkökulmasta tällainen tutkimustoiminta on tietenkin haitallista. Koska tätä kuitenkin tapahtuu, voidaan kysyä, voisivatko lääkärit ja tutkijat oikeasti tavoitella jopa potilaan parasta?

Sairauksien ennaltaehkäisy tulisi nostaa selvemmin painopisteeksi lääketieteessä

En ole syytä vähätellä nykyaikaisen lääketieteen edistystä. Ei kukaan tietenkään halua luopua uusista diagnostisista menetelmistä, jotka tuottavat täsmädiagnooseja.
Yksilön kannalta uudet hoidot, joilla saadaan syöpä taltutettua taikka sydänpotilas oireettomaksi ja hyvinvoivaksi, ovat kiistattoman arvokkaita. Suoniteitse korvattava aortaläppä on hyvä esimerkki siitä miten elämän laatua saadaan iäkkäämmillä kevyemmin parannettua, tosin kohtalaisen korkealla rahallisella sijoituksella aikaisempaan leikkaushoitoon verrattuna.
Kroonisten merkittävien sairauksien osalta kansanterveystyyppinen ja ennaltaehkäisyyn kohdistuva tutkimus ja toiminta ei vain ole kovin seksikästä.
Myös median aito kiinnostus aiheeseen on vähäistä. Lööppiuutinen verenpaineen tai diabeteksen uudesta lääkehoidosta on todella harvinaista. Sen sijaan kohuruokavalioita ja hiirillä tehtyjä mullistavia tutkimusotsikoita tai uusia uskomushoitoja näkee lööpeissä usein.
Juuri tämän ilmiön vuoksi on tämän kirjoituksen otsikko tahallaan kirjoitettu enemmän huomiota herättäväksi. Asiallisempi mutta tylsempi vaihtoehto olisi voinut olla esim: ”Kansansairauksien ehkäisy vaatisi potilaan parempaa tietoa ja motivointia”. Kumpihan houkuttelisi enemmän klikkauksia?

Tutkijoiden ja lääkäreiden tulisi kömpiä ulos kammioistaan ja osallistua terveyskeskusteluun

Koska hoidon kohteen tulisi muuttua itsenäiseksi toimijaksi, on asiallisen tiedon välittäminen keskeistä. Ainoa tapa vaikuttaa terveyskeskusteluun on osallistua siihen.
On syytä tarjota aktiivisesti tutkimuksiin perustuvaa tietoa uskomushömpän rinnalle. Kansanterveydellisesti merkittävimpien sairauksien ennaltaehkäisy edellyttää potilaan oman tietoisuuden ja aktiivisuuden parantamista. Tämä tapahtuu vain aktiivisella tiedon jakamisella.
Mielipiteen ilmaisemisen vapaus on länsimaissa pyhä asia, eikä poikkeavien kantojen esittämistä ole tietenkään syytä rajoittaa. Kuitenkin on hämmästyttävää, miten vähän tutkijat ja lääkärit osallistuvat perinteisessä mediassa vellovaan terveyskeskusteluun.
Tyypillinen selitys passiivisuudelle on, että ei ehdi jaaritella älyttömyyksistä taikka että keskustelu on usein asiatonta kuran heittoa. Valitettavasti nuo ilmiöt ovat totta. Aika on kuitenkin ajanut ohi sen historiallisen tilanteen, jossa tutkija kerran vuodessa raportoi omista tuloksistaan tiedotteella ja kansa ja media nielevät sen kyseenalaistamatta.
On toki tärkeää olla mukana tarkastelemassa kriittisesti ja ammattitaitoisesti lääketieteellisiä hoitoja mutta tämän ei pidä tapahtua sillä hinnalla, että kaupallisen huuhaabisneksen annetaan kukoistaa kyseenalaistamatta sen väitteitä.
Tavoitteena voisi pitää sitä, että jokaista some-huuhastelijaa kohden olisi yksi asiantuntija tarjoamassa tutkitun tiedon mukaista vaihtoehtoa.

Saako vitamiini- ja hivenainevalmisteiden hinnalle vastinetta?

