Oman itsen löytäminen YLE:n Perjantai-ohjelmassa

Eilen illalla esitettiin YLE:n kanavalla Perjantai-niminen ohjelma. Ohjelmasta nousi kohu jo etukäteen, sillä Yle mainosti sitä keskusteluvieraaksi kutsutun Maria Nordinin nimellä.

Oman itsen löytäminen on hyvä aihe televisio-ohjelmalle. Oman itsen löytämisestä on kirjoitettu monia bestsellereitä ja on syntynyt myös oman itsen löytämistä tukevien hyvinvointivalmentajien ammattikunta. Teema on paljon esillä ja aihe on hyvinkin ajankohtainen.

Ohjelmassa Sean Rick hastattelee vieraita kustakin aiheesta ja tällä kertaa haastatelavana olivat Maria Nordinin lisäksi hyvinvointivalmentaja Anne Karilahti. Ohjelmassa näytettiin myös sympaattinen dokumentti hauskasta harrastuksesta, jossa pukeudutaan erilaisiin eläinhahmoihin.

Ohjelman katsottuaan, jäi ihmettelemään miksi Maria Nordin oli kutsuttu haastateltavaksi. Hänen tähänastiset toimensa eivät ole liittyneet oman itsen löytämiseen vaan kurssiin, jossa mielen muokkauksen avulla pyritään eroon erilaisista oireista ja vaivoista. Yhteys oman itsen löytämiseen on kovin löyhä.

Oman itsen löytäminen tuli aivan eri tasolla ja näkökulmista käsiteltyä oheisdokumentissa ja Anne Karilahden haastattelussa.

Tulin siihen johtopäätökseen, että ainoa todellinen syy Nordinin kutsumiseen oli saada ohjelmalle näkyvyyttä, somepöhinää ja klikkauksia. Minusta tämä valinta ei ole journalistisesti kestävällä pohjalla, sillä ohjelmassa Nordin pääsi vapaasti mainostamaan omaa kaupallista kurssiaan ilman todellista haastamista.

Ohjelmassa Nordin ei tuonut esiin mitään sellaista mikä suoraan liittyisi oman itsen löytämiseen, sillä solisluihin naputtelu ja jonkin lauseen hokeminen ei johda parempaan itsetuntemukseen eikä parempiin valintoihin elämässä.

Nordinin kommentit ohjelmassa eivät kestä kritiikkiä

Ohjelmassa Nordin esitti väitteitä, jotka eivät kestä lainkaan kritiikkiä, mutta niitä ei toimittaja haastanut. Hän väitti mm. että hänen kurssinsa oli alunperinkin ollut turvallinen ja hänen tarvitsi vain poistaa yksi kurssilaisen kommentti.

Tämä ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa. Tämä asia käy selväksi esimerkiksi alla olevasta Tukesin päätöksestä.

Vaikka Tukes on asian selvästi päätöksessään todennut, Nordin ei edelleenkään halua ymmärtää, että kurssin turvallisuuden arviointiin kuuluu sekä itse kurssimateriaali että sen mainostamiseen tuotettu materiaali. Tukesin perustelut alla.

Turvallisuusriskien lisäksi kurssissa oli massiivinen määrä perustavanlaatuisia virheellisiä terveysväitteitä, joista vain osa oli Tukesin turvallisuusarvion kohteena. Tukes ei arvioi lainkaan kurssin sisällön oikeellisuutta tai asiallisuutta. Olen sisällön muista ongelmista kirjoittanut varsin yksityiskohtaisesti tässä ja tässä.

Mielikuvaharjoitus leikkimisestä

Ohjelmassa toimittaja kysyi Nordinilta Tukesin, minun ja muiden asiantuntijoiden antamasta kritiikistä kurssia kohtaan. Nordin kertoi toimittajalle käsittelevänsä asiaa mielikuvaharjoituksilla. Näissä harjoituksissa minä olen yksinäinen 7-vuotias Juhani-niminen pieni poika, jota hän lähestyy ja ehdottaa leikkimistä. Harjoituksessa minä ja hän sitten leikimme sulassa sovussa.

