Edellinen blogikirjoitukseni pohti covid-infektion pitkäaikaisoireiden hoitoa sekä Suomessa että muualla. Kirjoitukseni perustui sekä alan tutkimuksiin että kuuntelemaani luentoon.
Kirjoituksen yksi yksityiskohta liittyi keho-mielihoitojen rooliin long covid –oireiden hoidossa. Perehdyin tutkimusnäyttöön ja havaitsin, että tutkimusnäyttö mm. Gupta-ohjelmasta oli olematonta ja erityisesti long covid –oireiden hoidosta ei ollut lainkaan näyttöä.
Kirjoituksessani kysyin, onko kyseinen hoitomuoto käytössä HUS:n toiminnallisten häiriöiden klinikassa myös long covid –oireisiin, sillä sellaiseen käsitykseen Helena Liiran luennon kuunneltuani jäin.
Nyt Helena Liira vastaa minulle Mediuutisissa. Vastineessaan Liira kertoo, että ”Hus ei anna kokeellisia hoitoja hoitokokeen ulkopuolella.” Tämä vastaus selventää asian minulle hyvin.
On tietenkin selvää, että tutkimuksessa kokeellisia hoitoja voidaan antaa. Tällöinhän tutkimukseen osallistuja antaa tietoisen suostumuksen tutkimukseen ja hoitokokeeseen osallistumiselle.
Toisin kuin Liira väittää, en ole kritisoinut sinänsä tutkimuksen avointa asetelmaa vaan toin esiin avoimen asetelman ja subjektiivisten mittareiden yleisesti tunnetut heikkoudet mutta myös totesin, että ”long covidiin ei valitettavasti ole vielä olemassa objektiivisia mittareita.” Siten on selvää, että juuri tällä hetkellä avoin asetelma ja ilman objektiivisia mittareita on ainoa mahdollisuus tutkia long covid –oireiden kuntoutushoitoja.
Toivon vilpittömästi, että menossa oleva tutkimus tulee antamaan vastauksia kuntoutuksen ja myös tutkimuskohteena olevan keho-mielihoidon osalta. Aikaisemmissa Gupta-ohjelman tutkimuksissa vinouman aiheutti se, että vain pieni osa (22%) ohjelmaan satunnaistettuja pysyi ohjelmassa ja tällaisen valikoituneen ryhmän raportointi ei anna oikeaa kuvaa hoidon tehosta. Luotan kyllä, että menossa olevassa tutkimuksessa tällaiset vinoumat voidaan välttää ja tulokset raportoidaan ns. intention-to-treat –periaatteen mukaisesti.
Pidän jonkinlaisena tunnekuohun aikana syntyneenä purkauksena Liiran kommenttia ”Tutkijan olisi hyvä olla tietoinen muistakin kuin taloudellisista sidonnaisuuksistaan. Näyttää siltä, että Knuuti on lähtökohtaisesti asettunut vastustamaan keho-mieli-hoitoja.”
Kommentti on varsin tyypillinen olkinukke. Kirjoituksessani kritiikin kohteena eivät olleet keho-mielihoidot vaan niiden puutteellinen tutkimusnäyttö. Jos hoitojen puuttuvaa tutkimusnäyttöä ei saisi tuoda esiin leimautumatta jonkinlaiseksi ideologiseksi vastustajaksi, tieteellinen keskustelu muuttuu mahdottomaksi. Kommentissa on myös varsin vahva ad hominem –komponentti. Asiasta keskustelun sijaan pyritään esittämään keskustelukumppaniin liittyviä kyseenalaisia motiiveja.
Helena Liira nostaa esiin Kasia Kozlovskan kirjan ja katsauksen. Olen perehtynyt niihin. Niissä Kozlovska tuo esiin teoriaa ja tutkimusnäyttöä toiminnallisista häiriöistä ja niiden hoidosta. Voidaanko noiden lähteiden perusteella todeta, että tutkimusnäyttö on riittävän vahva menetelmän soveltamiseksi long covid –potilaisiin?
Kozlovskan kirjan fokus on lapsissa ja nuorissa aikuisissa ja aivan erilaisissa ongelmissa kuin long covid. Varsinaisia hoitotutkimuksia on ylipäätään niukasti. Olen luetuttanut nuo lähteet myös muilla tutkijoilla ja tulkinta on ollut varsin samanlainen. Vastineen perusteella Helena Liiran luotto menetelmään vaikuttaa kuitenkin horjumattomalta. En kuitenkaan halua lähteä noiden lähteiden tarkempaan perkaamiseen, sillä se ei ole tässä yhteydessä tarpeellista.
On kuitenkin epävarmaa, että kyseistä teoriaa ja hoitokäytäntöä voitaisiin soveltaa long covid –oireisiin. Tutkimusnäyttöä tämän hoitomuodon osalta ei vielä ole käytännössä lainkaan long covidiin. Lisäksi HUS on julkisesti ilmoittanut, että long covidia ei ole määritetty toiminnalliseksi häiriöksi.
Voi toki silti olla totta, että osalla long covid –potilailla oirevyyhdissä on myös toiminnallisen häiriön komponentteja ja että keho-mielihoidoilla voidaan niihin vaikuttaa. Vastaukset näihin tiedon aukkoihin saataneen menossa olevista tutkimuksista.
juhani knuuti 
Long-covid ja ME/CFS potilaiden pääoire ja löydös on fyysisen suorituskyvyn lasku rasituksen jälkeen. Fyysisen suorituskyvyn taso voidaan OBJEKTIIVISESTI todentaa kliinisellä rasituskokeella. Koska LC ja ME/CFS potilaiden kunto laskee rasituksesta, voidaan vastaavasti toistetulla kliinisellä rasituskokeella (0h, 24h ja 48h) havaita tämä kunnon lasku (ja de facto todentaa diagnoosi).
Jos Liiran kertomat hoidot toimivat, voidaan sekin siis objektiivisesti todentaa tekemällä potilaalla toistettu kliininen rasituskoe ennen- ja jälkeen heidän hoitojen. Jos siinä ei näy kunnon nousua, vaan edelleen suorituskyvyn lasku rasituksen jälkeen, voidaan täydellä varmuudella todentaa, että objektiivista parannusta potilaan vointii ei hoidoilla saavuteta ja näin ollen kaikki KOETTU hyöty on vain plasebohyötyä.
Miksei tätä tehdä? Miksei TH-klinikat yms. tee potilaille OBJEKTIIVISIA kokeita, joissa OIKEASTI selviäisi potilaan OIKEA kunto ja sen kehitys hoidon seurauksena? Miksi ei? Mikä voi olla tekosyy? Ei kai vain se, että he tietävät kyllä, että oikeasti potilaan kunto ei parane ja tämän vuoksi sitä ei halutakaan selvittää millään objektiivisilla mittarilla, vaan ainoastaan kyselytutkimuksilla?
Muitakin objektiivisia tutkimuksia on olemassa, joilla voidaan potilaan toimintakykyä ja kuntoa kartoittaa. Jostain syystä Liira ja kumppanit eivät halua tehdä YHTÄÄN AINOAA niistä YHDELLEKÄÄN potilaalleen, puhumattakaan, että tekisivät ne järjestäen KAIKILLE POTILAILLEEN, kuten tietenkin kunnon tutkimuksissa pitäisi tehdä.
Jokainen voi edelleen miettiä, mikä on vakuutuslääkäri Liiran ja Vatajan motiivi kehittää ”hoitoa”, jonka tehoa ei haluta objektiivisisti koskaan tutkia.
TykkääTykkää