Bioresonanssi on täydellistä tieteen kaapuun puettua huijausta.
Olen kirjoittanut bioresonanssista aiemmin blogissani ja myös YLE:n Spotlight on uutisoinut tästä huijauksesta. Myös MOT teki Vastalääkkeen opiskelijoiden kanssa tästä huijauksesta ohjelman.
Ohessa tuore kirjoitukseni aiheesta Antidootti-sivustolla.
Vaikka tämä alusta on edelleen olemassa ja saatan jatkossakin tänne artikkeleita kopioida, varsinainen blogitoimintani on siirtynyt uudistuneeseen Antidoottiin.
Antidootti muuttuui kevään aikana portaalista blogiksi ja kaikki keskeisimmät aikaisemmat kirjoitukseni eri alustoilla (TS-blogit, Uusi Suomi Puheenvuoro, ym) on kopioitu Antidoottiin. Artikkelit löytyvät sieltä kommentteineen.
Antidootin löydät: https://www.antidootti.fi/
Jos kirjoitukseni kiinnostavat, kannattaa tuo verkkosivusto ottaa seurantaan.
Tämä kirjoitussarja koostuu 4 erillisestä blogikirjoituksesta:
Tässä osassa käsittelen sääntelyehdotuksen sisältöä kysymys-vastaus –muodossa toivoen, että tämä konkretisoisi ehdotusta.
Valmisteilla oleva laki lääketieteen ulkopuolisten hoitojen sääntelystä herättää aivan varmasti alan toimijat tuottamaan erilaisia väitteitä blogien, lobbauksen ja kansalaisaloitteiden muodossa. Tässä kirjoituksessa vastaan noihin väitteisiin etukäteen, jotta säästymme tarpeettomalta väittelyltä.
Kyseessä on siis osan 3 katekismus. 😉
Ei tulla. Sääntely ei tule määrittämään kaikkia lääketieteen ulkopuolisia hoitoja huuhaaksi eikä niitä tulla kieltämään.
Potilas saa siis edelleen itse suvereenisti päättää, mitä hoitoja ottaa vastaan ja mitä ei olipa kyse lääketieteellisestä tai lääketieteen ulkopuolisesta hoidosta. Hoidon tarjoajaa säädäntö sitoo kertomaan hoidostaan säädösten mukaisesti ja esimerkiksi perusteettomat väitteet hoidon sairauksia parantavasta vaikutuksista eivät olisi sallittuja.
Bioresonanssilaitteen diagnoosien luotettavuudesta ei ole mitään näyttöä, ei myöskään sillä annettavasta hoidosta, joten bioresonanssilaitteella ei voisi enää tehdä diagnooseja eikä antaa hoitoa.
Ehdotuksessa homeopatiaa ei kielletä, mutta sillä ei voisi enää hoitaa sairauksia, vaan vain oireita voisi lievittää. Homeopatia on tietyssä mielessä erikoistapaus, sillä siitä on paljon tutkimusnäyttöä ja sitä käytetään joissakin maissa myös terveydenhuollon ammattilaisten toimesta. Tutkimusten mukaan homeopatia on kuitenkin lumehoitoa eikä sillä voi hoitaa sairauksia. Homeopaattiset tuotteet ovat pääasiassa turvallisia (sillä niissä on lähinnä ravistettua vettä) joten sairauksien hoitamisessa ainoastaan epäsuorat haitat ovat todennäköisiä.
Energiahoitoa ei kielletä mutta sillä ei voi hoitaa sairauksia, vain oireita ja hyvinvointia.
Jokaisella aikuisella täysivaltaisella kansalaisella säilyy suvereeni itsemääräämisoikeus ja valinnanvapaus sekä lääketieteen että myös lääketieteen ulkopuolisten hoitojen suhteen. Säädännöllä puututaan hoitojen tarjoajien väitteisiin ja markkinointiin. Mikäli tutkimusnäyttö puoltaa kyseisen hoidon tehoa ja turvallisuutta, sitä voidaan käyttää sairauksien hoitoon ja se todennäköisesti siirtyy automaattisesti yhdeksi osaksi terveydenhuollon hoitoarsenaalia.
Ei kielletä. Mutta koska perinteisessä neula-akupunktiossa kehoon pistetään neuloja, jotka lävistävät kaikki ihon kerrokset, ja koska akupunktioon liittyy myös osaamattomissa käsissä vakavia haittavaikutuksia, olisi asianmukaista, että akupunktion antaja on rekisteröity terveydenhuollon ammattilainen vaikka varsinaisesti kudoksiin ei injisoida mitään. Akupunktion käyttö sairauksien hoitoon rajattaisiin vain niihin käyttöaiheisiin, joihin on riittävä tutkimusnäyttö. Oireiden lievittämiseen akupunktiota voisi edelleen käyttää muissakin käyttöaiheissa.
Toisin kuin monissa muissa maissa, kuten Pohjoismaissa, Suomesta puuttuu lääketieteen ulkopuolisten hoitojen sääntely kokonaan. Terveydenhuoltoa, lääketiedettä ja lääketeollisuutta sen sijaan säädellään hyvin tiukasti. Sääntelyn tavoitteena on pääasiassa varmistaa myös lääketieteen ulkopuolisten hoitojen turvallisuus. Lisäksi verorahoja käytettäessä resurssien tehokas ja asianmukainen käyttö on myös sääntelyn tavoitteena.
Ei. Rekisterin tavoitteena ei ole akkreditoida toimijoita, heidän pätevyyttään, koulutustaan ja hoidon laatua, tehoa ja turvallisuutta. Rekisterissä oleminen ei siis tarkoita, että valvova viranomainen olisi arvioinut toiminnan olevan tehokasta ja tutkitun tiedon mukaista, sillä tämä vaatisi valtavasti resursseja.
Rekisteröitymisprosessissa hoidon antaja sitoutuu noudattamaan lääketieteen ulkopuolisten hoitojen lainsäädännön periaatteita ja muita viranomaisten antamia ohjeita sekä ilmoittaa hoitomuodot, joita käyttää. Rekisteröiminen ei tässä vaiheessa edellytä selvitystä alan koulutuksesta eikä varsinaisia koulutusvaatimuksia. Hoitoja ei kuitenkaan saisi tarjota, ellei olisi rekisterissä.
Rekisteröityminen antaa mahdollisuuden viranomaisille seurata lääketieteen ulkopuolisten hoitojen antajien määrää ja hoitojen luonnetta sekä tarvittaessa myös rajaamaan toimintaa ja sanktioimaan asiatonta toimintaa. Rekisteröinti mahdollistaa toimijoiden ohjeistamisen ja valvonnan erityisesti potilasturvallisuuden näkökulmasta.
Osassa kosmeettisissa hoidoissa kudoksiin ruiskutetaan erilaisia aineita lävistämällä iho kokonaan. Pääasiassa näitä hoitoja annetaan kasvojen alueelle. Näihin toimenpiteisiin liittyy riskejä, jotka korostuvat, kun hoidon antajalla ei ole asianmukaista tietoa anatomiasta ja injektioiden riskeistä. Sen vuoksi ihon lävistävän injektiohoidon antamisen edellytyksenä olisi terveydenhuollon ammattirekisteriin kuuluminen.
Ehdotuksessa 1 esitin, että kaikki vakavien sairauksien hoito tulisi keskittää terveydenhuollon ammattilaisille mutta en määritellyt, mitkä ovat vakavia ja mitkä ei-vakavia sairauksia. Kysymys siitä, miten vakavat sairaudet määritellään ja tulisiko sääntely kattaa kaikki sairaudet ovat vielä pohdinnassa itsellenikin tässä vaiheessa.
Mm. kansalaisaloitteessa on vaadittu, että lääketieteen ulkopuoliset hoidot tulisivat arvonlisäverottomiksi, tuotettavaksi julkisessa terveydenhuollossa tai että niistä saisi sairauskulukorvausta. Perusteluna on, että ihmiset niitä kuitenkin käyttävät ja kokevat, että niistä on hyötyä.
Valitettavasti nämä perustelut eivät riitä. Hoitojen teho ja turvallisuus tulee osoittaa tutkimuksin. Niitä ei voi ottaa käyttöön vain sen perusteella, että niitä halutaan käyttää ja että niistä koetaan oleva hyötyä.
Lääketiede on muutoinkin kovaa vauhtia karsimassa ja uudelleenarvioimassa hoitoja nykyisestä valikoimastaan ja tämäkin tämä tapahtuu tutkimusnäytön perusteella. Mikäli jokin tänään ei-lääketieteellinen hoito osoittautuu tutkimuksissa tehokkaaksi ja turvalliseksi, se ilman muuta kuuluu julkiseen terveydenhuoltoon, ei kuitenkaan ennen sitä.
Ehdotettu säädäntö ei akkreditoi näitä hoitoja osaksi terveydenhuoltoa vaan rekisteröinnin tarkoituksena on saada tietoa toimijoista ja samalla sitouttaa ja ohjeistaa toimijoita toimimaan säädösten mukaisesti.
Tämä kirjoitussarja koostuu 4 erillisestä blogikirjoituksesta:
Tässä osassa käsittelen lääketieteen ulkopuolisten hoitojen sääntelyä eri maissa. Lopuksi ehdotan sääntelyn sisältöä Suomeen.
Vuonna 2009 tehtiin lakiehdotus lääketieteen ulkopuolisista hoidoista. Hoitojen piiristä olisi rajattu pois vain sellaiset mielenterveysongelmaiset, jotka eivät pysty antamaan tietoista suostumustaan hoitoon. Lisäksi alaikäisen hoitaminen olisi vaatinut huoltajan suostumuksen. Näillä säädöksillä tavoiteltiin potilasturvallisuuden varmistamista.
Yhtenä kohtana oli vaatimus yhteistyöstä lääkärin kanssa, kun hoidetaan tiettyjä vakavia tiloja tai sairauksia.
