Toukokuussa Kivinokan kesäteatteri sensuroi 40 vuotta vanhan Uppo-Nalle –näytelmän rokotuskohtausta rokotevastaisten painostuksen ja uhkailun seurauksena. Kyseinen kohtaus on siis näytelmän alkuperäistekstissä eikä liittynyt millään tavalla meneillään olevan rokotuskampanjaan.
Yksi painostuksen motorisoijia oli Maria Nordin, joka Twitterissä nosti näytelmän rokotuskohtauksen esiin. Myöhemmässä twiitissään hän riemuitsi teatterin ilmoittaessa kohtauksen sensuroinnista.
Tällainen tapahtuma lienee harvinainen poikkeustapaus?
Valitettavasti on todettava, että tällainen virheellisestä tiedosta ja parjaamisesta alkava toiminta, johtaen lopulta maalittamiseen ja uhkailuun, ovat ilmiöinä arkipäiväistyneet. Jokainen somessa luotettavaa ja tutkittua tietoa tarjoava henkilö joutunee ilmiön kohteeksi jossain määrin.
Syy ilmiön yleistymiseen on todennäköisesti sen tehokkuus. Tiedämme, että virheellisen tiedon jatkuva toistaminen on tehokasta kompromissiharhasta johtuen. Kun tarpeeksi monta kertaa kuulee väitteen, tulkinta muuttuu väitteen suuntaan, oli väite tosi tai ei.
Vaikka emme uskoisikaan propagandan olevan totta, otamme sen tahattomasti huomioon hakiessamme keinotekoisia kompromisseja.
Lopulta maalittamisen ja uhkailun avulla saadaan myös konkreettisia vaikutuksia aikaan. Uppo-Nalle –näytelmän rokotuskohtauksen nousu laajasti levinneeksi uutiseksi sekä näytelmän sensurointi on tästä erinomainen esimerkki.
Tiedossani on monia muita vastaavia yrityksiä
Miksi otsikossa mainitaan hollantilainen tutkija Elisabeth Bik? Hän on tieteentekijöille tuttu ja hyvin aktiivinen tieteellisissä julkaisuissa olevien plagioinnin, huijausten ja feikkitulosten paljastaja.
Nostettuaan tänä keväänä esiin marseillelaisen infektiolääkärin Didier Raoultin julkaisujen laatuongelmat PubPeer-alustalla ja Twitterissä, hän ei saanutkaan selitystä ja perusteluja julkaisujen osalta vaan hänet on uhattu haastaa oikeuteen.
Kyseessä on sama Raoult, jonka klorokiiniväitteet saivat Donald Trumpinkin virheellisesti hehkuttamaan klorokiinia Covid-19 -infektion hoidossa.
On ennenkuulumatonta, että tieteellinen keskustelu voisi johtaa oikeuskäsittelyyn, sillä tieteellisiä kiistoja ei tietenkään voi oikeudessa ratkaista. Bikin tueksi onkin syntynyt tieteentekijöiden somekampanja.
Lähempänä oleva esimerkki on kollega Jan Sundell, joka on avoimesti kertonut julkisuudessa, miten hän on joutunut häirinnän ja uhkailun kohteeksi. Hänestä on tehty rikosilmoitus (joka ei edennyt edes esitutkintaan), häiriösoittoja ja mm. Sundellin Facebook-sivuilta poimittujen kuvien katalogien jakamista mm. esimiehille, lääkäriliittoon ja tasa-arvovaltuutetulle perverssioväittein höystettynä.
Jaetuissa viesteissä vaadittiin Sundellille potkuja tai ainakin vakavaa varoitusta. Sundellin kirjan kustannuspäällikölle soitettiin, ettei kirjaa saisi julkaista. Kun kirja julkaistiin, kustantajaa uhkailtiin rikosilmoituksella ja oikeudella.
Itselläni on omakohtaista kokemusta varsinaisesta uhkailusta, kun kirjoitin vuonna 2016 Fitline-tuotteisiin liittyvistä perusteettomista terveysväitteistä. Pari vuotta myöhemmin käynnistyi yrityksen kautta uhkailukampanja.
Lievempiä omia tapauksia ovat lähinnä kirjastani ja sidonnaisuuksista levitetyt virheelliset väitteet. Niitä levittivät ne tahot, joiden liiketoimintaa kirjan sisältämä tutkittu tieto uhkasi.
Alkuvuodesta Professoriliiton jäsenet valitsivat minut Vuoden Professoriksi. Tästä seurasi se, että pääasiassa samat tahot, jotka olivat aktiivisia edellä kuvattujen virheellisten kirjaväitteiden kanssa, lähettivät kirjeitä Professoriliitolle pahoitellen valintaa.
