Koronarokotteet ovat osoittautuneet varsin tehokkaiksi ja turvallisiksi. Vaikka uusien varianttien osalta rokotteen teho ei ole yhtä hyvä kuin aikaisempien, rokotus näyttäisi olevan edelleen tehokas, etenkin vakavan tautimuodon ja kuolemien estossa.
Kaksi viikkoa sitten Yhdysvaltojen tautivirasto CDC julistikin, että epidemiasta on tulossa rokottamattomien epidemia.
Samaan aikaan on uutisoitu, että merkittävä osa sairastuneista onkin ollut rokotettuja, myös Israelissa, jossa rokotuskattavuus on hyvin suuri.
Miten tämä on selitettävissä? Eikö rokotus suojaakaan?
Selitys yksinkertaisempi kuin nopeasti ajattelisi. Selitys on tilastollinen, kognitiivinen harha nimeltä Base Rate Bias tai Base Rate Fallacy.
Kun rokotettujen osuus väestössä kasvaa, rokotettujen sairastuneiden suhteellinen osuus kasvaa myös, vaikka rokoteuksen teho olisi edelleen hyvä.
Asiaa valaisee seuraava konkreettinen esimerkki:
Tilanne 1: Rokotuksen teho 90%, rokotettuja väestössä 50%, oletus että 20% rokottamattomista sairastuisi.
- 50 rokottamattomasta sairastuisi 10 henkilöä eli 20%.
- 50 rokotetusta sairastuisi 1 henkilö, eli 2%
- Sairastuneista 11 henkilöstä 10 olisi rokottamattomia ja 1 rokotettu
Tilanne 2: Rokotuksen teho 90%, rokotettuja väestössä 90%, oletus että 20% rokottamattomista sairastuisi.
- 10 rokottamattomasta sairastuisi 20% eli 2 henkilöä
- 90 rokotetusta sairastuisi 2% eli 2 henkilöä.
- Sairastuineista 4 henkilöstä 2 olisi rokottamattomia ja 2 rokotettu
Ensimmäisessä tilanteessa vain 10% sairastuneista oli rokotettuja. Jälkimmäisessä tilanteessa 50% sairastuneista oli rokotettuja.
Kun rokotuskattavuus väestössä kasvaa myös rokotettujen suhteellinen osuus sairastuneista kasvaa vaikka rokotteen teho olisi edelleen hyvä.
Israelin osalta tästä ilmiöstä on jo uutisoitukin, esim tässä artikkelissa.
Kiitos erinomaisesta havainnollistamisesta!
COVID-19 menehtyneiden kuolinikä vs odotettavissa ollut elinikä meillä ja muualla kiinnostaisi. Samoin koronatoimien kustannukset / DALY. Ken tietää?
TykkääTykkää
Kiitos esimerkkilaskusta!
Sitä en ymmärrä, miksi rokotettujen sairastuvuusprosentti on laskuissa otettu 2%, eikö se pitäisi olla 10%, jolloin rokotettujen sairastuneiden osuus varsinkin kakkostilanteessa tulisi yllättävänkin suureksi?
Ei kylläkään muuta loppupäätelmää
TykkääTykkää
Koska esimerkissäoletettiin rokotuksen suojatehon olevan 90%, rokottamattomissa 20% sairastavuus olisi 2% rokotetuissa.
TykkääTykkää
Kyllä tämä on hiukan erikoinen tapa laskea. Jos rokotteen suoja on 90% niin eikös 10% siis rokotteen saaneista sairastu?
Eli 50 rokotetuista sairastuu viisi, eikä kaksi henkilöä.
TykkääTykkää
Lähtökohta on että rokottamattomista tuossa tilanteessa sairastuisi 20%. Jos rokote estää näistä 90%, pääsetään lukuun 2%.
TykkääTykkää
Kuuntelin juuri podcastia This week in virology. Siellä jälleen kerran korostettiin, että rokotus ei suojaa 100%, mutta se suojaa tehokkaasti vakavalta sairaudelta ja kuolemalta. Ja toteatamus, että ideaalitilanne olisi kun 100 % sairastuneista ovat rokotettuja, koska silloin kaikki olisivat rokotettuja!
TykkääTykkää
Miten Islannin tilanne on selitettävissä? Eli eilen esimerkiksi 94 täysin rokotettua infektoitunut, mutta rokottamattomia 54. Islannissa rokotusaste on yli 71% (täysin rokotetut). Näyttäisi olevan niin, että samassa suhteessa myös sairastuneita (rokotetut/rokottamattomat). Sama trendi ollut noin 3 viikon ajan kun tartunnat ovat lähteneet kasvamaan. Islanti harvoja maita, jotka julkaisevat noinkin tarkkoja tilastoja asiasta. Lähde: https://www.covid.is/data
TykkääTykkää
Asia on tietenkin monimutkaisempi kuin esimerkki. Tarttumiseen vaikuttaa moni asia. Miten käyttäydyttään? miten aktiivisesti mennään testeihin? jne. Sen vuoksi ei kannata ottaa yhtä esimerkkiä vaan katsoa tilanetta eri maissa ja globaalisti. Rokotuksella on kyllä hyvä teho vakavaan sairastumiseen edelleen.