Tällaisia olisivat olleet muun muassa raskaana olevat, elinsiirtopotilaat, syöpä-, diabetes- ja epilepsiapotilaat sekä vakavaa mielenterveyden häiriötä tai dementiaa sairastavat. Yhteistyövelvoite lääkärin kanssa ei tarkoittanut, että lääkäri valvoisi luontaishoitajan työtä, vaan olisi tietoinen potilaansa hoitojen kirjosta, koska hän vastaa yhdessä potilaan kanssa hoitokokonaisuudesta. Yhteistyötä koskeva säännös ei olisi rajannut potilaan hoitoa pelkästään lääkärin toteuttamaan hoitoon. Vähimmillään yhteistyö olisi tarkoittanut sitä, että potilas kertoisi lääkärille saamistaan lääketieteen ulkopuolisista hoidoista. Potilaalla itsellään olisi pysynyt suvereeni valta päättää, mitä hoitoja ottaa vastaan ja mitä ei.
Yhteistyövelvoitteen tavoitteena oli estää tilanteet, joissa vakavasti sairaalta potilaalta evätään mahdollisuus saada oman etunsa vuoksi asianmukainen lääketieteellinen taudinmääritys ja sen perusteella tarjottu lääketieteellinen hoito, vaikka hän käyttäisi samanaikaisesti lääketieteen ulkopuolisia hoitoja.
Työryhmä ehdotti myös, että toisessa vaiheessa ryhdyttäisiin valmistelemaan vaihtoehtohoitoja koskevaa lainsäädäntöä. Laki sisältäisi edellä mainittujen rajoitussäännösten lisäksi muun muassa vaihtoehtohoitojen määritelmän, yleisiä velvoitteita hoitoja ammattimaisesti antaville, markkinointia ja valvontaa koskevia säännöksiä sekä terapeuttien rekisteröintiä.
Lakiehdotus ei koskaan edennyt valmistelua pidemmälle.
Juuri ennen koronaepidemiaa ministeriössä aloitettiin valmistelu lainsäädännöstä uudelleen mutta se ei todennäköisesti epidemian vuoksi edennyt alkuvaihetta pidemmälle.
Useimmissa muissa maissa lääketieteen ulkopuolisista hoidoista on säädetty lailla. Esimerkiksi muissa Pohjoismaissa voimassa oleva lainsäädäntö on tiukempaa kuin edellä kuvattu Suomen vuoden 2009 suunnitelma.
Muutama vuosi sitten Ruotsissa selvitysmies teki ehdotuksen lainsäädännön päivittämiseksi. Ehdotuksen mukaan Ruotsissa tulisi laajentaa ja tiukentaa kieltoa hoitaa sairauksia, jos hoidon tarjoaja ei ole terveydenhuollon ammattilainen. Aikaisemmin on ollut kiellettyä hoitaa syöpää, epilepsiaa ja diabetesta. Tämä laajenisi koskemaan kaikkia vakavia sairauksia ja kattaisi sekä somaattiset että psyykkiset sairaudet sekä raskaudet.
Oireiden lievittämiseen tähtäävät hoidot olisivat edelleen sallittuja myös näissä sairauksissa. Myös lasten hoitokiellon ikärajaa ehdotettiin nostettavaksi 15 vuoteen. Tiettyjen infektioiden hoitoa sekä toimenpiteiden tekoa terveydenhuollon ulkopuolella ehdotettiin rajattavan.
Lisäksi rangaistusta määrättäessä lieventäväksi asianhaaraksi ei enää katsottaisi sitä, että virheellinen toiminta on perustunut tietämättömyyteen.
Lakiehdotuksen mukaan vakavien sairauksien yhteydessä käytetyt lääketieteen ulkopuoliset hoidot saisivat siis jatkossa vain lievittää oireita.
Tietääkseni ehdotus jäi Ruotissakin koronaepidemian jalkoihin eikä sitä ole käsitelty loppuun saakka.
Olen usein nähnyt väitettävän, että Maailman terveysjärjestö WHO suosittelisi jäsenmaita liittämään täydentäviä hoitoja ja perinnehoitoja terveydenhuollon piiriin. Mutta mitä WHO:n strategia oikeasti suosittelee?
WHO:n toive on, että perinnehoitojen mahdollisuudet valjastettaisiin terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen sekä terveydenhuoltoon. Lisäksi WHO suosittelee, että perinnehoitojen turvallista ja tehokasta käyttöä edistettäisiin säännöksillä, tutkimuksella ja siltä osin kuin on perusteltua, ne voisi ottaa mukaan terveydenhuoltoon.
WHO ei esitä, että perinnehoidoiksi kutsutut lääketieteen ulkopuoliset hoidot tulisivat sellaisenaan automaattisesti osaksi julkista terveydenhuoltoa.
WHO myös painottaa sitä, että lähtökohta on erilainen kehittyvissä maissa, joissa lääketieteellistä terveydenhuoltoa ei ole samalla tavoin saatavissa kuin esimerkiksi Euroopassa. Poimin muutaman olennaisen kohdan dokumentista tähän suomeksi käännettynä:
▶ Perinnehoitoihin kuuluu monenlaisia tuotteita, palveluita ja palveluntuottajia. Osa niistä voisi tuottaa terveyshyötyä, osaan liittyy riskejä, tai ne ovat puhtaasti kaupallisia.
▶ Perinnehoitojen tutkimuksessa tulisi käyttää menetelmiä, jotka ovat yleisesti hyväksyttyjä terveyspalveluiden arvioinnissa, mukaan lukien tehokkuusvertailuja ja monimenetelmäisiä tutkimusasetelmia (mixed method designs).
▶ Monista perinnehoidoista on niukasti tutkimusta. Jotta perinnehoitoja voidaan ajatella osaksi terveydenhuoltoa, niiden tulee perustua tutkittuun tietoon.
▶ Jotta perinnehoitojen potentiaalia voisi hyödyntää, potilaita tulee informoida todennäköisistä hyödyistä ja riskeistä, kun niillä täydennetään lääketieteellistä hoitoa. Perinnehoitoja tarjoavan yhteisön tulee parantaa kuluttajille annettavan tiedon laatua tuotteista, palveluista ja palveluntuottajista, jotta kuluttaja voi tehdä tietoisen päätöksen niiden käytöstä.
WHO korostaa strategiassaan, että tutkimusnäyttö ratkaisee ja hoitoja tulisi tutkia enemmän käyttäen menetelmiä, jotka ovat yleisesti hyväksyttyjä terveyspalveluiden arvioinnissa. Juuri näitä samoja seikkoja myös Suomen lääketieteen ulkopuolisten hoitojen lakivalmistelussa oli tarkoitus selventää.
Lääketieteen ulkopuolisten hoitojen tutkimusmenetelmien ei pitäisi poiketa lääketieteen tutkimusmenetelmistä. Samoin tieteellisin keinoin ja tavoin voidaan tutkia ihan mitä tahansa hoitoa. Lääketieteen ulkopuolisten hoitojen tarjoajien toimesta tätä tosiasiaa yritetään vähätellä tai kumota väittämällä virheellisesti, että heidän tarjoamiaan hoitoja ei muka voisi tutkia tieteellisillä menetelmillä.
WHO:n raportin mukaan keskeisin syy sille, miksi useimmissa maissa perinnehoitoja ei ole osana terveydenhuoltoa, on puuttuva tutkimusnäyttö (kuva alla).
Terveydenhuollossa ja lääketieteessä hoidot sisällytetään hoitoarsenaaliin niiden tutkitun tehon ja turvallisuuden sekä käyttöaiheen perusteella. Tästä periaatteesta ei voida joustaa.
Myös terveydenhuollossa käytössä olevia hoitoja tutkitaan uudelleen kriittisesti ja tutkitun tiedon perusteella niitä myös poistetaan käytöstä ja korvataan paremmalla hoidolla. Tämä on tieteellisen toiminnan ydintä.
Tästä tieteellisestä periaatteesta seuraa myös se, että kaikki nykyiset lääketieteen ulkopuoliset hoidot voivat tulla osaksi lääketiedettä ja terveydenhuoltoa, kunhan niiden tehokkuus ja turvallisuus on varmistettu tutkimuksin.
Lääketieteen ulkopuolisten hoitojen kenttä on niin kirjava, että niitä ei voi niputtaa samaan ryhmään. Ei voida ajatella, että yksisarvishoito, etäparannus, hieronta, akupunktio, ravintolisät, energiahoito, kiropraktiikka ja homeopatia olisivat niin samanlaisia, että yhdet ohjeet ja tulkinnat ja tutkimusnäyttö kävisivät kaikkiin.
Ei ole myöskään realistista, että lainsäädäntöä varten kartoitettaisiin kaikkien hoitojen teho, turvallisuus ja tutkimusnäyttö. Tämä vaatisi valtavaa työpanosta ja tutkimusresurssia, eikä tällaista resurssia ei ole vapaana olemassa. Tämän vuoksi niiden käsittely tulee mielestäni tapahtua toisella tavalla.
Ehdotus 1: Kaikkien vakavien sairauksien (esim. elinsiirtopotilaat, syöpä-, diabetes-, valtimotauti- epilepsia- ja dementiapotilaat sekä vakavaa mielenterveyden häiriötä sairastavat, vakavat tarttuvat taudit) hoito tulee toteuttaa terveydenhuollon rekisteröityjen ammattilaisten toimesta. Lisäksi raskaana olevien ja alle 15-vuotiaiden hoidot tulee toteuttaa ainoastaan terveydenhuollon ammattilaisten toimesta.
Kuitenkin oireiden hoito ja yleiseen hyvinvointiin tähtäävät hoidot ovat edelleen sallittuja muille kuin terveydenhuollon ammattilaisille. Tällaisia sallittuja hoitoja ovat tyypillisesti edellisessä kirjoituksessa kuvatut kokemus- ja hyvinvointihoidot. Siten muukin kuin terveydenhuollon ammattihenkilö, esimerkiksi vaihtoehtohoitoterapeutti, voisi edelleen hoitaa sairauksia sairastavia henkilöitä muun muassa oireiden lievittämiseksi, hyvinvoinnin lisäämiseksi ja elämänhallinnan parantamiseksi.
