Suolaa, suolaa, kemiallista suolaa

Työmatkalla aamuradiossa toimittaja kertoi suolakokemuksistaan. Hän kertoi, kuinka oli laittanut teollisesti valmistettua kemiallista suolaa veteen ja seurannut sitä. Se ei ollut edes liuennut kunnolla veteen mutta kun oli laittanut kallista Himalajan vuorisuolaa, se oli hetkessä liuennut veteen. Hänen mielestään suolasta tulevat haitat johtuvat siitä, että se on kemiallista ja siitä, että se ei kunnolla imeydy. Keskusteluun liittyi kuuntelija, joka kertoi varmana tosiasiana, että verenpaine ja muut suolaan liitetyt ongelmat johtuvat tosiaan siitä, että se on kemiallisesti valmistettua eikä imeydy kunnolla. Suolan ongelmat poistuvat kun käyttää Himalajan vuorisuolaa.

Toisinaan on mediassa pohdittu sitä, että nykyisin koulussa kiinnostus luonnontieteisiin on vähäistä. Ehkä se selittää myös radiotoimittajan ja hänen kuuntelijansa käsittämättömän tietämättömyyden aivan perustason kemiasta.

Analysoidaanpas hieman noita terveysväitteitä tarkemmin. ”Teollisesti valmistettu kemiallinen suola” eli kaupasta ostamamme tavallinen ruokaruola koostuu yli 98% natriumkloridista (NaCl). Se on siis natriumin ja kloorin suola ja hyvin yleinen luonnonaine, jota esiintyy merivedessä ja myös kallioperässä. Kotoinen ruokasuola valmistetaan tavallisimmin haihduttamalla vesi merivedestä tai louhimalla; ja sitten puhdistamalla siitä pois epäpuhtaudet. Suomessa siihen lisätään jodia, sillä muuten suomalaisille syntyy kilpirauhasen toimintahäiriöitä sillä emme muuten saa tarpeeksi jodia ruoasta.

Ruokasuolaa ei tarvitse valmistaa kemiallisesti sillä sitä on runsain mitoin saatavilla. Mutta on tietysti totta, että ruokasuola on kemiallista. Wikipedian mukaan ”kemia on aineen koostumusta, ominaisuuksia ja muuttumista tutkiva tiede…ja se tutkii pääasiassa alkuaineiden ja niiden muodostamien yhdisteiden, kuten molekyylien, rakennetta ja käyttäytymistä sekä etsii keinoja niiden tunnistamiseksi ja valmistamiseksi.” Mitä muutakaan se voisi olla? Kaikki mitä syömme ja mikä ympäröi meitä on jo määritelmän mukaan kemiallista.

”Teollisesti valmistettu kemiallinen suola ei liuennut veteen.” NaCl liukenee todella hyvin veteen, kuten me meristä tiedämme ja siitä voi tehdä jopa 30% vesiliuoksen ilman ongelmia. Huono liukeneminen ei todellaan voi olla ongelma. Ehkä olisi mielumminkin niin, että ruokasuola, joka maistuisi suolalle mutta ei liukenisi veteen olisikin oikea terveystuote sillä silloinhan liian suurta suolan saantia ei syntyisi.

”Kemiallinen suola ei kunnolla imeydy.” Vedessä suola siis on hyvin liuenneena ja valitettavasti se imeytyy elimistöön todella helposti. Veremme plasma sisältää suolaa varsin runsaasti, ja 0,9% NaCl suolaliuosta voidaan käyttää suoneen annettavana nesteenäkin. Imeytyneenä suolan natrium sekoittuu elimistön natriumiin, jolla on hyvin tarkoin säädelty taso. Ruokasuolan natrium on 100% ihan sitä samaa natriumia, jota ihmisessä on runsaasti. Tämä natrium on ihan sitä samaa natriumia myös muotisuolassa. Ihminen tarvitseekin suolaa ja sen natriumia jatkuvasti. Ongelma on vain se, että sitä saadaan ruoassa helposti liikaa, hyvin tavallisesti yli suositellun ylärajan 6-7 g/vrk. Suolan ongelma ei todellakaan ole sen huonossa imeytymisessä, vaan liian suuressa natriumin saannissa sen mukana.

