Lääketieteen ulkopuolisten hoitojen sääntely Suomeen! Osa 2.

Tämä kirjoitussarja koostuu 4 erillisestä blogikirjoituksesta:

• Osa 1: Terveydenhuollon, lääketieteellisen hoitojen ja lääketieteen ulkopuolisten hoitojen sääntely Suomessa nyt. (tässä linkki kirjoitukseen)
• Osa 2: Lääketieteen ulkopuolisten hoitojen määrittely ja käyttö Suomessa (tämä kirjoitus).
• Osa 3: Ehdotus lääketieteen ulkopuolisten hoitojen sääntelyksi Suomessa (tässä linkki kirjoitukseen).
• Osa 4: Mitä sääntely sisältää ja mitä ei? Kysymys-vastaus –artikkeli (tässä linkki kirjoitukseen).

Lääketieteen ulkopuolisia hoitoja on satoja erilaisia ja ne voivat perustua täysin keskenään ristiriitaisiin uskomuksiin. Mielestäni ei ole realistista yrittää selvittää kaikkien hoitojen perusteita, tehoa, turvallisuutta ja tutkimusnäyttöä lainsäädännön laatimisen yhteydessä.

On kuitenkin hyvä hahmottaa, mikä hoito on lääketieteellistä ja mikä ei? Lisäksi on syytä pyrkiä jollain tavalla luokittelemaan lääketieteen ulkopuolisia hoitoja. Olen aikaisemmissa kirjoituksissani esittänyt tarkempaa luokittelua mutta lainsäädännön tarpeisiin karkeampi luokittelu on riittävää ja todennäköisesti realistisin vaihtoehto.

Hoitojen luokittelu

Kaikki hoidot voidaan luokitella joko lääketieteellisiksi hoidoiksi, täydentäviksi lääketieteellisiksi hoidoiksi tai lääketieteen ulkopuolisiksi hoidoiksi sen mukaan millaista tietoa on hoidon tehosta ja turvallisuudesta, ja toisaalta mitä hoidon väitetään tekevän.

Mikäli hoidon teho, turvallisuus ja käyttöaiheet ovat tutkimuksin todistettu, hoito on lääketieteellistä hoitoa. Tällaisia hoitoja ovat esim. tutkitut sairauksiin vaikuttavat elintapamuutokset ja ruokavaliohoito, terapiat sekä lääkkeet ja toimenpiteet. Elintapamuutoksilla ja ruokavaliohoidolla tarkoitetaan sellaisia valintoja, jolla on kyseiseen sairauteen selvästi osoitettu yleisestä hyvinvoinnista poikkeava vaikutus.

Mikäli hoidon turvallisuus on osoitettu ja hoidolla on osoitettua hyötyä muun hoidon ohessa, hoitoa voidaan kutsua täydentäväksi lääketieteelliseksi hoidoksi. Tässä määritelmässä täydentävä lääketieteellinen hoito tarkoittaa tutkimustietoon perustuvia hoitoja, jotka täydentävät varsinaista lääketieteellistä hoitoa. Toki osa lääketieteen ulkopuolisista hoidoista voi myös kuulua tähän kategoriaan mutta eivät kaikki. Termi siis tarkoittaa eri asiaa, kuin että kaikkia lääketieteen ulkopuolisia hoitoja kutsuttaisiin täydentäviksi hoidoiksi.

Tällaisia täydentäviä lääketieteellisiä hoitoja voisivat olla terveyttä tukevat elintapamuutokset, kuten ruokavaliohoito, joka ei suoraan vaikuta kyseiseen sairauteen mutta on tukemassa paranemista. Esimerkiksi tarkoin valitut ravintolisät, jotka tehostavat hoitoa, vähentävät haittavaikutuksia taikka korjaavat sairauksien aiheuttamia ongelmia voidaan luokitella tähän ryhmään, kun niistä on tutkimusnäyttöä.

On hyvä huomata, että lääketieteelliseen hoitoon kuuluu hyvin monenlaisia hoitoja. Esimerkiksi ravintolisät usein automaattisesti luokitellaan lääketieteen ulkopuolisiksi hoidoiksi vaikka tietyissä tilanteissa ne ovat lääketieteellistä hoitoa.

Toki samoja tuotteita voidaan käyttää myös lääketieteellisen hoidon ulkopuolella. Esimerkiksi D-vitamiini on selvästi lääketieteellistä hoitoa puutostilanteissa ja tietyissä sairauksissa. Jos C- tai D-vitamiinia käytetään suurina annoksina koronan hoitoon, kyse ei ole lääketieteellisestä hoidosta.

Lisäksi on hyvä todeta, että se mikä kuuluu lääketieteen hoidon piiriin, muuttuu koko ajan. Muutos tapahtuu kuitenkin tutkitun tiedon perusteella eikä huutoäänestyksellä.

