Suolaa, suolaa, kemiallista suolaa

Työmatkalla aamuradiossa toimittaja kertoi suolakokemuksistaan. Hän kertoi, kuinka oli laittanut teollisesti valmistettua kemiallista suolaa veteen ja seurannut sitä. Se ei ollut edes liuennut kunnolla veteen mutta kun oli laittanut kallista Himalajan vuorisuolaa, se oli hetkessä liuennut veteen. Hänen mielestään suolasta tulevat haitat johtuvat siitä, että se on kemiallista ja siitä, että se ei kunnolla imeydy. Keskusteluun liittyi kuuntelija, joka kertoi varmana tosiasiana, että verenpaine ja muut suolaan liitetyt ongelmat johtuvat tosiaan siitä, että se on kemiallisesti valmistettua eikä imeydy kunnolla. Suolan ongelmat poistuvat kun käyttää Himalajan vuorisuolaa.

Toisinaan on mediassa pohdittu sitä, että nykyisin koulussa kiinnostus luonnontieteisiin on vähäistä. Ehkä se selittää myös radiotoimittajan ja hänen kuuntelijansa käsittämättömän tietämättömyyden aivan perustason kemiasta.

Analysoidaanpas hieman noita terveysväitteitä tarkemmin. ”Teollisesti valmistettu kemiallinen suola” eli kaupasta ostamamme tavallinen ruokaruola koostuu yli 98% natriumkloridista (NaCl). Se on siis natriumin ja kloorin suola ja hyvin yleinen luonnonaine, jota esiintyy merivedessä ja myös kallioperässä. Kotoinen ruokasuola valmistetaan tavallisimmin haihduttamalla vesi merivedestä tai louhimalla; ja sitten puhdistamalla siitä pois epäpuhtaudet. Suomessa siihen lisätään jodia, sillä muuten suomalaisille syntyy kilpirauhasen toimintahäiriöitä sillä emme muuten saa tarpeeksi jodia ruoasta.

Ruokasuolaa ei tarvitse valmistaa kemiallisesti sillä sitä on runsain mitoin saatavilla. Mutta on tietysti totta, että ruokasuola on kemiallista. Wikipedian mukaan ”kemia on aineen koostumusta, ominaisuuksia ja muuttumista tutkiva tiede…ja se tutkii pääasiassa alkuaineiden ja niiden muodostamien yhdisteiden, kuten molekyylien, rakennetta ja käyttäytymistä sekä etsii keinoja niiden tunnistamiseksi ja valmistamiseksi.” Mitä muutakaan se voisi olla? Kaikki mitä syömme ja mikä ympäröi meitä on jo määritelmän mukaan kemiallista.

”Teollisesti valmistettu kemiallinen suola ei liuennut veteen.” NaCl liukenee todella hyvin veteen, kuten me meristä tiedämme ja siitä voi tehdä jopa 30% vesiliuoksen ilman ongelmia. Huono liukeneminen ei todellaan voi olla ongelma. Ehkä olisi mielumminkin niin, että ruokasuola, joka maistuisi suolalle mutta ei liukenisi veteen olisikin oikea terveystuote sillä silloinhan liian suurta suolan saantia ei syntyisi.

”Kemiallinen suola ei kunnolla imeydy.” Vedessä suola siis on hyvin liuenneena ja valitettavasti se imeytyy elimistöön todella helposti. Veremme plasma sisältää suolaa varsin runsaasti, ja 0,9% NaCl suolaliuosta voidaan käyttää suoneen annettavana nesteenäkin. Imeytyneenä suolan natrium sekoittuu elimistön natriumiin, jolla on hyvin tarkoin säädelty taso. Ruokasuolan natrium on 100% ihan sitä samaa natriumia, jota ihmisessä on runsaasti. Tämä natrium on ihan sitä samaa natriumia myös muotisuolassa. Ihminen tarvitseekin suolaa ja sen natriumia jatkuvasti. Ongelma on vain se, että sitä saadaan ruoassa helposti liikaa, hyvin tavallisesti yli suositellun ylärajan 6-7 g/vrk. Suolan ongelma ei todellakaan ole sen huonossa imeytymisessä, vaan liian suuressa natriumin saannissa sen mukana.

”Verenpaine ja muut ongelmat liittyvät vain teollisesti valmistettuun kemialliseen suolaan.” Eri lähteistä saadut suolat sisältävät natriumkloridin lisäksi muita suoloja. Näitä voi ostaa usealla nimellä esim. Himalajan vuorisuola, merisuola, ruususuola tai kristallisuola. Näissäkin kuitenkin on 98% ihan sitä samaa NaCl:a. NaCl:n lisäksi nämä sisältävät jonkin verran kaliumkloridia ja magnesiumsulfaattia ja muita louhimisen aikana seokseen sattuneita epäpuhtauksia. Niistä aiheutuva natriumin liikasaanti on ihan samanlainen ongelma kuin normaalissa ruokasuolassa.