Perusteluna on se, että tällä säädöksellä eliminoidaan lääketieteen ulkopuolisten hoitojen epäsuorat haitat. Tällä estetään myös mahdolliset perusteettomat väitteet hoidon tehosta sairauksiin. Kun hoidossa keskitytään vain oireisiin tai hyvinvointiin, hoidettava kykenee subjektiivisen kokemuksensa perusteella toteamaan, onko hänelle ollut hoidosta hyötyä ja voi itse tietoisesti päättää hoidon käytöstä.
Ehdotus 2: Kaikki ihon kerrokset lävistävät injektiot rajattaisiin vain terveydenhuollon ammattilaisen tehtäviksi. Tämä rajaisi esimerkiksi kosmeettisiin tarkoituksiin annettavat botox- ja silikoni-injektiot rekisteröidyn terveydenhuollon ammattilaisen tehtäviksi. Tämä ei koske tatuointeja, jossa kaikkia ihon kerroksia ei lävistetä (lisäys 30.8. klo12.50) eikä lävistyksiä, joissa ei injisoida kudokseen mitään (esimerkiksi korujen lävistykset). (lisäys 31.8.2023, klo 13.37) Koska perinteisessä neula-akupunktiossa kehoon pistetään neuloja, jotka lävistävät kaikki ihon kerrokset, ja koska akupunktioon liittyy myös osaamattomissa käsissä vakavia haittavaikutuksia, olisi asianmukaista, että myös akupunktion antaja on rekisteröity terveydenhuollon ammattilainen vaikka varsinaisesti kudoksiin ei injisoida mitään.
Perustelu: Ihon kerrokset lävistävät injektiot sisältävät konkreettisia riskejä (infektioita, hermovaurioita, arpikudosta) ja niiden antaminen edellyttää anatomian ja riskien tuntemusta, jonka saa asianmukaisella terveydenhuollon koulutuksella.
Ehdotus 3: Kaikkien lääketieteen ulkopuolisia hoitoja antavien toimijoiden tulee rekisteröityä tätä tarkoitusta varten tehtyyn rekisteriin, ellei henkilö jo kuulu terveydenhuollon ammattilaisten rekisteriin. Rekisteröitymisprosessissa hoidon antaja sitoutuu noudattamaan lääketieteen ulkopuolisten hoitojen lainsäädännön periaatteita ja muita viranomaisten antamia ohjeita sekä ilmoittaa hoitomuodot, joita käyttää. Rekisteröiminen ei tässä vaiheessa edellytä selvitystä alan koulutuksesta eikä varsinaisia koulutusvaatimuksia. Hoitoja ei saisi tarjota, ellei olisi rekisterissä. (lisäys 31.8.2023, klo 14.45) Rekisterissä olemista ei tulisi saada käyttää lainkaan markkinoinnissa, sillä rekisteröinti ei ole osoitus hoidon tehokkuudesta.
Perustelu: Rekisteröityminen antaa mahdollisuuden viranomaisille seurata lääketieteen ulkopuolisten hoitojen antajien määrää ja hoitojen luonnetta sekä tarvittaessa myös rajaamaan toimintaa ja sanktioimaan asiatonta toimintaa. Koska useimpien lääketieteen ulkopuolisten hoitojen antamiseen ei ole olemassa mitään virallisia koulutusvaatimuksia ja niitä on satoja erilaisia, niitä ei myöskään voi määritellä tässä vaiheessa.
Erityisen tärkeää on huomata, että rekisterin tavoitteena ei ole akkreditoida toimijoita vaan mahdollistaa toimijoiden ohjeistamisen ja valvonnan erityisesti potilasturvallisuuden näkökulmasta. Rekisterissä oleminen ei siis tarkoita, että valvova viranomainen olisi arvioinut toiminnan olevan tehokasta ja tutkitun tiedon mukaista.
Ehdotus 4: Kielletään hoidot joista on suoraa haittaa ilman osoitettua hyötyä.
Perustelu: Tällaisia ovat mm. musta salva, hopeavesi ja antioksidanttihoidot, joilla ei ole minkäänlaista sijaa sen enemmän sairauksien kuin oireiden hoidossa, mutta joista on selvää haittaa.
Ehdotus 5: Kielletään lääkinnällisten laitteiden käyttö sairauksien toteamiseen ja hoitoon, jos laitteen antaman diagnostiikan luotettavuutta ja hoidon tehoa ei ole tieteellisesti osoitettu.
Perustelu: Esimerkiksi bioresonanssi ja Bemer edustavat diagnosointi- ja hoitomenetelmiä, joista asiallinen näyttö puuttuu mutta joita käytetään joko sairauksien perusteettomaan diagnosoitiin, hoitoon tai molempiin. Tähän mennessä lääkinnällisten laitteiden käyttö ei ole edellyttänyt asiallista tutkimusnäyttöä, ainoastaan näyttöä teknisestä turvallisuudesta, esimerkiksi sähköturvallisuudesta. Vaatimuksena tulisi olla, että myös laitteen toimivuudesta esitettyyn diagnostiikkaan ja hoitoon olisi asianmukainen tutkimusnäyttö.
Kuinka tulisi suhtautua alaikäisen hoitoihin? Useimmiten rajoitteita on annettu alle 12-vuotiaiden hoitoihin. Ruotsin ehdotuksessa ikärajaksi oli ehdotettu 15 vuotta. Tiukimmillaan lasten hoitaminen voitaisiin jättää kokonaan pois sallituista hoidoista, lievimmillään hoitoja voisi antaa rajatusti oireiden hoitoon huoltajien suostumuksella.
Mitkä sairaudet tulisivat sääntelyn piiriin? Ehdotuksessa 1 esitin, että kaikki vakavien sairauksien hoito tulisi keskittää terveydenhuollon ammattilaisille mutta en määritellyt tarkemmin, mitkä sairaudet ovat vakavia ja mitkä ei-vakavia sairauksia. Haasteena on, miten vakavat sairaudet määritellään vai tulisiko sääntely kattaa kaikki sairaudet. Sairauksien luokittelu vaatisi ehkä luetteloita, joita pitäisi päivittää.
Millä tavalla suhtaudutaan ruokavaliohoitoon? (lisäys 30.8.2023 klo 12.55). Tämä on haasteellista. Useimmissa tilanteissa ruokavalio on olennainen osa sairauksien lääketieteellistä hoitoa tai ainakin täydentävää lääketieteellistä hoitoa. Tulisiko tämä hoito rajata vain terveydenhuollon ammattilaisten tehtäväksi? Rajausta puolustaisi se, että juuri ruokavaliosta on massiivisesti virheellistä tietoa ja suorastaan haitallisia palveluita tarjolla. Toisaalta olettaisin, että ruokavalioon liittyvien neuvojen antaminen on hyvin yleistä ja tarve suurempi kuin mitä ravitsemusterapeutit kykenisivät antamaan.
Joku lukijoista voi tulla siihen johtopäätökseen, että ehdotukseni muistuttaa monelta osin Ruotsin selvitysmiehen ehdotusta vuodelta 2019. Tämä on totta. Pidin tuolloin vuonna 2019 selvitysmiehen ehdotusta liian yksinkertaisena mutta olen ajan kuluessa muuttanut kantani.
Aikanaan nimittäin kuvittelin, että lääketieteen ulkopuolisia hoitoja pitäisi tarkastella hoito kerrallaan ja arvioida niiden teho, turvallisuus ja tutkimusnäyttö ja sitten päättää kunkin hoidon osalta sääntelyn tarve ja hoidon antajien koulutustarve ja luoda akkreditointisysteemi. Ikään kuin ne tulisi käsitellä kuten lääketieteelliset hoidot.
Tämä idealistinen tavoite on kuitenkin epärealistinen ja vaatisi valtavia resursseja. Koska tutkimusnäyttö on useimmissa tapauksissa puutteellista ja kaikista keskeisin tavoite lainsäädännössä on potilasturvallisuus, edellä kuvattu hoitojen rajaaminen sairauksien oireiden lievittämiseen ja hyvinvointiin on mielestäni paras ja realistisin kompromissi.
Long covid eli pitkäkestoinen SARS-CoV-2 virusinfektion jälkeinen oireisto on hyvin aktiivisen tutkimuksen kohteena ja nousee jatkuvasti esiin myös mediassa ja somessa.
Long covid potilailla on todettu yli 200 erilaista oiretta useissa elinjärjestelmissä. Oireistossa on havaittu osittain samankaltaisuutta muiden virusten laukaisemien oireyhtymien kanssa (CFS, chronic fatigue syndrome ja POTS, postural orthostatic tachycardia syndrome).
Tutkimuksissa on selvitetty mm. oireyhtymän riskitekijöitä kuten iän vaikutusta, infektion vaikeusasteen osuutta, rokottamattomuutta ja viruksen tyypin vaikutusta riskiin saada pitkäaikaisia oireita.
Ongelmana on kuitenkin edelleen, että long covidin tai näiden oireyhtymien syitä ei tunnetta kunnolla eikä niihin ole olemassa täsmädiagnostiikka tai -hoitoa. Optimistisena voisi kuitenkin olettaa, että nyt käynnissä oleva aktiivinen tutkimus tulee myös näitä arvoituksia avaamaan.
Mikäli on kiinnostusta perehtyä oireiston mahdollisiin syihin tarkemmin, kannattaa lukea suhteellisen tuoreita asiantuntijakatsauksia ( esim: European Respiratory Society, WHO, NIH ja katsaus Nature Reviews Microbiologyssa). Tämän kirjoituksen tavoitteena on tarkastella oireyhtymän hoitoa, erityisesti viime aikoina esillä olleita ja kiisteltyjä keho-mielihoitoja.