”Verenpaine ja muut ongelmat liittyvät vain teollisesti valmistettuun kemialliseen suolaan.” Eri lähteistä saadut suolat sisältävät natriumkloridin lisäksi muita suoloja. Näitä voi ostaa usealla nimellä esim. Himalajan vuorisuola, merisuola, ruususuola tai kristallisuola. Näissäkin kuitenkin on 98% ihan sitä samaa NaCl:a. NaCl:n lisäksi nämä sisältävät jonkin verran kaliumkloridia ja magnesiumsulfaattia ja muita louhimisen aikana seokseen sattuneita epäpuhtauksia. Niistä aiheutuva natriumin liikasaanti on ihan samanlainen ongelma kuin normaalissa ruokasuolassa.

Jos joku haluaa uskoa, että tuo 2% muuta kuin NaCl:a on se ratkaisu, uskoo siis, että pienissä määrissä kaliumin ja magnesiumin suoloissa on taikaa. Teelusikallisessa suolaa olisi siis tätä taika-ainetta 1-2 murusen verran. Siinä tapauksessa kannattaa vaihtaa tavallinen ruokasuola jodioituun mineraalisuolaan, jossa on merkittävä osa NaCl:sta korvattu juuri noilla kaliumin ja magnesiumin suoloilla, niin että natriumin määrä on puolittunut. Tuleepa samalla parannettua kaliumin ja magnesiumin saantiaan. Sen hinta on vain murto-osan noista muotisuoloista. Olisiko liian halpaa?

Suolan tulisi olla Suomessa myös jodioituja. Ehkä takavuosien jodinpuutteesta aiheutuneiden kilpirauhassairauksien ajasta on kulunut jo liian kauan eikä kukaan ota asiaa enää vakavasti. Jos kuitenkin jodioimattoman suolan käyttö rajusti yleistyy, struuma tullee taas tutuksi sairaudeksi lääketieteen opiskelijoille. Jo nyt THL on havainnut jodin saannin olevan niukkaa.

Siis vaihtamalla tavallisen ruokasuolan muotisuolaan ei varmasti ole odotettavissa olennaisia terveyshyötyjä. Toki rosan värisen sormisuolan käytöllä voi olla esteettisiä vaikutuksia. Ehkä voi tuntua, että kalliin suolan ripottamisella ruokaansa, satsaa omaan hyvinvointiinsa. Jos on rahaa tuhlattavaksi tällaisiin rituaaleihin, niin mikäs siinä.

Mistä tietää perustuuko terveysväite tutkittuun tietoon?

Valitettavasti terveysväitteen tarkistaminen on työlästä. Se ei onnistu helposti ja nopeasti eikä ilman kokemusta. Tämä lienee syy siihen, että netissä on niin runsaasti terveyteen liittyviä virheellisiä väitteitä, joita ei kukaan jaksa oikaista.

Olisiko helpompi lähestyä asiaa toisesta näkövinkkelistä? Jospa me kaikki somessa toimivat ryhtyisimmekin yhdessä arvoimaan terveysväitteitä ja vaatimaan kunnollisia perusteluja kirjoitusten tyhjille väitteille. Ainakin joukkovoimaa riittäisi. Mutta mitkä seikat sitten viittaavat siihen, että terveysväite on huuhaata?

1) Superlatiivit. Kun artikkelissa käytettään esim sanoja ”mullistava”, ”täysin uudenlainen”, ”kohu-”, kannattaa väitettä vakavasti epäillä. Tiede etenee pienin askelin, ei harppauksin ja uusi tieto on tyypillisesti vanhaa hieman muuttavaa tai vahvistavaa, mutta hyvin harvoin mullistavaa. Kun näin väitetään, useimmiten se ei ole totta.

2) Uuden hoidon tai dieetin väitetty vaikutus on parempi kuin voisi ennakolta olettaa. Kun jokin vaikuttaa paremmalta kuin voisi kuvitella, se yleensä ei ole sitä.

