Otsikko on tarkoituksellisesti muotoiltu provosoivaksi. Mutta se on myös totta.
Toisin kuin rokotustutkimuksissa, väestöä laajasti rokotettaessa ei enää olekaan vertailuryhmää, johon rokotettuja voisi verrata.
Vaarana on, että yhteiskunnassa normaalistikin tapahtuvat sairastumiset ja kuolemat yhdistetään rokotuksiin vain sen perusteella, että ne tapahtuvat rokotuksen antamisen jälkeen.
Tuore kirjoitukseni ilmiöstä tässä.
Hyvä että JK edustamansa agendan mukaisesti kiirehtii ennakoivasti mitätöimään rokotteiden haittavaikutuksia. Kehotan kaikkia lukemaan itse Covid-rokotteiden ilmoittamat haitat testiryhmissä ( joka siis pääosin perustervettä porukkaa). Ja huomio: koronaviruksen haittoja liioitellaan rajusti – mm. ”koronakuolemaksi” kirjataan henkilöt, joilla on positiivinen koronatestin tulos alle 28 vrk ennen kuolemaa. Siispä koronaviruksen yhteys lähes kaikkiin oireisiin ilmeinen, rokotteiden haitat erittäin yhteydessä ilmoitettuihin haittoihin. Seurataan rauhassa kerääntyvää tietoa – ei tiedettä, joka on kärsimässä kovan iskun avoimen keskustelun puutteen vuoksi.
TykkääTykkää
Pitkästä aikaa kommentti jonka sisältö on lähes täysin kokonaan klassisia argumentaatiovirheitä! Tällaisia ei olekaan hetkeen tullut.
Foliopipon mielestä:
– Se, että kertoo, että ihmisiä sairastuu ja että pelkkä ajallinen yhteys ei riitä, vaan pitää seurata tilannetta huolellisesi = ennakoivaa mitätöintiä.
– Koronahaittoja on liioiteltu vaikka kirjoituksessa ei mainittu näitä haittoja eikä edes niihin fokusoitu. Mainittiin kuolleisuus, josta on oikeaa kovaa dataa mm. väestön ylikuolleisuudesta maissa joissa epidemia on levinnyt kuten esim Ruotsi, Espanja, USA, Italia, jne. Ylikuolleisuus on täysin riippumaton diagnooseista. Vai väittääkö nimim. Foliopipo, että lääkärit eivät erottaisi elävää kuolleesta?
– Viimeinen kommentti on omassa lajissaan ehkä näistä huvittavin: Seurataan ”kerääntyvää tietoa” mutta ”ei tiedettä”. Mitä se tiede sitten on ellei tiedon keräämistä. Mitä on sellainen tieto, jota ei tiede ota sisälleen. Mielikuvituksen tuotoksia?
– Tiede on muka ”kärsimässä kovan iskun avoimen keskustelun puutteen vuoksi” Huvittavaa, että samaan aikaan kun ihmiset mesoavat somessa omia mölinöitään täysin vapaaasti, valitetaan, että ei saada puhua vapaasti. Mitäs sinä Foliopipo nyt täällä parasta aikaa oikein teet, kun saat tuoda esiin aivan vapaasti omia argumentaatiovirheitäsi? Ja sitten, jos, joku ei halua keskustella asiattomista väitteistä, se tulkitaan avoimen keskustelun puutteeksi.
TykkääTykkää
Hei!
Huomaatko Juhani hieman ylimielisen asenteesi heti henkilöön, kuka kyseenalaistaa sinun näkemyksesi ja on muodostanut oman mielipiteen asiasta? Se, että on rokotekriittinen, ei tarkoita sitä, että olisi täysin rokote vastainen, salaliittoteoreetikko tai välttämättä edes väärässä. Se, että joku on eri mieltä kanssasi, ei myöskään oikeuta sinua väheksymään ja ylenkatsomaan.
Tuo juuri on mielestäni se suuri ongelma. Kunnon objektiivista keskustelua koronarokotteesta ei juuri ole. Joko ollaan täysin puolella tai sitten täysin vastaan. Se, että haluan asiasta laajan käsityksen ja tutkia asiaa, tekee minusta ilmeisesti välittömästi vastuuttoman ja välinpitämättömän rokote vastustajan.