Jos joku haluaa uskoa, että tuo 2% muuta kuin NaCl:a on se ratkaisu, uskoo siis, että pienissä määrissä kaliumin ja magnesiumin suoloissa on taikaa. Teelusikallisessa suolaa olisi siis tätä taika-ainetta 1-2 murusen verran. Siinä tapauksessa kannattaa vaihtaa tavallinen ruokasuola jodioituun mineraalisuolaan, jossa on merkittävä osa NaCl:sta korvattu juuri noilla kaliumin ja magnesiumin suoloilla, niin että natriumin määrä on puolittunut. Tuleepa samalla parannettua kaliumin ja magnesiumin saantiaan. Sen hinta on vain murto-osan noista muotisuoloista. Olisiko liian halpaa?

Suolan tulisi olla Suomessa myös jodioituja. Ehkä takavuosien jodinpuutteesta aiheutuneiden kilpirauhassairauksien ajasta on kulunut jo liian kauan eikä kukaan ota asiaa enää vakavasti. Jos kuitenkin jodioimattoman suolan käyttö rajusti yleistyy, struuma tullee taas tutuksi sairaudeksi lääketieteen opiskelijoille. Jo nyt THL on havainnut jodin saannin olevan niukkaa.

Siis vaihtamalla tavallisen ruokasuolan muotisuolaan ei varmasti ole odotettavissa olennaisia terveyshyötyjä. Toki rosan värisen sormisuolan käytöllä voi olla esteettisiä vaikutuksia. Ehkä voi tuntua, että kalliin suolan ripottamisella ruokaansa, satsaa omaan hyvinvointiinsa. Jos on rahaa tuhlattavaksi tällaisiin rituaaleihin, niin mikäs siinä.

31 kommenttia artikkeliin ”Suolaa, suolaa, kemiallista suolaa

  1. ”eli kaupasta ostamamme tavallinen ruokaruola koostuu yli 99,9% natriumkloridista (NaCl).”

    Ruokasuola, jodioitu:
    Suola 98607.6 mg/100g summattu osatekijöistä THL:n tuottama
    http://www.fineli.fi/food.php?foodid=30&lang=fi
    Ko sivulla on myös karkea virhe mukana mutta fineli saa luvan löytää ja korjata sen itse.

    Yksi syy mikä voi selittää ”maallikkojen” liukenemisero havintoja ”eri suolavalmisteiden” välillä on se että yleensä hienorakeiseen ruokasuolaan laitetaan paakkuuntumisenestoainetta mukaan. Ilman sitä ko suola imisi kosteutta ja kostusi ajan kanssa. Eron voi käytännössä huomata myös suolaamalla esimerkiksi kalaa suolalla jossa on paakkuuntumisenestoainetta ja vertaa sellaiseen jossa sitä ei ole.

    ”E536
    Kaliumferrosyanidi
    Päivittäinen enimmäismäärä (ADI)
    0,025 mg/kg/vrk
    Valmistetaan kemiallisesti. Saa käyttää paakkuuntumisenestoaineena vain ruokasuolaan ja ruokasuolavalmisteisiin. Enimmäismäärärajoitus.”
    http://ekoodit.fi/E536/kaliumferrosyanidi/

    Tykkää

    • Kiitos tarkennuksista. 😉
      Blogini tavoite ei ole, että jokainen detalji olisi tarkistettu tieteellisistä artikkeleista taikka muista lähteistä vaan stimuloida keskustelua ja omien aivojen käyttöä. Varmaan tässä suolakeskustelussa on muitakin aspekteja, joita en ole ottanut huomioon.

      Tykkää

      • Tämä on minun ”sisäsyntyinen vammani” ja tyylini, yksityiskohtiin tarttuminen. Mutta syntyy siitä sitten keskustelua myös 😉

        Tykkää

  2. ”Suomessa siihen lisätään jodia, sillä muuten suomalaisille syntyy kilpirauhasen toimintahäiriöitä sillä emme muuten saa tarpeesi jodia ruoasta.”

    ”13.8.2014
    WHO:n tavoitearvojen mukaan suomalaisilla aikuisilla on lievä jodin puutos, kertovat Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) FINRISKI-tutkimukset. Jodin puutos havaittiin FINRISK 2002 ja FINRISK 2012 tutkimuksissa kerättyjen virtsanäytteiden analyyseissä. Myös FINRAVINTO 2012 tutkimuksessa tehdyt haastattelut vahvistavat, että vain harva suomalainen saa ravinnostaan suositellun määrän jodia.”

    http://www.thl.fi/fi/-/vain-harva-suomalainen-saa-riittavasti-jodia

    Ymmärtääkseni THL. on ”sotasuunnitelma” tekeillä asiantilan korjaamiseksi. Näin ainakin kohteliaasti vastasivat kun asiasta tiedustelin.