Kertomus herätti minussa aidon säälin tunteen.

Kertomuksen perusteella Maria Nordin ei ole vieläkään ymmärtänyt, miksi kurssia on kritisoitu. Kohteena ei ole henkilö nimeltä Maria Nordin eikä kysymys ole riidasta hänen ja henkilön nimeltä Juhani Knuuti kanssa. Näin Nordin kuitenkin asian edelleen näkee ja tämä tuli myös esiin keväällä kun asia oli esillä somessa.

Kritiikki on kohdistunut kurssiin ja sen perättömiin, virheellisiin ja osin myös vaarallisiin terveysväitteisiin. Vaikka Tukes minua asiassa konsultoi, kritiikissä ei ole kysymys minun jä hänen riidastaan toisin kuin hänen kertomuksensa antaa ymmärtää.

En ole koskaan Maria Nordinia tavannut enkä edes keskustellut hänen kanssaan puhelimessa. Olemme vaihtaneet muutaman sähköpostin. Se, että olen tuonut pyynnöstä esiin hänen kurssinsa sisältämiä totuudenvastaisia väitteitä, ei tee meistä riitapukareita.

Mistä on kysymys?

Olen mielestäni jo keväällä tuonut kurssin ja siihen liittyvien terveysväitteiden ongelmat omalta osaltani riittävän perusteellisesti esiin. Sitä keskustelua ei ole tarpeen jatkaa.

Olen kuitenkin edelleen huolissani kurssin asiakkaiden turvallisuudesta, sillä kurssin vetäjä ei ole edelleenkään ymmärtänyt eikä tiedostanut, mihin kevään kritiikki perustui. Sen sijaan hän kuvittelee asian olevan kahden ihmisen erilaisesta maailmankuvasta syntynyt riita.

Somessa Nordinin postauksia tulee säännöllisesti vastaan. Alle kopioin niistä muutaman. Jokainen voi itse arvoida tuon perusteella, mistä tässä on kysymys.

22 kommenttia artikkeliin ”Oman itsen löytäminen YLE:n Perjantai-ohjelmassa

  1. Nuo Nordinin someulotulot ovat karmaisevaa luettavaa! Toivottavasti hänen humpuukibusinekselleen laitetaan viranomaisten toimesta stoppi. Aina on epätoivoisia, sairaita ihmisiä, jotka lankeavat viimeisenä toivonaan tällaiseen luokattomaan roskaan.

    Tykkää

  2. HUH.. olipas Nordinilla kovia väittämiä– kasvaimet kadonneet. näkö parantunut ja mitä muuta ???

    Tykkää

  3. Olen erilaisia ”seurakuntia” seurailleena tullut siihen tulokseen, että tässä ehkä kyse siitä kuin vastaavanlaisesta polusta: ensin henkilö kiinnostuu new age’stä ja eipä aikaakaan kun hän löytää itsestään parantajan tai selvännäkijän kyvyt. 😁 Helpompaa elää toisessa todellisuudessa kuin raadollisessa omassa reaalitodellisuudessa. Minusta surullista, mutta luulen, ettei niin vaarallista esim. Nordinin kurssilaisille kuin äkkiseltään luulisi. Mitä minä vastaavia olen seurannut, niin yhtä totuutta jaksetaan lyhyt aika ja sitten hypätään seuraavan kelkkaan. Niinhän minäkin uskon kaiken mitä ryppyvoidepurkeissa sanotaan ja kun purkki käytetty niin jo onkin toisen ihmeitä tekevän purkin aika…

    Tykkää

  4. Luin joskus erään kaupungin ns. vaihtoehtohoitoja antavasta hoitopaikasta, missä myös järjestettiin viikottain jos jonkinlaisia ”henkisiä” luentoja.
    Yksi asia nousi tästä selvästi esiin. Lähes kaikki vaihtoehtohoitajat sun muut luennoitsijat olivat naisia.
    Siis mikä ajaa naiset näihin uskomushoitoihin ? Onko nämä rokotevastaisetkin suurelta osin naisia ?
    Ilmiöstä voisi tehdä jokin tutkimus.