Koska oireyhtymän syy ei ole tunnettu, mitään täsmähoitoa ei ole olemassa. On selvää, että long covid ei ole yksi sairaus vaan oireiden syyt, oireiston luonne ja hoito tulee toteuttaa yksilöllisesti. Kun jossain tietyssä elinjärjestelmässä havaitaan poikkeavuutta, hoito tulee luonnollisesti kohdistua siihen.
Lisäksi hoidossa pyritään mahdollisimman monipuoliseen ja moniammatilliseen kuntoutukseen, jonka tavoitteena on tukea toipumista ja oireiston kanssa pärjäämistä. Siten kuntoutuksessa on kansainvälisten suositusten mukaisesti mukana psykososiaalisia toimenpiteitä ja tukea, sillä oireiston pitkittyessä potilailla on mm. masentuneisuutta, ahdistuneisuutta, unettomuutta ja kognitiivisia ongelmia.
Moniammatillisen kuntoutuksen motivaationa on, että hankalista oireista kärsiviä potilaita ei voi jättää auttamatta, vaikka juuri tähän oireyhtymään ei ole tarkempaa hoitoa. Hoidon onnistumisen kriteereitä on myös pyritty standardoimaan. Keskeisiksi kriteereiksi on määritetty 1) toiminnallinen status ja elämänlaatu, 2) psyykkinen toimintakyky, 3) sosiaalinen toimintakyky, 4) kliiniset kriteerit ja 5) oireet.
Kuuntelin toukokuussa HUSin koronavirusinfektion pitkäaikaisoireiden poliklinikan ylilääkäri Helena Liiran luennon, jossa hän kertoi hoidon periaatteista. Luento käsitteli pitkäaikaisoireiden biologisia mekanismeja, kuten geneettisiä tekijöitä, pitkäaikaista tulehdusta, verisuonten sisäkalvon (endoteeli) vauriota, hyytymisjärjestelmän häiriöitä ja autoimmuunireaktioita. Luennossa mainittiin myös ehdokas diagnostiselle testille, joka tunnistaa valkosoluja, joiden sisällä on virukseen liittyvä s-proteiini. Tämän testin merkitys on kuitenkin avoin.
Liira toi esiin myös oireiston yhtäläisyyksiä väsymysoireyhtymään sekä ns. biopsykososiaalisen selitysmallin, jossa biologisten tekijöiden lisäksi mukana ovat psykologiset ja sosiaaliset tekijät.
Luennossa näytettiin tutkimus, jossa oli havaittu, että nuorilla aikuisilla todetut pitkäaikaisoireet näyttäisivät usein liittyvän muihin kuin itse Covid-19-infektioon, kuten psykososiaalisiin tekijöihin. Tutkimus näytti myös haastavan WHO:n konsensusdokumentin long covid kriteeristöstä.
Luennossa Liira nosti esiin kysymyksen, onko pitkäaikaisoireissa kysymys viruksen aiheuttamista vaurioista vai autonomisen hermoston toimintahäiriöistä. Dysautonomiaa voisi nimittäin helpommin kuntouttaa. Luennossa hän nosti esiin erityisesti Kasia Kozlowskan useissa julkaisuissaan ehdottamaa aivojen stressijärjestelmän häiriötä, jossa neurologisia oireita selitetään toiminnallisilla tekijöillä (viite ja viite).
Tässä oireiden mekanismina ajatellaan olevan hermoverkkojen aktivoituminen ja aivojen tekemät tulkinnat. Tämän teorian mukaisesti hoito perustuu näiden prosessien hillitsemiseen. Amygdala on aivojen rakenne, jossa monet näistä prosessit aivoissa tapahtuvat ja kuntoutuksella pyrittäisiin vaikuttamaan juuri sen toimintaan, jolloin terminä on Amygdala Retraining.
Kun aikanaan perehdyin ja kirjoitin DNRS-menetelmästä (Dynamic Neural Retraining System) blogissani, tämä Amygdala Retraining termi tuli myös tutuksi. Näissä on nimittäin paljon yhteistä. Niitä on ehdotettu ns. toiminnallisten häiriöiden hoidoksi.
Kummassakin hypoteesina on, että muuttamalla ajatuksia ja ajattelumallia voitaisiin vaikuttaa stressin vähentämisen kautta terveyteen. Keho-mielihoitojen idea perustuu siihen, että tietyillä mielikuvaharjoitteilla vaimennetaan elimistön reaktiota altisteisiin. DNRS:ssä sen ajatellaan olevan jonkin trauman tai muun laukaisema turhan voimakas reaktio.
DNRS-menetelmän stressiä tai stressihormonimäärää alentavista vaikutuksista ole kuitenkaan julkaistu yhtään asiallista tutkimusta vaikka googlaamalla löytyy monia tähän perustuvia hoitoja.
On hämmästyttävää, miten DNRS-menetelmä on saavuttanut jonkinlaisen aseman ilman, että sitä on lainkaan tutkittu. Kaikki väitetyt hyödyt perustuvat vain ja ainoastaan yksittäisiin tapauksiin.
DNRS vaikuttaa limbisen järjestelmän toimintaan ja perustuu aivojen plastisuuteen eli muovautuvuuteen, joka on alustana ympäröivään tietoisuuteen. Ohjelma perustuu koetun uhan sekä aivojen limbisen järjestelmän selviytymismekanismin toiminnan purkamiseen ja normalisoitumiseen.
Yllä kuvattu mekanismi on mielikuvituksen tuotetta, vaikka vaikuttaa tieteelliseltä. Tarina perustuu kanadalaisen kokemusasiantuntijan Annie Hopperin omiin paranemiskokemuksiin. Vaikka tutkimusnäyttö puuttuu kokonaan, ja teoria limbisestä järjestelmästä ja aivojen plastisuudesta DNRS-hoidon taustalla on mielikuvituksen tuotetta, se ei tietenkään tarkoita, etteikö joku voisi saada harjoitteista apua oireisiinsa.
Koettu olon koheneminen voidaan tulkita riittäväksi hoitotulokseksi. Jos tällaisen kokemuksen saa, ei siinä ole tietenkään mitään ongelmaa sinänsä. Mutta mitään tutkimusnäyttöä ei ole, että tällaisella aivotreenillä voisi vaikuttaa todellisiin allergioihin tai ympäristön altisteiden aiheuttamiin reaktioihin, saati sitten biologisiin sairauksiin. Täysin tutkimatonta menetelmää ei tulisi ottaa terveydenhuollossa käyttöön.
Koska Amygdala Retraining on noussut esiin myös covidin pitkäaikaisoireiden hoitomuotona, kiinnostuin asiasta niin paljon, että hain siihen liittyvää tutkimusnäyttöä.
Termin ja sen mukaisen hoidon on lanseerannut Ashok Gupta ja sitä kutsutaankin Gupta-ohjelmaksi. Verkkosivuillaan Gupta kertoo, että Amygdala ja Insula Retraining perustuu 20 vuoden tutkimukseen ja kokemukseen. Hän kertoo, että hän on käyttänyt viimeiset 20 vuotta ”Neuro-Immune Conditioned Syndromes”-tutkimukseen ja että se perustuu lääketieteellisen tutkimukseen, joka on julkaistu vuonna 2002.
Gupta kertoo ohjelmansa tukevan parantumista mm. kroonisesta väsymysoireyhtymästä, long covid –oireyhtymästä, fibromyalgiasta, erilaisista herkkyyksistä, ruoka-aineallergioista, lisämunuaisen uupumisesta (?), Borrelioosista ja myös POTSista.
Mutta mitä ovatkaan nämä kymmenien vuosien tutkimustyön hedelmät? Hoitomuodosta löytyi yhteensä 4 (!) tieteellistä julkaisua, jotka käsittelen alla.
Ensimmäinen niistä vuodelta 2002 esitteli ”The Gupta hypoteesin” ja se oli julkaistu lehdessä Medical Hypotheses. Artikkelissa esiteltiin hoidon idea ja hypoteesi mutta siinä ei ollut minkäänlaista näyttöä hypoteesin tueksi, saati sitten hoidon tehon osoittamiseksi.
Toista julkaisua vuodelta 2010 ei löydy tieteellisistä tietokannoista mutta se löytyy verkosta kopioituna ns. Clinical Audit Studyna. Siinä 33 kroonista väsymysoireyhtymää sairastavaa osallistui seurantaan ja heistä 27 suunnitellun vuoden ajan. Heidät koulutettiin käyttämään Guptan ohjelmaa. Vertailuryhmää ei ollut ja arviointi tapahtui ns. itsearviointina.
”Tutkimuksen” raportissa yli 90% kertoi oireiden lievittymisestä ja sen mukaan osallistujat olivat tyytyväisiä. Valitettavasti tällainen seuranta ei kykene kertomaan hoidon tehosta mitään. Ilman vertailuryhmää tehty itseraportointi oireistossa, jossa on myös spontaania paranemistaipumusta, ei kykene todellisuudessa osoittamaan, oliko ohjelmasta oikeasti hyötyä. Raportin kirjoittajatkin tämän lopuksi myöntävät.
Vuonna 2012 on julkaistu satunnaistettu tutkimus kroonista väsymysoireyhtymää ja fibromyalgiaa sairastavilla Explore-lehdessä. Tutkimukseen valittiin 57 potilasta, jotka satunnaistettiin standardihoitoon ja Gupta-ohjelmaan. Hoidon lopussa oli vertailuryhmässä 14 ja Gupta-ohjelmaryhmässä 7 (yhteensä siis 21 potilasta). Hoito annettiin avoimena. Raportointi perustui kyselykaavakkeisiin. Gupta-ohjelmaryhmään osallistuneilla oli tilastollisesti merkitsevästi suurempi vähenemä oireissa.
Kuten artikkelissakin mainitaan, tutkimuksessa oli vakavia ongelmia. Gupta-ryhmään satunnaistettiin 32 potilasta, joista vain 7 (22%) osallistui lopulta seurantaan. Koska 78% lopetti kesken, olivat kyseiset 7 potilasta vahvasti valikoituneet. Tutkimuksessa olisi tullut raportoida kaikki satunnaistetut ns. intention-to-treat –periaatteella. Tällainen ”satunnaistettu” tutkimus ei kykene osoittamaan mitään ohjelman hyödystä.