    Tykkää

    • Juuri näin on minunkin tietoni mukaan. Luin jostakin, että suunnitteilla on lisätä jodia johonkin ravintoaineeseen niin, että puute korjaantuu mutta tämä ei ole helppoa, sillä ruoasta ei saisi saada liikaa jodia. Suola oli hyvä vaihtoehto ennen mutta ei siis toimi enää.

      Tykkää

      • Suositeltu jodin saanti on 150 mikrogrammaa / päivä ja ”yläraja” muistaakseni 600 mikrogramma joten pelivaraa on kohtuullisesti. Tuohon ylärajaankin on jätetty käsittääkseni turvamarginia vielä sisään. Ja nämä tietenkin suosituksia/rajoja terveille ihmisille.

        Tykkää

  3. Olettaakseni yksi oleellinen syy suosituksia alempaan jodinsaantiin on valmisruokien kulutuksen lisääntyminen samalla ottaen huomioon sen että valmisruokien suola ei ole jodioitua. Eli tässä suhteessa kotikokkaus jodioidulla suolalla on suositeltavampaa ja suolan määrää voi kontrolloida itse.

    Tykkää

  4. Kiinnostusta kemiaan saattaisi löytyäkin, mutta kun kemian kokeita ei kouluissa enää tehdä, niin käytännön ymmärrystä ei synny kirjan tekstiä lukemalla. Ja se mitä ei ymmärrä, voi muuttua jopa pelottavaksi. Aihetta sivuten, olen tyytyväisenä seuraillut yläkouluissa uudelleen aloitettua kasvion keräämistä; saapa nuoriso tuntumaa luontoon muutenkin kuin siimaleikkurilla.

    Tykkää

  5. Terve!
    Olen seurannut aktiivisesti keskusteluja ravinnosta vuosikausia ja ollut itse aina kiinnostunut kokeilemaan erilaisia ravintojuttuja hyvinkin systemaattisesti sekä urheilijana että hyvinvoinnin ammattilaisen näkökulmasta. Optimaalinen terveys ja urheilusuoritukset tukevat melko hyvin toisiaan. Vuosien aikana olen päätynyt ajatukseen, että mahdollisimman luonnollinen ja luonnonmukainen on aina paras valinta.

    Pitkän johdannon jälkeen kysyn, miten nykyisten tutkimusten perusteella voidaan minunkaltaiselleni kokeilijalle perustella, on kyse suolasta, rasvasta tai jostain muusta, että teollisesti valmistettu voi olla yhtä hyvä (joskus jopa parempi) kuin luonnollinen vaihtoehto?

    Koska tässä aiheena on suola, otan siitä esimerkin. Olen viimeiset n. 3 vuotta juonut meri- tai vuorisuolavettä n. 2-3 litraa päivässä sisältäen n.5 g/l suolaa. Lisäksi käytän aikaisempaa enemmän luonnollista yrttisuolaa (yleensä herbamare) ruuassani, joka on mahdollisimman luonnollista ilman fanaattisuutta. Eineksiä en juuri syö, mutta olen laskenut juodun ja syödyn luonnollisen lisätyn suolamäärän olevan n. 15-30g/vrk ja olen ollut terveempi kuin koskaan nämä vuodet. Verenpaine ei todellakaan ole ongelma.

    Jos joskus tunnen saavani liikaa suolaa, siihen on nopea ja yksinkertainen ratkaisu. Juon lisää vettä! Tilanne tasapainottuu kymmenessä minuutissa.

    En ymmärrä, miksi suolasta on tehty niin suuri myrkky, vaikka kehomme tarvitsee mineraaleja, myös natriumia joka päivä veden lisäksi.

    Mielestäni ongelma ei ole suola, vaan epäluonnollisuus ja liiallinen teollisten eineksien syönti, joiden suolaa ja e-aineita kehomme ei tunnista.

    Mielellään kuulen ammattilaisen kommentin näkemykseeni ja kokemukseeni. Kokemusteni lisäksi olen kuullut muiltakin, jotka ovat vaihtaneet pöytäsuolan merisuolaan, että verenpaine on normalisoitunut, jos on ollut korkea. Miten tätä tiede selittää? Hyvää vastausta en ole mistään saanut. Minulla on toki oma näkemykseni asiasta 😊

    Ystävällisesti,
    Jani
    (suunnistuksen maailmanmestari ja luonnollisuusvalmentaja, NaBa)

    Tykkää

    • Suola ei ole sinänsä myrkky vaan tässä pätee sama mikä kaikessa, kysymys on annoksesta. Tällä hetkellä suolan saanti on vain usein yli sen mitä tarve olisi. Tuo mainitsemasti suolamäärä, jos se siis on pelkkää NaCl, on kyllä aika suuri. Suolojahan on monenlaisia ja tavallisesti tuon natriumin saanti on ongelma. En ole urheilun asiantuntija mutta varmaan suolaa kovassa liikunnassa menetetään enemmän kuin levossa.