    Tykkää

    • Näppituntumalta sanoisin, että rokotevastaisuuden salaliittopuoli on enemmän miehiä. Ja tutkittua on ainakin se, että ufoihin uskovista miehiä on enemmistö. Naisia sitten lienee homeopaateista ym. enemmistö.

      Tykkää

  5. Outoa että Yle antoi Nordinille näin hyvää ”mainosaikaa”. Toimittaja lähinnä myötäili, joten aika virheellinen kuva siitä syntyi Nordinin toimintaa tuntemattomalle.

    Tykkää

  6. Kiitos Juhani Knuutille selkeäsanaisesta blogista.

    Kuka mahtoi olla se asianharrastaja, joka itsensä löytämisen polkua taivallettuaan totesi, ettei erityisesti pitänyt löytämästään? Näinhän siinä käy, varjoja ja katveita löytyy, jos vilpittömästi itseään tutkii. Näistä hyvinvointivalmentajien kursseista taas syntyy se vaikutelma, ettei sisäiseen muutokseen ole oikeastaan tarkoituskaan pyrkiä, vaan tärkeintä on oman imagon kiillottaminen ja brändäys.

    Maria Nordinin toimiala ei tosiaankaan ole hyvinvointivalmennus vaan laillisuuden rajoilla taiteileva terveysbisnes, jolle YLE myönsi Perjantai-ohjelmassa i!maista markkinointiapua. Jotakin yhteistä näiden ilmiöiden taustalla voi ehkä nähdä: elämänvalhe jonkinlaisina pitoisuuksina, tosiasioiden jatkuva kieltäminen tai niiden ohi katsominen näennäisen positiivisessa hengessä.

    Minäprojektien vaihtoehtohoidoksi voisi ehdottaa filosofi Frank Martelan (ja monen muun, Aristoteleesta lähtien) suosittelemaa onnellisuuden reseptiä, hyvän tekemistä toisille. Mahdollisuuksia siihen löytyy, jos lakkaa palvomasta itseään.

    Tykkää

  7. Tämä ei liity mitenkään tähän blogipostaukseen, mutta kysyisin Juhani Knuutilta seuraavaa:
    Kauhealla metelillä ollaan huutamassa eri lisäravinteista ja vitamiineista kuinka näyttö ei riitä. Tästä huolimatta ammattiryhmäsi edustajat kuorossa kutsuvat esimerkiksi MS-tautia autoimmuunisairaudeksi, vaikka autoimmuniteettia ei ole koskaan todistettu. Saisiko tähän jonkin kommentin. Kiitos

    Tykkää

    • Miten niin ei ole todistettu? MS-taudissa on nimenomaan keskeisessä roolissa tulehdus, joka synnyttää tietynlaisia tulehduspesäkkeitä aivoihin ja jonka taustalla on autoimmuunimekanismit.
      Varsinainen taudin alkusyy ei ole vielä tarkoin tunnettu mutta kyllä paljon jo tiedetään. Esim tässä on katsaus aiheesta:
      https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/29791948/

      Kokonaan toinen asia: Tuo kommenttisi on esimerkki whataboutismista: https://blogit.ts.fi/terveys-tiede/kriittisen-keskustelun-haasteet-osa-1/

      Tykkää

      • Hei Juhani,

        Kiitos vastauksestanne. Minua viisammat ihmiset keskustelevat asiasta:

        Ymmärrän tulkinnan autoimmuniteetista, mutta kuitenkaan sitä, että immuunipuolustus hyökkäisi myeliiniä vastaan ei ole koskaan pystytty todistamaan. Tämän vuoksi minun mielestäni väite, että ms-tauti on autoimmuunisairaus on todistamaton.