Mitä ovat nämä lääketieteen ulkopuolelle jäävät hoidot.

Lääketieteen ulkopuolelle jäävien hoitojen nimeäminen on juuri se ilmiö, joka eniten synnyttää kiihkeitä kannanottoja ja valituksia.

Yksinkertaisin tapa luokitella hoidot, on tarkastella, käytetäänkö hoitoja sairauksien hoitoon vai subjektiiviseen kokemukseen hyödystä.

Jälkimmäistä ryhmää olen kutsunut viime aikoina kokemus- ja hyvinvointihoidoksi. Kokemus- ja hyvinvointihoidot ovat hoitoja, jonka hyödystä on hoidettujen yksilöiden subjektiivisia hyödyn kokemuksia, mutta sen tehoa ei ole välttämättä tutkimuksin osoitettu eikä hoidosta ole odotettavissa haittaa.

Keskeistä on, että vaikutusten väitetäänkin liittyvän vain hoidon saajan subjektiivisiin kokemuksiin eikä sairauksien parantamiseen. Hyvin suuri osa lääketieteen ulkopuolisista hoidoista on luonteeltaan juuri kokemus- ja hyvinvointihoitoja.

Esimerkiksi perinteinen hieronta, lämpöhoidot, rentouttavat kylvyt, äänihoidot ja vaikkapa energiahoito ovat luonteeltaan tällaisia (ellei niillä väitetä hoidettavan sairauksia).

Näiden hoitojen sääntelylle ei ole erityisen suurta tarvetta, sillä niiden suorat haitat ovat harvinaisia eikä myöskään epäsuoria haittoja ole odotettavissa. Hoidon pyrkimyksenä on lisätä hoidon kohteen subjektiivista hyvinvointia, jonka asiakas voi itse kokemuksensa kautta arvioida.

Mikäli lääketieteen ulkopuoliseen hoitoon liittyy sairauksien diagnosointia tai hoidolla väitetään hoidettavan sairauksia, tilanne muuttuu ongelmallisemmaksi.

Sellaiset hoidot, joiden tehosta kyseiseen väitettyyn sairauteen ei ole näyttöä tai tehottomuus on osoitettu ovat ongelmallisia, sillä vaikka hoitojen suorat haitat olisivat harvinaisia, epäsuorien haittojen riski kasvaa huomattavasti. Riski syntyy siitä, jos mahdollisesti saatavilla oleva vaikuttava lääketieteellinen hoito jää saamatta tai viivästyy. Esimerkkejä tällaisista tilanteista esitin edellisessä kirjoituksessa.

Joissakin hoidoissa on myös suoran haitan riski merkittävä. Kun puuttuvan tehon lisäksi hoidon turvallisuutta ei ole kyetty varmistamaan taikka haittoja on todettu (tutkimuksin tai ilman tutkimuksia), kyseessä on vaarallinen hoito.

Juuri näitä edellä kuvattuja hoitoja on kutsuttu termillä uskomushoidot, koska niiden teho ja turvallisuus perustuvat uskomuksiin eikä tutkittuun tietoon. (Tässä kirjoituksessa en siis kuitenkaan tätä termiä käytä, jotta keskittyisimme itse asiaan).

Miten luokittelu toimii käytännössä?

Luokittelun toimivuus avautunee parhaiten esimerkkejä käyttämällä.

Ravintolisä voi olla täydentävää lääketieteellistä hoitoa, kun se tutkitusti tukee sairauden hoitoa tai toipumista.

Meditatiiviset liikkeet ja jooga tutkimusten mukaan on hyödyllinen tukihoito elämänlaadun parantajana mm. syöpäpotilailla, masennuspotilailla, terveiden unettomuuteen sekä ikäihmisten kognitiivisiin toimintoihin. Hoito on siis näiltä osin täydentävää lääketieteellistä hoitoa.

Erilaiset rentoutumiseen pyrkivät hoidot voivat olla hyvinvointi- ja kokemushoitoja silloin kun niiden kerrotaan rentouttavan. Jos taas niiden väitetään perusteettomasti vaikuttavan vaikkapa syöpään tai valtimotauteihin, ne ovat ongelmallisia.

Sinkkivalmisteet imeskelytablettina ja sinkkiasetaattina tai –glukonaattina voidaan katsoa lääketieteelliseksi hoidoksi, sillä ne lyhentävät flunssan oireita lähes 3 päivää, kun taas sinkki monivitamiinivalmisteena samaan tilanteeseen ei ole.

Ubikinoni voi olla täydentävää lääketieteellistä hoitoa statiinihoidon ohessa, mutta on nykyisen tutkimusnäytön perusteella ongelmallinen, jos sillä hoidetaan sairauksia, kuten vaikkapa diabetesta.