      Kommenttisi ”Mielestäni ongelma ei ole suola, vaan epäluonnollisuus ja liiallinen teollisten eineksien syönti, joiden suolaa ja e-aineita kehomme ei tunnista.” sekoittaa monta asiaa yhteen virkkeeseen. Suola on suolaa olipa sitä siten vedessä taikka eineksissä, ihan sama vaikutus sillä on. Ei ole olemassa epäluonnollista ja luonnollista suolaa. Siitä olen samaa mieltä, että eineksien syönti ei ole suositeltavaa, ei pelkästään sen suuren suolamäärän vuoksi. E-aineet eivät kyllä tähän asiaan liity. Olet varmaan tietoinen että suuri osa E-aineista on täysin luonnollisia aineksia, joille on annettu vain tällainen koodi. Esim C-vitamiinilla on E-koodi, kuten moni marjoista löytyvä ainesosa.

      Kommenttisi ”Kokemusteni lisäksi olen kuullut muiltakin, jotka ovat vaihtaneet pöytäsuolan merisuolaan, että verenpaine on normalisoitunut, jos on ollut korkea. Miten tätä tiede selittää?” Tässä onkin hyvä esimerkki miten tieteelliset tutkimukset ja niiden perusteella saatu näyttö ja yksikön kokemukset eivät ole sama asia. Yksilötasolla on vaikka millaisia tarinoita ja väitteitä milloin mistäkin seikasta. Usein kysymys on pelkästään satunnaisvaihtelusta taikka muista sekoittavista tekijöistä. Esim saattaa olla kun vaihtaa suolan, tekee samalla muitakin muutoksia elämässään vaikkapa lisää liikuntaa taikka laihduttaa. Silti olettaa, että muutos johtui juuri suolasta. On todella vahvaa näyttöä, että juuri NaCl suuri määrä liittyy korkeaan verenpaineeseen ja mitä suurempi on suolan saanti, sitä korkeampi on väestöryhmän verenpaine. Ei ruokasuola ja merisuola voi tässä suhteessa erota. Mutta, tämä on vain keskimääräinen muutos väestössä. Jonkun henkilön verenpaine ei muutu lainkaan suolan lisäyksesta mutta toisella taas voi nousta hurjasti. Se, että jollakin ei suola nosta verenpainetta, ei siis kumoa tuota väestötason löydöstä. Väestötasolla pienikin väestön keskimääräinen verenpaineen nousu näkyy heti lisääntyneinä aivohalvauksina.

      Liked by 1 henkilö

  6. Kysymys voi olla tyhmä, mutta mikä on suolan terveyshaitan vaikutusmekanismi?

    Kyllä, suola kerää nestettä elimistöön, verenpaine nousee ja sydän kuormittuu.

    Mutta entä jos verenpaine on normaali? Syön suosituksiin nähden paljon suolaa koska pidän sen mausta. Verenpaineeni on kuitenkin oikein hyvä koska muuten tapojani voitaneen pitää ihan terveellisinä.

    Voinko jatkaa suolan syömistä kuten haluan jos se ei nosta verenpainettani vai liittyykö siihen joku muukin haitta?

    Tykkää

  7. Olen itse tämän niin sanotun virallisen linjan kannattaja, mutta mielestäni tämän ”tahon” ongelma on se, että tieto muuttuu hitaasti vaikka tietoa tulee runsain mitoin. Ymmärrän toki, että tiedon tulee olla varmaa, ettei tehdä hätiköityjä johtopäätöksiä. Tässä kuitenkin menetetään yksilötasolla.

    Harmillista on myös se, että molemmat tahot sekä virallinen taho, että muut tahot ovat turhan hyökkääviä toisten mielipiteitä kohtaan. Toinen väittää, että suola pitää ehdottomasti olla merisuolaa, kun taas toinen väittää, että jos et käytä jodiutua suolaa niin saat struuman. Ratkaisu voisi olla vaikka se, että toinen taho luottaisi tutkittuun tietoon ja hyväksyisi, että jodioitua suolaa kannattaa mahdollisesti käyttää ja toiset taas myöntäisivät, että kyllä sitä jodia saa paljon muualtakin. Mikäli haluaa käyttää vaikka sitä vuorisuolaa tai puhdistamatonta merisuolaa, niin muistaa sitten syödä vaikka vähän merilevää päälle.