        Tykkää

      • Kyllä tuossakin ohjelmassa kumpikin väittelijä toteaa, että kyseessä on immunologinen prosessi. Lopullinen taudin aiheuttaja on vielä tuntematon. Minusta on hiusten halkomista nipottaa tuolla yksityiskohdalla muualla kuin akateemisessa tutkijoiden välisessä keskustelussa. Miksi tuon immuunnireaktion pitäisi sinusta olla juuri myeliiniä kohtaan, jotta sitä voisi kutsua autoimmuunisairaudeksi?

        Mitä merkitystä tällä yksityiskohdalla ylipäätään on sen ilmiön kanssa, että lisäravinteista ei voisi tuoda esiin niihin liittyvää tutkittua tietoa? En näe näillä asioilla mitään yhteyttä.

        Tykkää

  8. Hei!

    Kirjoitat vastauksessasi Maria Nordinin kommenttiin, että kritiikkisi ydin ei ole “ymmärryksessäsi menetelmän ideasta” antaen aihetta tulkintaan, että ymmärrät Nordinin menetelmän idean.

    Olet jo tuonut esiin arviosi menetelmän sisältämistä kyseenalaisista terveysväitteistä. Sen sijaan minua kiinnostaisi kuulla mitkä Nordinin menetelmän tausta-ajatukset (ennenkaikkea aivotutkimuksen saralla) ovat mielestäsi perusteltuja, tutkittuja ja toimivia ja voisiko joitakin niistä hyödyntää paremmin suomalaisessakin terveydenhuollossa?

    Mainitset blogitekstissäsi “solisluihin naputtelun ja jonkin lauseen hokemisen”. Mm. kyseisessä tekstin kohdassa tapasi sanallistaa asia (useiden muiden käyttämiesi implisiittisten, vasta-argumentoijaa / kritiikin kohdetta vähättelevien retoristen keinojen tavoin) luo lukijalle tulkintani mukaan rivien välissä vaikutelmaa Nordinin asiantuntemattomuudesta ja menetelmän absurdeista piirteistä. Oletko tietoinen että tämä “solisluihin naputtelu ja lauseen hokeminen” viittaa EFT Tapping -tekniikkaan, joka on tieteellisesti tutkittu aivojen kuntoutusmenetelmä? Jos olet, niin mitä mieltä olet EFT:n potentiaalista säännöllisesti harjoitettuna vapauttaa stressiä ja siten lievittää / poistaa myös useita fyysisiä oireita?

    Nordinhan soveltaa ja yhdistää menetelmässään aivojen plastisuuteen pohjautuvia tekniikoita, joista useat tutkitustikin vapauttavat stressiä. Tutkittu ja tunnettu tosiasia on myös, että psykofyysinen stressi on hyvin usein psyykkisten ja fyysisten oireiden taustalla / juurisyynä / voimistajana. Näen näin ollen täysin varteenotettavana Nordinin kurssin esittelemien harjoitteiden hybridissä aidon potentiaalin lievittää ja jopa poistaa (väliaikaisesti tai pysyvästi) useita oireita mm. juuri lievittämällä stressiä ja luomalla uusia hermoimpulssien yhteyksiä korvaten toimimattomia, stressiä aiheuttavia yhteyksiä aivoissa.

    Puuttumatta Nordinin someviestintään, bisnes- ja henkilöbrändäykseen sekä hänen menetelmänsä joihinkin perättömiin / täsmentämättömästi argumentoituihin terveysväitteisiin (niitä onkin jo runsaasti kritisoitu julkisesti) haluaisin tuoda keskustelun fokukseen ne rakentavat ja potentiaalisesti, monessa tapauksessa jopa tieteellisesti tutkitusti toimivat tekijät, joita hän menetelmänsä kautta tuo yleiseen ja suuremman yleisön tietoisuuteen. Nordin ei ole temmannut menetelmänsä teoriapohjaa ja harjoitteita tuulesta, vaan hän avoimesti viittaa Eroon oireista -kirjassaan mm. useisiin neuroplastisuuden tutkijoihin, mm. psykiatri Norman Doidgen ja psykologi Rick Hansonin kirjoituksiin.