Neljäs ja viimeisin julkaisu on pilottitutkimus vuodelta 2020 Journal of Clinical Medicine -lehdessä. Siinä 41 fibromyalgiapotilasta satunnaistettiin standardihoitoon tai mindfulness + Gupta-ohjelmaan. Itseraportoinnissa ohjelmalla nähtiin vaikutusta ahdistuneisuuteen, masentuneisuuteen ja toiminnallisiin ongelmiin. Potilailta mitattiin myös tulehduksen biomarkkereita. Niissä ei kuitenkaan tullut esiin merkittäviä muutoksia (niiden tulkinnassa on syytä huomioida, että raportoitu BDNF-taso oli Gupta-ryhmässä korkeampi hoidon alussa ja hoidon päättyessä sama kuin kontrolliryhmässä).
Kaiken kaikkiaan siis tutkimusnäyttö Gupta-menetelmän hyödyistä on olematonta ja nekin vähät tutkimusyritelmät ovat kohdistuneet fibromyalgiaan.
Mitään tutkimusnäyttöä ei löytynyt lukuisista muista ehdotetuista kohdesairauksista eikä myöskään covidin pitkäaikaisoireiden hoidosta vaikka Guptan verkkosivuilla hoitoa niihin tarjotaan.
Mitään näyttöä myöskään siitä, että menetelmällä oikeasti voitaisiin vaikuttaa amygdalaan (tai sen enempää insulaan) ei ole olemassa. Ei ole myöskään mitään näyttöä, että noiden aivorakenteiden toimintaa voisi menetelmällä ”uudelleentreenata”. Aivojen uudelleenohjelmointi on siis enemmän markkinakikka kuin todellinen olemassa oleva tieteellisesti todistettu ilmiö.
Ei tietenkään ole mahdotonta, että kyseisellä harjoitusohjelmalla voisi olla vaikutusta subjektiivisiin kokemuksiin. Avoimessa tutkimusasetelmassa odotukset hyödystä pyrkivät toteutumaan vaikka hoito olisi tehotonta. On kyseenalaista, että tällaisia harjoitteita tarjotaan hoidoksi sairauksiin, kun tutkimusnäyttö kokonaan puuttuu.
Kuunneltuani luentoa suomalaisesta hoitokäytännöstä, en voinut välttyä ajatukselta, että näiden DNRS- ja Gupta-ohjelman mukaisia hoitoja myös tarjotaan ja käytetään Suomessa vaikka HUS:n viesti oli, että ”koronavirusinfektion pitkäaikaisoireita ei ole osoitettu toiminnalliseksi häiriöksi”.
Pääosin hoitokäytäntö näyttäisi olevan yleisesti hyväksyttyä moniammatillista kuntoutusta. On täysin ymmärrettävää, että kun täsmä- tai parantavaa hoitoa ei ole olemassa, on pyrittävä tarjoamaan kaikki mahdollinen lääketieteellinen, psykologinen ja sosiaalinen tuki, joka auttaisi potilasta toipumaan oireistaan.
Onneksi useimmiten pitkäaikaisoireet helpottavat ja poliklinikan kokemukset myös tukevat tätä havaintoa. Luennon mukaan suurimmalla osalla tilanne korjaantuu ajan kuluessa. Vaikeat pitkäaikaiset oireet ovat onneksi harvinaisia, vaikka tämä tieto ei tietysti lohduta niitä, joilla tilanne ei korjaannu.
Tammikuussa 2022 on rekisteröity suomalainen tutkimussuunnitelma Clinical Trials –rekisteriin. Tutkimuksen kuvauksessa kerrotaan, että se vertaa Amygdala ja insula –harjoitusohjelmaa HUS:n internet-pohjaiseen terapiaan. Tutkimusta koordinoi HUS:n toiminnallisten häiriöiden yksikkö. Tutkimukseen aiotaan rekrytoida 360 potilasta, joilla on toiminnallisia häiriöitä, fibromyalgia, covidin pitkäaikaisoireita tai krooninen väsymysoireyhtymä.
Sinänsä tutkimuksen tekeminen on juuri oikea tapa selvittää, onko tietty hoito tehokasta ja turvallista vai ei. Tutkimus on kuitenkin avoin (potilaat tietävät mitä hoitoa saavat) ja mittarit ovat subjektiivisia kokemuksia voinnin muuttumisesta ja oireista (mitkä ovat alttiita monenlaisille virhelähteille ja odotukselle hoidon hyödystä). Siten tutkimus ei todennäköisesti tule vastaamaan siihen kysymykseen, johon vastausta haetaan.
(kappale lisätty 15.6.2023) Avoimen tutkimuksen mahdollisia virhelähteitä sokkoutettuun asetelmaan verrattuna on analysoitu useissa tutkimuksissa. Vaikka näiden analyysien tulokset vaihtelevat, vaikuttaa ilmeiseltä, että kun mittareina ovat subjektiiviset kokemukset, riski vinoumaan on suurempi kuin objektiivisia mittareita käytettäessä (viitteet lopussa). Long covidiin ei valitettavasti ole vielä olemassa objektiivisia mittareita.
On hyvä myös edelleen todeta, että mitään näyttöä siitä, että kyseisellä ohjelmalla oikeasti vaikutettaisiin amygdalan tai insulan toimintaan, ei ole. Termien käyttö perustuu vain tutkimattomaan hypoteesiin.
Covid-infektion laukaisemien pitkäaikaisoireiden hoito on edelleen suuri haaste. Toistaiseksi täsmähoitoa ei ole ja hoito perustuu toisaalta elinjärjestelmän vaurioiden hoitoon ja toisaalta moniammatilliseen kuntoutukseen, jossa tavoitteena on tukea oireiden kanssa pärjäämistä ja toipumista. Onneksi valtaosin potilaat toipuvat.
Perehdyttyäni huolellisesti tutkimusnäyttöön ja kuunneltuani luennon ja tutkittuani sen lähteitä, jää mieltäni edelleen askarruttamaan kysymys: Annetaanko Suomessa jo nyt covidin pitkäaikaisoireisiin muun kuntoutuksen ohessa hoitoa, josta tutkimusnäyttö kokonaan puuttuu ja jota vasta pyritään tutkimaan? Se, että ”kahden vuoden aikana [ei] ole jätetty yhtään muistutusta hoidon sisällöstä tai laadusta” ei mielestäni käy perusteeksi tutkimattoman hoidon antamiselle.
———–
(lisäys 15.6.2023) Lisäviitteet sokkoutetun vs. avoimen asetelman vertailusta:
https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/27398997/
https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/22945832/
Kirjoittajat: Juhani Knuuti ja Viktor Weisshäupl
Ryhmä lääkäreitä Itävallassa on vuosia kampanjoinut sitä vastaan, että Itävallan Lääkäriliitto ja terveysministeriö tukevat pseudolääketiedettä, mm. homeopatiaa eli vain lumevaikutuksen omaavaa hoitoa. Itävallan lääkäriliitto nimittäin myöntää tutkintotodistuksia mm. homeopatiasta ja antroposofisestä lääketieteestä.
Mikäli homeopatia ei ole vielä tuttua, voit lukea aiheesta tässä ja tässä. Yhteenvetona voi todeta, että sen lisäksi, että koko homeopatian idea on älytön ja epäuskottava, laajojen tutkimusten mukaan homeopatian teho ei eroa lumehoidosta.
Uusin kuvio homeopatian puolustamisessa on vuonna 2020 The Oncologist -lehdessä julkaistu satunnaistettu ja sokkoutettu ja lumekontrolloitu monikeskustutkimus, jossa 150 ei-pienisoluista keuhkosyöpää sairastavaa potilasta satunnaistettiin saamaan homeopaattista tai lumehoitoa normaalin lääketieteellisen hoidon ohessa.
Ei-pienisoluinen keuhkosyöpä on hankala hoidettava ja ennuste ei ole yleisesti hyvä. Kaikki tutkimuspotilaat saivat lääketieteellisen hoidon. Potilaat jaettiin kolmeen ryhmään: 51 potilasta sai räätälöityä homeopaattista hoitoa ja 47 potilasta lumehoitoa lääketieteellisen hoidon ohessa. Loput 52 potilasta eivät saaneet mitään lisähoitoa.
Seuranta-aika oli noin 2 vuotta. Tutkimuksessa mitattiin elämänlaatua ja kuolleisuutta.
Tutkijat raportoivat, että homeopatiaryhmässä elämänlaatu oli parempi ja että kuolleisuus oli pienempi kuin kahdessa muussa ryhmässä tilastollisesti merkitsevästi.
Olisiko nyt lopulta saatu vakuuttavaa näyttöä homeopatian hyödystä syövän hoidossa?
Vaikka potilaiden määrä oli tutkimuksessa melko pieni, artikkelin perusteella tutkimus on toteutettu juuri niin kuin pitääkin eli homeopaattinen hoito räätälöitiin yksilöllisesti mutta vaihdettiin sokkoutetusti lumehoidoksi puolelta potilaista, jotka saivat oheishoitoa.
Tätä koeasetelmaa olen itsekin tarjonnut homeopaateille mutta sen on väitetty olevan mahdotonta. Nyt siis kuitenkin oli. Kaikki siis hyvin tähän saakka.
Mutta kun tarkemmin tutustuu tutkimukseen, epäilyt heräävät. Potilailla oli pitkälle edennyt (luokka IV) ei-pienisoluinen keuhkosyöpä. Tällaisten potilaiden ennuste on heikko.
Se myös näkyy eloonjäämisen mediaaniajassa, joka oli lumeryhmässä 257 päivää ja verrokkiryhmässä 228 päivää. Kahden vuoden seuranta-ajan lopussa vain reilut 20% lumeryhmästä oli elossa. Verrokkiryhmässä vastaava luku oli reilut 10%.