TykkääTykkää
Kiitos Juhani harhaan johtavasta statistiikasta. Jos toisessa esimerkissä olisi käytetty samaa 90 kpl rokottamattomasta kuin myös rokotetuista niin silloin vertailu on helpompi ymmärtää ja se olisi myös vertailu kelpoinen. Silloin sairastuisi 18 rokottamattamasta ja 2 rokotetuista. Nyt on helpompi ymmärtää, että rokotuksen ottaminen kannattaa. Olet kuitenkin hyvin tuonut esille, miten statistiikalla voidaan harhauttaa ihmisiä.
TykkääTykkää
Olet tainnut ymmärtää tämän yksinkertaisen matikan väärin. Kyseessä on kaksi teoreettista tilannetta ja käytän yksinkertaistamiseksi 100 hlön väestöä. Toisessa puolet (50 ja 50) on rokotettu ja toisessa 90% (eli 90 ja 10). Sitten ei tarvitse ottaa huomioon kuin oletettu rokotteen teho (esimerkissä 90%) ja olettaa kuin suuri osa väestöstä saisi tartunnan ilman rokotusta. Tästä käy esiin, että mitä suurempi on rokotettujan osuus, myös sairastuneiden rokotettujen suhteellinen osuus kasvaa. Jos kaikki ovat rokotettu, sairastuneiden rokotettujen osuus on 100%. Missä tässä on virhe tai harhautus?
TykkääTykkää
Hei
Voitko kirjoittaa rokotteisiin liittyvästä(?) ADE ilmiöstä? Twitterissä sillä nyt pelotellaan, mutta mitkä ovat todennäköisyydet ADE:n tapahtumiseen koronarokotuksen seurauksena?
TykkääTykkää
ADE on ollut koko ajan disinformaation kohde. Kun rokotukset aloitettiin tämä oli iohan oikeakin ja asiallinen kysysmys mutta kun nyt on annettu 2 miljardia annosta eikä ADE-ilmiöstä näy jälkeäkään, voisi jo ehkä keksiä jonkin muun disinformaatioväitteen.
TykkääTykkää
Siksi kysyin, kun tähän väitteeseen törmäsin eikä nopealla googletuksella löytynyt mitään hyvää artikkelia asiasta. Olen saanut kaksi rokotetta ja vähän huolestuin, mutta hyvä näin. Tämä ADE olisi siis tapahtunut jo aikaisemmin, eikä voi tapahtua enää pitkän ajan päästä rokotteesta?
TykkääTykkää
ADE tarkoittaa yliampuvaa immunologista reaktiota kun rokotuksen jälkeen saakin virusinfektion. Sitä ei ole todettu esiintyvän koronarokotusten yhteydessä.
TykkääTykkää
Kiitos kirjoituksesta! Prosentit koskien Israelia eivät vaan taida pitää enää paikkaansa.
Oheisen uutisen mukaan ainakin 90% sairaalassa olevista olisi täysin rokotettuja. Voitko kommentoida, tai tehdä uudet laskelmat näiden tietojen pohjalta…?kiitos jo etukäteen!!
https://www.visiontimes.com/2021/08/08/israel-hospital-vaccinated.html
TykkääTykkää
Kirjoituksen esimerkki ei koskenut Israelia vaan on universaali ilmiö riippumatta siitä mikä on rokotteen teho ja rokotusmäärä. Nämä tekijät vaikuttavat vain siihen missä vaiheessa rokotettujen ja rokottamattomien infektiotapaukset tasaantuvat,
TykkääTykkää
Hei,
Olen miettinyt sinun näkökantojasi asiaan ja osaisitko sanoa mitään liittyen martin kulldorfiin? Hän tuntuu puskevan poikkeavia näkemyksiä koronatoimiin liittyen ja oli yksi great barrington declerationin allekirjoittaja. Mietin vaan, että onko hänen näkemyksensä asiin liittyen tieteeseen perustuvia? Great Barrington decleration kyllä allekirjoitettiin poliittisessa tapahtumassa eli libertaari ajatuspajan tapahtumassa. Mutta sinällänsä mietityttää onko hänen tutkimuksensa valideja koronatoimiin liittyen.
TykkääTykkää
Kiitos viestistä. En ole kyllä perehtynyt Martin Kulldorfin viestintään tarkemmin.
TykkääTykkää