Tuo mitä kerroit sikainfluenssa rokotteesta, että hyödyt olivat suuremmat kuin haitat, ajatteletko niin, että ne yli 200 suomalaista perhettä voivat lohduttautua tuolla ajatuksella? Pitää kuitenkin muistaa se, että se taitaa olla kiistatta toteen näytettyä, että gsk:n rokote tuon narkolepsian heille aiheutti. Tuolloin tuon epidemian aikana muuten Sveitsi ei rokottanut lapsia tuolla Pandemrix rokotteella liian vähäisen tutkimustulosten vuoksi, mutta Suomessa esimerkiksi Thl:n Tuija Leino hämmästeli asiaa oikein Ylen uutisessa eikä ymmärtänyt alkuunkaan, minkä vuoksi rokotetta ei sopisi käyttää..
Tuo HPV rokote myös oma erillinen asia, eikä minun mielestä ole oleellista keskustella samaan aikaan koronarokotteen kanssa, mutta ehkä arvaatkin oman mielipiteeni kyseisestä rokotteesta kahden pojan isänä. Ja koska olet professori – tason henkilö, tiedän että tiedät ja ymmärrät, miksi niin ajattelen.
Mutta, tuohon mrna ja adenovirusvektori – rokote asiaan vielä, niin mielestäni on hyvä, että ihmiset ottavat itse asioista selvää mahdollisimman monen näkökulman sekä tietolähteen avulla ja muodostavat oman ajatuksen asiasta. Se, että viranomainen sanoo jotakin, ei tee asiasta vielä absoluuttista totuutta. Sen vuoksi itse toivoisin, että valtavirrasta poikkeavan näkemyksen tai mielipiteen esittäjää ei heti halveksittaisiin tai vähäteltäisiin, naurettaisi tai muutenkaan käyttäydyttäisi ylimielisesti. En usko, että sellainen asenne ihmisiä kohtaan ainakaan parantaa asiaa tai koronarokote keskustelua. Päinvastoin..
-Tommi Hellsten
TykkääTykkää
Tulkitset kommenttini ylimielisiksi tuntematta minua lainkaan. Toisaalta voi kyllä olla totta, että joistakin kommenteista voi tulla sellainen tunne, mutta kysymys ei ole ylimielisyydestä vaan ajoittaisesta turhautumisesta kun samaa asiatietoa saa toistaa samoille henkilöille lukuisia kertoja. Pahoittelen, jos toisinaan reaktio näkyy rivien välistä.
Tietenkin on totta, että asiallista keskustelua ja kriittisyyttä tarvitaan, ja mahdollisimman paljon. Jokainen lääkäri on rokotekriittinen, kun kriittisyydellä tarkoitetaan asiallista kriittistä suhtautumista. Rokotevastustus on taas ideologista eikä perustu eikä ole kumottavissa asiatiedolla. En milloinkaan ole kyllä ilmaissut, että tiedon hakeminen olisi vastuuttomuutta. Tämän kirjoituksen pointti oli nyt vain se, että jo ennalta halusin tuoda esiin virheelliset väitteet, jotka pian alkavat levitä: Kaikki sairaudet rokotuksen jälkeen aletaan tulkita rokotuksesta johtuviksi. Kommenttisi perusteella et kuulu selvästikään tähän kohderyhmään, joka kuvaa juuri rokotusvastustajia, ei kriittisiä.
Sikainfluenssarokotteen haittojen osalta en todellakaan vähättele niitä enkä kiistä. Mutta kommenttini perustui kuitenkin tutkimustuloksiin niin, että kokonaisuutena me aina joudumme arvioimaan haittojen lisäksi myös hyötyjä. Jos asperiini tappaa verenvuotoon 4 henkilöä mutta estää kuolemaan johtavan sydäninfarktin 12 henkilöllä, on sevää, että hoito kannattaa. Mutta se ei tietenkään lohduta noita 4 henkilöä, jotka kuolivat vuotoon ja tästä on helppo saada somekohu aikaan.