Homeopatiaan liittyvät väitteet sairauksien syiden diagnosoimisesta ja hoitamisesta luokittaa sen ongelmalliseksi, sillä se on tutkimuksin todettu vain lumehoidon veroiseksi.

Musta salva, hopeavesi ja antioksidantit ovat esimerkkejä vaarallisesta hoidosta, sillä sekä hyödyn puuttuminen että todetut haitat ovat tunnettuja.

Bioresonanssi ei tuota luotettavaa tietoa mistään sairauksista. Se synnyttää virheellisiä diagnooseja, joiden hoidosta voi olla selvää epäsuoraa haittaa. Se luokitellaan vaaralliseksi hoidoksi.

Auyrveda-tuotteissa on todettu olevan yli 20%:ssa huomattavia raskasmetallimääriä, jonka vuoksi tuotteita voidaan pitää vaarallisina.

Lääketieteen ulkopuolisten hoitojen käyttö Suomessa

Taloustutkimus toteutti keväällä 2021 kaksi erillistä kyselytutkimusta Suomen Lääkäriliiton toimeksiannosta. Toinen kysely kohdistettiin väestölle ja toinen lääkäreille. Tutkimukset liittyivät Tutkitun tiedon -teemavuoteen ja sitä tukevaan kärkihankkeeseen.

Väestölle tehdyn kyselyn perusteella erilaisten lääketieteen ulkopuolisten hoitojen käyttäjiä on paljon vähemmän kuin mitä aikaisemmissa raporteissa on kerrottu.

Alla olevassa kuvassa näkyy vastaukset, kun kysyttiin onko joskus käyttänyt vaihtoehtohoitoja. Lukuun ottamatta ravintolisiä (vitamiineja), rohdosvalmisteita ja akupunktiota alle 10% väestöstä on joskus käyttänyt näitä hoitoja sairauksien hoitoon.

Kun kysyttiin, käyttääkö tällä hetkellä vaihtoehtohoitoja, käyttäjämäärät putosivat vielä pienemmiksi. Ainoastaan ravintolisien ja rohdosvalmisteiden osalta käyttäjämäärät ovat merkittäviä. Muiden osalta käyttäjämäärät jäävät 1-4 prosenttiin.

Tulosten perusteella voi tehdä johtopäätöksen, että aikaisemmin julkaistut kymmenien prosenttien käyttäjäluvut johtuvat siitä, että ravintolisät on luokiteltu kuuluvaksi lääketieteen ulkopuolisiin hoitoihin, vaikka yhtä hyvin monet niistä voitaisiin katsoa myös lääketieteeseen kuuluviksi.

Kuten asiaan kuuluukin, valtaosa ravintolisien käyttäjistä kertoo käyttävänsä niitä terveyden ylläpitämiseen tai hyvinvoinnin edistämiseen ja vain pienempi osa sairauden hoitoon, mihin niitä ei ole edes tarkoitettu muuten kuin puutostilanteessa.

Ravintolisien lisäksi yleisimpiin tuotteisiin tai hoitoihin kuuluvat rohdosvalmisteet (kuten auringonhattu-uute), joita on joskus käyttänyt 15 prosenttia väestöstä sairauden hoitoon. 10 prosenttia ilmoitti käyttävänsä niitä kyselyhetkellä.

Näiden jälkeen yleisimmät hoidot ovat pääasiassa tuki- ja liikuntaelimistön vaivoihin käytetyt hoidot, kuten akupunktio sekä mobilisaatio ja manipulaatiohoidot, kuten kiropraktiikka, jäsenkorjaus, naprapatia ja osteopatia.

Reikin, homeopatian, vyöhyketerapian, lymfahieronnan ja henkiparannuksen käyttäjiä oli kyselyn aikana 1 prosentti tai vähemmän.

Yhteenveto

Hoitojen luokittelun ydin on tutkimusnäyttö hoidon tehosta ja turvallisuudesta. Koska useimmista lääketieteen ulkopuolisista hoidoista tutkimusnäyttö tehosta on puutteellista, niitä tulee tarkastella niiden mahdollisten haittojen näkökulmasta.

Suuri osa näistä hoidoista on luokiteltavissa kokemus- ja hyvinvointihoitoihin, joilla pyritään lievittämään oireita tai lisäämään hoidettavan subjektiivista hyvinvointia. Mikäli hoidon riski suoraan haittaan on pieni, nämä hoidot eivät tarvitse erityistä sääntelyä.

Silloin kun hoidon tehoa ja turvallisuutta ei ole tutkimuksin selvitetty, hoidon käyttö sairauksien hoitoon on ongelmallista ja voi synnyttää merkittävän riskin joko suoralle tai epäsuoralle haitalle.