    Viimeisenä kysymyksenä sinulle Juhani Knuuti, mitä mieltä olet seuraavasta uutisesta, jonka mukaan Suomen toiminnallisten häiriöiden poliklinikan apulaisylilääkäri Markku Sainio pitää Maria Nordinin kiistanalaista Eroon oireista -kurssia tutustumisen arvoisena?

    Loppuun vielä linkki kiinnostavaan blogikirjoitukseen paradigman muutoksesta terveystutkimuksessa ja terveydenhuoltojärjestelmässä (toki mielipiteesi tästä kiinnostaa minua myös):

    Avaraa mieltä vuodelle 2021 sinulle ja kaikille blogin lukijoille,

    yt, Tuuli

    Tykkää

    • Kirjoituksessa en ole ottanut kantaa muihin asioihin kuin otin kantaa. Ei kannata lukea rivien välejä.

      Nordinin kurssin idea perustuu hyvin paljon juuri DNRS-menetelmään. DNRS-menetelmästä ei ole tutkimusnäyttöä. Vaikka aivojen plastisuutta on tutkittu ja vaikka stressi on varmaan liiallisena haitallista, ei näiden havaintojen perusteella voida todistaa DNRS-menetelmän taikka Nordinin kurssin olevan tehokas hoito mihinkään. Haluan korostaa, että Nordinin kurssin vaikutukssta ei ole ensimmäistäkään tutkimusta olemassa. Siten kaikki kurssiin liittyvät terveysväitteet voidaan katsoa olevan vain toiveajattelua ja perustuvan vain yksittäisen ihmisen kokemukseen, joka on tunnetusti epäluotettava tiedon lähde. Koska teoriapohja perustuu paljon juuri DNRS:ään, josta ei ole tieteellistä näyttöä, ei myöskään Nordinin kurssin teoriasta ei ole mitään tutkimusnäyttöä.

      En ota kantaa toiminnalisten häiriöiden poliklinikan hoitoihin, sillä en tiedä niistä riittävästi.

      Poistin linkin paradigman muutoksesta, koska se ei liity asiaan.

      Tykkää

  9. Kiitos vastauksesta.

    En lukenut erityisemmin rivien välejä, totesin vain että kirjoittajana käytät muun muassa esiinnostamassani kohdassa retorisena keinona ironiaa ja sarkasmia, eli välität lukijalle suhtautumisesi kritiikin kohteeseen vähättelevillä sanavalinnoilla implisiittisesti. Tämä luo potentiaalisesti lukijalle epätarkan, naurettavaan valoon asetetun ja asiayhteydestään irrotetun kuvan ilmiöstä, johon tekstissä viitataan. Esimerkkinä tosiaan sanavalintasi ”solisluihin naputtelu ja jonkin lauseen hokeminen”, joka viittaa tieteellisesti tutkittuun EFT Tapping -menetelmään. Kysyin mielipidettäsi kyseisestä menetelmästä mutta et vastannut kysymykseen.

    Sen sijaan DNRS-menetelmästä, miksi väität ettei sitä ole tutkittu tieteellisesti? Väite ei pidä paikkaansa. Tässä kaksi suoraa lainausta Lääkäriliiton julkaisemasta Potilaan Lääkärilehdestä (8/2020: https://www.potilaanlaakarilehti.fi/uutiset/toiminnallisten-hairioiden-hoito-on-muuttumassa/), jossa on haastateltu HUS:in toimin­nal­listen häi­riöiden polik­li­nikan osastonylilääkäri Helena Liiraa:

    ”Ensim­mäinen kiistel­lystä toimin­nal­listen häi­riöiden hoi­toon käyte­tystä DNRS-har­joi­tus­me­ne­tel­mästä teh­ty tut­kimus on lu­paava, ker­too He­lena Lii­ra.