Kun potilaat saivat tutkimuksessa homeopaattista hoitoa muun hoidon lisänä, heidän elonjäämisen mediaani oli peräti 435 päivää eli yli 200 päivää pidempi kuin lumeryhmässä. Lisäksi liki puolet homeopatiaryhmässä oli elossa vielä seuranta-ajan lopussakin.
Tällainen tulos olisi mullistava tämän syövän hoidossa. Se on jopa niin mullistava, että toimiessaan se muuttaisi kyseisen syövän hoidon kokonaan.
Olisi toki hienoa, jos homeopatialla olisi tällainen teho. Koska kuitenkin tiedämme, että aikaisemmissa lukuisissa tutkimuksissa tällaista uskomatonta tehoa tai edes vähäisempääkään tehoa ei ole todettu, herää vahva epäily tutkimuksen luotettavuudesta.
EASAC (European Academies Science Advisory Council) antoi vuonna 2017 lausunnon, jossa todettiin, että homeopatian 1) vaikutusmekanismi on täysin ristiriidassa tieteellisen tiedon kanssa eikä ole uskottava ja että 2) aikaisemman tutkimusnäytön perusteella ei ole yhtään sairautta, jossa homeopatia olisi lumehoitoa tehokkaampaa mutta riski joko epäsuoraan haittaan (muu hoito viivästyy tai jää saamatta) tai tuotteiden suoraan haittaan on olemassa.
World Medical Association on todennut etiikan käsikirjassaan, että ihmisillä tehtävä lääketieteellinen tutkimus täytyy perustua tieteelliseen oikeutukseen. Tämän kannan tavoitteena on jättää tekemättä tutkimukset, jotka ovat metodisesti riittämättömiä, tieteellisesti perustelemattomia tai tuottavat tietoa jolla ei ole merkitystä.
Nyt käsitellyssä tutkimuksessa homeopaattinen hoito tai lumehoito annettiin muun normaalin lääketieteellisen hoidon ohessa eikä sen sijaan. Tämän perusteella ilmeisesti tutkimus katsottiin eettisesti hyväksyttäväksi, vaikka merkittäviä tieteellisiä edistysaskeleita ei ollut odotettavissa aikaisemman tutkimusnäytön perusteella.
Artikkelin julkaisemisen jälkeen saksalaisen INH:n (Informationsnetzwerk Homöopathie) ja itävaltalaisen IWM:n (Initiative Wissenschaftliche Medizin) työryhmä tutki sitä. Tämä toi esiin monia kyseenalaisia seikkoja.
Keväällä 2021 työryhmä julkaisi tulokset INH:n ja IWM:n verkkosivuilla, lähetti yhteenvedon tuloksistaan kaikille tutkimuksen tekijöille, Wienin lääketieteelliselle yliopistolle ja ”Letter to the Editor” -kirjeen The Oncologist-lehteen, jossa vaadittiin artikkelin peruuttamista.
Tekijät eivät vastanneet, eikä lehti reagoinut. Ainoastaan Wienin lääketieteellisen yliopiston tutkimusrehtori (koulutukseltaan diplomi-insinööri) otti asian vakavasti ja pani vireille riippumattoman tutkimuksen Itävallan tieteellisen integriteetin laitoksessa (ÖAWI). ÖAWI päätyi johtopäätökseen, että tutkimus ei ole uskottava vaan, että dataa on manipuloitu ja muokattu halutun tuloksen saamiseksi.
ÖAWI ei julkaise tuloksia konkreettisesti ja avoimesti verkossa, vaan ilman yksityiskohtia 2 vuotta tutkimusten jälkeen. Dokumentit ovat luottamuksellisia. Tarkemmin tutkimuksen lukuisia ongelmia on käsitelty tässä, tässä ja tässä kirjoituksessa. Joitain osia raportista löytyy mm. tästä saksankielisestä artikkelista.
Profil-lehden tiedetoimittaja Alwin Schönberger siteraa ÖAWI:n yhteenvetoa mm. seuraavasti:
Lopulta The Oncologist -lehti julkaisi varoituksen: „In August 2022, the journal editors received credible information from the Austrian Agency for Research Integrity about potential data falsification and data manipulation in this article. While The Oncologist editorial team investigates and communicates with the corresponding author, the editors are publishing this Expression of Concern to alert readers that, pending the outcome and review of a full investigation, the research results presented may not be reliable.“
Tänä päivänä artikkeli on edelleen kuitenkin luettavissa verkossa. Homeopaatit ovat toistuvasti mainostaneet tällä tutkimuksella homeopatian tieteellistä pohjaa ja tehoa myös syöpään. Vastaavia väitteitä on esitetty myös Suomessa.
Tieteellisten artikkelien vertaisarviointi on tunnetusti altis virheille ja arvioinnin laatu vaihtelee paljon. Ei siis ole yllättävää, että huonolaatuinen tai jopa huijattu artikkeli läpäisee tämän seulan.
Voisi kuitenkin kuvitella, että tieteellisillä lehdillä olisi suuri motivaatio vetää pois selkeät huijaukset. Näin ei kuitenkaan ole.
Elisabeth Bik on vuosia paljastanut selviä huijauksia ja kuvamanipulaatioita tieteellisissä julkaisuissa. Olen aiemmin kirjoittanut hänen toiminnastaan. Valtaosa hänen paljastamistaan selkeistä huijauksista ei ole johtanut artikkelien poistamiseen.
Toki on myös myönteisiä esimerkkejä. Nature-lehti peruutti artikkelin, kun kävi muun muassa ilmi, että lääketutkimuksessa oli käytetty niin suuria laimennuksia, että tuotteessa ei voinut olla vaikuttavia ainemolekyylejä. Tässä tapauksessa laimennuksen voidaan sanoa olleen ”homeopaattinen”.
Aika näyttää, poistuuko tämä nyt käsitelty manipuloitu homeopatia-”tutkimus” The Oncologist –lehdestä.
————
Toinen kirjoittajista Viktor Weisshäupl on Wienissä Itävallassa asuva anestesialääkäri, joka opiskeli ja kouluttautui erikoislääkäriksi Oulussa.
Joka kolmas vuosi toteutettava tiedebarometri on jälleen julkaistu. Se antaa mielenkiintoista pohdittavaa suomalaisten suhteesta tieteeseen. Tässä kirjoituksessa tuon esiin muutaman kiinnostavan havainnon. Tarkemman analyysin teen tuonnempana.
Suomalaisten luottamus yhteiskunnallisiin instituutioihin on edelleen suurta. Yli 80% väestöstä luottaa puolustusvoimiin, poliisiin ja yliopistoihin ja korkeakouluihin.
Huomionarvoista on, että luottamus on lisääntynyt (ehkä poliisia lukuun ottamatta) vaikka jo edellisessä Tiedebarometrisssa Suomi oli hyvin vahvasti luottamusyhteiskunta. Hieman itselleeni yllättävästi luottamus mediaan on myös selvästi parantunut. Olisikohan väestö oppinut olemaan luottamatta somen ”vaihtoehtomediaan”?
Suorastaan tiedettä imartelevaa on havainto, että suomalaiset luottavat tieteeseen hyvin vahvasti. 85% vastanneista luottaa tieteeseen ja vain 11% ei luota. Vuoden 2019 barometrissa 69% luotti tieteeseen eli muutos on huomattava (+16%). Todennäköisesti pandemian seurauksena tietoisuus tieteestä ja sen merkityksestä on kasvanut.
Toinen erityisen mielenkiintoinen havainto on, millä tavoin koronaepidemia on vaikuttanut luottamukseen. Somen seuraamisen perusteella syntyy vahva tunne, että koronaepidemia olisi rapauttanut huomattavasti väestön luottamusta. Tiedebarometri selvästi korjaa tämän virhekokemuksen.
Pääsääntoisesti epidemia on lisännyt luottamusta tieteeseen (+66%:lla) ja tutkijoihin (+65%:lla). Somekokemukseen peilattuna yllättäen myös terveysviranomaisiin kohdistuva luottamus on lisääntynyt 57%:lla vastaajista ja vähentynyt 25%:lla vastaajista. Polarisaatiota voi tosin olla tapahtunut.
Jälleen kerran voi todeta, että kokemus somen pöhinästä ei juurikaan kerro väestön kannoista. Äänekkäimmät ovat yliedustettuna. Lohduttavaa on myös, että luottamus Terveysviranomaisia kritisoiviin vaikuttajiin on vähenyt peräti 62%:lla vastaajista ja lisääntynyt vain 16%:lla vastaajista. Suomalaisten hyvä tieteen ymmärrys ja tilannetaju sai minut jälleen vaikuttuneeksi.
Alla olevasta kuvasta voi myös todeta, että suomalaiset ymmärtävät tieteen ilmiöitä hyvin. Tieteen luonteeseen kuuluu kriittisyys ja jatkuva kyseenalaistaminen ja vanhojen havaintojen haastaminen uusin tutkimuksin. Jokaisen hetken tieto on epätäydellistä ja se täydentyy uusien tutkimusten kautta. Näyttäisi, että tämä ymmärretään pääsääntöisesti hyvin.
Hieman huolta aiheuttaa melko yleinen (yleisesti virheellinen) käsitys, että tutkijat olisivat riippuvaisia rahoittajistaan, jotka voisivat vaikuttaa tutkimuksen tuloksiin. Ylivoimaisesti suurin osa tutkimuksista on julkisesti tai säätiöiden rahoittamaa eikä vaikuttaminen voi tulla kysymykseen.
(kuva muokattu hieman ja päivitetty 13.1.2022 klo 14.55)
Viime päivinä on erityisen selvästi tullut esiin ilmiö, jossa asiantuntijoiden ja asiantuntijaorganisaatioiden esittämät kannat epidemiaan liittyen eroavat huomattavasti toisistaan.