    Haluan myös tuoda esille oman kokemuksen aiheesta poiketen. Minulla todettiin krooninen gastriitti ja toiminnallinen dyspepsia, joidena ei useamman gastroenterologin mukaan pitäisi parantua koskaan. Näin uskoin vuoden, mutta oireisiin kyllästyneenä aloin selvittämään asiaa kokeilemalla. Mainitsen tässä vaiheessa, että söin jo tätä ennen terveellisesti suositusten mukaan ja itseasiassa syön edelleen. Kokeilujen jälkeen huomasin, että itselleni ei sovi banaani, omenat tai kananmunat. Näitä ei siis allergiatesteissä todettu. Huomasin myös pian, että maha voi paremmin, mikäli erittelen proteiinit ja hiilihydraatit eri aterioile. Lisäravinteina otin mukaan lisäravinteina kalaöljyn ja glutamiinin. Tällä hetkellä olen lähes täysin oireeton. Maito- ja viljatuotteita en sen sijaan jättänyt pois, koska en ole niistä huomannut mitään haittaa.

    Usein tälläisten kokemusten ja tarinoiden jälkeen ohitetaan koko kertomus sillä, että nyt on vain joku ihme ”parempi jakso” menossa. Vaikea uskoa, että tämä jakso kestäisi näin kauan. (puoli vuotta) Se miksi toin tämän esille on juurikin tuo yllä mainittu yksilöllisyys. Mikäli joku kokee, että merisuolalla kroppa pelaa paremmin, niin sitten se on niin. Miksi se on niin vaikeaa hyväksyä? Tutkittu tieto ei aina juuri sinun kohdallasi pidä paikkaansa ja tämä on se asia, jonka jokaisen olisi hyvä huomioida juuri itsensä kohdalla. Ymmärrän toki täysin, että ihmisille suositellaan esimerkiksi jodioitua mineraalisuolaa, koska se on tutkitusti varmasti varma valinta, eikä kaikki osaa ottaa huomioon vaikka jodin saantia.

    Kiitos muuten hyvästä blogista. Myös tälläisiä tarvitaan enemmän!

    Tykkää

    • Ilman muuta kärjistyksiä tulee välttää. Mutta valitettavasti tietoa kertyy hitaasti, hitaammin kuin toivoisi.
      Jodin saanti on nyt jo havaittu olevan liian niukkaa. Sitä on ilmeisesti vaikea saada muusta ruoasta tarpeeksi. Ei merisuolassa mitään vikaa sinänsä ole mutta ei se ole sen kummoisempaa suolaa kuin tuo ruokasuolakaan. En siis vastusta sinänsä näitä muita suoloja mutta vastustan sitä, että väitetään näihin muihin liittyvän vaikka mitä ihmeellisiä taikavoimia. Jos saa jodin muualta, on aivan sama mitä suolaa käyttää.

      Otat esille yhden tosi tärkeän seikan: Tutkimukset ovat aina väestö/ryhmä-tasolla, ei yksiköiden tasolla. Kerroit omista kokemuksista. Eivät ne ole mitenkään ristiriidassa tutkitun näytön kanssa. Nuo mainitsemasi ruoka-aineet aiheuttavat mahanpuruja muillekin kuin sinulle. Nämä ovat yksilöllisiä asioita. Ei niitä ole välttämättä syötävä jos voi paremmin ilman. Ei ole olemassa tutkittua tietoa tällaisesta asiasta, kaikkea ei ole tutkittu. Ilman muuta voi kokeilla, jos epäilee jonkun ruoka-aineen arsyttävän mahaa. Kyse ei ole useimmiten ollenkaan allergiasta.

      Tästä ei voi kuitenkaan vetää johtopäätöstä, että samalla tavalla jostain merisuolasta olisi todellista hyötyä taikka se parantaisi verenpaineen. Sehän on kuitenkin 98% sitä sama NaCL. Käytännön järkeä käyttämällä monet asiat muuttuvat yksinkertaisemmiksi.

      Liked by 1 henkilö

  8. Kiitos vastauksesta ja Sam omasta kokemuksestasi.
    Helposti näistä keskusteluista tulee väittelyä, enkä sitä halua. En vain oikein hyväksy sitä, että tieteen nimissä yleisesti väestötason tutkimusväitteet/keskiarvot tuodaan totuuksina enemmän kuin ihmisten omakohtaiset kokemukset. Lopulta kukaan ei ole väestöä, vaan jokainen on yksilö. Yleensä myös tutkimukset tehdään rahoittajan intressien mukaisesti. En ole nähnyt yhtään laajaa vertailevaa tutkimusta pöytäsuolan ja merisuolan välillä, mikä omien kokemusten perusteella olisi kyllä kiinnostavaa.

    Vielä ehkä ollaan siinä tilanteessa, että suolan vähentämisen ohjeet vaikuttavat moneen ihmiseen muuttaen ravintoa luonnollisempaan suuntaan. Olen itse todennut, että piilosuola tuntuu haitallisemmalta kuin lisätty meri- tai vuorisuola. Muun muassa siksi en syö juuri lainkaan valmisruokia, enkä leikkeleitä. Luonnollisuus ja lihan välttely ovat yhtä tärkeitä syitä. Juustoa ja voita kyllä syön. Kaupan leipää syön vähän, koska gluteeni ei ole minulle sopinut. Sämpylät on itse leivottuja, mutta niissäkin on runsaasti merisuolaa.