Varsinaisia vaatimuksia eivät hyvin samanlaiset ja selvästi yhdessä koostetut kirjeet esittäneet. Lähinnä kirjeissä haluttiin tuoda esiin, että olen ”kiistanalainen” henkilö. Kiistanalaisuus syntyi luonnollisesti siitä, juuri nuo kirjeiden lähettäjät olivat tämän ”kiistan” toinen osapuoli.
Miten parjaamiseen, maalittamiseen ja uhkailuun tulisi reagoida?
Ymmärrän hyvin, että kesäteatteri toimi kuten toimi enkä halua kritisoida päätöstä, jolla he saivat työrauhan lastenteatteriinsa.
Yhtä selvää on kuitenkin se, että mikäli annamme perusteettomille väitteille uhkailuille periksi, olemme kaltevalla pinnalla – ellemme jo vapaassa pudotuksessa. Historia on osoittanut, että perusteeton itsesensuuri johtaa juuri siihen mitä itsesensuurilla pyritään välttämään.
Jos virheellisillä väitteillä ja öykkäröinnillä pääsee haluamaansa lopputulokseen, lipsumme vähitellen ja huomaamatta tilanteeseen, jossa mielipiteet korvaavat faktat ja eniten huutavan viesti muuttuu totuudeksi.
Parjaamiseen, maalittamiseen ja uhkailuun on kaksi mahdollista toimintatapaa: Reagoimattomuus tai vastustaminen.
Reagoimattomuus voi olla paras tapa silloin, kun kyseessä on marginaalisen toimijan puskista huutelua tai huonoa somekäytöstä. Reagoimattomuudella estetään ainakin yksi öykkärin tavoite: näkyvyyden saaminen.
Esimerkiksi väitteet rokotteiden sisältämistä tietokonesiruista voi jättää omaan arvoonsa vaarantamatta yhteiskunnan käsitystä oikeasta tiedosta. On syytä luottaa väestön medialukutaitoon perusasioissa.
Reagoimattomuus virheellisiin väitteisiin voi kuitenkin vinouttaa kompromissiharhan seurauksena tulkintaa siitä mikä on totta ja mikä ei. Kun saman virheellisen väitteen havaitsee monta kertaa, tulkintamme muuttuu huomaamatta väitteen suuntaan. Näin virheellisen tiedon jakaja pääsee vähitellen tavoitteeseensa.
Sen vuoksi laajalle levinneisiin tai toisaalta kriittisiin ilmiöihin liittyviin virheellisiin väitteisiin tulisi aina reagoida. Esimerkeiksi näistä teemoista käy vääristellyt tiedot rokotteiden haitoista taikka perusteettomat lupaukset vaikuttamattomista hoidoista vakaviin sairauksiin. Samalla tulisi kuitenkin varoa virheellisen väitteen toistamista.
Kun reagoinnista seuraa maalittamista ja uhkailua, tilanne muuttuu haastavammaksi. Sen sijaan, että antaa periksi ja ryhtyy itsesensuuriin, tilanteeseen on kolme tehokasta toimintamallia:
- Asian käsittely omassa sidosryhmässä
- Asian tekeminen mahdollisimman julkiseksi
- Ilmoituksen tekeminen viranomaisille.
Usein tehokkainta on käyttää kaikkia kolmea samaan aikaan tilanteen vakavuudesta riippuen.
Uhkailusta kertominen esimiehille ja sidosryhmälle ennen kuin se on laajasti julkisuudessa, vähentää omassa piirissä ilmiön uutisarvoa ja epäilyksiä oman toiminnan asiallisuudesta.
Vaikka julkiseksi tekeminen lisää tietysti paradoksaalisesti julkisuutta asialle, voi se olla tehokas toimi silloin kun kyseessä on uhkaileva yritys tai toimija, jolle imagohaitta voi olla merkittävä. Itse saamani uhkailu Fitline-tuotteiden valmistajilta päättyi siinä vaiheessa kuin Turun Sanomien toimittaja otti yhteyttä uhkailijaan ja teki siitä laajemman uutisen.
Kolmas tapa reagoida selvään uhkailuun on yhteydenotto viranomaisiin.
Minusta teatterin tapauksessa kahden jälkimmäisen keinon käyttäminen olisi ollut kokonaisuuden kannalta parempi vaihtoehto kuin itsesensuuri, vaikka teatterin tekemän ratkaisun hyvin ymmärränkin.
Nyt jäämme odottelemaan mitä muuta ei saisi jonkun mielestä esittää teatterissa tai muualla.
Tykkää tästä:
Tykkää Lataa...
juhani knuuti 