Tällä hetkellä suurimmat erot ovat olleet sinä, millä tavalla omikronin leviämiseen liittyviä haittoja tulisi torjua. Tulisiko koulut sulkea? Tulisiko oireettomia lapsia testata rutiininomaisesti pari kertaa viikossa? Jos koululuokassa on yksi tartunta, pitäisikö koko luokka pistää karanteeniin?
Aikaisemmin vastaava tilanne oli maskien kanssa. Sitä ennen erilaisten sulkutoimien merkityksestä.
Saatavilla oleva tutkittu tieto on kaikille asiantuntijoille sama. Miten heidän kantansa voi erota noin paljon?
Alla olevaan kuvaan olen hahmotellut erilaisia kysymyksiä, joiden osalta asiantuntijoiden kannat voivat vaihdella eri suuruisesti. Mikäli tutkimusnäyttö on hyvin vahvaa, asiantuntijoiden välillä vallitsee hyvin vahva konsensus.
Tällaisia ilmiöitä ovat esimerkiksi veren kolesterolin yhteys valtimotaudin synnyssä ja covid-19-viruksen olemassaolo. Vahva konsensus on myös siitä, että D-vitamiinilla on tärkeä rooli immuunijärjestelmässä ja että PCR-testi on luotettava tapa todeta taudinaiheuttajia elimistössä.
Myös koronarokotteiden tehosta on hyvin mittava tutkittu tieto, joka on osoittanut, että rokotteilla on huomattava teho koronainfektion estossa – huolimatta siitä, että rokotteiden teho omikron-variantin aiheuttamaa tartuntaa kohtaan onkin heikentynyt. Estäväthän rokotteet edelleen kuitenkin vaikean tautimuodon tehokkaasti.
Oireisille tehdyt kotitestit ovat jossain määrin myös yleisesti hyväksyttyjä, vaikka niiden herkkyys onkin selvästi heikompi kuin PCR-testin.
Teemat, joiden osalta on vähemmän vahva tutkimusnäyttö, ovat luonnollisesti juuri niitä, joissa asiantuntijoiden kannat eroavat. Juuri alussa luetellut kysymykset ovat niitä.
Se, että asiantuntijoilla on vajavaisen näytön tilanteessa erilaisia tulkintoja, ei ole sinänsä ongelma eikä sitä pidä tulkita tieteen tai asiantuntijuuden kriisinä.
Tieteeseen kuuluu jatkuva kyseenalaistaminen ja erilaisista tulkinnoista keskustelu. Tämä keskustelu usein ymmärretään väärin. Se tulee ymmärtää juuri tieteellisenä eikä perinteisenä riitelynä.
Epidemian aikana on yleistynyt videoiden käyttäminen tiedon lähteenä. Tämä on mielestäni mahdollistanut tieteen toisinajattelijoiden poikkeuksellisen suuren näkyvyyden. Tieteen toisinajattelijoilla tarkoitan tässä yksittäisiä henkilöitä, tutkijoita tai asiantuntijoita, jotka jakavat valitsevan tutkimustiedon vastaista informaatiota.
Tällaisia esimerkkejä ovat väitteet klorokiinin, ivermektiinin tai vaikkapa suurten D- tai C-vitamiininannosten tehosta koronainfektion estossa ja hoidossa. Koska nämä toisinajattelijat esiintyvät tieteentekijän tai lääkärin roolissa, on videon katselijan vaikea erottaa, milloin on kysymys luotettavasta tiedosta ja milloin silkasta disinformaatiosta.
Videoissa on lisäksi disinformaation leviämistä voimistavia ominaisuuksia. Videoissa puhuu oikea ihminen, joka viestii vakuuttavan ja tunteikkaan oloisesti. Väitteitä ei ole helppo tarkista, sillä lähteitä ei tarvitse tuoda esiin kattavasti. Lisäksi kriittiset asiantuntijat eivät yksinkertaisesti ehdi tai jaksa koluta netin videoita läpi ja nostaa esiin niissä esitettyjä perusteettomia väitteitä.
Videoita voi pitää erityisen epäluotettavina tutkitun tiedon lähteinä tässä tilanteessa.
Toki videot voivat olla toimivia monien asioiden opiskelussa. Mutta ajankohtaisten, kiistanalaisten asioiden selvittämisessä tieto kannattaa hakea tieteellisistä julkaisuista, joissa myös lähteet ja alkuperäinen data ovat tarkistettavissa.
Vaikka vaikeusastetta jo edellisessä kuvauksessa olisi riittävästi, pakkaa sekoittaa lisäksi politiikan tuleminen mukaan.
On tärkeää muistaa, että yhteiskunnan torjuntatoimet eivät ole pelkkää tiedettä tai lääketiedettä. Päätökset ovat mitä suurimmassa määrin poliittisia, johon vaikuttavat myös poliittisten päättäjien kuvitellut ja todelliset väestön odotukset tehokkaista ja järkevistä toimista.
Päätöksenteossa vaikuttavat myös huomattavasti lainsäädäntö sekä yhteiskunnan ja terveydenhuollon resurssit. Esimerkiksi oireettomien kotitestauksen järkevyyteen vaikuttaa testin luotettavuuden ja vaikuttavuuden lisäksi myös testauksen kustannukset ja haitat.
Mielestäni kannattaa pitää mielessä myös se, että kotisohvalta vaadittu päätös todennäköisesti muuttuisi aika tavalla, jos tuosta päätöksestä seuraisi yhteiskunnan toimia ja niistä pitäisi kantaa vastuu.
ps. Tänään on viimeinen päiväni professoriliiton Vuoden professorina. Tänään nimittäin valitaan vuoden 2022 professori. Onnitelen huomionosoituksen saajaa jo etukäteen.
Kirjoittajat Juhani Kellosalo ja Juhani Knuuti
Sairauksien hoitoa ja ehkäisyä ja varsinkin niin sanottua hyvinvointia käsittelevässä informaatiossa vilahtaa monesti sana: lääketiede. Kirjoituksissa mainitaan mm. kiinalainen lääketiede, vaihtoehtoinen ja täydentävä, funktionaalinen, ja integratiivinen lääketiede. Toisaalta virallista lääketiedettä kutsutaan koululääketieteeksi. Näiden keskellä voi hämärtyä käsitys siitä, mitä lääketiede oikeasti on.
Tiede on menetelmä, jonka säännöillä toimimalla saadaan mahdollisimman todenmukaista tietoa. Tieteessä esitetään hypoteesi tai väite, joka pyrkii kumoamaan nykyisen tulkinnan asiasta. Tämän väitteen testaamiseksi kerätään havaintoja ja tehdään mittauksia. Saatuja tuloksia analysoidaan huolellisesti tilastollisia menetelmiä hyödyntäen.
Sen jälkeen saatuja tuloksia tarkastellaan suhteessa aikaisempaan tietoon asiasta ja tehdään johtopäätöksiä. Lopuksi käytetyt menetelmät, tulokset ja johtopäätökset julkaistaan, jolloin muut voivat niitä arvioida ja kritisoida ja haastaa uusilla tutkimuksilla.
Tämän perusteella on vaikea kuvitella, että olisi vaihtoehtoinen tiede. Mille se olisi vaihtoehto? Jätettäisiinkö jokin noista vaiheista pois? Olisiko olemassa vaihtoehtoista matematiikkaa, geologiaa tai fysiikkaa? Vaihtoehtoja tieteen vaatimukset täyttäville oppirakennelmille ei ole, sillä jokaista tieteenalaa on lopulta vain yksi.
Tämä koskee myös lääketiedettä. Sen piiriin kuuluu kaikki tieteen kriteerit täyttävä tieto ihmisen psykofyysisestä rakenteesta ja toiminnasta, sen sairauksien syntymekanismeista, ehkäisystä ja hoitamisesta. Kaikkea ei vielä tiedetä, ja tiedon käytäntöön soveltaminen on inhimillistä toimintaa omine puutteineen. Silti lääketieteen ydin ja ohjenuora on luotettavaan näyttöön perustuva harkittu toiminta – joskus toimimatta jättäminen.
Jos on vain yksi omana tieteenalanaan erottuva, mitä sitten kaikki muut lääketieteeksi nimitetyt ovat? Kyse on niin yksinkertaisesta asiasta kuin käännösvirheestä. Näiden muualla, usein rapakon takana, syntyneiden hoitokäsitysten nimikyltit on suomennettu niin, että englannin sana medicine on tulkittu yksioikoisesti lääketieteeksi. Sitä se ei läheskään aina tarkoita, vaan sen merkityksiä ovat myös esimerkiksi lääke, rohto, hoito, hoitosysteemi. Tiukasti ottaen lääketiede on englanniksi medical science.
Usein, ja varsinkin puheena olevissa tapauksissa, sanan medicine oikeita käännöksiä ovat hoito tai lääkintä. Traditional Chinese medicin on kiinalaista kansanlääkintää tai perinteistä kiinalaista lääkintää, antroposophic medicine on antroposofista lääkintää jne.
Tämä ei sulje pois sitä, etteikö esimerkiksi kansanlääkinnän hoitokeinoissa voisi olla toimivia, jotka tutkimusnäytön jälkeen voitaisiin hyväksyä lääketieteen piiriin. Tällaisia on löytynytkin, mutta tämä ei tee kansanlääkinnästä kokonaisuudessaan tiedettä. Monet sen hoitoyritykset pohjaavat primitiivisiin vaikutusoletuksiin, vaikkapa virtsalöylyssä istuminen keltataudin hoitokeinona.
Lääketiede ei vaadi lisämääreitä kuten virallinen, eikä ole syytä nimittää sitä koululääketieteeksi.
Toinen esimerkki virheellisestä tulkinnasta on väittää lääketieteen olevan vain lääkkeiden tiedettä, suomen kielen lääke-tiede mukaisesti. Suomenkielisestä termistä huolimatta lääketiede sisältää pääosin lääkkeisiin liittymättömät ilmiöt ja hoidot. Esimerkiksi toimenpiteet, ehkäisevät toimet ja terapiat kuuluvat lääketieteeseen vaikka niissä ei käytetä lääkkeitä.