    Missään nimessä en puhu suolan lisäämisen puolesta. Suolasta vain on tehty syyllinen kovin moneen, vaikka todellakin veden juonnilla voi vaikuttaa nopeasti suolatasapainoon. Myös sokerilla ja hiilareilla on melko suora vaikutus ylimääräisen suolan poistumiseen, kuten Laatikaisen suolakeskustelussa todettiin. Vatsan ollessa täynnä ei-tarpeellista, suolakaan ei pääse poistumaan.

    Olennaisena näen rohkean yksilöllisen kokeilun, joka voi pohjautua yhtä hyvin yleisiin ravitsemussuosituksiin kuin naapurin hyväksi toteamaan ravintoon. Toki kokeilussa on syytä pysyä kohtuudessa ja muutosten on oltava systemaattisia. Säännöllisyys on avain asian selvittämiseksi itselle.

    Oman terveyden muutoskokemukset ovat aina voimakkaampia kuin muiden tai yleiset käsitykset. Siksi olen varma, että alkuperällä ja luonnollisuudella on aina merkityksensä myös terveysvaikutuksiin. Sanon vahvalla omakohtaisella kokemuksella. Näin myös suolan kohdalla, vaikka 2%:n määrä NaCl:n ja muiden mineraalien erossa tuntuu mitättömältä.

    Olen kokeillut myös vähäsuolaisen ruokavalion, eikä se toiminut. Mahassa hölskäsi jatkuvasti, kramppeja oli usein ja vireys oli heikompi. Ravinto on meille enemmän kuin kemiallinen koostumus vaikuttaisi sen olevan. Ymmärrän kyllä, että tieteilijöiden on toistaiseksi hyvin vaikea nähdä muuta kuin kemiaa, fysiologiaa, biologiaa…

    Tykkää

  9. ”Kokeilujen jälkeen huomasin, että itselleni ei sovi banaani, omenat tai kananmunat. Näitä ei siis allergiatesteissä todettu.”
    Pakko kommentoida tätä, että kysehän ei ole siitä, että olisit allerginen kyseisille ruoka-aineille, vaan ilmeisesti ne aiheuttavat sinulla lisääntynyttä vatsahappojen tuotantoa ja sitä kautta pahentavat oireitasi. Allergiaoireita ovat taas ihon ihon urtikariareaktio, limakalvojen turvotus ja turpoamien, pahimmassa tapauksessa jopa anafylaktinen shokki. Sen takia kyseiset ruoka-aineet eivät näkyneet allergiatesteissä, koska et ole niille allerginen vaan oireita sinulle aiheuttava mekanismi on muunlainen.

    Kiitos hyvästä kirjoituksesta ja blogista. Terveydenhuoltoalalla työskentelevänä huomaa, että ihmisillä on todella erikoisia päätelmiä monesta ruokavalioon ja terveyteen liittyvästä aiheesta. Toki ymmärrän, että tieteellinen tieto on joskus hankalaa tulkita ja soveltaa käytäntöön, mutta sen ymmärtäminen, että omakohtaisten kokemusten perusteella ei voida kumota suuremmissa tutkimuksissa tehtyjä tuloksia, olisi tärkeää ymmärtää. Toki yksilötasolla jokainen tekee loppujen lopuksi mitä haluaa, mutta tuskinpa jälkikäteen myöskään myöntää että totta, teinpäs vääriä valintoja väärään tietoon perustuen.

    Liked by 1 henkilö

  10. Tiia, olet oikeassa. Älä kuitenkaan tahallaan ohita pointtiani. Asiaydin oli se, että tutkittu tieto ja lääkärit sanoivat, että en parane. Löysin kuitenkin oikeat keinot parantumiseen, vaikka tätä ei tiede selitäkään. Mainitsin myös edellisessä kommentissani jo, että nuo mainitsemani ruoka-aineet vain lisäsivät oireita, mutta niiden pois jättö ei parantanut limakalvoa. Siihen vaikutti monet muut tekijät.

    Ainiin, esimerkiksi kahvi ei pahenna oireitani, vaikka se hyvin tyypillisesti lisää suolahapon eritystä eli en usko sen johtuvan suolahaposta. Oireet olivat myös täysin erilaiset noiden ruoka-aineiden jälkeen kuin tyypilliseet oireeni olivat. Ilmaisin asian ehkä huonosti, mutta se miksi otin esille oireita pahentavat ruoka-aineet oli se, että kokeilemalla ja kokeilemalla voi löytää erilaisia pieniä asioita, jotka voivat vaikuttavat omaan hyvinvointiin todella ratkaisevasti. Tämän takia ei kannata sokeasti uskoa tutkimuksiin.