3) Salaliitto. Jos artikkelissa vihjataan, että hoitoa ei ole aiemmin otettu käyttöön, koska teollisuus ja viranomaiset salaavat sen jostakin, esim kaupallisista syistä. Jos oikeasti olisi jokin uusi tehokas hoito olemassa, mikään mahti ei tänä some-aikana pystyisi sitä pitämään salassa. Ja mikä olisikaan se motiivi, jolla viranomaiset haluaisivat uuden tehokkaan hoidon salattavan?

4) Vaikutusmekanismi puuttuu. Mikäli jollakin hoidolla on hyvä teho mutta ei ole mitään tietoa millä tavalla se vaikuttaa, se ei yleensä pidä paikkaansa. Vaikka maitoa hapattamalla saataisiinkin jonkinlainen terveystuote, ei sillä voi hoitaa anemiaa sillä maidossa ei ole rautaa.

5) Vaikutusmekansismi on liian täydellinen. Esim tietty yhdiste ei voi viedä kudoksiin happea ja ravintoaineita ja sieltä takaisin tullessa tuoda kuona-aineita. Ja jos hoito vaikuttaa moniin toisiinsa liittymättömiin sairauksiin ilman järkevää linkkiä, ei se myöskään ole uskottava.

6) Uuteen väitteeseen liitetään jokin gurun nimi, joka on tyypillisesti ”Tohtori XX, Y:n yliopistosta”. Guru on tyypillisesti ulkomaalainen ja jostakin tunneutusta yliopistosta. Nopeasti Medlinesta tarkistamalla guru ei ole tyypillisesti tuottanut mitään tieteellisiä julkaisuja.

7) Väitteiden perusteeksi ei esitetä mitään julkisesti löydettävissä olevia tutkimuksia. Viitteethän voisi helposti tarkistaa Medlinesta taikka Web of Sciencesta ja kupla puhkeaisi. Yleensä epäilyttävissä artikkeleissa viitteenä käytetään samaisen gurun mielipidekirjoituksia taikka kirjoja, jopa kirjoittajan omia aikaisempia blogikirjoituksia. Tieteen perusolemukseen kuuluu, että viitteisiin voi vapaasti kuka tahansa tutustua ja todentaa, että viitatut tutkimukset ovat käyneet läpi asiallisen vertaisarvioinnin.

8) Kirjoittajan sidonnaisuudet. Liittyykö kirjoittajan toimintaan jokin tuote, jota hän myy samalla kun kertoo näistä ihmeellisistä vaikutuksista? Hyötyykö hän suoraan taikka epäsuorasti tämän uuden terveysväitteen seurauksista esim lisääntyneenä myyntinä taikka asiakasvirtana? Myös näennäisesti halvan tuotteen kassavirta voi olla suuri yksittäiselle toimijalle.

9) Onko tuota väitettä joku muu tutkinut ja vahvistanut? Jos ei, epäile. Tieteen perusperiaatteisiin kuuluu, että kaikki löydökset tulee pystyä toistamaan toinen riippumaton tutkija. Jokainen väite tulisi olla myös jollakin järkevällä tavalla olla kumottavissa, jos se ei olisi totta. Jos väitettä ei millään tavalla pysty edes testaamaan, se ei perustu tietoon vaan uskoon.

10) Väittäjän asiantuntemus aiheesta. Tätä ei ole helppo arvioida sillä tyypillisesti puuttuvasta koulutuksesta ei kerrota vapaaehtoisesti. Toisaalta tohtori voi olla saanut arvonsa ihan muulta alueelta eikä pätevöitä häntä väitteen alueelle. Myöskään asianmukainen koulutus ei välttämättä tee kirjoittajasta objektiivista; eikä puuttuva koulutus tee kirjoittajasta epäluotettavaa. Yksi tyypillinen piirre itse itsensä guruksi nostaneilla on se, että he ovat aktiivisia useilla aloilla samanaikaisesti; ja kaikilla niillä yleistä käsitystä vastaan.

Ehkä juuri tuon asiantuntijuuden arvioinnin hankaluus on se syy, että hukumme gurujen ja terveysväitteiden viidakkoon.