Viestinnän yksi periaatteista on, että kielen erottelu- ja nimeämiskyvystä kannattaa pitää kiinni. Ei ole yhdentekevää, mitä sanoja käytetään; on hyvä punnita, lisäävätkö ne selkeyttä vai hämärtävätkö asioita. Monista lääketieteistä puhuminen ei kirkasta sitä, mitä tarkoitetaan.
Hämäryyttä voidaan käyttää myös tarkoitushakuisesti. Lääketieteen ulkopuolisia hoitoja kauppaavat tai puolustelevat esittävät mieluusti näkemyksensä tieteenaloina. Tällä hamuamallaan mandaatilla he pyrkivät lavastamaan asiantuntijoiden toteamukset siitä, että vaikutusmekanismit ovat kuviteltuja eikä tutkimusnäyttöä ole, pelkiksi mielipiteiksi ja keskustelun asiasta tieteilijöiden välisiksi näkemyseroiksi.
Tutkimusnäytön avulla mistä tahansa hoidosta voi tulla osa lääketiedettä.
————————-
Juhani Kellosalo, LKT, Lääketieteen termit -sanakirjan aikaisempi päätoimittaja
Juhani Knuuti, LT, professori (blogin ylläpitäjä)
Toukokuussa Kivinokan kesäteatteri sensuroi 40 vuotta vanhan Uppo-Nalle –näytelmän rokotuskohtausta rokotevastaisten painostuksen ja uhkailun seurauksena. Kyseinen kohtaus on siis näytelmän alkuperäistekstissä eikä liittynyt millään tavalla meneillään olevan rokotuskampanjaan.
Yksi painostuksen motorisoijia oli Maria Nordin, joka Twitterissä nosti näytelmän rokotuskohtauksen esiin. Myöhemmässä twiitissään hän riemuitsi teatterin ilmoittaessa kohtauksen sensuroinnista.
Valitettavasti on todettava, että tällainen virheellisestä tiedosta ja parjaamisesta alkava toiminta, johtaen lopulta maalittamiseen ja uhkailuun, ovat ilmiöinä arkipäiväistyneet. Jokainen somessa luotettavaa ja tutkittua tietoa tarjoava henkilö joutunee ilmiön kohteeksi jossain määrin.
Syy ilmiön yleistymiseen on todennäköisesti sen tehokkuus. Tiedämme, että virheellisen tiedon jatkuva toistaminen on tehokasta kompromissiharhasta johtuen. Kun tarpeeksi monta kertaa kuulee väitteen, tulkinta muuttuu väitteen suuntaan, oli väite tosi tai ei.
Vaikka emme uskoisikaan propagandan olevan totta, otamme sen tahattomasti huomioon hakiessamme keinotekoisia kompromisseja.
Lopulta maalittamisen ja uhkailun avulla saadaan myös konkreettisia vaikutuksia aikaan. Uppo-Nalle –näytelmän rokotuskohtauksen nousu laajasti levinneeksi uutiseksi sekä näytelmän sensurointi on tästä erinomainen esimerkki.
Miksi otsikossa mainitaan hollantilainen tutkija Elisabeth Bik? Hän on tieteentekijöille tuttu ja hyvin aktiivinen tieteellisissä julkaisuissa olevien plagioinnin, huijausten ja feikkitulosten paljastaja.
Nostettuaan tänä keväänä esiin marseillelaisen infektiolääkärin Didier Raoultin julkaisujen laatuongelmat PubPeer-alustalla ja Twitterissä, hän ei saanutkaan selitystä ja perusteluja julkaisujen osalta vaan hänet on uhattu haastaa oikeuteen.
Kyseessä on sama Raoult, jonka klorokiiniväitteet saivat Donald Trumpinkin virheellisesti hehkuttamaan klorokiinia Covid-19 -infektion hoidossa.
On ennenkuulumatonta, että tieteellinen keskustelu voisi johtaa oikeuskäsittelyyn, sillä tieteellisiä kiistoja ei tietenkään voi oikeudessa ratkaista. Bikin tueksi onkin syntynyt tieteentekijöiden somekampanja.
Lähempänä oleva esimerkki on kollega Jan Sundell, joka on avoimesti kertonut julkisuudessa, miten hän on joutunut häirinnän ja uhkailun kohteeksi. Hänestä on tehty rikosilmoitus (joka ei edennyt edes esitutkintaan), häiriösoittoja ja mm. Sundellin Facebook-sivuilta poimittujen kuvien katalogien jakamista mm. esimiehille, lääkäriliittoon ja tasa-arvovaltuutetulle perverssioväittein höystettynä.
Jaetuissa viesteissä vaadittiin Sundellille potkuja tai ainakin vakavaa varoitusta. Sundellin kirjan kustannuspäällikölle soitettiin, ettei kirjaa saisi julkaista. Kun kirja julkaistiin, kustantajaa uhkailtiin rikosilmoituksella ja oikeudella.
Itselläni on omakohtaista kokemusta varsinaisesta uhkailusta, kun kirjoitin vuonna 2016 Fitline-tuotteisiin liittyvistä perusteettomista terveysväitteistä. Pari vuotta myöhemmin käynnistyi yrityksen kautta uhkailukampanja.
Lievempiä omia tapauksia ovat lähinnä kirjastani ja sidonnaisuuksista levitetyt virheelliset väitteet. Niitä levittivät ne tahot, joiden liiketoimintaa kirjan sisältämä tutkittu tieto uhkasi.
Alkuvuodesta Professoriliiton jäsenet valitsivat minut Vuoden Professoriksi. Tästä seurasi se, että pääasiassa samat tahot, jotka olivat aktiivisia edellä kuvattujen virheellisten kirjaväitteiden kanssa, lähettivät kirjeitä Professoriliitolle pahoitellen valintaa.
Varsinaisia vaatimuksia eivät hyvin samanlaiset ja selvästi yhdessä koostetut kirjeet esittäneet. Lähinnä kirjeissä haluttiin tuoda esiin, että olen ”kiistanalainen” henkilö. Kiistanalaisuus syntyi luonnollisesti siitä, juuri nuo kirjeiden lähettäjät olivat tämän ”kiistan” toinen osapuoli.
Ymmärrän hyvin, että kesäteatteri toimi kuten toimi enkä halua kritisoida päätöstä, jolla he saivat työrauhan lastenteatteriinsa.
Yhtä selvää on kuitenkin se, että mikäli annamme perusteettomille väitteille uhkailuille periksi, olemme kaltevalla pinnalla – ellemme jo vapaassa pudotuksessa. Historia on osoittanut, että perusteeton itsesensuuri johtaa juuri siihen mitä itsesensuurilla pyritään välttämään.
Jos virheellisillä väitteillä ja öykkäröinnillä pääsee haluamaansa lopputulokseen, lipsumme vähitellen ja huomaamatta tilanteeseen, jossa mielipiteet korvaavat faktat ja eniten huutavan viesti muuttuu totuudeksi.
Parjaamiseen, maalittamiseen ja uhkailuun on kaksi mahdollista toimintatapaa: Reagoimattomuus tai vastustaminen.
Reagoimattomuus voi olla paras tapa silloin, kun kyseessä on marginaalisen toimijan puskista huutelua tai huonoa somekäytöstä. Reagoimattomuudella estetään ainakin yksi öykkärin tavoite: näkyvyyden saaminen.
Esimerkiksi väitteet rokotteiden sisältämistä tietokonesiruista voi jättää omaan arvoonsa vaarantamatta yhteiskunnan käsitystä oikeasta tiedosta. On syytä luottaa väestön medialukutaitoon perusasioissa.
Reagoimattomuus virheellisiin väitteisiin voi kuitenkin vinouttaa kompromissiharhan seurauksena tulkintaa siitä mikä on totta ja mikä ei. Kun saman virheellisen väitteen havaitsee monta kertaa, tulkintamme muuttuu huomaamatta väitteen suuntaan. Näin virheellisen tiedon jakaja pääsee vähitellen tavoitteeseensa.
Sen vuoksi laajalle levinneisiin tai toisaalta kriittisiin ilmiöihin liittyviin virheellisiin väitteisiin tulisi aina reagoida. Esimerkeiksi näistä teemoista käy vääristellyt tiedot rokotteiden haitoista taikka perusteettomat lupaukset vaikuttamattomista hoidoista vakaviin sairauksiin. Samalla tulisi kuitenkin varoa virheellisen väitteen toistamista.
Kun reagoinnista seuraa maalittamista ja uhkailua, tilanne muuttuu haastavammaksi. Sen sijaan, että antaa periksi ja ryhtyy itsesensuuriin, tilanteeseen on kolme tehokasta toimintamallia:
Usein tehokkainta on käyttää kaikkia kolmea samaan aikaan tilanteen vakavuudesta riippuen.
Uhkailusta kertominen esimiehille ja sidosryhmälle ennen kuin se on laajasti julkisuudessa, vähentää omassa piirissä ilmiön uutisarvoa ja epäilyksiä oman toiminnan asiallisuudesta.
Vaikka julkiseksi tekeminen lisää tietysti paradoksaalisesti julkisuutta asialle, voi se olla tehokas toimi silloin kun kyseessä on uhkaileva yritys tai toimija, jolle imagohaitta voi olla merkittävä. Itse saamani uhkailu Fitline-tuotteiden valmistajilta päättyi siinä vaiheessa kuin Turun Sanomien toimittaja otti yhteyttä uhkailijaan ja teki siitä laajemman uutisen.
Kolmas tapa reagoida selvään uhkailuun on yhteydenotto viranomaisiin.
Minusta teatterin tapauksessa kahden jälkimmäisen keinon käyttäminen olisi ollut kokonaisuuden kannalta parempi vaihtoehto kuin itsesensuuri, vaikka teatterin tekemän ratkaisun hyvin ymmärränkin.
Nyt jäämme odottelemaan mitä muuta ei saisi jonkun mielestä esittää teatterissa tai muualla.
juhani knuuti 