    Kana­da­lais­tut­ki­muk­sessa ha­vaittiin, et­tä toimin­nal­li­sista häi­riöistä kär­sivien poti­laiden elä­män­laatu pa­rani merkit­se­västi kol­messa kuukau­dessa, kun he harjoit­tivat DNRS-me­ne­telmää. Tutki­muksen lo­pussa poti­laiden elä­män­laadun osa­te­kijät olivat li­ki sa­malla ta­solla kuin muun kana­da­laisen väes­tön.”

    “Lii­ra pi­tää kana­da­laisen McMas­ter-ylio­piston havain­noivaa tutki­musta hy­vin teh­tynä. Tut­kimus on vie­lä julkai­se­maton, mut­ta sen tu­loksia esi­tellään ­You­Tu­besta löyty­vässä semi­naa­rie­si­tel­mässä.

    – Neuvot­te­lemme hei­dän kans­saan trial-tut­ki­muksen teke­mi­sestä yhteis­työssä, Lii­ra ker­too.

    HUS:n toimin­nal­listen häi­riöiden polik­li­ni­kalla DNRS ei ole käy­tössä, mut­ta si­tä on suosi­teltu oma­hoi­doksi joil­lekin poti­laille.

    Tu­lokset ovat Lii­ran mu­kaan hy­viä ja jot­kut po­tilaat ovat jo­pa kuntou­tuneet ta­kaisin työe­lämään. Po­tilaat ovat ope­telleet mene­telmän it­se hankki­mastaan DVD-ma­te­riaa­lista.”

    Ko. poliklinikan osastonylilääkäri Liira siis kertoo yllämainitsemassani sitaatissa, että DNRS-metodia on klinikalla suositeltu omahoidoksi joillekin potilaille hyvin tuloksin ja että klinikalla suunnitellaan yhteistyötä DNRS-menetelmästä tutkimuksen tehneen kanadalaisen yliopiston kanssa. Kerrot kommenttini vastauksessa ettet ota kantaa toiminnallisten häiriöiden poliklinikan hoitoihin, sillä et tiedä niistä riittävästi. Samoin kerrot, että Maria Nordinin menetelmä perustuu paljon juuri DNRS-menetelmään. Mielestäni kritiikilläsi Nordinin menetelmää kohtaan olisi enemmän painoarvoa ja uskottavuutta, jos tietämyksesi menetelmästä, johon se pääosin pohjautuu (siis DNRS, jota myös Liira pitää tosiaan lupaavana), olisi laaja-alaisempaa.

    Mainitun kanadalaisen tutkimuksen DNRS-menetelmästä tuo esiin myös yhteiskuntatieteiden tohtori, terveystutkija ja tietokirjoittaja Pauliina Aarva blogikirjoituksessaan “Maria Nordin vapautumassa ´pannasta´ – merkki paradigman muutoksesta”. Linkkasin tähän edellisessä kommentissani kyseisen blogikirjoituksen, mutta poistit sen todeten että “se ei liity asiaan”. Mielestäni se liittyy asiaan hyvinkin kiinteästi, sillä teksti kommentoi Tukesin antamaa uhkasakkoa Nordinille, Nordinin menetelmän taustalla olevan DNRS-menetelmän yliopistotutkimusta ja mahdollisesti tulossa olevia satunnaistettuja vertailevia kokeita. Aarva tuo myös esiin, että DNRS-menetelmästä ei voi tehdä satunnaistettuja plasebokontrolloituja kaksoissokkokokeita, koska metodin ydin on mieli: “Ihminen ei voi harjoittaa mieltään tietämättä että harjoittaa sitä. Kaksoissokkoistushan pyrkii tutkimuksissa ”poistamaan” hoitovaikutuksesta mielen, tunteiden ja ajattelun vaikutuksen.” (Aarvan blogikirjoitus Liinan blogissa 2/2020)

    Kysyn sinulta, millä logiikalla olet poistanut kyseisen jakamani linkin “asiaan liittymättömänä” mutta olet sen sijaan jättänyt tämän blogikirjoituksesi kommenttikenttään edellisen kommentoijan linkkaaman You Tube -videon keskustelusta MS-taudista. Miten se liittyy asiaan?