Yhdyn myös viimeiseen kommenttiisi siitä, että on hienoa, että ihmiset ottavat itse selvää. Mutta näytät olettavan, että tuon asiallisen tiedon erottaminen virheellisestä olisi kansalaiselle helppoa. Voin kyllä todeta, että on massiivinen määrä kansalaisia, jotka ovat ottaneet selvää asioista ja tulleet täysin vääriin johtopäätöksiin. Tämän vuoksi kaikki mielipiteet eivät ole samanarvoisia sillä toinen voi tietää asiasta enemmän kuin toinen.
TykkääTykkää
Jos minä haluaisin ”ottaa vastuun itselleni” ja olla ”kriittinen” koronarokotteen suhteen”, niin miten se tapahtuisi?
Pienellä vaivalla löytäisin uskottavan näköisiä sivustoja netistä. Tai olisi joku tv-paneeli, johon olisi koottu mukaan muutama fanaattinen vastustaja. Koska minulla ei ole lääketieteellistä koulutusta, en kuitenkaan pystyisi arvioimaan eri tahojen argumentoinnin luotettavuutta tai arvoa? Pitäisikö nimimerkki ”Foliopipon” kaltaisille ulostulolle antaa joku paino? Argumentoinnin taso ei ole kovin kaksinen. Ainoa paikka jossa voisi olla järkevä keskustelua olisi lääkärin vastaanotolla, jos olisi joku erityinen syys olla ottamatta rokotusta.
On aika näennäistä vastuun ottamista ja näennäistä kriittisyyttä jos sen tekee ilman kunnollista ymmärrystä (=koulutusta) ja epämääräisillä lähtötiedoilla.
Vaikka viranomaiset ovat tehneet virheitä, niin silti minusta ainoa rationaalinen päätös on se, että seuraan heidän suosituksiaan. Annan asiantuntijoiden käydä keskustelut. He osaavat minua paremmin arvioida etukäteen sitä miten voi käydä jos rokotetaan tai jos ei rokoteta. Ja millä rokotetaan? Ja mitä on saatavilla? Viranomaiset ottavat huomioon myös kokonaisuuden. Onko kokonaisuus tässä minun puolellani vai minua vastaan? Jos ollaan kokonaisuuden puolella, niin on aika hyvät mahikset, että silloin ollaan myös minun puolella.
Mitä ajattelen noista 200:sta (aikaisempi rokotus ja narkolepsia). Tunnen myötätuntoa. Jos ei olisi lainkaan rokotettu, niin nyt olisi toinen joukko, kuinka suuri, en tiedä, joka kärsisi siitä, että kun ei rokotettu. Kuolleita? Vammautuneita? Tuntisin myötätuntoa heitä kohtaan, enkä tietäisi mitään noista 200:sta, koska heitähän ei olisi! Pitäisikö siis niiden, jotka olevat olemassa painaa enemmän, kuin niiden joita ei ole olemassa, koska rokotettiin? Ihan hullua!
Liittyvätkö he edes tähän? Eivät, koska tämä on jälkiviisastelua sen suhteen, että olisi pitänyt olla eri rokote. Niin olisi ollut!
TykkääTykkää
Erinomaista pohdintaa.
Tämä sama ilmiö näkyy kaikissa lääkkeissä. Aspiriini aiheuttaa verenvuotoa pienellä osalla käyttäjistä. Samalla se estää sydänkuolemia. Jos esim 12 ihmistä välttää sydänkuoleman ja 4 saa verenvuodon, on selvä, että hoito on hyädyllinen. Kuitenkin käytännössä me näemme käyttäjissä vain nuo 4 vuodon saanutta sillä ke jotka välttivät sydänkuoleman eivät tiedä siitä mitään eikä näy missään tilastoissa. Niinpä on helppo sitten sanoa, että tuo hoito aiheuttaa vakavia haittoja. Tämän vuoksi meidän tulee perustaa hoitojen käyttöaiheet tutkimuksiin eikä vain kokemuksiin.
TykkääTykkää