    Tykkää

    • Serkko, sanoit: ”tutkittu tieto ja lääkärit sanoivat, että en parane. Löysin kuitenkin oikeat keinot parantumiseen, vaikka tätä ei tiede selitäkään.”

      Väite on sillä tavalla outo, että eihän tutkittu tieto koskaan väitä, että jonkun yksilön pitäisi syödä taikka ei syödä jotain tiettyä ruokaa. Tutkittu tieto kertoo meille, onko jokin terveysväite perusteltu. Esim vastata kysymykseen aiheuttaako suolan käyttö verenpainetta. Vaste suolalle on kuitenkin yskilöllinen ja joku voi sietää suurenkin määrän suolaa.
      Toinen väite oli, että lääkäri olisi sanonut että et parane. Sanoiko lääkärisi todellakin niin, että vaivasi eivät millään keinoin helpota? Tuntuu aika oudolta kommentilta lääkärin suusta.

      Liked by 1 henkilö

  11. Hyvä huomautus. En kuitenkaan lainauksessa väittänyt, että tutkimus väittäisi, että yksilön pitäisi ehdottomasto noudattaa vain tutkittua tietoa. MUTTA vaikka tutkittu tieto sanoo, että joku ruoka-aine on hyvä, niin yksilötasolla se voi olla paha, jolloin se on yksilötasolla totta. Korostan kuitenkin edelleen, että vaikka yksilötasolla, jota ei voi yleistää isoon joukkoon ja tämän takoa tutkimuksia tarvitaan.

    Useat gastroenterologit sanoivat, että vaiva ei ruokavaliolla helpotu, mutta oireita voi helpottaa happosalpaajilla. Ne eivät kuitenkaan itselleni pidemmän päälle sopineet. Lääkäreiden mukaan gastriittini oli autoimmuunireaktio, joka ei parane ja joudun syömään happosalpaajia lopun elämääni oireiden lievittämiseksi.

    Tykkää

  12. Lyhyesti kommentoin vain siihen, että suolan ja nesteen poistuminen ja käyttömäärä Lakasen tasoisella urheilijalla lienee melkoisen eri tasoa kuin ns. tavallisella pulliaisella. Jopa itselläni – harrastajajuoksijalla – vaikuttaa elimistö tarvitsevan ja kestävän suolaa (ja suoloja) melko paljon enemmän kuin vähän liikkuvalla; kuten Jani kirjoitti, heikotus ja krampit iskevät jos suolaa& mineraaleja ei kehossa ole. Tämä lienee yleisesti harjoittelussa ymmärrettyä; NaCl:a mutta myös magnesiumia ja kaliumia poistuu urheilussa (=hikoilussa) runsaasti, kuten myös nestettä. Sen sijaan jos ”sohvaperuna” käyttää saman määrän nestettä ja suoloja kuin aktiivisesti treenaava, niin turvotus voi olla melkoinen ja vessassa ravaaminen jatkuvaa. Pitkällä aikavälillä myös ne muut haitat kuten verenpaine alkavat sitten ehkä näkyä. Urheilevalla varmasti hitaammin. Muutoin kaikille kiitos hyvästä keskustelusta ja Knuutille blogista. 🙂

    Tykkää

  13. Ei olisi huono asia jos THL tulisi nopeasti hyvän ”jodisuunnitelman” kanssa julkisuuteen.

    ”Iodine deficiency in pregnant women in Austria

    Even mild iodine deficiency during gestation may lead to neurocognitive sequelae in the offspring.

    Conclusions:
    This study shows that pregnant women in the Vienna area have a potentially clinically significant iodine deficiency and that currently recommended doses of iodine supplementation may not be sufficient.”

    http://www.nature.com/ejcn/journal/vaop/ncurrent/full/ejcn2014253a.html

    Tykkää

  14. Sen verran tuosta ”Himalajan suolasta”, että senhän väitetään useammallakin www-sivulla sisältävän 84 alkuainetta. Mikä on aika jännää, koska stabiileja alkuaineita on 81. Siis joko ko. suola on radioaktiivista tai myyjä huijaa.

    Tykkää

    • Hivenaineita (trace elements / micronutrients) eli alkuaineiden yhdistelmiä on huomattavasti enemmän kuin 81 tai 84.
      Mitä tulee suolan käsittelyyn elimistössä niin tärkeää osaa näyttelee hiilihydraatit, jotka liiallisena estävät munuaisia päästämästä suolaa pois. Verenpaineen noususta syytetään sitten suolaa, vaikka se on vain välillisesti vastuussa. Hiilihydraatit itsessään sitovat nestettä 1:10, mikä on tietysti vähän verrattuna suolan vastaavaan 1:100. Sokerin / hiilihydraattien voi katsoa olevan kuitenkin vähintään yhtä suuri syyllinen verenpainesairauksiin kuin suolan. Juuri koskaan ei kuitenkaan näe samanlaista syyllistämistä hiilihydraatteja kohtaan kuin suolan kohdalla.