/ Juhani Knuuti / 26 kommenttia

Vitamiini- ja hivenainevalmisteet ovat suunniteltu täydentämään puutteellista ravintoa. Niillä on paikkansa silloin, kun sairauden tai esimerkiksi allergioiden vuoksi ruokavalio jää poikkeuksellisen yksipuoliseksi.
Jos ruokavalio on yksipuolinen, ensisijainen toimenpide on tietenkin täydentää ja monipuolistaa ruokavaliota. Hedelmät, vihannekset ja muut kasvikset sisältävät tiettyjä vitamiineja ja eläinkunnan tuotteet sitten toisia.
Vitamiinien saanti voi jäädä vajaaksi laihduttajilla, joiden ruoan kalorimäärä on pieni, esim alle 1200 kcal vuorokaudessa. Myös muuta tiukkaa ruokavaliota noudattavat kuten hyvin tiukasti karppaavat ja kasvissyöjät saattavat saada vajaasti vitamiineja ja hivenaineita ravinnosta.
Kaupallisella markkinoinnilla pyritään kuitenkin saamaan aikaan tunne, että ruokavalio olisi jotenkin oletusarvoisesti pielessä, ja että siitä ei saa tarpeeksi tarvittavia vitamiineja. Lisäksi vitamiineja markkinoidaan yleisen virkeyden ja elinvoiman takaajina.
Todellisuudessa vitamiinien ja hivenaineiden yhteys pirteyteen, elinvoimaan ja jaksamiseen on vain markkinoinnin tuottama mielikuva. Mielikuvassa purkista otetuilla pillereillä tai jauheilla saadaan aikaan erilaisia taikavaikutuksia.
Toki on kaupallisesti tuottoisampi ja helpompi ratkaisu tarjota kuluttajille valmis tuote, kuin vaivata heitä kehotuksella syödä monipuolisesti.

Valmisteiden kustannukset

Koska lisäravinteiden koostumus vaihtelee suuresti, on kustannusvertailu vaativaa.
Aleksi Korkee on kerännyt tietoja muutaman vitamiinivalmisteen pitoisuuksista ja niiden hinnoista. Sain luvan käyttää hänen laatimiaan koosteita tämän blogin materiaalina.
Koska tuotteita on lukuisia, on tietoja koottu vain muutamasta tavallisesta kaupallisesta tuotteesta. Tämä tietopaketti löytyy linkistä: https://drive.google.com/file/d/0B7C9s7svaHAtaklISno5YTlTMkU/view
Suosittelen kaikkia lukijoita avaamaan tuon linkin ja tutustumaan valmisteiden koostumuksiin ja kustannuksiin. Blogitekstissä en voi valitettavasti analysoida taulukon yksityiskohtia ja eri tuotteita. Suosittelen jokaista perehtymään sekä yksittäisen tuotteen pitoisuuksiin, niiden tiettyihin yhdistelmiin sekä hintoihin.
Joissakin yhdistelmissä vuorokausiannos ylittyy. Taulukko ei ole siis suositus tuotteiden yhdistelemiseksi vaan tehty vain havainnollistamaan syntyvää tilannetta.
Taulukosta voi vetää seuraavat keskeiset johtopäätökset:

  • Monista monivitamiinituotteista saa varsin kattavasti kaikki keskeisimmät vitamiinit ja hivenaineet.
  • Kustannukset vastaavista tuotteista voivat vaihdella jopa 40-kertaisesti. Kuitenkin varsin pienillä vuosikustannuksilla voi saada ravintolisän, josta saa keskeisimmät vitamiinit ja hivenaineet. Toisaalta vastaavista tuotteista voi joutua maksamaan jopa 2000 eur vuodessa.
  • Vitamiinien suositusmäärä ylittyy helposti, jos käyttää useampaa tuotetta samanaikaisesti

Vitamiineihin ja hivenaineisiin liittyvät väärinkäsitykset

 Valmisteiden kauppaa ruokkii muutama keskeinen väärinkäsitys:

  • Suurin osa väestöstä kärsii vitamiinien ja hivenaineiden puutteesta. Tämä väite ei perustu tutkittuun tietoon D-vitamiinia lukuun ottamatta. On laskettu, että normaalin monipuolisen ravinnon käyttäjät saavat riittävästi vitamiineja ja hivenaineita. Finelin taulukoista voi kuka tahansa laskea itse miten oma ruokavalio toimii tässä suhteessa. Toki on olemassa ryhmiä, joilla eri sairauksista johtuen saanti voi jäädä liian pieneksi.
  • Joillakin henkilöillä vitamiinien imeytyminen on poikkeuksellisen huonoa ja sen takia on turvauduttava erilaisiin vitamiinivalmisteisiin. Pääsääntöisesti vitamiinien imeytyminen on riittävän hyvää lukuun ottamatta tiettyjä vakavia suolistosairauksia. B12-vitamiinin imeytyminen voi olla riittämätöntä hapottoman mahan sairaudessa mutta tällöin vitamiini annostellaan pistoksina.
  • Tietyt vitamiinit ja hivenaineet tulee saada tietyssä kokoonpanossa, että ne vaikuttavat. On tiettyyn rajaan saakka totta, että tietyt olosuhteet vaikuttavat imeytymiseen. Esimerkkinä on C-vitamiinin vaikutus raudan imeytymiseen. Näiden mekanismien merkitys on kuitenkin varsin rajallinen eikä tällä perusteella kannata alkaa luokitella valmisteita paremmuusjärjestykseen. Ideaalitilanteessa monipuolista ravintoa nautittaessa ruoka sisältää monia yhdisteitä samanaikaisesti ja nämä vuorovaikutukset useimmiten toteutuvat.
  • Maaperä on köyhtynyt eikä ruoka enää sisällä vitamiineja niin paljon kuin ennen. Vaikka maaperän köyhtyminen onkin huolestuttava ilmiö, ei siitä suoraan voi vetää johtopäätöstä ruoka-aineiden vitamiini- ja hivenainemääriin. Ruoka-aineiden vitamiini- ja hivenainepitoisuuksia voi tarkistaa Finelin sivuilta.
  • Mitä suurempi määrä vitamiineja ja hivenaineita, sitä parempi. Kaikilla yhdisteillä, niin myös vitamiineilla ja hivenaineilla on turvalliset saantirajat. Liian suuri saanti voi olla haitallista. Esimerkiksi suuri määrä A-, D-, E- ja K-vitamiinia aiheuttaa vakavan myrkytystilan. Ei myöskään ole mitään yleistä perustetta sillä, että vesiliukoisista vitamiineista olisi mitään yleistä hyötyä, jos saanti ylittää jatkuvasti suositusrajat. Periaate on siis, että mikä tahansa yhdiste on haitallista liikaa saatuna.
  • Väsymys, alakulo, motivaation puute ovat merkkejä vitamiinien puutteesta. Vaikka tietenkin merkittävä puute voi tällaisiakin oireita aiheuttaa, valtaosin näissä oireissa ei ole kysymys vitamiinien puutteesta, vaan ihan muusta.

Kaiken kaikkiaan valmisteiden ympärillä liikkuu hurjaa hifistelyä, jossa kerrotaan ”tämän tuotteen vaikuttavan silmiin” ja ”tuon tuotteen sitten taas ihoon”.  Näihin on vaikea puuttua sillä ne ovat ns. EFSA:n ”hyväksymiä” terveysväitteitä.
Hyväksyttyjen terveysväitteiden pohjana on tieto, mitä esimerkiksi tietyn vitamiinin merkittävä puute voi aiheuttaa. Tällöin vitamiinin antamisen voi perustellusti kertoa korjaavan tilannetta. Edellytyksenä on siis, että vitamiinista on puute. Jos puutetta ei ole, ei vitamiinilla ole vastaavaan oireeseen mitään vaikutusta.

Onko vitamiini- ja hivenainevalmisteista haittaa?