    Lisäksi haluaisin kysyä sinulta miksi Maria Nordinin itsensä kirjoittamaa kommenttia ja sinun vastaustasi hänen kirjoitukseensa ei enää näy kommenttikentässä?

    Kiitos vastauksista,

    Tuuli

    Tykkää

    • Kirjoitustapa, huumorin käyttö ja tyyli ovat blogissani täysin minun itseni päätettävissä. Jos ei tykkää tyylistä, voi jättää lukematta. Tyylin perusteella voi toki tehdä haluamiaan johtopäätöksiä siitä mitä minä ajattelen tai suhtaudun asioihin mutta se on vain tulkitsijan oma mielipide enkä minä ole siitä vastuussa enkä velvollinen niitä selittämään.

      Myönnän, että Nordinin väitteisiin olen suhtautunut sarkastisesti. Ne ovat omassa lajissaankin niin surkuhupaisia, että on vaikea uskoa, että joku voi niihin uskoa. Siinä, kuten monissa huuhaa-tarinoissa, on ripaus totta mukana ja loppu on sepitettä.

      Suomessa on esitelty DNRS-tutkimuksen tutkimusnäyttönä kotimaista gradua, joka perustui kuuden (6!) ruokayliherkän (ei siis allergisen) haastatteluihin ja kokemuksiin kehomieliharjoitteista. Toinen tutkimus, johon vedotaan, on tuo mainitsemasi kanadalainen tutkimus. Ongelmana on vain, että sitä ei ole julkaistu. Kyseessä on vain abstrakti, josta ei voi arvioida tutkimusta mitenkään, eikä se käy näytöksi. Jos tulee asiallista näyttöä, kantani muuttuu tuloksista riippuen.

      Mitään muuta en ole tosiaan löytänyt DNRS:stä. Tämä näytön määrä on niin vähäinen, että sitä voisi kutsua olemattomaksi. Ei tuollaisen näytön perusteella voi suositella mitään hoitoa, jos kerrana linjana on käyttää näyttöön perustuvaa hoitoa. Se, että jostakin hoidosta on ”hyviä kokemuksia” ei takaa mitään. Historiassa on haavoihin laitettu ulostettakin ja niistäkin oli hyvä kokemuksia, jos kärjistetty ilmaisu sallitaan.

      Mutta huomaa erottaa kaksi asiaa: 1) suhtautumiseni DNRS-menetelmään ja 2) DNRS-menmetelmän tutkimusnäyttö. Ne eivät ole sama asia. Minulla ei ole kohtaan 1 mitään agendaa. Seuraan vain kohtaa 2. Kaikkia ilmiöitä voidaan tutkia asiallisilla tieteellisillä menetelmillä. Aina ei tietenkään kaksoissokkotutkimus ole mahdollinen. Ei se silti tarkoita, että tutkimusnäyttöä ei tarvittaisi.

      Muihin kysymyksiin en osaa vastata, sillä en tiedä mistä puhut.

      Tykkää

  10. Tuuli ja miksei muutkin keskusteluista kiinnostuneet, niin sellaisen huomion tein, että kommentit eivät ole ihan samat osoitteessa ”blogit.ts.fi/terveys-tiede” ja ”juhaniknuuti.wordpress.com”.

    Tykkää

    • Totta. Yleensä olen ohjannut keskustelun pääasiassa ts.fi-alustalle mutta nyt julkaisin saman kirjoituksen sekä siellä että tällä alustalla. Keskustelu on kummassakin erikseen.

      Tykkää

      • Ahaa totta! En ollut tajunnutkaan tuota 🙂 Kiitos JW selvennöksestä!