      Tykkää

      • Voisitko ystävällisesti esittää tutkimusnäyttöä noiden väitteittesi perustaksi? Turhista hiilihydraateista on monia haittoja mutta en keksi linkkiä suolaan ja verenpaineeseen. Hiilihydraateiksi lasketaan myös täysjyvävilja ja monet hedelmät.

        Tykkää

      • Irrelevanttia, koska www-sivuilla puhutaan alkuaineista. Siis näitä tuotteita markkinoivat ovat nukkuneet kemian tuntinsa. Vaikka ei huomioisi alkuaineita 43 ja 62, ovat kaikki numerosta 84 lähtien radioaktiivisia, joten stabiileja olisi näinkin 83. (Tämä varmaan selittää mistä maaginen luku 84 on peräisin.)

        Tietysti tässä on muitakin ongelmia: miten helium sidotaan suolaan, onko tallium hyödyllistä jne.

        Koko väite siis on nolo. Samaa tasoa kuin kirjoittaa kirja ”Valaat ja muut kalat”.

        Tykkää

      • Pari tutkimusta löytyy:

        The Effect of Insulin on Renal Handling of Sodium,
        Potassium, Calcium, and Phosphate in Man
        RALPH A. DEFRONZO, C. ROBERT COOKE, REUBIN ANDRES,
        GERALD R. FALOONA, and PAUL J. DAVIS

        ja

        Loss of Wight, Sodium and Water in Obese Persons Consuming a High- or Low-Carbohydrate Diet
        U. RABAST, K.H. VORNBERGER, M. EHL

        Kroonisesti liiallinen hiilihydraattien nauttiminen pitää insuliinit koholla, mikä puolestaan saa munuaiset pidättämään suolaa. Monelle karppaajalle ilmiö on tuttu nopeasta painonpudotuksesta alussa, kun munuaiset päästävät suolaa ja sen sitomaa nestettä ulos.

        Tykkää

      • Vielä yksi tuoreempi tutkimus, jossa insuliinin vaikutuksia munuaisten kykyyn päästää suolaa pois elimistöstä on tutkittu:

        Insulin’s impact on renal sodium transport and blood pressure in health, obesity, and diabetes
        Swasti Tiwari , Shahla Riazi , Carolyn A. Ecelbarger
        http://ajprenal.physiology.org/content/293/4/F974

        Tykkää

      • -ByronBayHealthySalt[1] luettelee terveellisen Himalayan suolan kemiallisia alkuaineita:”hydrogen, lithium, beryllium… (pitkä lista)…mercury, thallium, lead, bismuth. polonium, astatine, francium, radium, actinium, thorium, protactinium, uranium, neptunium and plutonium*.” ”Apart from inert gases, all of these elements (84) can be found in crystal salt. Hence, crystal salt contains all natural minerals and trace elements that are found in the human body.”

        Siis että ”mitä elimistöstäsi löytyy uraaneja, plutoniumeja, lyijyä ja elohopeaa myöten, siitä pitää olla sulla aina tarve ruuassasi ja me myymme sen..” Että semmosta luontaistuote-logiikka (!!?!)

        Plutoniumko kuuluu puhtaaseen suolaan ? Aikojen alusta asti ?!?!?

        [1] http://byronbayhealthysalt.com.au/himalayan-salt.html

        Olisko niin että joku teollisuus/kaivannaisteollisuus on kehittänyt PR-koneiston likaisen maantiesuolansa myymiseksi ”luontaisravinteena” ?

        Tykkää

  15. ”Ravitsemusneuvottelukunta suosittaa jodioidun suolan kattavaa käyttöä

    10.02.2015 10:02

    Väestön joditilanteen parantamiseksi Valtion ravitsemusneuvottelukunta (VRN) suosittaa ottamaan käyttöön jodioidun suolan, jossa on jodia 25 mikrogrammaa (µg/g). Jo viime kesänä VRN suositti jodioidun suolan käyttöä kodeissa ja joukkoruokailussa. Nyt suositus laajennetaan koskemaan koko elintarviketeollisuutta. Ravitsemusneuvottelukunta arvioi, että näin voitaisiin palauttaa väestön jodin saanti aikaisemmalle hyvälle tasolle. Suolan kokonaissaantia on kuitenkin pyrittävä vähentämään sen terveyshaittojen vuoksi. Suolan saantisuositus on enintään viisi grammaa vuorokaudessa. ”

    http://www.ravitsemusneuvottelukunta.fi/portal/

    Tykkää

Jätä kommentti