Silloin kuin valmistetta käytetään suosituksen mukaan, yliannostelua ei pääsääntöisesti voi syntyä. Yliannostus on kuitenkin mahdollista, jos käyttää montaa tuotetta samanaikaisesti. On syytä tarkistaa pitoisuudet ja laskea kokonaissaanti vuorokaudessa ja ottaa huomioon myös ruoasta saatavat vitamiinit ja hivenaineet.
Yksi keskeinen haitta on, että kuvittelee purkista tarjottavan vitamiinin tai hivenaineen riittävän korjaamaan puutteellisen ravinnon. Yksipuolisessa tai puutteellisessa ruokavaliossa on usein pielessä moni muukin asia kuin tiettyjen vitamiinien vähäisyys. Kuitujen määrä sekä hiilihydraattien, rasvan ja proteiinien laatu ovat hyvin tärkeitä. Näitä ei purkeista saada.
Pahimmillaan oireiden todelliset syyt voivat jäädä havaitsematta ja hoitamatta, jos lisäravinteita pidetään yhtenä sairauksien hoitona.
Toisin kuin yleisesti uskotaan, lisäravinteet eivät ole riskittömiä. Kun terve ihminen käyttää lisäravinteita, ei synny merkittävää lumevaikutuksesta eroavaa terveyshyötyä. Toisaalta vain 2-3 -kertainen vitamiinien suositusta suurempi annostus voi johtaa yliannostukseen ja haittoihin.
Lisäravinteiden aiheuttamia vakavia haittavaikutuksia ja myös kuolemia on todettu.  USA:n armeijassa tehdyssä selvityksessä 73% käytti lisäravinteita. Yhdistelmävalmisteita käyttävistä 29% raportoi haittavaikutuksia.
Tuoreessa tutkimuksessa arvioitiin, että lisäravinteiden haittavaikutuksiin liittyviä ensiapukäyntejä (!) oli Yhdysvalloissa vähintään 23 000 kpl vuodessa. Tutkimuksessa käynti laskettiin mukaan vain, jos sairauskertomuksessa oli mainittu selvä yhteys lisäravinteeseen. Todellisuudessa luku on luultavasti selvästi suurempi.
Ongelmana on, että lisäravinteiden haittavaikutuksista ei ole olemassa kunnollista seurantaa eikä rekistereitä. Tätä ongelma on pohdittu mm. Japanissa, jossa lisäravinteita käytetään myös yleisesti.

Onko tietty tuote parempi kuin toinen?

Onko valmisteissa ilmoitetun pitoisuuden lisäksi jotain muita eroja, joiden perusteella toinen olisi toista parempi?
Vaikka markkinoinnissa käytetään toinen toistaan hienompia kirjainyhdistelmiä, mitään tutkimusnäyttöä ei ole olemassa, että yksi tuote olisi toista parempi. Siten niitä voidaan pitää vertailukelpoisina.
Lidlin monivitamiinin valmistuksesta ei löytynyt tarkkaa tietoa. Tuotteet ovat kuitenkin pääsääntöisesti valmistettu vastaavilla valmistusstandardeilla eikä ole erityistä syytä ajatella, että niissä olisi valmistuksen vuoksi merkittäviä eroja.

Yhteenveto

Vaikka vitamiini- ja hivenainevalmisteilla on asianmukainen sijansa puutteellisen ravinnon täydentäjänä, ne eivät ole käypä ratkaisu puutteelliseen ruokavalioon.
Ei ole näyttöä siitä, että monipuolisesta ravinnosta ei saisi riittävästi vitamiineja ja hivenaineita (lukuun ottamatta D-vitamiinia Suomessa). On myös itsestään selvää, että evoluutiomme ei ole mennyt siihen suuntaan, että vitamiinit ja hivenaineet tulisi saada purkista.
Ei ole näyttöä siitä, että normaalia ruokavaliota käyttävät terveet henkilöt hyötyisivät vitamiini-, hivenainevalmisteista tai muista lisäravinteista.
Lisäravinteita ylipäätään ei tulisi käyttää oireiden taikka sairauksien hoitoon sillä vitamiinipuutokset harvoin ovat niin vakavia, että niistä tulee terveysväitteiden mainitsemia oireita. Mikäli lisäravinteet ymmärretään hoitona, voi sairaus jäädä toteamatta ja hoitamatta.
Vaikka suurin haittavaikutus valmisteita käyttäessä lienee kukkaron keveneminen, on myös mahdollista saada vakavia haittavaikutuksia sekä vitamiinien ja hivenaineiden yliannostus valmisteita yhdistelemällä.