        Vastauksena vielä Juhani Knuutin vastaukseen:

        En toki tuonutkaan ilmi ajatusta, että DNRS-menetelmästä ei tarvittaisi tutkimusnäyttöä. Totesin vain, että menetelmää on tutkittu tieteellisesti kana­da­laisessa McMas­ter-ylio­pistossa ja että HUS:in toimin­nal­listen häi­riöiden polik­li­nikan osastonylilääkäri Helena Liira pitää ko tutkimusta hyvin tehtynä ja sen tuloksia lupaavina. Toki jäämme odottamaan koko tutkimuksen julkaisua, kuten myös satunnaistettuja vertailevia kokeita. Koska DNRS- menetelmään kuuluu olennaisesti kokemusten, tunteiden ja ajatusten tietoinen käyttäminen, satunnaistettujen plasebokontrolloitujen kaksoissokkokokeiden sijaan tulee käyttää tutkimusotetta joka perustuu holistiselle ihmiskäsitykselle.

        Selvennökset muihin kysymyksiini, joihin et vastannut, sillä ”et tiedä mistä puhun”:

        1. Mainitessasi alkuperäisessä blogiteksissäsi “solisluiden naputtelun ja jonkin lauseen hokemisen”, oletko tietoinen sen viittaavan EFT Tapping -tekniikkaan, joka on tieteellisesti tutkittu aivojen kuntoutusmenetelmä? Jos olet, niin mitä mieltä olet EFT:n potentiaalista säännöllisesti harjoitettuna vapauttaa stressiä ja siten lievittää / poistaa myös useita fyysisiä oireita?

        2. Lähettämässäni kommentissa (28.12.2020 klo 17:35) laitoin linkin kirjoitukseen Liinan blogi -nimisessä blogissa. Poistit kuitenkin linkin mainiten vastauksessasi, että “se ei liity asiaan”, vaikka linkkaamassani kirjoituksessa kommentoidaan Tukesin antamaa uhkasakkoa Nordinille, Nordinin menetelmän taustalla olevan DNRS-menetelmän yliopistotutkimusta ja mahdollisesti tulossa olevia satunnaistettuja vertailevia kokeita. Sen sijaan et ole poistanut kommentoijan “Pertti Potilas” videolinkkiä (22.12.2020 klo 23:59), vaikka se liittyy alkuperäiseen blogikirjoitukseen paljon vähemmän kuin minun linkkaamani kirjoitus. Kysyin siis, millä logiikalla poistit minun linkkini “asiaan liittymättömänä” mutta et poistanut “Pertti Potilaan” linkkiä, vaikka se liittyy paljon vähemmän asiaan?

        yt, Tuuli

        Tykkää

      • Kyseinen McMasterin tutkimus (abstraktin ja esityksen perusteella) ei täytä juuri mitään asiallisen luotettavan tutkimuksen piirteitä. Asiasta ovat muutkin kirjoittaneet, eism tässä: https://www.virology.ws/2020/09/02/trial-by-error-what-is-the-dynamic-neural-retraining-system/

        En ole perehtynyt EFT-menetelmään niin paljoa, että uskaltaisin ottaa tässä kantaa.

        En jaa blogissani Liinan blogin juttujen linkkejä, sillä ne eivät mielestäni useimmiten täytä asiallisen tieteellisen keskustelun kriteereitä. Minulla on oikeus moderoida blogiani kuten haluan eikä minun edes tarvitsisi vastata kysymykseesi millä logiikalla moderoin. Ihmettelen välillä millä logiikalla somessa ollaan vaatimasssa perusteluja ja selityksiä milloin mihinkin toisen blogin moderointiin. Pahoittelen suoraviivaista vastausta mutta en ymmärrä tällaisia vaatimuksia.

        Tykkää

      • Vielä tuosta EFT-tekniikasta: Kysyin asiasta tutulta psykologian alan professorilta eikä kyllä pitänyt siihen yhdistettyä tutkimusnäyttöä millään tavalla uskottavana.

        Tykkää

  11. Minua tämä logiikka blogin moderoinnista kiinnosti ja lämmin kiitos että jaksoit kaikesta huolimatta vastata. Kiitos siis Juhani Knuuti ❤

    Yt, Tuuli

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s